XIV LUKU.
Kilpailu.
Kun alkoi kilpailu asemasta, oli Ben-Hur valjakkoineen äärimpänä vasemmalla. Hetkiseksi hänet, kuten muutkin, häikäsi kilparadalta vastaan tuleva auringonpaisteen kirkkaus, mutta hänen onnistui kuitenkin huomata vastustajansa ja arvata heidän aikeensa. Messalaa, joka oli muutakin kuin vain kilpaveli, hän katseli tutkivasti. Kiihkoton, kylmä ylhäisyys, joka oli tämän ylimyksen näennäinen tuntomerkki, oli nähtävänä hänen kasvoissaan kuten ennenkin, ja samoin italialainen kauneus, jota kypärä vielä enensi. Mutta näkyipä siinä muutakin; lieneekö se sitte johtunut kateellisesta mielikuvituksesta vaiko ollut vain kypärän varjostusta kasvoihin, samapa se, mutta israelilainen luuli näkevänsä tuon miehen sielun ikään kuin lasin läpi, — julman, viekkaan ja uskaliaan sielun, joka ei ollut juuri yhtä kiihtynyt kuin päättäväinen: se oli valppauden ja ylpeän päätteliäisyyden jännityksessä.
Sinä sekuntina, joka kului nelivaljakon kääntämiseen, tunsi Ben-Hur vahvistuvan päätöksensä nöyryyttää mistä hinnasta hyvänsä tuota vihollista. Palkinto, ystävät, vedot, kunnia, kaikki, jolla sellaisessa kilpailussa voidaan ajatella olevan arvoa, kaikki se katosi yhden ainoan horjumattoman tarkoituksen rinnalla. Ei edes elämän säilyttämishuolikaan voinut pidättää häntä. Eikä kuitenkaan ollut hänen puolellansa mitään kiihkoa päätöksen vaikuttimena, ei ajatustakaan jättää asiatansa onnellisen sattuman varaan. Hän ei luottanut onnettariin. Hänellä oli varma aikomus mielessä, ja maltillisesti asiaa punniten varustautui hän panemaan sitä toimeen.
Hän arvasi heti, että Messala varmaankin kilpailun johtajain suosiosta saisi heti lähdössä edullisimman paikan. Sen mukaisesti hän päätti toimiakin.
Nuora putosi, ja kaikki muut paitse hän ajaa lennättivät suoraan radalle yllytyshuutojen kaikuessa. Hän taas käänsi suuntansa oikealle ja antaen arabialaisten ponnistaa kaikki voimansa ohjasi ne kilpailijainsa rattaanjälkien poikki, kuitenkin niin, että siitä oli mahdollisimman vähän ajan hukkaa. Niinpä sillä aikaa kun yleisö kauhuissaan katseli atenalaisen tapaturmaa ja sidonilainen, byzantilainen ja korintilainen kaikin voimin koettivat välttää joutumista samaan turmioon, Ben-Hur kiersi heidän ohitsensa ja ehätti kiinni Messalan, vaikka tosin jäikin ulkopuolelle. Se ihmeellinen taito, jolla hän siten vaihtoi äärimmäisellä vasemmalla olevan paikkansa oikealle, siinä oikeastaan menettämättä ensinkään aikaa, herätti oitis katsojain huomiota; sirkus tuntui vavahtavan ja vielä kerran tärisevän kätten paukkeesta. Silloin Ester iloisesti hämmästyneenä taputti käsiään; silloin roomalaisten luottamus Messalan voittoon alkoi horjua.
Ja nyt nämä kaksi rinnatusten ajaen lähenivät toista käännöskiveä.
Siellä olevien kolmen patsaan jalusta oli puoliympyrän muotoinen. Ajajilla oli siinä edessään jyrkkä mutka, jonka tekeminen taiteen sääntöjen mukaan oli oikea mestarintyö. Koko sirkus jäi niin äänettömäksi, ett'ei hisaustakaan kuulunut. Silloin näytti kuin Messala olisi katsahtanut Ben-Huriin ja tuntenut hänet; ja yhtäkkiä miehen uhkarohkeus leimahti hämmästyttävällä tavalla.
"Pois rakkaus! eläköön sota!" hän hihkasi, heilauttaen tottuneella kädellä piiskaansa. "Pois rakkaus, eläköön sota!" huusi hän toistamiseen ja antoi Ben-Hurin arabialaisille hyvin tähdätyn sivalluksen, jonka kaltaista ne luultavasti eivät olleet vielä koskaan saaneet kokea. Katsojat kummastuksekseen ja inhokseen huomasivat tuon häpeällisen teon. Äänettömyys tuli vielä syvemmäksi. Kaikki pidättivät henkeäänkin, niin kiihkeästi he odottivat tuon tapauksen päätöstä. Mutta heti seuraavana silmänräpäyksenä jo yleinen tyytymättömyys purkautui ilmi uhkauksina ja moitteena.
Ben-Hurin nelivaljakko alistuneena hypähti eteen päin. Ei koskaan ennen oltu näitä hevosia koskettu muulla kuin hellällä kädellä. Mitäpä ne siis muuta voivat kuin koettaa pelastua pois sellaisesta sopimattomasta kohtelusta? Ne syöksyivät eteen päin kuin myrskytuuli.
Kaikki elämässä saavutettu kokemus voi tulla ihmiselle hyödyksi. Ben-Hurin käden voima ja jäntevyys, saavutettu airoa pidellessä, oli nyt hyvään tarpeesen. Ja mitäpä oli vaunujen tärinä verrattuna laivan heilahtelemiseen kun aallot sitä pieksevät? Pystyssä hän seisoi ja päästi ohjat löyhemmälle, puhutteli hevosia hyväilynimillään ja koetti ohjata niitä varovasti vaarallisen paikan ohitse. Kohta ne jälleen olivat täydellisesti hänen vallassaan. Eikä siinä kyllä. Kun he paluumatkalla lähestyivät ensimmäistä käännöskiveä, oli hän jälleen Messalan sivulla ja olipa vielä saavuttanut kaikkein katsojain paitsi roomalaisten suosionkin. Se lausuttiin niin selvästi ilmi, ett'ei Messala, vaikka olikin rohkea, enää uskaltanut toiste tehdä samaa koetusta.
Kun vaunut lensivät Esterin ohitse, katsahti tämä nopeasti Ben-Hurin kasvoihin. Hän näytti vähän kalpealta, mutta piti päätänsä pystymmässä kuin koskaan. Mitään muuta muutosta Ester ei huomannut.
Kun ensimmäinen kierros päättyi, nousi mies muurin länsipäässä korkolavalle ja otti alas yhden puupallon. Samaan aikaan otettiin muurin toisessa päässä alas yksi delfini. Niin tehtiin myöskin toisen ja kolmannen kierroksen jälkeen.
Vielä sittekin oli Messala radan sisälaidalla muuria lähinnä. Ben-Hur seurasi häntä ihan tasalla ja muut kilpailijat tulivat jälestä. Tuo näytti kaksoiskilpailulta, joka sitte viimeisten keisarien aikana tuli niin suosituksi Roomassa: Messala ja Ben-Hur ensimmäisessä, korintolainen, sidonilainen ja byzantilainen toisessa ryhmässä.
Viides kierros alkoi. Sen ajalla onnistui sidonilaisen päästä Ben-Hurin sivulle, mutta kohta hän taas jäi jälelle.
Kuudennen kierroksen aikana olivat he ihan samassa asemassa, nopeus vain yhä kiihtyi. Sekä ajajat että hevoset näyttivät tunnossaan tietävän, että ratkaseva hetki lähestyi, tuoden voiton tai tappion.
Katsojain osanotto, joka alusta asti oli paraastaan koskenut vain roomalaista ja juutalaista, alkoi juutalaiseen nähden muuttua peloksi. Ihmiset olivat liikkumattomina etukumarassa, silmillään vaan seuraten ajokierroksia.
"Sata sestertiota, että juutalainen voittaa!" tarjosi Sanballat vetoa niille roomalaisille, jotka istuivat konsulin parvekkeella. Mitään vastausta ei kuulunut.
"Yksi talentti! Viisi talenttia! Kymmenen! Valitkaa!" huusi hän, heiluttaen muistitauluansa.
"Minä vastaan sinun sestertioihisi", vastasi viimein joku nuori roomalainen, valmistautuen kirjoittamaan.
"Älä tee sitä", varoitti ystävä.
"Miksikä en tekisi?"
"Messala on jo nopeimmillaan. Katso, miten hän kumartuu vaunuista eteen päin ja höllittää ohjia! Ja katso sen sijaan juutalaista!"
Nuorukainen katsahti Ben-Huriin. "Herkules avita!" huusi hän, kadottaen rohkeutensa, "se koira hoitelee ohjiansa kaikin voimin! Joll'eivät jumalat auta meidän ystäväämme, niin tuo juutalainen hänet voittaa. Ei, ei vielä. Katsokaas, Jupiter on meidän kanssamme, hän auttaa meitä!"
Lähellä seisojat toistelivat huutoa, ja se levisi Rooman kielellä niin kaikuvasti, että purppurateltta konsulin pään päällä vapisi.
Jos Messala tosiaankin oli saanut vauhdin suurimmilleen, niin oli hän sillä saavuttanut vähän etuakin, oli päässyt hiukan edelle. Hänen hevosensa juoksivat pää niin alhaalla, että ne katsojista näyttivät melkein koskevan maahan, sieramet loistivat veripunaisina, ja silmät olivat ikään kuin putoamaisillaan pois päästä. Ne tekivät, mitä suinkin voivat. Kuinkahan kauan ne jaksoivat vielä kestää sellaista vauhtia? Kuudes kierros oli vasta alulla. Kilpailijani päästessä toisen käännöskiven luo olivat Ben-Hurin juoksijat Messalan vaunujen takana.
Messalan ystäväin ilo oli korkeimmillaan, he huusivat, kiljuivat ja huiskuttivat hänen värisillään liinoilla. Sanballat ehti töin tuskin kirjoittaa muistiin kaikkia vetoja, joita hänelle tarjottiin.
Malluk oli parvekkeella riemuportin päällä. Hän ei voinut enää salata levottomuuttansa, rohkeus alkoi häneltä kadota. Hän kyllä muisti Ben-Hurin antaman viittauksen, että hänen piti tarkkaan katsoa, mitä oli tapahtuva vasemman käännöskiven luona. Viides kierros oli jo suoritettu, eikä vielä ollut mitään tapahtunut. Hän sanoi itsekseen, että kuudes kierros sen oli viimeinkin osoittava, mutta katso, Ben-Hur töin tuskin pysyi kilpakumppaninsa vaunujen perässä!
Simonides ja ne, jotka hänen kanssansa olivat, pysyivät levollisina. Kauppias istui alla päin. Ilderim kampaeli sormillaan partaansa, ja silmiä tuskin näkyi tuuheain kulmakarvain alta. Ester tuskin uskalsi hengittää. Ainoastaan Iras pysyi hymyilevänä.
Kuudennen kierroksen paluumatkalla olivat kilpailijat samassa asennossa jälekkäin. Nyt he saapuivat ensimmäiseen käännöspäähän ja ajoivat siitä ympäri. Messala, peläten menettävänsä sisäasemansa, ohjasi hyvin läheltä muuria; jos hän olisi ajanut jalankaan verran enemmän vasemmalle päin, olisivat vaunut murskautuneet muuria vasten. Heidän päästyään ohitse käännöksestä ei hiekassa näkynyt muuta kuin yhdet vaunujen jälet, niin tarkkaan oli Ben-Hur seurannut Messalaa.
Kun he uudestaan syöksyivät ohitse, katsahti Ester taas Ben-Hurin kasvoihin. Ne olivat kalpeammat kuin ennen.
Simonides, ollen viisaampi Esteriä, sanoi Ilderimille juuri silloin, kun kilpailijat pääsivät ajamaan radan suoraa sivua:
"Minä, hyvä sheikki, puolestani arvaan, että Ben-Hur aikoo jotakin erityistä. Hänen kasvonsa vähän näyttävät sellaisilta."
"Katso, miten pirteät ja halukkaat juoksemaan ne ovat!" vastasi Ilderim. "Jumalan kunnian kautta! vielä ne eivät ole oikeassa omassa vauhdissaan, mutta katso tarkkaan!"
Yksi pallo ja yksi delfini oli vielä jälellä. Katsojat hengittivät raskaasti, sillä kilpa-ajon viime koetus oli alkanut.
Sidonilainen suomi nelivaljakkoansa, joka kivusta ja pelosta pärskyen läksikin aika vauhtia ja näytti lupaavan syöksyä edelle muista, mutta siihen lupaukseen se yritys sulikin. Samoin kävi korintolaiselle ja byzantilaiselle. Ajatusten käännöksestä, jota kyllä on helppo käsittää, kaikki puolueet paitsi roomalaiset luottivat nyt enää Ben-Huriin ja päästivät tunteensa vapaasti purkautumaan ilmi.
"Ben-Hur! Ben-Hur!" he huusivat hänen ajaa lennättäessään ohitse, ja tämä ääni vieri kuin ukkosen jyrinä konsulin parveketta kohti.
Joka taholta kehoitettiin häntä huudoilla: "Kiirehdi, juutalainen!
Laita, että pääset muurin viereen! Ees päin, päästä ohjat höllemmälle!
Anna piiskaa arabialaisille! Nyt taikka ei koskaan!"
Katsojat kumartuivat suoja-aidan ylitse ja ojensivat rukoilevasti käsiänsä häntä kohti.
Joko Ben-Hur ei kuullut kehoituksia taikka hän jo oli koettanut parastansa, sillä kierros oli jo puoli väliin tehtynä, eikä hän ollut vielä vähääkään edellä. Toisen käännöskiven kohdalla he olivat ihan samassa asemassa.
Aikoen kääntää alkoi Messala kiinnittää vasempien hevosten ohjia, joka tietysti hiukan vähensi niiden vauhtia. Hän oli rohkealla mielellä ja lupasi toimittaa uhria useammallekin kuin yhdelle alttarille. Hänen roomalainen kopeutensa oli vielä vallalla. Tuossa jo kuudensadan jalan päässä kolmen loppupylvään kohdalla viittaili häntä kohti maine ynnä rikkaus, virassa ylennys ja voittoriemu, jota vielä vihakin sulostutti. Silloin Malluk parvekkeeltansa näki Ben-Hurin kumartuvan eteenpäin ja höllittävän ohjia. Hän heilautteli piiskaa hevosten päällä, mutta ainoastaan läjähytellen, ja vaikk'ei se koskenut yhteenkään selkään, oli uhkausta sen läjähdyksien sukkeluudessa. Kun Ben-Hur täten siirtyi levosta toimeliaisuuteen, niin hänen kasvonsa punehtuivat, silmät säteilivät ja koko hänen tahdonvoimansa näytti olevan kiintyneenä ohjiin. Nelivaljakko hypähti niin, että se kuin yksi ainoa hevonen pääsi silmänräpäyksessä Messalan vaunujen sivulle. Messala kuuli niiden lähestymisen, mutta vaarallisessa kääntöpaikassa ei uskaltanut katsahtaa taaksensa tutkimaan, mitä tuo kilpaveljen hevosten yht'äkkiä herännyt into tarkoitti. Katsojilta hän ei saanut mitään viittausta. Selvään kuului hänen korviinsa yleisestä hälinästä vain yksi ääni, joka sheikin ikivanhalla aramealaisella kielellä huusi arabialaisille:
"Ees päin, Atair! Ees päin, Rigel! Mitä, Antares, aiotko jäädä jälelle? Hyvä, hyvä, Aldebaran, kelpo poika! Minä kuulen niiden laulavan teltoissa, lasten ja naisten laulavan tähtien Atairin, Antareen, Rigelin ja Aldebaranin voitosta laulua, joka ei koskaan lopu. Hyvä, hyvä, uskolliset ystäväni! Huomenna lähdemme kotiin mustaan telttaan! Heimokunta ja sheikki odottavat meitä! Se on tehty, se on tehty! Ha ha ha! Me olemme nöyryyttäneet tuota ylpeää! Käsi, joka löi meitä, makaa maan tomussa! Täällä on kunnia, ha ha ha, vakavasti vain eteen päin! Työ on tehty, seis, pysähtykää!"
Yksinkertaisemmin ja nopeammin ei ollut mitään sellaista koskaan tapahtunut. Messala ajoi kiertäen merkkikiviä. Päästäkseen hänestä ohitse täytyi Ben-Hurin ajaa hänen jälkiensä poikki viistoon ja niin läheltä kuin mahdollista. Tuhannet katsojat heti arvasivat hänen aikomuksensa, näkivät hevosille annetun merkin sekä menestyksen, mitenkä nelivaljakko melkein koski Messalan ulkopuoliseen pyörään ja mitenkä Ben-Hurin sisäpyörä oli Messalan vaunujen takana; sen kaiken he näkivät. Sitte kuului räsäys niin kova, että ääni levisi yli koko sirkuksen, ja nopeammin kuin ajatus satoi radalle valkoisia ja elefantinluisia vaununpalasia. Roomalaisen vaununkori kaatui, kumea jysäys kuului, kun akseli putosi kovaan maahan ja vaunut pirstautuivat ihan pikku paloiksi. Messala sotkeutui ohjiin ja huiskahti tenhottomasti ulos radalle.
Tämän kuolemaa ennustavan tapauksen hirmuisuutta lisäsi vielä se, että sidonilainen, joka ajoi ihan jälessä pitkin muuria, ei ehtinyt pysäyttää eikä kääntää hevosia ulommaksi radalle. Täydessä nelisessä hän ajoi vaununjäännösten ja roomalaisen ylitse, niin että hänen hevosensa sekautuivat roomalaisen hevosiin, jotka olivat aivan hurjina pelosta. Pian hän kuitenkin selvittihe pois romukasasta, teiskuvien hevosten seuduilta ja suuresta tomupilvestä, joka nousi niiden kavioista, juuri paraiksi näkemään, miten korintolainen ja byzantilainen ajaa lennättivät Ben-Hurin jälestä, jota tuo tapaus ei ollut viivyttänyt sekuntiakaan.
Katsojat nousivat, hyppäsivät ylös penkeille ja riemuiten tervehtivät häntä. Jotka malttoivat katsoa tuohon tuhopaikkaan, voivat vilahdukselta nähdä Messalaa rajustuneiden hevosten kavioiden ja ajajittomain vaunujen välistä. Useimmat kuitenkin kiihkeästi seurasivat Ben-Huria hänen ajaessaan edelleen. Jotkut vain olivat huomanneet, että hän käänsi hevosiansa hiukan vasemmalle ja vaunujensa akselin rautaisella päällä törmäsi kilpakumppaninsa vaunuihin ja musersi ne. Ainoastaan hänen käytöksensä muutos ei katsojilta jäänyt huomaamalla, se hänen ikään kuin uusi olemuksensa, joka vaikutti, että hevosiinkin tarttui osa ajajansa innosta, sankarillisesta ryhdistä ja pontevasta voimasta. Olisi voinut luulla katselevansa lentäviä leijonia, joilla oli valjaat yllä; ainoastaan paksutekoisista vaunuista näkyi, ett'ei nelivaljakolla ollut siipiä. Korintolainen ja byzantilainen tuskin ehtivät radan sivun puoliväliin, kun Ben-Hur jo oli matkan päässä.
Voitto oli saavutettu!
Konsuli nousi. Ihmisjoukko huusi äänensä käheäksi. Kilpailujen johtaja astui alas ja seppelöitsi voittajat.
Onnellinen nyrkkitaistelija oli matalaotsainen, vaaleatukkainen saksilainen, kasvojen piirteet niin raa'at, ett'ei Ben-Hur voinut olla tarkemmin katselematta häntä, ja hän tunsikin hänet Roomassa olonsa aikaiseksi opettajakseen. Sen jälkeen hän nosti katseensa ylös ihmisjoukkoon ja huomasi Simonideen seurueineen. He viittailivat hänelle merkiksi, että olivat huomanneet hänet. Ester istui paikallaan, mutta Iras nousi ylös, hymyili ja tervehti viuhkallaan, jotka suosion osoitukset eivät vähääkään huumanneet häntä, koska hän tiesi, että ne olisivat tulleet Messalan osaksi, jos hän olisi voittanut.
Juhlasaatto järjestyi nyt ja kulki, ihmisjoukon huudellessa suosiota, riemuportista.
Päivän juhlallisuudet siihen päättyivät.