IX
Nainen tuli puheliaaksi ja virkkoi:
Kuusi vuotta sitten lapset menettivät samalla viikolla molemmat vanhempansa: isä haudattiin tiistaina, kun jo perjantaina kuoli äiti. Isä kuoli kolme päivää ennen lasten syntymää, äiti jo ennenkuin oli päivääkään kulunut heidän syntymästään. Asuin siihen aikaan kylässä mieheni kanssa, ja lasten vanhemmat olivat meidän lähimpiä naapureitamme. Isä oli metsätöissä. Puu kaatui hänen päällensä, poikki ruumiin iski niin kovalla voimalla, että sisälmykset puristuivat ulos. Tuskin oli hänet kannettu kotiin, kun jo heitti henkensä. Samana viikkona sai vaimo kaksoset, juuri nämä tytöt. Lasten vanhemmat olivat köyhiä, yksinäisiä ihmisiä, ja vaimo oli aivan yksin kotona, ei ollut ketään naisihmistä lähellä.
Hän oli yksin, kun lapset syntyivät, ja yksin, kun veti viimeisen henkäyksensä.
Kun tulin seuraa vana aamuna häntä katsomaan, oli raukka jo jäykkänä. Kuolemantuskissa vääntelehtiessään hän oli painanut sijoiltaan toisen tyttösensä jalan. Kyläläisiä tuli mökkiin, ruumis pestiin ja puettiin, tehtiin kirstu, ja vaimo haudattiin. Oli onneksi kunnon ihmisiä, jotka tekivät kaiken. Tyttöset olivat nyt yksin maailmassa. Mihinkäs heidät pannaan? Minä olin siihen aikaan kylässä ainoa, jolla oli rintalapsi. Lapseni oli silloin kahdeksan viikon vanha. No, minä otin lapset luokseni toistaiseksi. Kyläläiset neuvottelivat, mitä lapsille oli tehtävä, ja sanoivat minulle: 'Pidä lapset toistaiseksi luonasi. Marja,' sittenpähän mietitään mitä heille tehdään. Minä annoin ensin rintaa terveelle lapselle, sillä ajattelin, ettei ensinkään kannata imettää rampaa lasta, kuoleehan se kumminkin. Mutta minun oli kuitenkin sääli toistakin lasta; minkätähden pitää viattoman raukan kärsiä? Ei muuta kuin imettämään kumpaakin tyttöstä; ja niin minä sain ruokituksi kaikki kolme — poikani ja nämä kaksoset. Olin niihin aikoihin nuori ja vahva ja sain itse hyvää ruokaa. Ja Jumala antoi minulle niin paljon maitoa, että sitä oli enemmän kuin riittämiin! Imetin aina kahta yht'aikaa, ja kolmannen täytyi odottaa. Kun toinen näistä oli saanut tarpeeksi, otin kolmannen rintaani vasten. Jumala näki hyväksi, että nämä menestyivät, mutta omani sain haudata, kun se oli kahden vuoden vanha. Useampia lapsia Jumala ei ole minulle antanut. Sittemmin on meillä ollut hyvät päivät, ja asumme nykyjään täällä myllyssä, joka on kauppiaan. Mieheni saa hyvän palkan, ja me elämme huoletonta elämää. Omia lapsia meillä ei ole. Kuinka yksinäistä olisikaan elämäni, ellei minulla olisi näitä lapsia! Kuinka en rakastaisi heitä! Eihän minulla muita olekaan: he ovat minulle niinkuin vaha kynttilässä.
Nainen syleili toisella kädellään ontuvaa lasta ja pyyhkäisi toisella kyyneleitä silmistään.
Matrjona huokasi ja sanoi:
— Totta on niinkuin sananlasku sanoo: isättä ja äidittä elää, mutta ei
Jumalatta.
Näin puheltiin, ja yht'äkkiä oli kuin salama olisi valaissut koko huoneen. Valo tuli siitä nurkasta, missä Mihail istui. Kaikki katsahtivat sinne: Mihail istui penkillään, kädet ristissä polvilla, ja katsoi hymyillen ylöspäin.