X
Nainen lapsineen lähti tuvasta, Mihail nousi, pani työnsä syrjään, riisui esiliinan, kumarsi suutarille ja tämän vaimolle ja virkkoi:
— Antakaa minulle anteeksi. Jumala on antanut minulle anteeksi, antakaa tekin.
Ja suutarinväki näki miten Mihailista säteili valoa. Semjon kumarsi hänelle ja sanoi:
— Minä huomaan, Mihail, ettet sinä ole mikään tavallinen ihminen. En saa pakottaa sinua jäämään enkä saa kysyä sinulta mitään. Sano vain yksi ainoa asia: Minkätähden olit synkkä, kun sinut löysin ja toin sinut kotiini, mutta kun Matrjona tarjosi sinulle ruokaa, niin sinä hymyilit ja olit siitä saakka iloisempi? Kun vieras herra tilasi sinulta saappaat, hymyilit toisen kerran ja tulit vielä iloisemmaksi; ja nyt kun vieras nainen tuli tyttöstensä kanssa, hymyilit kolmannen kerran ja loistit ihan? Sanohan, Mihail, minkätähden sinusta säteilee tämä valo ja minkätähden sinä hymyilit nuo kolme kertaa?
Ja Mihail vastasi:
— Minusta säteilee valoa sentähden, että Jumala rankaisi minua, mutta on nyt antanut minulle anteeksi. Hymyilin kolme kertaa sentähden, että minun oli päästävä perille kolmesta Jumalan sanasta. Nuo kolme Jumalan sanaa olen nyt tullut ymmärtämään; ensimmäisen sanan minä sain tietää, kun vaimosi armahti minua; hymyilin silloin ensimmäisen kerran. Toisen sanan taas, kun rikas herra tilasi saappaat; silloin hymyilin toisen kerran. Ja nyt nähdessäni tyttöset käsitin kolmannen ja viimeisen Jumalan sanan ja hymyilin kolmannen kerran.
Ja Semjon virkkoi:
— Sanohan, Mihail, minkätähden Jumala on sinua rangaissut ja mitkä ovat ne kolme Jumalan sanaa, jotta minäkin saisin tietää ne?
Ja Mihail vastasi:
— Jumala rankaisi minua sentähden, että olin tottelematon. Olin taivaan enkeli, mutta en kuunnellut Jumalaa.
Olin taivaan, enkeli, ja Jumala lähetti minut maailmaan noutamaan erään naisen sielua. Liidin alas maailmaan ja näin naisen makaavan sairaana vuoteessaan; hän oli juuri synnyttänyt kaksoset, kaksi pientä tyttöstä.
Lapset liikahtelivat äitinsä vieressä, mutta äiti oli niin heikko, ettei jaksanut ottaa heitä rintaansa vasten. Kun äiti näki minut, ymmärsi hän, että Jumala oli minut lähettänyt noutamaan hänen sieluaan. Hän itki ja virkkoi minulle: »Jumalan enkeli! Mieheni on vastikään haudattu, hän jäi kaatuvan puun alle. Minulla ei ole sisarta, ei tätiä eikä isoäitiä; ei ole ketään, joka voisi kasvattaa lapseni isoiksi. Älä ota sieluani, anna minun elää, jotta voisin elättää ja kasvattaa lapsiani. Ilman isää ja ilman äitiä he eivät voi elää.» Tein kuten hän pyysi, ja panin toisen lapsista hänen rintaansa vasten ja toisen hänen käsivarrelleen ja liidin ylös Jumalan luo. Tulin Jumalan luo ja sanoin: En voi ottaa tuon äidin sielua. Isän surmasi kaatuva puu metsässä, ja äiti synnytti kaksoset ja rukoilee, etten ottaisi hänen sieluansa. Hän sanoo: 'Anna minun kasvattaa lapseni suuriksi! Ilman isää ja ilman äitiä he eivät voi elää.' Ja niin jätin ottamatta tuon äidin sielun. — Ja Herra sanoi minulle: 'Mene, tuo hänen sielunsa! Sinä tulet käsittämään kolme sanaa: tulet ymmärtämään, mitä ihmisissä on, mitä ihmisille ei ole annettu, ja mistä ihmiset elävät. Kun olet sen oppinut, saat palata taivaaseen. Liidin jälleen maailmaan ja otin äidiltä sielun.
Lapset putosivat hänen rinnoiltaan. Ruumis puristi toisen tyttösen jalan vialliseksi. Kohosin kylän ylle kantaakseni sielun Jumalan luo; mutta tuulenpuuska tarttuikin minuun, siipeni irtautuivat, sielu kohosi yksin Jumalan luo, ja minä putosin maahan.