ENSIMÄINEN NÄYTÖS.
Ensimäinen kohtaus.
NILLA. Tuskin lienee koko kihlakunnassa niin unista vetelystä kuin minun mieheni; tuskin saan häntä valveille, vaikka tukasta kiskon. Nytkin se lurjus tietää tänään olevan toripäivän, ja kumminkin vaan makaa ja vetelehtii näin kauan. Pastori Paavali sanoi minulle äskettäin: "Nilla! sinä olet liian tyly miehellesi, hän on ja hänen pitääkin olla isäntä talossaan." Vaan minäpä vastasin: "Ei, herra pastori! jos antaisin mieheni hallita vuodenkin, niin ei saisi herrasväki veroansa eikä pappi saataviansa, sillä vuodessa hän joisi suuhunsa kaikki, mitä talossa tavarata on. Vai minä antaisin mieheni isännöidä, joka on valmis myymään karjansa, vaimonsa, lapsensa jopa itsensäkin viinaan!" Silloin meni pastorilta suu lukkoon ja hän vaan pyyhkäisi partaansa. Kartanon voutikin pitää minun puoltani ja sanoo: "Elä, emäntä kulta, ole papin puheista milläsikään! Virsikirjassa kyllä sanotaan, että sinun pitää olla miehellesi nöyrä ja alamainen; mutta verokirjasi, joka on uudempi kuin virsikirja, sanoo taas, että pidä talosi hyvässä kunnossa ja maksa vero; ja sitäpä et taidakaan tehdä, ellet joka päivä ole miehesi kanssa tukkanuottasilla ja aja häntä työhön vitsan väellä". Nytkin kiskoin hänet vuoteesta ja läksin ladolle katsomaan, kuinka työ siellä sujui; vaan kun tulin takaisin, istui hän tuolilla ja, suoraan sanoen, torkkui toinen jalka housunlahkeessa; ja silloin minun piti ottaa patukka seinältä ja pehmittää Jeppe kultaani, kunnes sain hänet ihan valveille taas. Hän ei edes pelkää muuta kuin mestari Eerikkiä (sen nimen olen patukalleni antanut). Hei Jeppe! etkö sinä senkin nauta ole saanut vielä vaatteita päällesi? Vai haluttaako sinua vielä kerran joutua tekemisiin mestari Eerikin kanssa? No Jeppe, pian tänne!
Toinen kohtaus.
JEPPE. NILLA.
JEPPE. Maltahan nyt hiukkasen, että saan vaatteet päälleni! Enhän minä voi lähteä kaupunkiin kuin porsas, paljain kintuin ja ilman takkia.
NILLA. Etkö sinä ruoja olisi ehtinyt jo panna vaikka kymmenet housut jalkaasi, sittenkun aamulla sinut herätin?
JEPPE. Oletko pannut pois mestari Eerikin käsistäsi?
NILLA. Olen, mutta kyllä se sieltä taas löytyy, jos et pidä parempaa kiirettä. Suoria paikalla tänne, matelija! Tänne näin! Sinun pitää mennä nyt kaupunkiin ostamaan minulle kaksi naulaa vihreätä saippuaa; tässä on rahat. Mutta muista nyt, että joll'et ole neljän tunnin perästä taas kotona, niin tanssii mestari Eerikki turkin polskaa selässäsi.
JEPPE. Mitenkä minä ehdin kävellä neljä peninkulmaa neljässä tunnissa?
NILLA. Kuka sinun käskee kävellä, tomppeli. Saat juosta. Nyt olet kuullut tuomiosi, tee sitten niinkuin haluttaa.
Kolmas kohtaus.
JEPPE (Yksin). Nyt se lutti menee sisään syömään suurusta ja minun mies-poloisen pitää kävellä neljä penikulmaa kuivin suin ja suuruspalaa maistamatta. Onkohan kellään niin saakelin pahaa akkaa kuin minulla? Luulenpa ihan, että se on itse Lusifeeruksen serkkuja. Kaikki näillä seuduilla sanovat, että Jeppe juo, mutta he eivät sano, miksi Jeppe juo; sillä kun minä palvelin kymmenen vuotta sotaväessä, niin en koko sinä aikana saanut niin monta kertaa selkääni kuin nyt saan yhtenä ainoana päivänä tuolta kirotulta naasikalta. Hän pieksää minua ehtimiseen, vouti ajaa minua työhön kuin otusta ja lukkari elostelee eukkoni kanssa. Onko sitten ihme, että juon? (Panee päälleen.) Enkö saisi käyttää hyväkseni niitä keinoja, mitä luonto meille tarjoo huoliemme haihduttamiseksi? Jos olisin pöllöpää, niin en tuota ottaisi niin kipeästi sydämelleni, enkä myöskään joisi; vaan kun minulla nyt kerran on älliä päässä, niin senpävuoksi se koskee minuun kovemmin kuin muihin ja senvuoksi en voi olla juomatta. Naapurini Moens Christoffersen sanoo minulle usein, niinkuin ystävä ainakin: "Piru vieköön sun ihramahasi, Jeppe!" — sanoo hän — "antaisit sille eukollesi kerran aika löylyn, niin kyllä muija siitä talttuisi." Mutta minäpä en voi tehdä sitä, ja kolmesta syystä. Ensiksi, kun en uskalla. Toiseksi, kun sänkyni takana riippuu se kirottu mestari Eerikki, jota selkäni ei voi koskaan ajatella itkemättä. Kolmanneksi, kun minä — sen sanon ollenkaan itseäni kehumatta — olen perin hyvänahkainen mies ja kunnon kristitty, enkä koskaan hanki kostoa, en edes lukkarillekaan, joka pitää minun eukkoani kerta toisensa perästä; sillä minä uhraan hänelle kaikkina hänen kolmena kolehtipyhänään roponi kaupantekijäisiksi, vaikkei hänessä ole miestä sen vertaa, että tarjoisi minulle edes tuopin olutta vuodessa. Ei mikään ole minua niin pistänyt kuin ne myrkylliset sanat, jotka hän viskasi minulle viime vuonna; sillä kun kerroin hänelle, kuinka eräs äkäinen härkä, joka ei koskaan ketään pelännyt, kerran säikähti minua, vastasi hän: "Etkö nyt tuota ymmärrä, Jeppe? Härkä huomasi, että sinä olet vielä sarvekkaampi ja paksupäisempi kuin se itse, eikä sentähden uskaltanut ruveta etevämpänsä kanssa puskusille". Kysyn teiltä, hyvät ystävät, eikö semmoiset sanat viillä rehellistä miestä luihin ja ytimiin. Olen kuitenkin niin siivoluontoinen, etten ole koskaan toivonut akkani kuolemaa. Päinvastoin, kun hän viime vuonna sairasti keltakuumetta, toivoin hänen paranevan; sillä kun helvetti jo on täynnänsä pahoja akkoja, voisi paholainen lähettää hänet takaisin maan päälle, ja niin tulisi jälkimäinen villitys vaan kahta kauheammaksi. Mutta jos lukkari kuolisi, niin olisinpa iloinen sekä omasta että muiden puolesta; sillä se mies ei tee minulle muuta kuin paljasta pahaa eikä siitä ole seurakunnallekaan mitään siunausta. Oppimaton tollo, jolla ei ole ääntä äyrin verosta ja joka ei pysty kunnolleen edes vahakynttilöitä valamaan. Entinen lukkari Kristo se oli toista, se mies. Se kun vetäisi virren, niin se aikoinansa otti uskon pois kahdeltatoista lukkarilta, semmoinen ääni sillä oli. Kerran minä päätin Nillan kuullen tehdä tenän lukkarille, kun hän haukkui minua napalangokseen, ja sanoin: "Piru olkoon sinun napalankosi, lukkari-Matti!" Vaan kuinkas kävi? Mestari Eerikki otettiin heti naulasta riidan ratkaisijaksi, ja Nilla pehmitti selkänahkani, niin että minun piti pyytää anteeksi lukkarilta, vieläpä kiittää häntä siitä kunniasta, minkä hän, joka on niin korkeasti oppinut mies, suvaitsi osoittaa minun huoneelleni. Siitä päivin en ole enää koskaan ajatellut vastarintaa. Niin, niin, Moens Christoffersen! kyllä sinun ja muiden talonpoikien kelpaa puhua, kun ei emännillänne ole mestari Eerikkiä sängyn takana. Jos voisin jotakin toivoa tässä maailmassa, niin rukoilisin ettei Nillalla olisi käsiä tahikka minulla selkää; suutansa hän kyllä saa soittaa, niin paljon kuin haluaa. (Arvellen.) Mutta mitäpä jos pistäytyisin Jaakko suutarin luo matkan varrella? Kyllä kai hän antaa minulle ryypyn viinaa velaksi; sillä pitäähän minulla olla aamutuimaan jotakin suuhunpantavaa. Hoi Jaakko suutari! Oletko valveilla? Avaa ovi, Jaakko!
Neljäs kohtaus.
JAAKKO SUUTARI (paitahihasillaan). JEPPE.
JAAKKO. Kuka lempo se näin varhain sisään pyrkii?
JEPPE. Hyvää huomenta, Jaakko suutari!
JAAKKO. Kah, Jeppekös se on? Sinäpä olet tänään varhain liikkeellä.
JEPPE. Anna minulle viinaa killingillä, Jaakko!
JAAKKO. Miks'ei, kun vaan paiskaat killingin kouraani.
JEPPE. Sen saat huomenna, kun palaan matkalta.
JAAKKO. Jaakko suutari ei anna velaksi. Tiedänhän minä, että sinulla aina on killinki tai pari, millä maksaa.
JEPPE. Ei, hitto vieköön, ole muuta kuin joku killinki, minkä akkani pisti mulle käteen kaupungin ostoksia varten.
JAAKKO. Mutta näes, voithan ostaessasi tinkiä pari killinkiä tavaran hinnasta. Mitä menet ostamaan?
JEPPE. Kaksi naulaa vihreätä saippuaa.
JAAKKO. No sano, veikkonen, että naula maksoi pari killinkiä enemmän kuin maksoikaan.
JEPPE. Mutta minä pelkään, että jos Nilla saa sen tietää, niin olen hukassa.
JAAKKO. Mitä vielä! Mistä hän sen saisi tietää? Voithan vannoa, että kaikki rahat menivät saippuaan. Oletpa tuhma kuin pässi.
JEPPE. Se on totta, Jaakko! niin teenkin.
JAAKKO. No killinki tänne sitten.
JEPPE. He, tuossa on. Mutta anna minulle yksi killinki takaisin.
JAAKKO (Tulee lasi kädessä, juo). Terveeks, Jeppe!
JEPPE. Joitpa kuin lurjus.
JAAKKO. Mitä! Etkö tiedä olevan tapana, että isäntä juo vieraidensa maljan?
JEPPE. Kyllä tiedän, mutta hiisi vieköön sen, joka ensin sen tavan keksi. Maljasi, Jaakko!
(On pureksinut ensin mälliä, vaan pistää
sen taskuunsa, ennenkuin juopi).
JAAKKO. Kiitos, Jeppe! Ota vielä toisellakin killingillä; et kai kehtaa ruveta viemään sitä Nillalle takaisin? Vaan tarvitsethan palattuakin ryypyn ruumiisi virkistykseksi? Minulla ei totisesti ole äyriäkään antaa takaisin tällä kertaa.
JEPPE. No, kun se kerran on mennäkseen, niin menköön yksin tein, niin että tunnen saaneeni jotakin tyhjään vatsaani. Vaan jos siitäkin menet maistelemaan, niin en maksa mitään, tiedä se.
JAAKKO. Maljasi, Jeppe!
JEPPE. Herra varjelkoon ystäviämme ja tuhotkoon kaikki vihollisemme.
(Juo). Sepä tuntui hyvälle vatsanpohjukoissa. Ah-hah!
JAAKKO. Onnea matkalle, Jeppe!
(Menee.)
JEPPE. Kiitos, Jaakko suutari!
Viides kohtaus.
JEPPE (Yksin. Tulee iloiseksi ja alkaa rallattaa.)
Valkea kana ja kirjava kana ne hyppäsi kukon niskaan…
Ah, jospa vielä uskaltaisin juoda yhden killingin. Ah, jospa vielä uskaltaisin juoda yhden killingin. Sen teen kuin teenkin. Ei, saakeli sentään, silloin mun paha perii. Jos vaan pääsen kapakan näkyvistä loitommalle, niin ei hätää mitään; mutta se tuntuu kuin väkisin pitelevän minusta kiinni. Mennään sisään. (Aikoo mennä, vaan seisahtuu.) Ai-ai Jeppe, mitä nyt aiot tehdä? Tuntuu kuin Nilla seisoisi tiellä edessäni, mestari Eerikki kädessä. Parasta on, että käännyn takaisin. Ah, jospa uskaltaisin juoda vielä yhden killingin. Vatsa sanoo: juo, selkä sanoo: elä juo. Kumpaa minun nyt on kuultava? Eikö vatsa ole varmempi kuin selkä? Luulenpa että on. (Arvellen.) Kolkutanko? Hoi, Jaakko suutari! Tule ulos! Mutta se perhanan akka tulee taas mieleeni. Kun se vaan ei löisi selkäluita rikki, viis minä muusta veisaisin; mutta se pieksää kuin p— — — (Aikoo mennä). Jumala paratkoon! Mitä teen minä mies parka nyt? Hillitse luontosi, Jeppe! Olisihan häpeä syöksyä onnettomuuteen yhden mitättömän viinaryypyn takia. Ei, se ei saa tapahtua tällä kertaa. Minä lähden matkaani. (On vaikea seisoa, tahtoo aina kallistua kantapäilleen). Ah, jospa uskaltaisin juoda vielä yhden ainoan killingin. Oli onnettomuus, että pääsin ensinkään viinan makuun; nyt en enää voi paikalta liikahtaakaan. Mars matkaan, jalat! Piru teidät periköön, ell'ette siitä liikkeelle lähde! Mutta ne kanaljat eivät vaan tahdo. Ne pyrkivät kapakkaan takaisin. Jäseneni käyvät sotaa keskenään: vatsa ja koivet vetävät kapakkaan, ja selkä tahtoo kaupunkiin. (Lyö hatulla jalkojaan). Ettekö mene, senkin koirat! Senkin naudat! Ettekö mene, senkin koirat! Senkin naudat! Senkin lurjukset! Ei perhana sittenkään, ne pyrkivät vaan takaisin kapakkaan; pahempi leikki on saada ne kääntymään pois kapakasta kuin saada laukki tammani ulos tallista. Ah jospa uskaltaisin juoda vielä yhden ainoan killingin. Kenties Jaakko suutari uskoo minulle velaksi killingin tai parin viinat, jos oikein hartaasti rukoilen? Hei, Jaakko! vielä naukku viinaa kahdella killingillä.
Kuudes kohtaus.
JAAKKO. JEPPE.
JAAKKO. Kas vaan, Jeppe! Joko olet tullut takaisin? Jopa arvelinkin, että sinä jäit liian vähälle. Mitä se semmoinen tilkka miehessä tuntuu? Eihän siitä vielä kaulakaan kastu.
JEPPE. Niinpä kyllä, Jaakko! Anna minulle vielä yhdellä killingillä. (Itsekseen.) Kun saan sen suuhuni, niin hänen on pakko jättää se minulle velaksi, tahtokoonpa sitten tai ei.
JAAKKO. Tässä on ryyppy, mutta ensin rahat.
JEPPE. Ensin napsu, sitten maksu, niinhän sananlaskukin sanoo.
JAAKKO. Ei nyt huolita sananlaskuista! Ellet maksa etukäteen, et saa pisaraakaan. Minä olen vannonut, etten anna velaksi kenellekään, en edes kartanon voudille.
JEPPE (Itkusilmin.) Etkö sentään antaisi minulle velaksi? Olenhan minä rehellinen mies.
JAAKKO. En pisaraakaan.
JEPPE. No tuoss' on sitten kolikko, senkin kitupiikki! Nyt se on tehty; juo nyt, Jeppe! — Ah-hah, miten hyvää se teki.
JAAKKO. Se lämmittää sisuksia kuin leivinuuni.
JEPPE. Niin, mutta paras puoli viinassa on se, että se antaa miehelle
niin rautaisen rohkeuden. Nyt en muistele enää Nillaani enkä mestari
Eerikkiä, semmoisen muutoksen sai minussa aikaan viimeinen naukku.
Kuules, Jaakko! Osaatkos tämän laulun?
Herra Pentti se riiteli rouvansa kans,
Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!
Niin kiivaasti illalla kammarissans,
Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!
Ja lintunen lauleli yksikseen,
Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!
Piru vieköön sen Nillankin nahkoineen,
Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!
Läksin minä kesäyönä kulkemaan,
Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!
Se lukkari on koira ja konna vaan,
Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!
Minä harmolla maantietä ratsastin,
Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!
Susi syököön sen koiran, sen lukkarin,
Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!
Mutta tiedätkös, mikä minun muijani on,
Tiluranttanttaa, tiluranttanttaa!
Hän on suuri lunttu ja kunniaton,
Tiluranttanttaa, minä laulelen vaan!
Ja tämän laulun olen minä itse sepittänyt!
JAAKKO. Älä hiidessä.
JEPPE. Jeppe ei olekaan niin tyhmä kuin sinä luulet; olenpa minä suutareistakin tehnyt tämmöisen veisun (laulaa):
Ja suutari viulua vingutti vaan, filepom! filepom!
JAAKKO. Voi sinua narria! Pelimanneistahan se on tehty.
JEPPE. Niinpä, totta vie, onkin. Kuules, Jaakko, anna minulle vielä tilkkanen viinaa.
JAAKKO. Hyvä! Nytpä näen, että on sinussa sentään hitunen kunnon miestä, kun suot minulle jonkun rahapennin.
JEPPE. Hei Jaakko! Annas minulle vaan neljällä killingillä.
JAAKKO. Annetaan, annetaan.
JEPPE (laulaa taas)
Vettä juopi maa.
Meri janoaa.
Taivas juoda saa,
Kaikki, kaikki tyyni juopi;
Miks'en minäki
Siis joisi janooni?
JAAKKO. Maljasi, Jeppe!
JEPPE. Kippis!
JAAKKO. Jätä minullekin!
JEPPE. Takkar so mykky! Önska tej lykky! Jeeklaranamma me horn ok krykky!
JAAKKO. Mitä minä kuulenkaan! Osaatko sinä venskaakin?
JEPPE. Juu, te vara venska para; mut en minä puhu sitä muuten kuin juovuksissa.
JAAKKO. No sittenhän sinä puhut sitä ainakin kerran päivässä.
JEPPE. Minä olenkin ollut kymmenen vuotta malitäärinä ja oppinut ruotsit ja saksat.
JAAKKO. Kyllä minä sen tiedän. Mehän olimme kaksi vuotta samassa komppaniassa.
JEPPE. Totta totisesti; nyt vasta muistan. Nehän hirttivät sinut kerran, kun sinä karkasit tiehesi Vismarin tappelussa.
JAAKKO. Vähältä piti, etten jo hirressä heilunut, mutta armo toki annettiin. Niin hiuskarvan nenässä se on riippunut monen miehen henki.
JEPPE. Se oli saakelin suuri vahinko, ettei sinua hirtetty, Jaakko! Mutta etkö sinä ollut mukana siinä slaagissa tuolla nummella… muistat kai itse?
JAAKKO. Häh, tietysti olin.
JEPPE. En unohda kuuna kulloissa päivänä ensimäistä paukkua, minkä ruotsalaiset ampuivat. Ne sihtasivat niin perhanan varomattomasti, että siinä kaatui kerralla 3,000 miestä, vai oliko niitä 4,000. Te va nu förpaiskattua, Jaakko! Tu te praa komma hook. Nu vara ja liite jänis i pöksona siinä nujakassa.
JAAKKO. Niin niin, kuolema se ottaa miehen lujille; se panee ajattelemaan autuuden asioita, kun pitää marssia päin vihollista.
JEPPE. Niinpä kyllä; mistä tuo sitten tulleekaan. Ennen sitä suurta ampulatsuunia luin minäkin koko yön kuningas Taavetin salmia.
JAAKKO. Mutta minusta on kumma, miten sinä, joka olet ollut sotamiehenä, nyt annat akkasi komenteerata talossa.
JEPPE. Minäkö! Jos hän olisi nyt tuossa kämmenissäni, niin saisitpa nähdä, miten minä panisin pitkin pakaroita. Vielä ryyppy, Jaakko! Minulla on vielä taskussa 8 killingiä, ja kun ne on juotu, niin sitten ryypätään velaksi. (Huutaa perästä.) Tuo samalla tuoppi olutta!
Ja Leipsigiss' oli mies,
Ja Leipsigiss' oli mies,
Ja Leipsigiss' oli suutaris-mies,
Ja Leipsigiss' oli suutaris-mies,
Ja Leipsigiss' oli mies,
Se mies otti sitten eukon…
JAAKKO. Terveeks, Jeppe!
JEPPE. He—he—he— —hee! Hei, sinun maljasi ja minun maljani ja kaikkien hyvien ystävien malja! He—he—hee!
JAAKKO. Emmekö juo voudinkin maljaa?
JEPPE. Olkoon menneeksi. Anna minulle vielä yhdellä killingillä. Vouti on kelpo mies; kun pistämme sille taalarin kouraan, niin se vannoo vaikka sielunsa autuuden kautta, että me emme voi maksaa maaveroamme. (On hakenut rahaa kaikista taskuistaan, vaan ei löydä.) Sano minua konnaksi, jos minulla on enää äyriäkään. (Nikottaa.) Mutta usko minulle vielä velaksi pari ryyppyä.
(Viheltää ja tanssii.)
JAAKKO. Ei veikkonen! Sinä et siedä enää. Ja minä en anna vieraiden tehdä tuhmuuksia talossani ja juoda enemmän kuin heidän terveytensä sallii. Ennen seisokoon kauppani; sillä se on synti.
JEPPE. No vielä yksi naukki!
JAAKKO. Ei yhtään, Jeppe! En anna pisaraakaan; ajattelehan, että sinulla on pitkä matka edessä.
JEPPE. Sinä koira, konna, peto, ryökäle! Hei, hei—iii!
JAAKKO. Hyvästi, hyvästi! Onnea matkalle!
(Menee).
Seitsemäs kohtaus.
JEPPE. (Yksin). Prr, Jeppe! (Kaatuu.) Nyt sinä olet humalassa kuin sika. Jalat eivät tahdo enää kannattaa. Pysyttekö pystyssä, ryökäleet! Kas niin! Paljonko kello on? (Menee ovelle päin.) Hoi Jaakoppi, rajasuutari! Lempo vieköön. Vielä yksi naukki! Seis siivosti, koirat! Soikoon saakeli, jos ne eivät pysy paikoillaan. Tattis, Jaakko! Otetaanpa pieni tuikku aamutuimaan. (Luulee näkevänsä jonkun.) Kuules, veli; mistä menee tie kaupunkiin? Seis, sanon minä! Katsokaahan, se porsas on ihan humalassa. Sinä joit kuin lurjus, Jaakopin poika! Onko tuo nyt olevinaan täysi lasillinen?… Sinä olet saita kuin turkkilainen.
(Näitä höpistessään hän kaatuu maahan ja nukkuu siihen.)
Kahdeksas kohtaus.
PAKOONI NIILES. SIHTEERI. KAMARIPALVELIJA. KAKSI LAKEIJAA.
PAROONI. Tänä vuonna näyttää tulevan hyvä sato; katsokaa, kuinka täyteläistä vilja on pelloissa.
SIHTEERI. Niin näkyy, teidän armonne! Mutta senpä vuoksi viljatynnörin hinta ei tänä vuonna pääsekään nousemaan yli 5 markan.
PAROONI. Mitäpä se haittaa. Talonpojat tulevat kuitenkin aina paremmin toimeen hyvinä vuosina.
SIHTEERI. En ymmärrä, kuinka tuo oikeastaan on. Mutta talonpojat valittavat kuitenkin aina ja käyvät anelemassa siemenviljaa, olipa vuodentulo hyvä tai huono. Jos niillä on jotakin, niin sitä hurjemmin ne juovat. Täällä asuu lähistöllä muuan kapakoitsija, jonka nimi on Jaakko suutari, ja se on nylkenyt monta talonpoikaa putipuhtaaksi. Sanotaan hänen panevan suolaa olueensa, jotta janottaisi sitä pahemmin, mitä enemmän juo.
PAROONI. Se mies on ajettava tiehensä. Mutta mikä tuossa tiellä makaa? Sehän on kuollut mies. Nykyisin ei kuule enää muuta kuin onnettomuuksia. Juoskoon teistä joku katsomaan kuka se on.
LAKEIJA. Se on Jeppe Niilonpoika, jolla on se ilkeä eukko. Noh, nous' ylös, Jeppe! Ei se pölkky herää, vaikka löisimme ja kiskoisimme sitä tukasta.
PAROONI. Anna sen sitten maata. Olisipa hauska tehdä sille joku pieni kepponen. Teillähän on tavallisesti näppäriä päähänpistoja varalla. Keksikää nyt jotain oikein hupaista.
SIHTEERI. Minusta olisi sukkelaa, jos panisimme paperikauluksen hänen kaulaansa ja leikkaisimme hänen tukkansa lyhyeksi.
KAMARIPALVELIJA. Minusta olisi vielä sukkelampaa, jos holvaisimme hänen naamansa musteella ja asettaisimme jonkun katsomaan, minkälaisen pöllyn akka hänelle antaa, nähdessään miehensä tulevan kotiin sen siivoisena.
PAROONI. Se ei olisi hullumpaa. Mutta lyönpä vedon, että Eerik keksii vielä hullunkurisemman juonen. Sano suoraan, mitä mietit, Eerik!
EERIK. Minä esittäisin, että riisuisimme häneltä kaikki vanhat ryysyt ja veisimme hänet paroonin parhaaseen sänkyyn ja kun hän sitten aamulla herää, kohtelisimme häntä kaikki kuin herraa talossa, niin ettei hän saisi selvää, miten hänelle oikeastaan on käynyt. Ja kun me sillä neuvoin saamme hänen uskomaan, että hän on parooni, niin juotamme hänet taas humalaan ja panemme hänet taas vanhoihin vaatteisiin ja kannamme hänet takaisin tälle samalle rikkatunkiolle. Jos tämän taitavasti toimitamme, niin sen vaikutus on oleva ihmeellinen, ja Jeppe luulee ihan varmaan nähneensä unta taivaan ihanuudesta tai todella olleensa paratiisissa.
PAROONI. Sinä olet suuri mies, Eerik, ja senvuoksi sinulta ei puutu suuria suunnitelmia. Mutta entäpä jos Jeppe nyt herää kesken kaiken?
EERIK. Sitä hän ei tee, minä takaan sen. Sillä tuo samainen Jeppe on suurin unikeko koko kihlakunnassa. Viime vuonna sidottiin koetteeksi raketti hänen niskansa taakse, mutta vaikka raketti paukahti, ei hän sittenkään herännyt.
PAROONI. Olkoon sitten menneeksi. Kantakaa hänet heti pois, pukekaa hänen päällensä hieno paita ja viekää hänet minun parhaaseen sänkyyni.