XV LUKU.
Kutsu.
Ben-Hur jäi Ilderimin kanssa Simonideen luo, sillä jo edeltä päin oli sovittu lähteä puolen yön aikaan pois samaa tietä kuin karavani 30 tuntia aikaisemmin.
Sheikki oli ylen onnellinen. Hän oli tarjonnut voittajalle kuninkaallisia lahjoja, mutta Ben-Hur ei ottanut vastaan mitään; hän sanoi tyytyvänsä vain siihen, että oli saanut kostaa viholliselleen. Tätä jalomielistä kiistaa jatkettiin kauan.
"Ajattelehan toki", sheikki sanoi, "mitä olet tehnyt minulle. Jokaisessa aavikkoteltassa Akabasta valtamereen, jopa Eufratiin asti ylistellään Mirasta ja hänen jälkeläisiään. Ja ne, jotka sitä ylistystä lausuvat, kiittelevät minua onnelliseksi ja unhottavat, että minun elämäni lähestyy loppuansa. Kaikki keihästä kantavat miehet, joilla nyt ei ole päällikköä, tulevat minun tyköni, ja minun miekankantajieni luku kasvaa äärettömästi. Sinä et tiedä, mitä merkitsee hallitsijana olo sellaisessa aavikossa kuin minun. Minä tästä hetkestä lähtein saan arvaamattomat tulot kauppiailta ja suuremmat etuoikeudet kuin kuninkailla on. Niin, Salomon miekan kautta, yksin keisarin suosionkin saavutan, jos laitan lähettiläitä sitä hakemaan! Mutta etkö sinä huoli ottaa mitään?"
Ben-Hur vastasi:
"En, sheikki, eikö minulla ole sinun sydämmesi ja kätesi. Käytä tulojesi ja valtasi karttumista tulevan kuninkaan hyväksi. Kukapa tietää, eikö niitä olekin annettu sinulle juuri sitä varten? Siihen työhön, johon olen ryhtymäisilläni, minä ehkä tarvitsen paljonkin apua. Jos nyt eitän, minä arvattavasti voin odottaa vielä suurempaa suosiota silloin, kun tulen sinulta jotakin anomaan."
Kesken tätä ystävällistä kinaa tuli kaksi henkilöä pyrkimään puheille.
Ne olivat Malluk ja joku tuntematon. Edellinen sai luvan tulla ensin.
Malluk ei koettanut salata iloansa päivän tapahtumista.
"Mutta nyt ryhdyn asiaani", hän sanoi. "Isäntäni Simonides lähettää kertomaan, että muutamat roomalaiset ovat kilpailujen päätyttyä kiiruhtaneet vastustamaan vetosummain maksamista."
Ilderim hypähti ylös ja tiuskasi kimakimmalla äänellään:
"Jumalan kunnian kautta; itämaat tuomitsevat, oliko voitto rehellisesti saavutettu vai ei!"
"Ei, hyvä sheikki", sanoi Malluk, "kilpailujen johtaja on maksanut summan."
"Sepä hyvä."
"Kun he selittivät Ben-Hurin rikkoneen Messalan vaunut, niin johtaja nauroi ja muistutti, minkä piiskan sivalluksen arabialaiset saivat juuri pahimmassa käänteessä."
"Ja mitenkä atenalaiselle on käynyt?"
"Hän on kuollut!"
"Kuollutko!" Ilderim surkutteli. "Entä Messala?"
"Hän elää, mutta hänen elämänsä tulee hänelle taakaksi. Lääkärit sanovat, ett'ei hän koskaan enää voi kunnollisesti käyttää raajojansa."
Ben-Hur katsahti vaiti taivasta kohti, ajatellen Messalaa niin tuoliin kahlehdittuna ja palvelijain kannettavana kuin Simonides. Jalo kauppias tyytyi nöyrästi kohtaloonsa, vaan mitenkähän siihen voi tyytyä ylpeä ja kunnianhimoinen Messala.
"Simonides käski minun kertoa vielä", jatkoi Malluk, "että Sanballat on saanut vastuksia. Drusus ja muut, jotka hänen kanssansa allekirjoittivat viiden talentin sitoumuksen, jättivät maksuasian konsuli Maxentiuksen ratkaistavaksi, ja Maxentius puolestaan lykkäsi sen keisariin. Messala ei myöskään maksanut, ja Sanballat puolestaan valitti konsulille, jonka punnittavana se asia nyt on. Järkevät roomalaiset sanovat kuittaamisvaatimusta mahdottomaksi, ja kaikki muut puolueet ajattelevat samoin. Koko kaupunki puhuu tästä häpeästä."
"Mitäs Simonides sanoo?" kysyi Ben-Hur.
"Hän nauraa ja on hyvin tyytyväinen, että asiat ovat juuri siten, kuin ovat. Jos roomalainen maksaa, on hänen omaisuutensa mennyttä; joll'ei hän maksa, niin hän menettää kunniansa. Keisarin valtioasiat ratkaisevat tämänkin asian. Riitautuminen itämaiden kanssa olisi huono alku partilaisretkelle. Sheikki Ilderimin loukkaaminen saattaisi aavikot vastahakoisiksi, ja niitä myöten juuri olisi Maxentiuksen retki tehtävä. Simonides sen tähden luulee ihan varmaan, että Messalan täytyy maksaa."
Ilderim sai yht'äkkiä iloisuutensa jälleen takaisin.
"Lähtekäämme nyt matkaan", hän sanoi. "Asia on hyvällä tolalla, kun on
Simonideen käsissä. Kunnia on meidän. Minä käsken valmistaa hevoset."
"Maltahan!" sanoi Malluk, "täällä on ulkona vielä yksi, jolla on asiaa.
Tahdotteko puhella hänen kanssansa?"
"Jumalan kunnian kautta, hänet minä ihan olin unhottaa."
Malluk meni ulos ja toi jalomuotoisen ja -käytöksisen pojan, joka laskeutuen polvilleen sanoi:
"Iras, Baltasarin tytär, jonka sheikki Ilderim tuntee, on käskenyt minun tuomaan sanaa sheikille. Hän anoo sitä suosiota, että saisi toivottaa onnea sirkuksessa saavutetusta voitosta."
"Ystäväni tytär on hyvin hyvä", vastasi Ilderim säihkyvin silmin. "Anna hänelle tämä kalliskivi merkiksi siitä, millä ilolla minä otan vastaan hänen sanomansa."
Hän veti sormestaan kallisarvoisen sormuksen ja antoi sen pojalle.
"Sinun asiasi kyllä toimitetaan", vastasi poika ja jatkoi: "Egyptiläisen tytär pyytää jaloa sheikkiä myöskin ilmoittamaan nuorelle Ben-Hurille, että hänen isänsä asettuu joksikin ajaksi Idernees-palatsiin, jossa Iras huomenna neljännen hetken jälkeen odottaa puheillensa Ben-Huria."
Sheikki katsahti veitikkamaisesti Ben-Huriin, jonka kasvot loistivat mielihyvästä.
"Mitäs sinä siitä sanot?" hän kysyi.
"Sinun luvallasi, sheikki, minä aion käydä kaunista egyptiläistyttöä tervehtimässä."
Ilderim vastasi nauraen: "Pitäähän miehen nauttia nuoruuden iloja."
Ben-Hur kääntyi sanantuojan puoleen:
"Sano emännällesi, että Ben-Hur, tapahtukoon mitä hyvänsä, käy häntä tervehtimässä huomenna puolen päivän aikaan."
Poika nousi polviltansa ja ääneti kumartaen läksi pois.
Puolen yön aikaan Ilderim, jätettyään hevosen ja oppaan Ben-Huria varten, läksi jo edeltä pois kauppiaan talosta.