XI
Semjon ja Matrjona ymmärsivät nyt, ketä he olivat vaatettaneet ja ruokkineet ja kuka oli asunut heidän luonaan; ja he itkivät pelosta ja ilosta. Ja enkeli sanoi:
— Jäin kedolle makaamaan yksinäisenä ja alastomana. En ollut sitä ennen tietänyt mitään ihmisten hädästä, en vilusta enkä nälästä; nyt oli minusta itsestäni äkkiä tullut ihminen. Kärsin nälkää ja vilua enkä tietänyt mitä tehdä. Näin kedolla kappelin, jonka ihmiset olivat rakentaneet Jumalan kunniaksi; menin hakemaan sieltä suojaa. Mutta kappeli oli suljettu, enkä päässyt sisään. Istuuduin kappelin taakse ollakseni suojassa tuulelta. Tuli ilta, olin nälissäni ja värjötin vilusta melkein kankeana. Näin silloin miehen kulkevan ohitse maantiellä; hänellä oli kädessään huopokkaat, ja hän puhui itsekseen. Hänen kasvonsa olivat ensimmäiset kuolevaiset ihmiskasvot, mitkä näin ihmiseksi tultuani; ne tuntuivat minusta niin hirvittäviltä, että käännyin poispäin. Ja minä kuulin, miten mies itsekseen puheli, kuinka hänen oli suojattava ruumistaan talvella pakkasta vastaan, kuinka hänen oli elätettävä vaimoaan ja lapsiaan.
Ajattelin silloin: minä olen viluun ja nälkään kuolemaisillani, mutta tämä mies ajattelee vain miten hän saa hankituksi turkin itselleen ja vaimolleen ja pidetyksi perheensä leivässä. Se ihminen ei varmaankaan auta minua. Nähdessään minut muuttui mies tylyn näköiseksi ja meni ohitse, ja hänen kasvonsa näyttivät minusta vielä kauheammilta. Tulin epätoivoiseksi Äkkiä kuulen miehen palaavan. Katsoin häneen enkä ollut häntä tuntea: äsken oli hänen kasvoissaan pelkkää kuolemaa; nyt ne elivät, ja minä huomasin niissä Jumalan. Hän tuli minun luokseni, vaatetti minut, otti minut mukaansa ja toi kotiinsa. Kotona tuli meitä vastaan nainen, ja tämä alkoi puhua. Nainen oli vielä kauheampi kuin mies. Hänen suustaan huokui kuoleman henki, ja se salpasi minun hengitykseni. Hän aikoi ajaa minut ulos pakkaseen, ja minä tiesin hänen kuolevan, jos hän tämän tekisi. Mutta mies puhui hänelle Jumalasta, ja silloin vaimo muuttui äkkiä. Kun hän käski meidät illalliselle ja katsoi minuun, näin minä kuoleman väistyneen hänen kasvoiltaan; hän oli elävä, ja minä näin hänessä Jumalan.
Silloin minä ymmärsin Jumalan ensimmäisen sanan: 'Sinä olet ymmärtävä, mitä ihmisissä on'. Ja minä sain nähdä, että ihmisissä on rakkaus. Minä tulin iloiseksi, kun Jumala oli alkanut ilmaista minulle, mitä hän oli luvannut, ja minä hymyilin ensimmäisen kerran. En tietänyt kuitenkaan vielä kaikkea: en voinut vielä arvata, mitä ihmisille ei ole annettu ja mistä ihmiset elävät.
Jäin asumaan teidän luoksenne. Vuoden kuluttua tuli mies tilaamaan saappaita, joiden tuli kestää kokonainen vuosi ratkeamatta ompeleesta ja menemättä länttään. Katsoin häneen ja näin hänen takanaan toverini, kuolon enkelin. Kukaan muu ei nähnyt enkeliä; mutta minä tunsin hänet ja tiesin, että hän oli jo ennen auringonlaskua ottava mukaansa rikkaan miehen sielun. Ja minä ajattelin itsekseni: ihminen varustautuu vuodeksi eteenpäin eikä tiedä, että hänen on jo tänään kuoltava. Silloin muistin Jumalan toisen sanan:
— 'Tulet ymmärtämään, mitä ihmisille ei ole annettu'.
Mitä ihmisissä on, sen minä jo tiesin. Nyt minulle selvisi, mitä ihmisille ei ole annettu. Ihmisten ei ole annettu tietää, mitä he ruumistaan varten tarvitsevat. Ja minä hymyilin toisen kerran. Sillä minä iloitsin, kun näin toverini enkelin ja kun Jumala oli ilmaissut minulle toisenkin sanan.
Mutta tässä ei vielä ollut kaikki En vielä tiennyt, mistä ihmiset elävät. Elin yhä vain odottaen, milloin Jumala ilmaisisi minulle viimeisen sanan. Kuudentena vuotena tuli nainen kaksosineen; tunsin tyttöset ja kuulin, miten he olivat jääneet eloon. Nähdessäni heidät, ajattelin: Äiti rukoili minulta armoa lapsilleen, ja minä uskoin, samoin kuin hänkin, etteivät lapset voisi elää ilman isää ja ilman äitiä; mutta vieras nainen on kuitenkin nyt elättänyt ja kasvattanut heidät. Naisen katsoessa niin hellästi ja liikutettuna vieraita lapsia ja hänen itkiessään näin — minä hänessä elävän Jumalan ja ymmärsin, mistä ihmiset elävät. Jumala oli ilmaissut minulle viimeisen sanan ja antanut, minulle anteeksi. Ja minä hymyilin kolmannen kerran.