I LUKU.
Sanantuoja.
Sovittu kokous pidettiin Betanian majatalossa, ja sieltä Ben-Hur läksi kumppanineen Galileaan, jonne hänen urhotyönsä maine jo oli ehtinyt ennen häntä. Ennen talven loppua oli hänellä jo koossa kolme legionaa roomalaiseen tapaan harjoitettuna. Hän olisi voinut koota kaksi sen vertaa, joll'ei kansan sotainen henki vain olisi ollut sammuksissa. Hänen täytyi kuitenkin huolellisimmasti salata puuhansa sekä Roomalta että Herodes Antipaalta. Hän siis toistaiseksi tyytyi kolmeen legionaan sekä koetti harjoitella niitä ja valmistaa säännölliseen taisteluun. Sitä varten hän vei alapäälliköt autioon Trakonitis seutuun ja opetti heitä käyttämään aseita, varsinkin heittokeihästä ja miekkaa sekä ohjaamaan sotaväen liikkeitä mainiolla roomalaistavalla ja lähetti heidät sitte kotiinsa harjoittamaan kansaa. Kohtapa jo kansan joutohetket käytettiin yksinomaan niihin harjoituksiin.
Tietysti siihen tarvittiin hänen puoleltansa kärsivällisyyttä, intoa ja taitoa, jotka ominaisuudet ovat välttämättömät sellaisissa yrityksissä, eikä niitä kellään ollut suuremmassa määrässä kuin hänellä, ja hän niitä myöskin osasi pitää oikeassa arvossa. Hän ponnisteli oikein uhraavaisesti, mutta tuskinpa hän sittekään olisi saanut mitään aikaan, joll'ei Simonides olisi toimittanut hänelle aseita ja rahaa ja Ilderim pitänyt huolta rajan vartioimisesta ja muonan hankinnasta. Sittekin olisi hyöty jäänyt vielä hyvin vähäiseksi, joll'eivät galilealaiset olisi olleet niin halukkaita oppimaan.
Galilealaisilla käsitettiin neljä heimoa: Asserin, Sebulonin, Isaskarin ja Naftalin, jotka asuivat heille maan jaossa tulleilla alueilla. Temppelin lähiseuduilla asuva juutalainen halveksi näitä pohjoisia veljiänsä, mutta Talmud lausuu: "Galilealainen rakastaa kunniaa, vaan juutalainen rahaa."
He vihasivat Roomaa yhtä hehkuvasti kuin rakastivat omaa maatansa, ja olivat joka kapinassa ensimmäisinä hyökkäämässä ja viimeisinä väistymässä. Sata viisikymmentä tuhatta galilealaista nuorukaista kaatui Rooman ja Israelin viimeisessä taistelussa. Suurille juhlille he tulivat sota-armeijan suuruisissa joukoissa Jerusalemiin ja majailivat suurissa leireissä, mutta olivat kuitenkin käsitykseltään vapaamielisiä ja suvaitsevaisia pakanuutta kohtaan. Naapurikansojen kanssa he elivät sovinnossa. Hebrealaisen nimen kunniaa he olivat kartuttaneet runoilijainsa kautta, sellaisten kuin laulujen laulun kirjoittaja, ja profeettainsa kautta, sellaisten kuin Hosea.
Niin urholliseen, ylpeään ja tunteelliseen kansaan vaikutti odotetun kuninkaan tulosanoma kuin taikavoimalla. Että hän oli tuleva kukistamaan Roomaa, sekin jo yksinään olisi riittänyt houkuttelemaan heitä tähän yritykseen; mutta koska hän sitä paitsi oli hallitseva maailmaa ja hänellä oli oleva valtakunta, mahtavampi kuin keisarin ja kunniarikkaampi kuin Salomon ja kestävä ijankaikkisesti, niin se toive oli varsin hurmaava. Niinpä he sielustaan ja sydämmestään vannoivat hänelle uskollisuutta. Ben-Hur todistaakseen sanojansa viittasi profeettoihin ja kertoi Baltasarista, joka tuolla Antiokiassa odotteli kuninkaan tuloa. Täten galilealaiset kuulivat kertomuksen Messiaasta, joka heille oli melkein yhtä tuttu kuin Jehova itse. Nyt siis viimeinkin näytti hänen tulonsa aika olevan käsissä. Kuningasta ei enää tarvinnut odottaa arvaamattoman etäisessä tulevaisuudessa; hän oli jo läsnä.
Sillä tavalla kuluivat Ben-Hurilta talvikuukaudet. Kevään tullessa oli hänen johtamansa joukko jo niin harjautunut, että hän voi riemuita: "Nyt kuningas tulkoon! Hänen ei tarvitse muuta kuin ilmoittaa meille, mihin hän tahtoo saada valtaistuimensa perustetuksi. Meillä on miekat turvaamaan sitä hänelle."
Galilealaiset tunsivat Ben-Huria ainoastaan Judan pojan nimellä; muuta hän ei ollut ilmoittanut.
* * * * *
Eräänä iltana Ben-Hur istui Trakonitiissa muutamien galilealaistensa kanssa luolan suulla, joka heillä oli asuntona. Silloin ajaa lennätti arabialainen sanansaattaja hänen luoksensa ja antoi hänelle kirjeen. Ben-Hur rikkoi sinetin ja luki:
"Jerusalemista 4 p:nä Nisan-kuuta.
Profeetta on ilmestynyt, jota kansa sanoo Eliaaksi. Hän on monta vuotta oleskellut aavikoilla, ja me uskommekin hänet profeetaksi. Hänen kielensä myöskin todistaa samaa, sillä hänen puheensa viittaa häntä suurempaan, joka nyt on tuleva ja jota hän odottaa Jordanin oikealla rannalla. Minä olen nähnyt ja kuullut häntä, ja se, jonka tuloa hän ennustaa, on varmaankin se kuningas, jota sinä odotat. Tule ja päätä itse!
Koko Jerusalem vaeltaa ulos profeetan luo, ja kun muistakin seuduista kokoutuu sinne kansaa, niin se ranta, jossa hän odottaa, on saman näköinen kuin Öljymäki pääsiäisjuhlan viime päivinä.
Malluk."
Ben-Hurin kasvot loistivat ilosta.
"Nämät sanat, hyvät ystäväni, lopettavat viimeinkin odotuksemme.
Kuninkaan julistaja on ilmestynyt ja ennustanut häntä."
Hän kertoi kirjeen sisällyksen, ja kaikki iloitsivat siinä olevasta lupauksesta.
"Valmistautukaa", hän jatkoi, "ja lähtekää kotimatkalle. Heti, kun saavutte kotiin, lähettäkää sana niille, jotka asuvat vielä etempänä, ja käskekää heitä olemaan valmiit kokoutumaan heti, kun minä käsken. Minä sillä välin otan selon, onko kuningas tosiaankin ryhtymäisillään toimiin. Minä lähetän sitte teille tarkemman sanan."
Hän meni luolaan ja kirjoitti kaksi kirjettä, Ilderimille ja Simonideelle, ilmoittaen saamansa uutisen ja aikeensa lähteä heti Jerusalemiin. Ne kirjeet hän antoi pikaratsastajille. Kun yö tuli ja ohjaavat tähdet alkoivat välkkyä taivaan kannella, hän nousi ratsun selkään ja läksi arabialaisen oppaan kanssa Jordania kohti, aikoen rientää tavallista Rabbat-Ammonin ja Damaskon välistä karavaanitietä.
Opas oli luotettava ja Aldebaran nopea. Puolen yön tullessa oli
Trakonitis heistä jo jäänyt jälelle, ja he kiiruhtivat etelään päin.