Niilo Klimin maanalainen matka

by Ludvig Holberg

KYMMENES LUKU.

Matka maankuoren sisäpuoliselle pinnalle.

Minä en ole vielä kertonut mitäkään tästä sangen kummallisesta karkoituksesta maankuoren sisäpuoliselle pinnalle eli "ilmalaelle", jota täällä maanalaisten kesken käytetään; tässä on juuri sopiva tilaisuus antaa lukijalle käsitys tästä menettelystä.

Kahdesti vuodessa saapuu tänne muutamia erittäin suuria lintuja, joita sanotaan Kupakeiksi eli postilinnuiksi; ne jäävät tänne vähäksi ajaksi ja lentävät taas pois määrätyillä ajoilla. Syy tähän aikamääräiseen tulo- ja lähtömatkaan on jo pitkinä aikoina antanut maanalaisille tiedemiehille aihetta moniin aprikoimisiin. Muutamat oppineet otaksuivat että lintuja tänne viettelevät eräänlaiset erittäin suuret kärpäset, joita tänä vuoden aikana löytyy suurissa määrin ja joita linnut näyttävät himoitsevan; arvelu, minkä ainakin minä katson täydesti todistetuksi siitä, että niinpiankun kärpäset katoavat niin linnutkin lähtevät takaisin maankuorelle. [Tässä ja edelleen on huomattava, että missä tätä sanaa näin käytetään, niin se aina tarkoittaa maan sisäpuolista kuorta, vaikkei sitä ole nimenomaan sanottu; jota vastoin, jos ulkopuolisesta on puhe, se silloin sanotaan. Suoment. muist.] Selvästi näkyy, että määrätty luonnonvietti on tässä perustana, jos katsotaan toisia lintuja, jotka määrätyillä ajoilla, ja epäilemättä samasta syystä saapuvat eräihin maanosiin. Toiset sitä vastoin arvelevat, että maankuoren asukkaat ovat varta vasten opettaneet näitä lintuja tuomaan saalista muista maista varsin niinkuin pyytihaukat ja muut metsästykseen opetetut linnut. Tätä arviota näyttäisi puolustavan se varovaisuus, jolla linnut matkansa päätettyä laskevat saaliinsa maahan. Muidenkin asiansuhteitten johdosta tahdotaan tehdä uskottavaksi, että nämä linnut ovat joko taidolla opetetut taikka järjellä varustetut, sillä kun aika on heillä käsissä lähteä matkaan, käyvät ne niin kesyiksi että ne antavat itsensä ottaa kiinni ja panna erään verkon alle, jossa ne sitte kärsiväisesti ovat muutaman päivän hiljaa, syöden vain ennen mainittuja kärpäsiä, joita jo ennestään on koottu melkoisia määriä tätä varten; kaikki tämä sentähden että ne pysyisivät aloillansa kunnes kaikki valmistukset maanpakolaisten poisviemistä varten ovat tehdyt. Tässä menetellään seuraavalla tavalla: niihin verkkoihin tai silaka-kaluihin, jotka ovat lintujen päälle jo ennestään pantuina, sidotaan kiinni muuan kaukalo eli palmikkoverkko, jossa on juuri osavasti tarpeellinen tila ihmiselle. Kun nyt linnut havaitsevat ettei niitä kauvemmin ruokita kärpäsillä, kohouvat ne ilmaan ja lähtevät liitämään kotiopäin. Kaksi porvaria Pootusta, jotka muista rikoksista olivat tuomitut tähän maanpakolaisuuten, tekivät matkan samalla kerralla kuin minäkin. Toinen niistä oli viisaustutkija, joka oli rohjennut uhkarohkeudella kohdella lain käskyä ja julkisesti esitellyt ja puhunut jumalan olennosta ja henkien luonnosta. Hän oli ensin saanut suoneniskurangaistuksen, mutta kun hän pian tämän jälkeen uudestaan rikkoi lain saman asian suhteen tuomittiin hän maanpakolaisuuteen. Toinen näistä oli raivio, joka tuomalla esiin epäilyjä siitä olivatko uskonnot ja hallitukset oikeutettuja, näytti tarkoittavan kumota molemmat. Hän kieltäysi tottelemasta yleisiä lakeja, sanoen syyksi että kuuliaisuus maalliselle esivallalle olisi vastoin hänen omaatuntoansa. Hänen ystävänsä koettivat mitä tuntuvimmilla syillä voittaa tämän hänen itsepäisyytensä, muistuttaen hänelle "kuinka moniin erhetyksiin omatunto usein on syynä lauseensa ja kuviteltujen todisteittensa kautta; kuinka usein synkkämielisyys ja epäterveelliset nesteet sekoitetaan innon, omantunnon arkuuden ja päähän johdatuksen kanssa; kuinka yksinkertaista oli tuoda todistukseksi omantunnon todistusta ja kuinka häpeämätöntä oli vaatia että toisten pitää mukauduttaman tunteensa uskon puolesta yhden vaatimuksen mukaan, koska heillä oli täysi valta antaa omantuntonsa olla äänestämässä hänen omaatuntoansa vastaan" Lopuksi koettivat he tehdä hänelle selväksi, "että se joka itsepintaisesti vaatii että hänen omantuntonsa pitää oleman korkeimpana tuomarina, ei ole ansainnut itsellensä kansalaisoikeutta, koska kunnon kansalaisen tulee osoittaa kuuliaisuutta maan laeille, jota ei raivio tahdo eikä taida tehdä niinkauvan kun hänen oma tunteensa on hänellä ainoana ojennusnuorana." Mutta kun eivät kehoitukset eivätkä todistukset saata mitäkään vaikuttaa raivion suhteen, niin hän piintyneenä pahuuteensa ja auttamattomana karkoitettiin maasta maankuorelle. Meitä oli siis kolme: yksi ehdotuksen tekijä, yksi järkeisoppinen ja yksi raivio, jotka samalla kertaa teimme tämän matkan.

Eräänä päivänä alkupuolella koivukuuta otettiin meidät vankeudesta ulos ja vietiin kukin määrätylle paikallensa. Kuinka tästä hetkestä ruveten toverieni kävi on minulta varsin tietämätöntä, sillä minä vain ajattelin itseäni. Ehdittyämme tuolle määrätylle paikalle vartijani heti "pakkasivat" minun tuohon nauhakaukaloon eli palmikkoverkkoon, tai miksi sen sanoisin, ynnä myös muutaman päivän ruokatavarat. Pian tämän jälkeen kun linnut havaitsivat, ettei niitä kauvemmin ruokittu, ne ikäänkuin saivat kehoituksen lähtemään matkaan ja kohousivat ilmaan ja lähtivät kiitämään eteenpäin tavattomalla nopeudella. Maanalaiset ovat ylipäänsä sitä mieltä että Natsaari-kiertotähti on sadan peninkulman päässä maankuoresta. Minä en saata varmuudella sanoa kuinka pitkän ajan tätä matkaa kesti, mutta minusta oli kuin olisi retkeen kulunut noin neljäkolmatta tuntia. Havaittuani kaiken luonnon pitkän ajan ollen hiljaa ympärilläni rupesin vihdoin kuulemaan huumaavata melua, josta saatoin ymmärtää etten ollut pitkän matkan päässä maasta. Nyt minä tulin perin vakuutetuksi siitä, että linnut todella olivat opetettuja, sillä ne laskeusivat maahan niin suurella varovaisuudella ja taidolla ettei kaukalo saanut vähintäkään täräystä. Minä havaitsin kohta ympärilläni koko joukon apinoita, joka teki minun koko lailla levottomaksi sillä Natsaarilla olivat nämä olleet minun pahimpia kiusanhenkiäni. Tämä levottomuuteni vielä yltyi kun sain kuulla heidän lörpöttelevän ja papattavan keskenänsä, ja kun tulin havainneeksi heidän naurettavan koreata pukuansa ja kuinka tyhmän mahtavasti he käyttäysivät. Minä ymmärsin nyt että ne olivat maan asukkaita; mutta tottuneena kuin olinkin kaikellaisiin mahdottomuuksiin ei löytynyt siis mitäkään mikä olisi minua peräti hämmästyttänyt, minkätähden minä pian taas sain rohkeutta, varsinkin kun huomasin että apinat mitä hienoimmalla kunnioituksella ja kohteliaisuudella tulivat auttamaan minua, heidän uutta vierastansa, kaukalon vankeudesta. Tuskinpa tempukkaammin menetellään lähettiläitä vastaanotettaissa meidän maailmassa. Yksi toisensa perään astui minun eteeni ja puhutteli minua sanoilla "Pul asser." Usean kerran kuultuani tämän tervehdyksen kerrottavan ja vihdoin vastattuani samoilla sanoilla, purskahtivat he tavattomasti nauramaan, ja osoittivat koko joukolla naurettavia liikkeitä erityisen ihastuksensa minun nopeasta käsityskyvystäni. Minä huomasin heti että nämä asukkaat olivat kevytmielisiä, uteliaita ja puheliaita. Kun he puhuivat, oli kuulija kuulevanansa rummun päristystä, siihen määrään nopeasti seurasi sana toistansa ilman hengenvetoa; ne olivat sanalla sanoen Pootualaisten suora vastakohta sekä puvun ja kielen että tapojen ja ruumiin rakennuksen puolesta. Aluksi he hämmästyivät nähdessään minun luomislaatuni, mutta heidän hämmästyksensä varsinaisena syynä oli se, että minulta puuttui häntä; sillä, kun kaikista järjettömistä eläimistä ei mikään ole enemmän ihmisen kaltainen kuin apina, olisivat he pitäneet minun heidän omaan sukuunsa kuuluvana jos vain tuo häntä olisi minulla ollut, varsinkin kun ne aina ovat huomanneet kaikki muut Natsaari-kiertotähden asukkaat varsin toisellaisiksi.

Heti maalle tultuani vietiin minut sangen suureen huoneukseen, joka oli kauniisti järjestetty katon reunakoristeilla, peileillä, marmorilla, uhkeilla huonekaluilla ja tapeteilla. Vartio oli sijoitettu ulkopuolelle, josta saatoin ymmärtää ettei täällä mikään halpa apina asunut; niinpä sainkin pian tietää että tämä oli itse pormestarin asunto. Kun hän mielellänsä halusi puhua kanssani, määräsi hän muutaman opettajan opettamaan minulle maan kieltä. Minä käytin tähän neljänneksin vuotta, ja kun minä tämän ajan kuluttua jotenkin hyvin osasin puhella heidän kanssansa luulin minä heissä herättäväni yleistä ihmettelemistä nopean käsityskykyni ja hyvän muistini kautta. Mutta opettajani olivat pitäneet minun siihen määrään huonopäisenä ja raskasoppisena, että he kärsimättömyydessään olivat usean kerran olleet vähältä jättää minut sikseni. Sentähden, samaten kuin minua Natsaarilla nopean käsityskykyni tähden ivalla sanottiin Skabbaksi eli liianaikaiseksi sain minä näiltä apinoilta tylsyyteni tähden nimen Kakidora, joka merkitsee pöllöpäätä; sillä täällä annetaan arvoa vain sille, joka nopeasti käsittää asioita ja joka aimo tavalla saa suutansa piestyksi.

Sillä ajalla, jona minulle opetettiin marakattien kieltä, vei isäntäni minua usein pitkin kaupunkia, jonka tunnusmerkkinä kaikkialla näyttää olevan komeus ja loisto. Tuskin saattoi päästä kulkemaan tuon suuren vaunu- ja palvelijamäärän sekä tuon edestakaisin aaltoilevan kansanpaljouden tähden. Mutta kaikki tämä oli ainoasti pikkuseikkoihin luettavata verraten siihen hullupäiseen ylellisyyteen joka vallitsee itse pääkaupungissa, jossa havaitaan ikäänkuin keskipisteesen koottuna kaikki turhallisuus ja loisto, joka suinkin saatetaan ajatella. Niinpian kun olin tämän maan kielen täydellisesti oppinut, vei isäntäni minun tähän kaupunkiin, jossa hän aikoi lahjoittaa minun harvinaisena lahjana eräälle neuvosherralle, jonka suosiota hän erittäin pyrki saavuttamaan; sillä hallitus on ylimyksellinen ja koottuna Suuren Neuvoskunnan käsiin, jonka jäsenet kaikki tyyni ovat vanhoista aatelissuvuista. Ne, jotka eivät ole jalosyntyisiä, eivät milloinkaan saata toivoa nousevansa ylemmälle kuin katteiniksi, rahaston hoitajiksi taikka näiden arvoisiin virkoihin maakunnissa ja pienemmissä kaupungeissa; joskus niistä kuitenkin joku koroitetaan pormestariksi, kuitenkin ainoasti erityisten ansioitten johdosta. Niinpä esim. oli isäntäni tullut pormestariksi hyvän päänsä takia, joka oli siihen määrään rikas aatteista ja pään-pöllähdyksistä, että hän kuukauden ajalla oli ehtinyt tehdä kahdeksankolmatta eri ehdotusta, ja vaikkei ainoakaan niistä soveltunut maan tarpeesen eli hyväksi, todistivat ne kuitenkin runsaasti varustetusta keksimyskyvystä ja vaikuttivat että hän saavutti suuren maineen; sillä ei missäkään muualla koko maanalaisessa maailmassa pidetä ehdotuksen tekijöitä niin suuressa arvossa kuin tässä maassa.

Valtakunnan pääkaupungin nimi on Martinia, jonka mukaan koko maa on saanut nimensä. Sillä on luonnonihana asema, uhkeita rakennuksia, se on etevä kauppakaupunki varustettuna suurellaisella sotalaivatehtaalla. Suuruutensa puolesta ei se ole paljon Pariisia pienempi. Tungos oli kaduilla niin suuri että meidän, sanan oikeassa merkityksessä, täytyi raivata itsellemme tien tullaksemme siihen osaan kaupunkia, jossa presidentti itse asui; sillä hänelle isäntäni, pormestari, aikoi minun lahjoittaa. Saavuttuamme palatsin läheisyyteen, riensi isäntäni erääsen majataloon pukuansa järjestämään, saattaaksensa esiintyä moitittamattomasti presidentin edessä. Oitis hänen ympärillensä kokoontui suuri määrä palvelijoita, joita yleensä sanottiin maskatteiksi ja jotka olivat kaikkien niiden palvelukseksi, mitkä aikoivat käydä jonkun ylhäisen herran luona. Nämä maskatit harjaavat vaatteet, pesevät pois likapilkut ja niillä on erittäin suuri kyky panemaan kuntoon kaikkea mikä jollakin tavalla on epäjärjestykseen joutunut. Yksi niistä otti heti haltuunsa pormestarin miekan hivuttaaksensa kiiltäväksi. Toinen koristi hänen häntäänsä suurella määrällä nauharuusuja monissa värivivahteissa, sillä nämä apinat eivät pidä mitäkään niin tärkeänä kuin saada häntänsä somasti koristetuksi, niin, löytyispä siellä neuvosherroja — mutta varsinkin heidän rouviansa — jotka juhlallisiin tiloihin kustantivat häntäänsä vähinnäkin puolentoista tuhatta markkaa meidän rahassamme. Muuan maskatteista käytti "passaria" tarkasti mitataksensa olivatko puvun kaikki eri osat täydessä sopusuhdassa keskenänsä, toinen tuli juosten, kädessänsä astiassa naamaväriä, ja maalasi yks' kaks' pormestarin kasvot, toiset siivosivat hänen kynsiänsä, valelivat hänen päällensä hyvänhajuista vettä, kuivasivat häntä, järjestivät hänen hiuksensa, pitivät kuvastinta hänen edessään ja kaikki tämä tapahtui semmoisella innolla ja tarkkuudella kuin maamittarit meillä, kun heidän pitää pistämän ja värittämän kartan. Minä ajattelin itsekseni: kuinkahan pitkä aika ja kuinkahan suuria kustannuksia tuhlataankaan naisten pukuun, kun näin monta mutkaa maalaamisen, harjaamisen ja kiillostuttamisen puolesta tarvitaan miesten kuntoon saamiseksi. Ja totta on, että Martinian naiset niin ylen määrin koettavat peittää ruumiilliset puuttuvaisuutensa ja vammansa naamamaalilla, rasvoilla ja koristeilla että sitä on iljettävä katsella; sillä kun hiki on ehtinyt sekoittua noihin lihaviin aineihin käy samaten kuin kokin sekoittaessa monta erilaista soppaa yhteen; mahdoton on sanoa miltä se hajahtaa, mutta pahalta se hajahtaa.

Kun isäntäni vihdoin oli tarpeeksi "pulieerattu", voideltu, rasvattu, maalattu, harjattu ja kammattu lähti hän minun kanssani presidentin palatsille, perässänsä ainoasti kolme palvelijaa. Tultuansa eteiseen otti hän kengät jaloistansa, ettei hän olisi liannut marmorilaattiata. Me saimme odottaa kokonaisen tunnin ennenkuin meidät ilmoitettiin presidentille emmekä sittekään päässeet sisälle ennenkuin isäntäni oli antanut juomarahoja, millä tavalla tässä maassa ostetaan palvelijoitten suosio. Presidentti istui korkealla, kullatulla tuolilla, ja nähtyänsä minun isäntineni astuvan huoneesen purskahti hän tavattomasti nauramaan ja teki semmoisen määrän tyhmiä ja naurettavia kysymyksiä että minun rupesi koko ruumiiltani hikeä valuamaan. Jokaisen vastauksen kuultuansa nauraa honotti hän irvistäen niin että nenänsä rypistyi. Minä otaksuin että naurettavaisuutta ja narrimaisuutta täällä pidetään suuressa arvossa, ajatus minkä salaa uskoin isännälleni. Mutta tämä vakuutti minulle että presidentti oli erittäin lahjakas mies. Kuinka ylen nerollinen hän oli, kävi parahiten selville tuosta äärettömästä määrästä erilaisia toimituksia joita hallitus oli hänelle uskonut vaikka hän vasta oli varsin nuori mies. Hänen käsityskykynsä oli niin vilkas ja nopea, että hän saattoi selvittää mitä tärkeimmät asiat viinilasin ääressä, olipa hänellä tapana päivällis- ja ehtoollis-aterian aikana, odottaessaan uutta ruokalajia, tehdä suunnitelman uuteen asetukseen. Kun kysyin kuinka kauvan tuommoiset asetushätikkötyöt pysyivät voimassa, vastasi hän minulle, että ne ylipäänsä ovat noudatettavina kunnes neuvoskunta katsoo hyväksi ne jälleen kumota.

Sittekun presidentti puolen tunnin ajan yhä oli lörpötellyt minun kanssani, millä ajalla hän oli yhtä vilkas kielensä puolesta kuin meidän parturimme kotona, kääntyi hän isäntäni puoleen ja ilmoitti aikomuksensa olevan ottaa minun palvelijoittensa joukkoon, koska hän raskaan käsityskykyni johdosta saattoi päättää että minä olin syntynyt hullujen maassa ja tyhmyyden tähden turvissa ja etten minä siis kelvannut mihinkään tärkeämpään toimeen.

"Niin," sanoi isäntäni, "minä olen todella havainnut jonkinlaisen synnynnäisen tylsyyden hänessä, mutta jos hänelle vain suodaan aikaa ajattelemiseen, arvostelee hän asioita sangen järjellisesti."

Tähän vastasi presidentti:

"Olkoonpa niin, mutta täällä me tarvitsemme nopea-aatteisia miehiä, kun asioiden paljous ei siedä vitkallisuutta."

Hän rupesi nyt tekemään minulle koko joukon nenäkkäitä kysymyksiä jäntereitteni voimasta, ja kehoitti minun nostamaan erästä raskasta painoa, joka oli laattialla, ja kun tämä minulle ponnistuksetta onnistui sanoi hän:

"Luonto on, mitä sielusi lahjoihin tulee, kohdellut sinua äitipuolen tapaan, mutta on tämän puuttuvaisuuden palkinnut ruumiinvoimilla."

Minut käskettiin nyt hetkiseksi poistumaan toiseen huoneesen, jossa palvelijat ottivat minun sangen ystävällisesti vastaan, mutta samalla kiusasivat minua hirmuisesti lipeällä kielellänsä, alinomaisella papatuksellansa ja kummallisilla kysymyksillänsä. He latelivat minulle semmoisen määrän kysymyksiä meidän maailmastamme, etten minä lopuksi tietänyt mitä piti vastaamani, ja kuinka jatkoinkin ja vähä välillä pistin valhetta sekaan en saattanut heidän uteliaisuuttansa tyydyttää.

Vihdoin tuli isäntäni sisähuoneesta ulos ja ilmoitti minulle, että Hänen Ylhäisyytensä oli ottanut minun hovipalvelijoittensa joukkoon. Presidentin edellisistä virkkauksista saatoin jotenkuten ymmärtää että se virka, jonka olin saanut, ei ollut erityisestä merkityksestä vaan olin minä korkeintaan määrätty linnanvoudiksi taikka hovimestariksi. Kysymykseeni tämän seikan laidasta vastasi isäntäni:

"Hänen ylhäisyytensä on erityisen suosion osoitteena ottanut sinun ensimmäiseksi kantajaksensa, josta saat palkkaa kaksikymmentä viisi sterkulaattia (noin 300 markkaa meidän rahassamme); hän on sitä paitsi luvannut ettei sinun tarvitse olla palvelukseksi muille kuin hänelle itselle ja Hänen Armollensa Presidentin rouvalle."

Tämä vastaus iski minuun kuin ukkosen nuoli, ja mitä vaikuttavimmalla tavalla koetin minä selittää isännälleni kuinka kohtuutonta oli näin halvassa toimessa pitää "parempain ihmisten lapsia". Mutta hovipalvelijat katkasivat murhevirteni, kokoontuivat miehissä ympärilleni ja olivat vähältä tukehduttaa minut tomppelimaisilla onnitteluillansa. Minut osoitettiin vihdoin pieneen huoneesen, jossa illallinen oli pantu esille. Syötyäni hiukan ja saatuani tiedon vuoteestani menin heti levolle, mutta olin niin liikutettuna mielessäni, että minun oli mahdoton nukkua. Alinomaa pyöri mielessäni tuo ylpeä paremmuuden tapa, jolla nämä apinat minua kohtelivat, ja spartalaisen kärsiväisyyttä todella kysyttiin tämmöisen katkeran loukkauksen kestämiseen. Minä surin onnetonta kohtaloani, joka täällä tuntui paljon tukalammaksi kuin Natsaarilla, ja minä sanoin itselleni: "Mitähän tuo suuri Kadoki, Pootualaisten suurkansleri, elämästänsä pitäisi jos hän tulisi tänne? Häntä tuskin katsottaisiinkaan, häntä, joka tarvitsee kokonaisen kuukauden ehdotuksen tekemiseen. Mitähän tulisi Palmkan kohtaloksi tässä maassa, jossa neuvosherrat keksivät, laativat ja kirjoittavat lakimääräyksen suurusta syödessänsä?" Kaikesta, mitä tähän saakka olin huomannut, oli varsin päivän selvää että minä viisaitten maasta olin joutunut narrien pääkortteeriin. Perin menehtyneenä minä vihdoin vaivuin uneen. Minä en tiedä kuinka kauvan untani kesti, sillä yön ja päivän eroa ei ole täällä olemassa; pimeys tulee ainoasti silloin kun Natsaari määritetyllä ajalla tulee maan kuoren ja maanalaisen auringon välitse ja silloin peittää sen. Paitsi tätä ajoittain palajavata kokonaista auringonpimennystä ei löydy mitäkään vuodenaikain eroitusta, kun aurinko aina on yhtä etäällä maankuoresta.

Minä en ollut vielä hevin ehtinyt herätä ennenkun eteeni ilmestyi marakatti, joka ilmoitti itsensä minun virkaveljekseni ja joka toi mukanansa kaikellaisia vöitä ja irtohännän, minkä hän sitoi kiinni peräpuoleeni että minä tulisin toisten apinoitten kaltaiseksi. Sitte käski hän minun olemaan valmiina, sillä presidentti piti tunnin perästä kannettaman yliopistoon, johon hän ynnä toiset Neuvostokunnan herrat olivat saanut kutsumuksen läsnäolollansa kunnioittamaan eräitä tohtorinvihkiäisiä, joiden piti tapahtuman kello neljätoista aamupäivällä. Tässä lienee tarpeen ilmoittaa, että vaikkei päivää ja yötä saateta eroittaa, koska aina täysi päivä vallitsee, jaetaan kuitenkin päivä määrättyihin tunteihin, puoliin tunteihin ja neljänneksiin kelloilla taikka tuntilaseilla, niin että martinialaiseen vuorokauteen menee kaksikolmatta tuntia. Vuosi luetaan Natsaari-kiertotähden kulun mukaan, joka tekee retkensä auringon ympäri puolta lyhyemmässä ajassa kuin maankuori.

Kello neljätoista me siis kannoimme Hänen Ylhäisyytensä kullatussa kantotuolissa yliopistoon. Astuessamme juhlasaliin näimme sillä monta maisteria ja tohtoria jo istuvan rivissä. Kaikki nousivat seisomaan ja kääntyivät selin Hänen Ylhäisyyteensä, hänen kulkeissaan heidän ohitsensa; tämä on suuri kohteliaisuuden osoitus, ja sentähden he kuluttavat niin suuria kustannuksia häntänsä koristamiseen ja nauhoittamisen. Minusta tämä takaperäinen tervehtämistapa tuntui sekä tyhmältä että naurettavalta, sillä selkänsä johonkuhun henkilöön kääntäminen osoittaa meillä kylmämielisyyttä ja halveksimista; mutta: kullakin maalla on oma tapansa. Mainitut tohtorit ja maisterit istuivat salin molemmilla sivuseinillä, ja salin yläpäässä oli puhujatuoli sijoitettu, missä tällä kertaa oli se apina, joka piti tohtoriksi vihittämän. Ennenkun vihkimystoimitus tapahtui pidettiin väitös eräästä tieteellisestä teoksesta, jolla oli tämä nimi: "Fyysillinen inauguraalidissertatiooni [luonnontieteellinen vihkimys-tiedeteos], jossa esitellään ja selvitetään tuo tärkeä kysymys: tuleeko se ääni minkä kärpäset ja muut hyönteiset lentäessään saavat aikaan, suusta vai perästä." Vihittävällä oli puolustettavana edellinen mielipide, mutta opponentit eli vastaväittäjät vastustivat tätä niin tulisesti, että minä jo pelkäsin verisen tappelun tulevan tämän sanasodan päätökseksi, ja kuka tietää kuinka olisikaan käynyt elleivät senaattorit olisi nousseet ylös ja virka-arvollansa hillinneet tämän puuskan. Väitöksen ajalla soitettiin huilua; muuan huilunpuhaltaja oli nimittäin saapuvilla joko kovilla äänillä elähyttämässä taistelevia, jos he rupeaisivat laimentumaan, taikka vienoilla säveleillä hillitsemässä heidän liiallista intoansa. Nämät ja muut keinot eivät kuitenkaan tavallisesti mitäkään hyödytä, sillä eipä olekaan helppo asia noudattaa kohtuullisuutta, kun tärkeistä asioista väitellään, mistä me kyllä olemme kokemuksen saaneet omassa maailmassamme, jossa sekavia kysymyksiä käsitellään yhtä suurella tulistuksella. Kuitenkin taukosi tämä riita, joka näytti verta ja murhaa uhkaavalta, yhtäkkiä molemmanpuolisella kiitoksella ja onnittelemisella, ihan niin kuin meidänkin akademioissamme, jossa väitöksen tekijä vanhaan totuttuun tapaan aina astuu puhujatuolilta voittajana.

Sittekun väitös oli loppunut toimitettiin vihkimys seuraavilla tempuilla: Kandidaatti asetettiin keskelle salia, minkä jälkeen kolme työapuria vakavin ja vitkallisin askelin lähenivät häntä ja kaatoivat sangollisen kylmää vettä hänen päällensä. Sitte he valelivat häntä hyvänhajuisella rasvalla ja savustivat häntä myös hyvänhajuisella savulla sekä antoivat hänelle annoksen ylöstysainetta. Sittenkun kaikki tämä oli tehty mitä suurimmalla juhlallisuudella ja alasvaivutetuin päin, julistettiin hän lainmukaisesti vihityksi tohtoriksi. Ylen ihmeissäni näistä kummallisista tempuista kysyin eräältä oppineelta mitä tämä meno merkitsi. Hän valitti taitamattomuuttani ja vastasi, että vesi, savutus ja ylöstysaine osoitti vihityn nyt päässeen kaikista vanhoista virheistänsä ja heikkouksistansa ja hänen tuli nyt huolehtia saada ja pitää rahvasta ylemmällä olevata katsantotapaa. Tämän tiedon saatuani minä häpesin osoitettua tyhmyyttäni, ja ihailua täynnä en minä uskaltanut tehdä useampia kysymyksiä, etteivät saisi sanoa minun nyt vasta ensi kerran olevani hienojen ihmisten parissa.

Toimituksen lopetti kajahtava toitotus rummuilla, huiluilla ja torvilla. Uusi tohtori poistui puettuna vihreään vaippaan, vyö suolillansa, ja koko tämä oppinut seura saattoi hänen kotio; mutta kun hän ei ollut aatelissukua, ei häntä kuljetettu kantotuolissa vaan häntä vedettiin jonkinlaisella kelkalla jonka edellä kulkui huovia pitkissä kauhtanoissa. Päivän juhlallisuus lopetettiin, vanhaan totuttuun tapaan, uhaallisilla kemuilla ja paremmanlaisella perähuvilla, jossa ryypiskeltiin niin tuimasti, että useimmat eivät omin neuvoinsa päässeet kotio vaan he kannettiin sinne ja saivat muutaman päivän olla lääkärin hoidossa tullaksensa taas omaan tilaansa. Ei mitäkään siis puuttunut tässä juhlallisessa menossa, vaan oli se alusta loppuun niinkuin piti; ja minä saatan vakuuttaa etten minä milloinkaan ole ollut läsnä kaikissa pikkuosissansakin enemmän yliopistollisissa vihkiäisissä ja etten milloinkaan ole nähnyt kandidaattia laillisemmaksi tohtoriksi vihittävän.

Riita-asioita ratkaistaan tuomioistuimissa erittäin nopeasti, niin että minulla on täysi syy ihailla tuota rivakkuutta ja tarkkaa älyä, joka on tämän kansan tunnusmerkkinä, sillä ei ole ensinkään harvinaista että tuomari, jo ennenkun asianajajat ovat ehtineet puheensa lopettaa, nousee seisomaan, ja lausuu ajatuksensa yhtä ketterästi, kuin muotonsa puolesta täydellisesti. Minä kävin usein oikeuksissa tutkiakseni martinialaista oikeudenkäyntitapaa. Ensi silmäyksellä näyttivät minusta päätökset aina hyvin perustetuilta ja johdetuilta luonnollisesta kohtuullisuuden tunteesta, mutta tarkemmin niitä tutkittuani havaitsin minä ne siihen määrään vääriksi, ulkopuolisiksi ja täynnä vastamieliä, että minä mieluummin olisin tyytynyt arpanopon määräämään kuin näiden tuomarien tekemään päätökseen.

Tämän kansan laeista en saata sanoa mitäkään, niiden pysymättömyyden takia, sillä laki ja oikeus on täällä vuotuisen vaihdoksen alainen niinkuin pukukin. Niinpä rangaistaankin moni lainrikkomisista, jotka eivät olleet rikoksia silloin kun teko tapahtui, ja moni tuomitaan ainoasti sillä perusteella, että teot, jotka ennen olivat sallituita, sittemmin, uuden lain mukaan, olivat tulleet rangaistuksen alaisiksi. Tästä syystä vetoovat kaikki alemmista ylempiin oikeuksiin, siinä toivossa että silloin voimassa oleva laki ehtii riidan jatkuessa muuttua. Varsinaisena syynä tähän on se, että kansa kiiruissaan liiaksi hätiköitsee lainsäädännässään. Tähän saatetaan lisätä että kansa niin himoitsee uutta ja uutisia, että se pian väsyy hyödyllisimpiinkin lakeihin ja suhteisin ainoasti sentähden että ne vähäistä pidemmän ajan ovat olleet voimassa.

Asianajajia pidetään täällä suuressa kunniassa heidän väitöksissä esiintyvän nokkeluutensa ja viisastelevaisuutensa tähden, ja muutamat täällä löytyvistä asianajajista ovat niin taitavat sananlaadinnassa etteivät ne milloinkaan ota ajaaksensa muita kuin epäiltäviä ja vääriä asioita, ainoasti näyttääksensä mikä tavaton taito heillä on suun pieksemisessä, ja kuinka he kykenevät mustan valkeaksi tekemään. Tuomarit tuomitsevat usein väärän asian hyväksi, ainoasti sentähden että sitä on taitavasti puolustettu ja että kaikkia muototemppuja on huomioon otettu. Joskus saattaa kuulla heidän sanovan: "Kyllähän me ymmärrämme asian olevan väärän, mutta kun niin suurta taitoa ja johdonmukaisuutta on osoitettu sitä puolustettaissa, emme me saata olla päästämättä inansa oikeuden kovuuden siteitä."

Oikeustieteen tohtorit antavat opetusta laissa ja oikeudessa eri hinnoista, mikä riippuu riita-asian laadusta; esim. huonon ja väärän asian puolustamisen, taikka, niinkuin Kreikkalaiset ennen sanoivat, parantamisen taidon opetuksesta ottivat he palkkioksensa kaksikymmentä sterkulaattia; jota vastoin opetuksesta ja neuvosta oikean asian puolustamiseen ei tarvitse maksaa kuin kymmenen sterkulaattia. Oikeusmuodot ovat niin monia ja laajoja että tuossa suuressa paljoudessa toisensa perään ilmestyviä lakeja ja asetuksia on mahdoton saada selville mitä laki oikeastansa määrää. Sillä kun Martinialaisilla on erinomainen tarkkaälyisyys ja vilkas käsityskyky, halveksivat he kaikkea semmoista mikä on yksinkertaisia ja selvää, pannen arvoa ainoasti sille, joka on nokkelata, viisastelevata ja sekoittavata.

Sama on laita heidän uskontonsa suhteen, joka on ylenmäärin epäkäytännöllinen ja joka vain on kokoelma tyhjiä tutkimuksia. Niinpä esim. on heidän keskensä olemassa kaksisataa kolmekymmentä eri ajatusta jumalan olennosta, ja kolmesataa yhdeksänkymmentäkuusi eri mielipidettä sielun luonnosta ja ominaisuuksista. Martinialaiset eivät milloinkaan käy kirkossa taikka jumaluusopillista esitelmää kuulemassa saadaksensa "rakennusta sielullensa" taikka jotakin oppiaksensa, vaan ainoasti kuullellaksensa sitä taitavuutta ja somuutta, jolla saarnamiehet taikka opettajat lauselmansa lausuvat. Jota käsitettämättömämmästi nämä puhuvat, sitä enemmän heitä kiitetään, sillä jos Martinialaiset jotakin mielihyvällä rupeavat kuultelemaan pitää sen oleman semmoista, jota he eivät ymmärrä. Kun he enemmän ottavat huomioonsa kieltä kuin itse sisältöä, esiintyy heidän puhujiensa taito enemmän lauselmien hienoudessa ja somuudessa sekä taidokkaissa käänteissä kuin järjellisissä johtopäätöksissä ja älykkäissä todistuksissa. Minä siis en milloinkaan uskaltanut suutani avata kristinopista, joka niinkuin tiedämme on yksinkertainen, helposti ymmärrettävä, ja jonka varsinaisena tunnusmerkkinä on koristamaton totuus.

Missäkään ei ehdotuksen tekijöitä pidetä niin suuressa kunniassa kuin tässä maassa, ja jota mahdottomampi ja järjettömämpi jokin ehdotus on, sitä suurempaa mieltymystä se voittaa. Kun kerran eräälle marakatille selitin minkä laatuinen maanpallo oli ja sanoin hänelle että sen ulkopuolisella kuorella asui ihmisiä, oli hänellä oitis se ehdotus valmiina, että kaivoskäytävällä avattaisiin kulkutie ylämaailmaan. Tätä ehdotusta kohtasi heti yleinen suositus, ja oitis muodostettiin "ylimaallinen kauppayhtiö", johon asukkaat parvittain yhtyivät ja ostivat osakkeita. Mutta sittekun koko maa hyvin oli saatu liikkeesen tämän kauppayrityksen tähden, ja iso joukko perheitä, jotka olivat näitä osakkeita ostanut, oli joutunut kurjaan taloudelliseen tilaan, oivallettiin vihdoin kuinka mieletön tämmöinen tuuma oli ja koko yrityksestä luovuttiin. Ehdotuksentekijä, joka oli tuottanut maalle niin suuria kustannuksia, pysyi kuitenkin vapaana; häntä ei vedetty edesvastaukseen huimauspuuhastansa, vaan sai päin vastoin ylen määrin kiitosta, sillä Martinialaiset sovittavat tämmöisiin kohtiin erästä sananlaskua, joka on näinkuuluva:

"Jos loppu tulikin huonoksi, niin puuhaa nero kaunisti."

Kun perinpohjin olin ehtinyt tutkia tämän kansan luonnetta, rupesin pyrkimään siihen, että yrityksellä samaan uutisehdotuspuuhaan päin saavuttaisin mainetta Martinialaisissa ja samalla parantaisin asemaani. Tarkasti havaitsemalla ja seuraamalla asiansuhteita, oivalsin minä yhtä ja toista, joka oli parannuksen tarpeessa: minä havaitsin että maa oli siunattu taiteilijoilla, mutta että se kärsi suurta todellisten käsityöläisten puutetta. Minun ensimmäinen ehdotukseni siis tarveus ja arvoton loisto vaikuttaa, pilkalla ja halveksimisella. Minä suutuin itseeni oman tyhmyyteni tähden ja ajattelin: "sinä olet päämestari narrien joukossa etkä ansaitse parempaa kuin että kaiken ikääsi saat pitkittää kehnoa kuormaveturin virkaasi". Kuitenkaan en päästänyt rohkeuttani rappeutumaan; mutta kun havaitsin ettei ollut mitäkään voittamista hyödyllisillä ehdotuksilla päätin koettaa eikö minun jollakin hulluinhuoneen omaisella ehdotuksella onnistuisi nousta alhaisesta asemastani yhteiskunnassa. Minä uskoin tuumani eräälle järkevälle marakatille ja hänkin kehoitti minua näillä sanoilla:

"Tee teko semmoinen, josta maksanut moni on päänsä,
Toimista jos nousta sa tahdot…"

Ja kun hän edelleen minulle huomautti että täällä löytyi monta, jotka vain vihellyspillejä ja lastenleluja uusimalla, mutta varsinkin keksimällä uusia kuosia pukujen suhteen, olivat tulleet kansakunnan erityiseen suosioon, havaitsin minä ettei täällä ollut muuta tehtävänä kuin ruveta houkkioksi houkkioiden parissa. Minä muistuttelin mieleeni kaikkia mitä hurjimpia keksimyksiä ja puuhia Euroopassa, ja tarkasti asiata punnittuani, päätin tehdä ensi yritykseni niillä päänkoristeilla, joita me kutsumme peruukoiksi. Minä havaitsin että maassa löytyi runsaasti kuttuja, joiden karvanahka kelpaisi tarkoitukseen, ja kun Herraansa mennyt holhoojani pidemmän ajan oli harjoittanut peruukkamestarin ammattia, en minä ollut perin tottumaton tähän taitoon. Minä valmistin siis kutun karvoista peruukan, joka sopi minun päähäni, ja näytin itseni tämä koristus päässäni presidentille. Hän osoitti mitä suurinta ihmettelemistä tätä uutta outoa esinettä nähdessään; otti peruukan minun päästäni, pani sen omaan päähänsä ja riensi kuvastimen eteen katsomaan "kuinka se häntä vaatetti." Hän mielistyi niin tähän uuteen pääkappaleesen, että hän riemuiten huudahti: "Haa! Minä olen jumalien kaltainen!" ja kutsutti puolisonsa huoneesen ottamaan hänen iloonsa osaa. Hänkään ei ollut vähemmin ihastunut kuin miehensä, syleili häntä ja vakuutti ettei hän koko elämässään ollut nähnyt niin kaunista, johon mielipiteesen kaikki talonväki ja palvelijat riensivät yhtymään. Sitte kääntyi presidentti minun puoleen ja sanoi:

"Oi Kakidora! Jos tämä sinun keksintösi yhtä paljon miellyttää valtiota kuin minua, saat itsellesi odottaa mitä suurimpia kunnianosoituksia valtiolta."

Minä kiitin alammaisimmasti ja jätin oitis hänen ylhäisyydellensä hakemuksen, pyynnöllä että hän veisi sen Neuvoskunnalle. Tässä hakemuksessa minä puolustin ja selitin keksintöni hyvyyttä ja ansiollisuutta seuraavin sanoin:

"Heidän Ylhäisyytensä,
Korkea- ja jalo-syntyiset,
Korkeasukuiset,
Korkeasti viisaat ja
Korkeaoppiset
Herrat Neuvosherrat!

Hillitsemätön halu, pienen tilani ja kykyni mukaan, saattaa olla apuna valtion edun edistyttämiseen, on yllyttänyt minun ajattelemaan ja valmistamaan uuden, tähän saakka tuntemattoman pään peitteen, jonka minä täten kaikessa alammaisuudessa jätän ja alistan Korkeasti oppineen ja valistuneen Neuvoskunnan arvosteltavaksi, ensinkään ottamatta epäilläkseni sitä, että se armollisesti otetaan vastaan, ennen kaikkia siihen katsoen, että minun keksintöni tarkoittaa kansakunnan kaunistusta ja kunniaa sekä koko maailmalle todistaa sitä, että samaten kuin martinialainen kansa voittaa kaikki muut kansat hyvien avujen ja älyn puolesta, se myös on ensimmäisenä puvussansa ja semmoisissa ulkonaisissa kaunistuksissa, jotka koroittavat ruumiin arvollisuutta ja miellyttäväisyyttä. Minä vakuutan pyhästi, etten minä tarkoita omaa etuani enkä myöskään vaadi mitäkään palkintoa työstäni; minä katsoisin itseni kylläksi palkituksi jos minun olisi onnistunut edistyttää yleistä hyvää ja kansakunnan kunniaa. Mutta jos Korkeasti valistunut Neuvoskunta puolestansa katsoisi minun palkintoa ansainneeni, otan minä ilolla ja kiitollisuudella vastaan suosionnäytteen, joka, samalla kun se antaisi kansalle uuden todistuksen Saman Korkean Neuvoskunnan jalomielisyydestä, myös olisi kehoituksena muille ponnistautumaan samallaisten ja toisten parempien keksintöjen tekemiseen. Ainoasti tässä tarkoituksessa olen minä valmis ottamaan vastaan Neuvoskunnan ja martinialaisen kansan kiitoksen. Sulkein itseni Korkeitten Herrojen, Heidän Ylhäisyyksiensä, Neuvoskunnan ylhäisten jäsenten suosioon ja hyväntahtoisuuteen, on minulla kunnia piirtää

Jalosukuisen Neuvoskunnan
Alammaisin palvelija
Kakidora."

Kun presidentti meni Neuvoskuntaan pani hän tämän hakemuksen peruukan kanssa Neuvoskunnan eteen. Sen mukaan, mitä minä jälkeenpäin sain tietää, pantiin kaikki muut keskustelukysymykset syrjään, — siihen määrään heitä miellytti ottaa tämä minun uusi keksintöni tarkemmin tutkittavaksi ja keskusteltavaksi miten minun hakemukseen oli vastattava. Melkein kaikki kohoittivat tämän suurellaisen teon pilviin saakka, vakuuttivat sen oikein mestariteoksi, ylistivät mestarin nöyrää mieltä ja puolustivat hänen palkitsemistansa. Ainoasti kaksi Neuvosherraa uskalsi lausua tästä poikkeavan ajatuksen; mutta tämä otettiin epäsuosiolla vastaan; he saivat taitamattoman ja sivistymättömän nimen ja heille sanottiin lisäksi että he olivat häpeäksi koko Neuvoskunnalle.

Niinpian kun keskustelu oli loppunut kutsuttiin minut sisälle. Kun minä astuin huoneesen nousi vanhin marakatti seisaallensa ja sittekuin hän valtion nimessä oli minua kiittänyt ja luvannut että työni ansion mukaan palkittaisiin, kysyi hän kuinka pitkän ajan tarvitsisin tuollaisen päänpeitteen tekemiseen. Minä vastasin, että minä pidin itseni tarpeeksi palkittuna kun minun taideteokseni oli saavuttanut niin suurten miesten hyväksymyksen; minä tahdoin ottaa tehdäkseni vielä yhden peruukan valmiiksi kahdessa päivässä mutta, jos minun käytettäväkseni tahdoittaisiin antaa muutamia käsityöhön kykeneviä apinoita, joita saisin opettaa, saattaisin minä kuukaudessa tehdä valmiiksi niin monta peruukkaa kuin koko kaupunki tarvitsisi. Tämän kuulleessaan tuli presidentille kiiru sanomaan:

"Tässä ei ole ensinkään tarkoituksena, Kakidora-hyväseni, että tämä kaunistus tulisi yleiseksi ja siten loukattaisiin sen pyhyyttä! Ei! Aatelilla yksin olkoon oikeus sitä käyttää eroitukseksi halvasta rahvaasta."

Kaikki Neuvoskunnan etevimmät jäsenet puolustivat hänen ajatustansa, ja kaikki kruununpalvelijat saivat määräyksen huolellisesti valvomaan sitä, että tätä senaatin päätöstä tarkasti noudatettiin: ettei aatelin etuoikeutta loukattaisi peruukkojen rajattomalla käyttämisellä, ja ettei semmoista etevyyttä kaunistuskeinoissa solvaistaisi sillä, että halvempi kansanluokka sitä saisi käyttää. Tällä kiellolla oli sama seuraus kuin kaikilla muilla, arvoeroituksen perusteella säädetyillä liiallisuuskielloilla ja asetuksilla: yleisön himo sitä rikkomaan tuli sitä suuremmaksi. Kun nyt vähän jokainen oli tähän uuteen kaunistukseen ihastunut, tuli seuraukseksi, että varalliset osaksi puoltosanoilla osaksi myös rahallisesta hinnasta hankkivat itsellensä arvonimiä ja aatelissukuun ylennys-kirjoja, niin että vähässä ajassa oli puoli kaupunkia aatelissäätyisiä. Ja kun nyt rupesi hakemuksia virtaamaan maakunnistakin, havaitsi senaatti vihdoin parhaaksi kumota tämän kiellon ja antaa kenelle tahansa oikeuden käyttää peruukkia, niin että minulla ennen lähtöäni oli tuo suuri ilo nähdä koko martinialaisen kansan näyttävän tukkapölkyiltä, ellen sanoisi: pölkkypäiltä, — niin, todellakin oli sangen huvittavata nähdä kaikkia näitä marakattia kummituksen tapaan vaatetettuina mahtavilla kutrinnaisperuukeilla. Kansakunta kokonaisuudessaan ihastui niin minun keksintööni, että tästä ajasta ruveten uusi ajanlasku — peruukka-aikakausi — alkoi martinialaisissa aikakirjoissa.

Mutta minä palajan nyt kertomukseen itsestäni. Kiitokseen yltyneenä ja verhottuna purppuraviittaan kannettiin minut kotio presidentin kantotuolissa joten saman kantajan, joka äsken oli ollut minun toverinani, nyt täytyi tehdä virkaa minun hevosenani. Tästä ruveten minä aina aterioitsin presidentin omassa pöydässä. Tämän onneni loistavan alun perästä otin minä taas työn käteeni, ja niiden apumiesten avulla, jotka minulle annettiin, oli minulla pian se peruukkamäärä valmiina, jonka Neuvoskunta tarvitsi; ja kokonaisen kuukauden otsani hiessä puuhattuani, hämmästyin eräänä päivänä kun minulle tuotiin näin kuuluva aateliskirja:

"Katsoen siihen valtiolle miellyttävään ja hyödylliseen keksintöön, jonka kautta Kakidora, syntynyt Euroopan kaupungissa, on ansainnut koko martinialaisen kansakunnan kiitollisuuden, olemme me päättäneet koroittaa hänen aatelissäätyyn, niin että häntä ja kaikkia hänen jälkeläisiänsä pitää pidettämän ja kunnioitettaman oikeina ja todellisina aatelismiehinä; ja saavat he nauttia kaikkia niitä etuisuuksia ja oikeuksia, joita aateli nauttii Martinian valtakunnassa. Sen ohessa olemme me myös katsoneet hyväksi hänen arvonsa koroitukseksi antaa hänelle uuden nimen, että häntä tästedes Kakidoran asemesta pitää kutsuttaman Kikidoriaksi. Lopuksi olemme me, pannaksemme hänen tilaisuuteen kehittämään sitä ulkonaista loistoa, jota hänen uusi arvonsa vaatii, suoneet hänelle vuotuiseksi eläkkeeksi kaksisataa pataria. Annettu j.n.e j.n.e."

Niin siis muuttuneena halvasta kantajasta aatelismieheksi, elin minä ajan suuressa kunniassa ja onnessa. Ja kun Martinialaiset rupesivat huomaamaan, että minä jotakin saatoin presidentillä vaikuttaa, koettivat kaikki saavuttaa ystävyyttäni ja puoltosanaani; ne kävivät niin loitos liehakoitsemisessansa, että he omistivat minulle lukemattomia ylistysrunoja ja lauloivat semmoisia hyviä avujani joista ei minulla ollut aavistustakaan ennen ollut. Muutamat, vaikka he varsin hyvin tiesivät minun syntyneeni heille varsin tuntemattomassa maailmassa, eivät arvelleet tehdä sukutauluani ja selvittää heimoluetteloani kaukaisimmasta muinoisuudesta asti. Nämä laskut eivät kuitenkaan olleet suuresti mieleeni, kun en minä saattanut pitää suuresti kunniallisena tunnustaa marakattia esi-isäkseni. Ja kun Martinialaisilla on tapana ylistysrunoissa kiitellä ylhäisten häntiä, jotenkin niinkuin runoilijat meillä laulavat naisten kauneudesta, kirjoittivat muutamat runoilijat myös, luuletellen siten saavuttavansa minun suosioni, runoja "minun ihmeen ihanasta hännästäni", vaikkei minulla semmoista ollutkaan. Sanalla sanoen: heidän orjanlaisuutensa kävi niin loitos, että eräs mies, jolla oli sangen korkea asema yhteiskunnassa ja jonka nimeä en huoli paljastaa kunnioituksesta hänen perhettänsä kohtaan, ei hävennyt tarjota minulle vaimoansa "hyödyksi ja huviksi", mistä hän palkkioksi pyysi minun puoltosanaani presidentille.

Tämä kelpo käytös ja ryömiminen, tämä inhoittava teeskentelytaito, jonka vallassa koko kansakunta elää, vaikuttaa että martinialaisia aikakirjoja tuskin viitsii lukea, kun ne eivät sisällä muuta kuin joutavia ylistyspuheita ja liehakoitsemisia, vaikka kieli kaikkialla on kaunista ja miellyttävätä. Niinpä tällä maalla onkin paljon parempia runoilijoita kuin historiankirjoittajia, ja välttämätöntä on ettei missäkään saateta tavata pöyhkeilevämpiä runontekijöitä, joka asianlaita saa selityksen Martinialaisten rikkaasti varustetusta kuvittelukyvystä.

Terveyteni oli ylipäänsä mitä parhaassa tilassa, jos kohta tuo kuumuus, minkä alituinen auringonpaiste saa aikaa, minua vähän rasitti. Kerran tosin sairastin vatsatautia ja äkkinäistä kuumetta, mutta siitä toivuin pian, ja minun täytyy tunnustaa, että lääkäri, joka minua hoiti, kiusasi minua paljon enemmän kuin tauti alituisella pakisemisellansa, joka on tämän kansan tunnusmerkkinä. Kun minä nimittäin tautini tähden tulin lääkärin tarpeesen, tarjousi eräs lääketieteen tohtori palveluksekseni, mutta minä en saattanut pidättää nauruani, kun minä hänen tunsin samaksi henkilöksi, joka hiljan oli partani ajellut. Kysymykseeni miten hän niin yhtäkkiä oli muuttunut parturista lääkäriksi, vastasi hän osaavansa ja toimittavansa näitä molempia toimia. Kun nyt näyttäysin vähän epäilevältä siitä uskaltaisinko uskoa henkeni näin rikkioppineelle herralle ja kun lausuin sen arvelun että minä mieluummin olisin itselleni halunnut lääkärin, joka oli yksinomaan sitä tointa harjoitellut ja sitä tiedettä tutkinut, vakuutti hän ettei semmoista löytynyt koko kaupungissa. Minulla siis ei ollut muuta neuvoa kuin antautua hänen hoitoonsa. Hänen ylenmääräinen kiireensä lisäsi yhä minun ihmettelemistäni, sillä hän oli tuskin ehtinyt lääkelipun kirjoittaa ennenkun hän riensi matkaansa sanoen, ettei hänellä muiden kiireiden tehtävien tähden ollut aikaa kauvemmin viipyä minun luonani; hänen täytyi nimittäin juuri nyt pitää varalla tointansa eräässä alaoikeudessa, jossa hän oli pöytäkirjurina. Tämä epäkohta, että monella asukkaista oli samalla kertaa "monta rautaa tulessa" oli varsin yleinen Martiniassa, jossa ei kukaan epäile ottaa tehdäksensä koko joukkoa eri toimia laatunsa puolesta erilaisiakin. Tämä itseensä luottamus tulee oikeastansa tuosta tottumuksesta, jolla hutiloitsevat käsistänsä yhden toimen toisensa perästä. Mutta ylen monista virheistä ja erhetyksistä, joita he tässä tekevät, opin minä käsittämään, että tuollaiset loistavat nerot ovat valtiossa enemmän ulkonaiseksi koristukseksi kuin todelliseksi hyödyksi.

Oleskeltuani kaksi vuotta tässä maassa, ensin kantotuolinkantajana ja sitte aatelismiehenä, satuin odottamattomaan seikkaan joka oli vähältä työntää minut onnettomuuteen. Minä olin tähän saakka aina ollut tervetullut Hänen Ylhäisyytensä perheesen, ja varsinkin osoitti minulle Hänen Armonsa presidentin rouva semmoista hyväntahtoisuutta, että minä ehdottomasti sain ensi sijan hänen ystäväpiirissänsä. Hän oli usein suvainnut viettää aikaansa kahden kesken minun kanssani, ja vaikka häntä nähtävästi minun seurani miellytti, lausui hän aina ajatuksensa niin kainosti etten saattanut ajatella muuta kuin että hänen suosionosoituksillansa oli mitä viattomin tarkoitus. Eipä milloinkaan pälkähtänyt päähäni että hänen ystävällisyytensä peitti saastaista himoa, varsinkin kun hänellä oli verrattoman hyvä maine marakattien joukossa niin hyvien avujensa kuin vanhan sukunsa tähden. Mutta jonkun ajan kuluttua rupesin minä, yhdestä ja toisesta omituisesta sanelmasta hänen puheessaan, epäilemään hänen tuumiansa ja tämä epäilykseni lisääntyi yhä kun minä havaitsin että hän usein punehtui, huokasi ja ilman nähtävätä syytä puhkesi itkuun. Vihdoin putosi peite kokonansa silmiltäni, kun muuan palvelustytöistä jätti minulle tämän sisältöisen kirjeen:

"Kaikkein herttaisin Kikidoria!

Ylhäinen yhteiskunnallinen asemani ja tuo arkuus, joka meidän sukupuolellemme on mukasyntyinen, ovat kauvan hillinneet sitä lemmenliekkiä, joka kytee sydämessäni ja on estänyt sen puhkeamasta ilmituleen. Mutta nyt tunnustan itseni voitetuksi, enkä voi kauvemmin vastustaa rakkauden loihtivata voimaa. Säälikää sentähden minua kun nyt paljastan rakkauteni, jonka kuluttavata tulta minä en enään saata hillitä.

Petarnusa."

Minä en saata selittää kuinka omituisen tunnon tämä teki mieleeni, tämä odottamaton rakkauden tunnustus. Mutta kun minä pidin parempana antautua raivoavan naisen kostolle kuin tehdä syntiä luonnon järjestystä vastaan harjoittamalla rikollista yhteyttä olennon kanssa, joka ei ollut minun heimoani, vastasin minä jotenkin seuraavaan tapaan:

"Armollinen Rouva!

Tuo alituinen suosio jota Hänen Ylhäisyytensä herra presidentti on minulle osoittanut, nuo monet hyvät teot, joita hän varsin ansiottani on minuun tuhlannut, tuo siveellinen mahdottomuus täyttää Teidän pyyntöänne ynnä monet muut syyt, joita tässä ei sovi luetella, velvoittavat minun mieluummin kestämään armollisen Rouvan vihan kuin osoittautumaan suostuvaisena asiassa, joka tekisi minun kiittämättömimmäksi ja katalimmaksi kaikista kaksijalkaisista olennoista. Mitä minulle tarjotaan on minusta katkerampata kuin kuolema ja tuottaisi lisäksi häpeätä eräälle maan kuuluisimmista perheistä. Minä vakuutan siis, kaiken pyhyyden nimessä, että Teidän toivomuksenne ei minusta löydä täytäntöänsä, kuinka halullinen olenkin muuten osoittamaan intoisuuttani olemaan Teille palvelukseksi.

Kikidoria."

Minä suljin kirjeen ja lähetin sen palvelustytöllä. Vaikutus tulikin juuri semmoiseksi, jota olin odottanut; hänen rakkautensa muuttui katkerimmaksi vihaksi. Kuitenkin hän viivytti vihaansa siksi kun hän oli saanut takaisin minulle kirjoittamansa rakkauden kirjeen. Tämän hänelle onnistuttua, palkkasi hän muutaman henkilön, jotka todistivat että minä presidentin poissaollessa olin tahtonut väkivallata hänen. Tämän näytelmän toimitti hän niin taitavasti, ettei presidentti saattanut epäillä hänen puheensa totuutta, vaan panetti minun heti vankeuteen. Minä en keksinyt muuta keinoa päästäkseni tästä epätoivoisesta tilasta, kuin ottaa syykseni tuo valheteltu rikos ja rukoilla presidentiltä armoa. Täten toivoin lieventäväni hänen vihaansa taikka ainakin hankkia itselleni helpotusta rangaistuksessani sillä minusta näytti liian mielettömältä antautua riitaan mahtavimman suvun kanssa maassa, jossa ei oteta lukuun itse asiansuhteita vaan ainoasti henkilön arvoaste. Minä en sentähden koettanut itseäni puolustaa, vaan anoin nöyrästi kyynelten virratessa, en vapaaksi pääsemistä rangaistuksestani vaan että se tehtäisiin niin helpoksi kuin mahdollista.

Tällä tavalla tunnustaen itseni syypääksi rikokseen, josta en milloinkaan ollut untakaan nähnyt, sain armon ja pääsin hengenrangaistuksesta, mutta tuomittiin lopuksi päiviäni vankeudessa pidettäväksi. Aateliskirjani otettiin minulta pois ja pyöveli repi sen rikki, ja minut vietiin muiden ojien kanssa eräälle valtion laivalle, joka oli valmiina lähtemään Metsendoreen eli Kummitusten maihin, joka matka tavallisesti tehdään vuosittain Nadiri-kuukauden ajalla ja jonka tarkoituksena on vaihtaa itsellensä semmoisia tavaroita mitä ei Martinia itse tuota. Metsendorilaiseen kauppa-liittokuntaan kuuluu kauppiaita, niin aatelisia kuin aatelittomia, jotka, laivain palattua, jakavat tavarat keskenänsä niiden osakkeiden mukaan joita kullakin heistä on. Laivoja liikutetaan osaksi purjeilla, osaksi airoilla, joista jokaista airoa hoitaa kaksi orjaa, ja minä sain nyt tuomion tällä matkalla olla soutajana.

Minun mielentilaani on helppo kuvitella, varsinkin kun en minä milläkään rikoksella ollut tehnyt itseäni vikapääksi tämmöiseen orjatyöhön ja rikollisten kanssa yhdessä olemiseen. Martinialaisilla oli, aina heidän persoonallisten tunteittensa mukaan minua kohtaan, ylen erilaisia mielipiteitä siitä mitä oli tapahtunut. Muutamia tosin löytyi, jotka uskoivat minun tämän rangaistuksen ansainneeksi, mutta kun he näkivät millä kovuudella minua kohdeltiin osoittivat he sääliä minulle, vaikka rikokseni olikin suuri; toisten mielestä olisi pitänyt muistettaman mitä minä olin maalle tehnyt ja sen mukaan minulle annettaman penseämpi tuomio. Kunnollisimmat marakateista jupisivat keskenänsä että minua oli väärin syytetty, mutta kukaan ei uskaltanut minua julkisesti puolustaa peljäten minun mahtavia vihollisiani. Minun täytyi siis tyytyä kohtalooni ja kärsiväisyydellä sitä kantaa. Parhaana lohdutuksenani oli oltava matka, sillä minä olin ylen utelias ja odotin saavani nähdä monia ihmeellisiä asioita, vaikken uskonutkaan kaikkia kulussa olevia merimiesvalheita tästä maasta, enkä saanut päähäni että niin paljon ja niin suuria ihmeitä saattoi maailmasta löytyä. Monta metsendorilaisen kauppa-liittokunnan palveluksessa olevata tulkkia oli matkalla mukana sopimassa tehtävistä kaupoista, myynnistä ja ostoista.