VIII
Jelisein jäädessä mökkiin sairaiden luokse odotti Jefim häntä kokonaisen päivän. Hän astui vain lyhyen matkan eteenpäin ja jäi maantien reunalle istumaan; hän odotti odottamistaan, nukahti, heräsi, istui vielä hetken — mutta toveria ei vieläkään näkynyt. Hän tähysteli melkein silmät päästään. Aurinko laski — Jeliseitä ei vieläkään näkynyt.
Jefim ajatteli itsekseen:— Onkohan hän mahtanut kävellä minun ohitseni tahi ajanut ohitse (jos joku on ottanut hänet rattailleen), kun nukuin, eikä ole minua huomannut? Mutta olisihan hänen pitänyt minut nähdä! Arolla näkee hyvin kauas. Jos minä nyt käännyn takaisin, voi hän joutua kauas edelleni. Vielä pahempi on eksyä toisistaan.
Parasta lienee mennä eteenpäin ja odottaa häntä ensi majapaikassa.
Hän tuli kylään ja pyysi kymmenniekkaa heti ilmoittamaan, jos kylään tulisi pieni kaljupäinen ukko. Mutta Jeliseitä ei kuulunut. Jefim astui eteenpäin ja kyseli kaikilta, eivätkö olleet nähneet vanhaa kaljupäistä miestä. Kukaan ei ollut nähnyt. Jefim oli ihmeissään ja lähti yksin eteenpäin. Hän arveli tapaavansa Jelisein Odessassa tahi laivalla eikä ajatellut asiaa sen enempää.
Matkalla hän sai seuralaisekseen erään pyhiinvaeltajan. Tällä oli yllään munkin hilkka ja kaapu ja hänen hiuksensa olivat pitkät kuin papin. Hän oli käynyt pyhän Athos-vuoren luostarissa ja matkasi jo toista kertaa Jerusalemiin. He tapasivat toisensa eräässä majatalossa, alkoivat puhella keskenään ja läksivät yhdessä eteenpäin.
Terveinä ja reippain mielin he saapuivat Odessaan. Täällä heidän täytyi odottaa kolme päivää laivan lähtöä. Moni muu pyhiinvaeltaja — niitä oli tullut kaikilta suunnilta — odotti siellä heidän kanssaan. Jefim kyseli jokaiselta Jeliseitä, mutta kukaan ei ollut häntä nähnyt.
Pyhiinvaeltaja neuvoi Jefimille, miten merimatka voitaisiin tehdä maksutta. Jefim ei tahtonut kuitenkaan häntä kuunnella, vaan virkkoi:
— Minä maksan mieluummin rehellisesti merimatkasta; sitä vartenhan minä olen juuri säästänytkin.
Hän maksoi neljäkymmentä ruplaa meno- ja paluulipusta ja osti leipää ja silliä evääksi matkalle. Kun laiva oli lastattu, pääsivät pyhiinvaeltajat sinne. Jefim ja hänen uusi matkatoverinsa astuivat myöskin laivaan. Ankkuri nostettiin, ja laiva lähti aavalle merelle. Ensimmäisenä päivänä meni matka varsin hyvin, mutta illalla nousi tuuli, alkoi sataa, laiva keinui puolelle ja toiselle, ja aallot huuhtelivat usein kantta. Matkustajat kävivät levottomiksi, naiset parkuivat, ja moni arkaluontoinen mies juoksenteli sinne tänne turvaa etsien. Jefim oli myös peloissaan, mutta ei tahtonut sitä näyttää; hän istui koko yön ja koko seuraavan päivän samassa paikassa, minne oli laivaan tullessaan istuutunut. Hänen vieressään istui useita miehiä Tambovin tienoilta. Hän, kuten tambovilaisetkin, piteli matkalaukkuaan käsissään eikä puhunut sanaakaan. Kolmantena päivänä oli tyyni, viidentenä laiva laski Konstantinopolin satamaan. Jotkut pyhiinvaeltajista menivät maihin katsomaan pyhän Sofian temppeliä, jonka herroina turkkilaiset nyt ovat. Mutta Jefim ei mennyt, vaan jäi istumaan laivaan. Vuorokauden oli laiva Konstantinopolissa, sitten se jatkoi matkaansa. Se poikkesi vielä Smyrnaan ja Aleksandriaan ja saapui onnellisesti Jaffan kaupunkiin. Jaffassa täytyi pyhiinvaeltajien astua laivasta ja kulkea seitsemänkymmentä virstaa jalan Jerusalemiin. Laivasta astuminen oli pyhiinvaeltajista kovin pelottavaa: laiva oli korkea, ja pyhiinvaeltajien täytyi hypätä laivan kannelta veneeseen. Vene keinui sinne tänne, niin että helposti saattoi pudota veteen. Pari pyhiinvaeltajaa kastuikin perinpohjin, mutta kaikki pääsivät kuitenkin onnellisesti maihin. Astuttiin eteenpäin ja neljäntenä päivänä saavuttiin Jerusalemiin. Lähdettiin venäläiseen majataloon, joka oli kaupungin portin edustalla, näytettiin passit ja syötiin päivällistä. Sitten Jefim lähti pyhiinvaeltajan opastamana pyhiin paikkoihin. Vapahtajan hautaa katsomaan ei vielä päästetty. He joutuivat patriarkan luostariin, jonne kaikki pyhiinvaeltajat kerääntyivät; siellä asetettiin miespuoliset ja naispuoliset eri ryhmään. Kaikkien käskettiin riisua jalkineet ja istuutua piiriin. Munkki pyyhinliinoineen saapui pesemään jalkoja; hän pesi, pyyhki ja suuteli ja teki niin jokaiselle. Jefiminkin jalkoja hän pyyhki ja suuteli. He olivat ilta- ja aamujumalanpalveluksessa, rukoilivat, asettivat kynttilöitä pyhäinkuvain eteen ja antoivat uhrilahjoja vanhempainsa puolesta. Siellä heille annettiin ruokaa ja tarjottiin viiniä. Aamulla he menivät kammioon, jossa Neitsyt Maria varustautui pakenemaan Egyptiin. He toivat kynttilöitä pyhäinkuvain eteen ja olivat läsnä jumalanpalveluksessa. He lähtivät täältä Abrahamin luostariin ja näkivät puutarhan, ja kohdan, missä Abraham aikoi uhrata poikansa Herralle. Sitten he kävivät paikassa, missä Kristus ilmestyi Maria Magdalenalle, ja Jakobin, Herran veljen, kirkossa. Pyhiinvaeltaja näytti Jefimille kaikki pyhät paikat ja sanoi hänelle kaikkialla, kuinka paljon rahaa oli uhrattava. Kun he olivat palanneet majataloon ja päässeet jo levolle, alkoi pyhiinvaeltaja äkkiä voihkia ja kopeloida vaatteitaan. Lopulta hän valitti:
— Minulta on viety kukkaro. Siinä oli kaksikymmentäkolme ruplaa: kaksi kymmenen ruplan seteliä ja kolme ruplaa pientä rahaa.
Hän valitteli vielä kauan. Asia ei kuitenkaan ollut autettavissa, ja kaikki rupesivat levolle.