V
Kun Semjon heräsi seuraavana aamuna, nukkuivat lapset vielä; Matrjona oli mennyt naapurilta leipää lainaamaan. Eilinen vieras istui Semjonin vanhassa paidassa penkillä ja tuijotti kattoon. Hänen kasvonsa näyttivät iloisemmilta kuin edellisenä päivänä.
Semjon virkkoi:
— Niin, hyvä mies: vatsa vaatii leipää, ja alaston ruumis vaatii vaatetta. Jouten ei kukaan elä. Osaatko tehdä työtä?
— En osaa mitään.
Semjon oli ihmeissään ja sanoi:
— Kunpa sinulla olisi vain halua. Ihminen oppii kaikkea.
— Jos ihmiset tekevät työtä, teen minäkin työtä.
— Mikä sinun nimesi on?
— Mihail.
— Jos et tahdo mainita mitään itsestäsi, Mihail, niin on se aivan sinun oma asiasi. Mutta sinun täytyy elättää itseäsi jollakin, siitä ei pääse. Jos teet minulle työtä, pidän minä sinut luonani.
— Palkitkoon sinua Jumala! Jään mielelläni oppiin sinun luoksesi.
Näytähän minulle, mitä minun on tehtävä.
Semjon otti pikilangan, kiersi sormensa ympäri ja näytti, miten ommellaan.
— Ei tämä ole vaikeata, katsopas.
Mihail katseli, kiersi pikilankaa oikealla tavalla sormensa ympäri ja teki aivan samoin kuin Semjon.
Sitten Semjon näytti hänelle, miten kahden pikilangan päät yhdistetään toisiinsa. Senkin Mihail heti ymmärsi. Suutari näytti hänelle vielä kuinka harjas työnnetään sisään ja kuinka pistokset tehdään. Mihail osoittautui kaikessa hyvin oppivaiseksi.
Näyttipä Semjon hänelle mitä työtä tahansa, kaiken hän käsitti paikalla. Kolmantena päivänä hän jo teki niin taitavasti työtä kuin olisi koko ikänsä tehnyt saappaita. Hän teki kovasti työtä ja söi vähän: ellei ollut työtä, istui hän vaiteliaana penkillä tuijottaen kattoon. Hän ei milloinkaan mennyt kylälle, puhui vain sen verran kuin oli välttämätöntä, ei laskenut koskaan leikkiä eikä nauranut. Vain ensimmäisenä iltana oli nähty hänen hymyilevän, kun Matrjona toi hänelle illallista.