V
Mieskin söi nyt, eukko söi, lapset nuolivat vielä vadinkin tyhjäksi ja rupesivat sitten kaulakkain nukkumaan.
Mies ja vaimo kertoivat nyt Jeliseille, kuinka he olivat tähän asemaan joutuneet.
— Köyhiä oltiin jo ennestään, ja kun sitten tuli katovuosi, niin jo syksyllä loppui kaikki, mitä meillä oli. Ja kun enää ei mitään ollut, niin täytyi pyytää apua naapureilta ja hyviltä ihmisiltä. Aluksi vielä toivat, mutta sitten eivät enää antaneet. Monella, joka olisi meille mielellään antanut, ei itselläänkään ollut mitään. Meitä hävettikin pyytää ihmisiltä: olimme joka taholle jo rahan, jauhojen ja leivän velassa.
Mies kertoi etsineensä työtä, mutta sitä ei ollut: »Kaikki pyrkivät työhön ruokapalkalla. Yhtenä päivänä on työtä, ja kaksi päivää menee uuden työpaikan hakemiseen. Muori ja tyttö lähtivät täältä kauas kerjuulle. Saalis oli hyvin huono, leipää kun ei ole kellään. Tulimme kuitenkin yhä vielä jotenkuten toimeen ja uskoimme pääsevämme jollakin tavoin uutiseen asti. Mutta keväällä ei kukaan enää antanut ruokaa. Lisäksi vielä tuli tauti. Nyt oltiin ihan huutavassa hukassa. Jos tänään on ruokaa, niin huomenna ja ylihuomenna ei ole mitään. Aloimme syödä ruohoa. Tästä ruuasta vai mistä lie vaimo tullut sairaaksi. Eukko on vuoteessa ja minäkin olen niin voimaton, että tuskin pysyn jaloillani.»
— Minun oli nyt tehtävä kaikki yksin, virkkoi mökin muori. — En jaksanut kuitenkaan kauan, sillä nälästä näännyin ihan tyyten. Tyttökin on tullut heikoksi ja pelkää ihmisiä. Olisimme tahtoneet lähettää hänet naapuriin, mutta hän ei mennyt; kyyhöttää nurkassa eikä lähde minnekään. Toissapäivänä tuli eräs naapurin vaimo katsomaan, mutta kun näki meidän kaikkien olevan sairaina ja nälässä, niin meni menojaan. Hänen miehensä on lähtenyt pois kotoa eikä hänellä ole itselläänkään mitään, millä ruokkisi pienet lapsensa. Niin makasimme tässä kaikki kuolemaa odottamassa.
Kuultuaan tämän kaiken ei Jelisei lähtenyt vielä matkatoveriaan tavoittamaan, vaan jäi yöksi heidän luokseen. Seuraavana aamuna hän ryhtyi työhön kuin olisi itse ollut isäntä talossa. Hän auttoi muoria taikinan teossa ja alustamisessa, lämmitti uunin ja läksi tytön kanssa hankkimaan naapureilta kaikenlaista, mitä tarvittiin. Mökin väellä ei ollut itsellään enää mitään; he olivat myyneet kaiken omaisuutensa, talouskalunsa ja vaatteensakin; Jelisei hankki nyt kaikkein tärkeimmät tavarat taloon; mitkä teki itse, mitkä taas osti. Näin kului päivä ja toinenkin ja vielä kolmas päivä. Poika virkistyi jonkun verran ja alkoi ryömiä penkkejä pitkin ja hyväillen lähestyä Jeliseitä. Tyttö oli tullut hyvin iloiseksi mieleltään ja auttoi häntä kaikissa askareissa. Hän kulki Jelisein jälestä joka askeleella ja kutsui häntä sedäksi. Kun muori jälleen kykeni liikkumaan, meni hän naapurivaimon luokse. Mies saattoi kuljeskella jo sisällä, mutta haparoi seiniä, kun häntä horjutti. Vain sairas vaimo jäi vielä vuoteeseen; kolmantena päivänä virkosi hänkin ja pyysi syötävää. Kun mökin väki oli näin pitkällä, ajatteli Jelisei:— En tosiaankaan uskonut jääväni tänne näin pitkäksi aikaa; nyt minun on lähdettävä jatkamaan matkaa. —