VII
MITEN BULJKALLE KÄVI PJATIGORSKISSA.
En lähtenyt kasakkakylästä suoraan Venäjälle, vaan ensiksi Pjatigorskiin, minne jäin pariksi kuukaudeksi. Miltonin minä lahjoitin vanhalle kasakalle, joka myös oli metsästäjä, mutta Buljkan otin mukaani Pjatigorskiin.
Pjatigorsk (suomeksi: Viisivuorela) on saanut tämän nimen siksi, että se on Bestau nimisellä vuorella. Tämä nimi on tatarilainen: bes on suomeksi viisi, ja tau vuori. Tästä vuoresta virtaa kuumaa rikkivettä. Vesi on kiehuvan kuumaa, ja sillä kohdalla, missä se pursuaa vuoresta, leijailee aina vesihöyryä kuin teekeittiön yläpuolella. Koko seutu, jossa tämä kaupunki on, on hyvin sievää. Vuorista virtaa kuumia lähteitä; vuoren juurella virtaa Podkumok-niminen puro. Vuoren rinteitä peittävät metsät, ympärillä on vainioita, ja etäisyydessä häämöttävät aina Kaukasian korkeat vuoret. Näillä vuorilla ei lumi sula milloinkaan, ja ne ovat valkeat kuin sokeri. Korkean, valkeaa sokeritoppaa muistuttavan Elbrus-vuoren saattaa kirkkaalla ilmalla nähdä kaikkialta. Kuumille lähteille tulee runsaasti kylpyvieraita. Lehtimajoja ja suojuskattoja on järjestetty lähteille ja niiden ympäri on istutettu puutarhoja ja tehty käytäviä. Aamuisin soittaa soittokunta ja ihmiset joko juovat vettä, kylpevät tahi kävelevät.
Itse kaupunki on vuorella, ja vuoren juurella on esikaupunki. Minä asuin esikaupungissa pienessä talossa. Rakennus oli pihalla, ikkunoiden edessä puutarha, ja puutarhassa olivat talon isännän omistamat mehiläiset, ei puupöntöissä, niinkuin Venäjällä, vaan pyöreissä koreissa. Mehiläiset olivat täällä niin kesyjä, että tavallisesti istuin Buljkan kanssa puutarhassa mehiläispesien välissä.
Buljka tepasteli pesien lomitse, kummasteli mehiläisiä, nuuski, kuunteli niiden surinaa, mutta liikkui niin varovasti niiden parissa, ettei häirinnyt mehiläisiä joten ne eivät tehneet sille mitään. Palattuani eräänä aamuna terveyslähteeltä istuuduin puutarhaan juomaan kahvia. Buljka alkoi raapia korvan taustaansa, ja sen kaulanauha helisi. Helinä teki mehiläiset levottomiksi, minkä tähden riisuin Buljkalta kaulanauhan. Vähän myöhemmin kuulin peloittavaa hälinää. Koirat haukkuivat, ulvoivat, vikisivät, ihmiset huusivat, ja tuo hälinä tuli kaupungista ja läheni vuorelta yhä enemmän esikaupunkiamme. Buljka oli tauonnut raapimasta itseään, laskenut leveän, valkohampaisen päänsä valkoisille etukäpälilleen, asettanut kielen oikeaan asentoon ja makasi rauhallisena minun vieressäni. Kuullessaan hälinän käsitti se nähtävästi, mistä oli kysymys; se heristi korviaan, näytti hampaitaan, hypähti seisomaan ja murisi. Hälinä vain lähestyi. Kuului siltä kuin kaikki kaupungin koirat olisivat ulvoneet, haukkuneet ja vikisseet. Menin portille katsomaan; talon emäntä tuli myöskin ulos. Kysyin häneltä, mitä se oli. Hän vastasi, että kuritushuoneen vangit kulkevat tappamassa koiria. Koirat olivat peloittavasti lisääntyneet, ja kaupungin viranomaiset olivat antaneet määräyksen, että kaikki kaupungin koirat oli tapettava.
— Mitä? Tappavatko ne Buljkankin, jos tapaavat?
— Ei. Niitä ei saa tappaa, joilla on kaulanauha.
Kun puhelin emännän kanssa, lähestyivät vangit pihaamme.
Sotilaita kulki edellä, ja heidän jäljessään astui neljä kahleissa olevaa vankia. Parilla vangilla oli käsissään pitkät rautakoukut ja kahdella ryhmysauvat. Talomme edustalla veti eräs vangeista rautakoukullaan toisen pienistä pihakoirista keskelle katua ja toinen alkoi sitä ryhmysauvallaan pieksää. Koira ulvoi hirvittävästi, ja vangit huusivat ja nauroivat. Rautakoukkuniekka käänsi koiran; kun hän huomasi sen jo kuolleeksi, veti hän koukun siitä irti ja katsoi ympärilleen, eikö toista koiraa ollut näkyvissä.
Samassa Buljka syöksyi päätäpahkaa vankiin kiinni, niinkuin sen tapana oli käydä karhun kimppuun. Mieleeni juolahti, ettei sillä nyt ollut kaulanauhaa, ja minä huusin: »Buljka, tänne!» Huusin myöskin vangeille, etteivät he pieksäisi Buljkaani. Mutta nähdessään Buljkan vanki nauroi, ojensi taitavasti koukkunsa ja sai sillä kiinni Buljkan lantiosta. Buljka ponnisteli päästäkseen takaisin, mutta vanki veti sitä luokseen ja sanoi toiselle:
»Iskepäs!» Toinen kohotti jo ryhmysauvaa, ja Buljka olisi varmasti lyöty kuoliaaksi, mutta se ponnisti kaikki voimansa, nahka lantiosta repesi, ja koira livahti häntä koipien välissä ja koivessa punainen haava puutarhanportista taloon ja ryömi vuoteeni alle.
Se sai kiittää hengestään sitä, että nahka repesi siitä, mihin koukku oli iskenyt.