TOINEN NÄYTÖS.
ENSIMMÄINEN KOHTAUS.
HERMAN. Henrik! Laita nyt kaikki kuntoon, piiput ja haarikat pöydälle.
Tuossa paikassa vieraat tulevat.
(Henrik laittaa kaikki kuntoon. Toinen vieras toisensa jälkeen
tulee huoneeseen, he istuutuvat pöydän ympärille, Herman
Bremeniläinen pöydän päähän.)
HERMAN. Terve tuloa kaikki! Hyvät miehiset miehet, mihin jäimmekään viime kerralla?
RIKU HARJANTEKIJÄ. Puhuimme Saksan eduista.
TURKKURI GERT. Totta tosiaan, nyt minä sen muistan. Se asia tulee esille ensi valtiopäivillä. Olisinpa minä siellä mukana edes tunninkaan, niin kuiskaisin jotakin Mainzin vaaliruhtinaan korvaan ja hän kiittäisi minua. Ne kelpo ihmiset eivät tiedä, mitä Saksan edut vaativat. Onko missään ikinä kuultu mistään keisarillisesta hallituskaupungista sellaisesta kuin Wien, jossa ei olisi laivastoa tai edes kaleijoja? Voisivathan he kyllä ylläpitää sotalaivaston valtakunnan puolustukseksi, sitä varten on kyllä varoja ja sotaveroja. Eiköhän vaan turkkilainen ole viisaampi. Keltään emme opi paremmin sodankäyntiä kuin häneltä. Onhan sekä Itävallassa että Pragissa metsiä, jos niistä vaan tehtäisiin laivoja tai mastoja. Jos meillä olisi laivasto Itävallassa tai Pragissa, niin eipäs silloin turkki eikä ranskalainen ryhtyisi piirittämään Wieniä, ja me voisimme purjehtia suoraan Konstantinopoliin. Mutta kukaan ei sitä ajattele.
TULLIVARTIJA SIIVERT. Ei yksikään ristin sielu! Esi-isämme olivat paljon viisaampia. Kaikki riippuu varustuksista. Saksanmaa ei ole nykyisin suurempi kuin ennen vanhaan, jolloin emme ainoastaan puolustautuneet kunniakkaasti kaikkia naapureitamme vastaan, vaan vieläpä kiskoimme isoja paloja Ranskasta ja piiritimme itse Pariisia sekä maan että meren puolelta.
FRANS VEITSISEPPÄ. Mutta eihän Pariisi ole mikään merikaupunki.
SIIVERT. Sitten minä mahtanen tuntea karttani kovin huonosti. Kyllä minä tiedän kartalla missä Pariisi on, Englantihan on ihan tuossa, mihin minä painan sormeni, tästä kulkee kanalja, tässä on Bordeus ja tuossa Pariisi.
FRANS. Jopa joutavia, veliseni! Tässähän on Saksa ja tässä ihan vieressä on Ranska, joka on samaa mannerta kuin Saksa; ergo, Pariisi ei voi olla mikään merikaupunki.
SIIVERT. Eikös Ranskan lähellä ole mitään merta?
FRANS. Eipä tietenkään. Ranskalainen, joka ei ole matkustanut ulkomailla, ei tiedä mitä laivat ja veneet ovatkaan. Kysy vaan mestari Hermanilta. Enkö puhu totta, mestari Herman?
HERMAN. Minä ratkaisen heti riidan. Henrik, tuo meille Euroopan kartta,
Danckwartin kartta.
HENRIK. Tässä se on, mutta se on hiukan hajalla.
HERMAN. Ei se mitään tee. Kyllä minä tiedän missä Pariisi on, minä tahdon vain näyttää kartasta, että muutkin uskovat. Katsokaas nyt, Siivert tullivartija, tässä on Saksa!
SIIVERT. Aivan oikein. Minä tunnen sen Tonavan virrasta, joka kulkee tuossa.
(Osoittaen sormellaan Tonavan virtaa työntää hän kyynärpäällään
haarikan kumoon, niin että kartta pilaantuu.)
FRANS. Se Tonavan virta tulvi liian rajusti.
KAIKKI (nauravat). Hahahaa!
HERMAN. Kuulkaas, hyvät vieraat, me puhumme niin paljon muukalaisten asioista, puhukaamme hiukan Hampurista, siinähän meillä on kylliksi puheen aihetta. Minä olen miettinyt, että mistähän se johtuu, ettei meillä ole yhtään kaupunkia Intiassa, vaan että meidän täytyy ostaa tavaramme muilta. Sitä asiaa sietäisi pormestarin ja raadin punnita.
RIKU. Älkää puhuko pormestarista ja raadista! Jos me odotamme, kunnes he rupeavat sitä ajattelemaan, niin saamme odottaa kauan. Täällä Hampurissa kiitetään pormestaria ainoastaan siitä, että hän voi pitää arvoisaa porvaristoa kurissa.
HERMAN. Kunnioitettavat vieraat, minä olen sitä mieltä, ettei kaikki vielä ole myöhäistä, sillä miks'ei Intian kuningas antaisi kauppaoikeuksia yhtä hyvin meille kuin hollantilaisille, joilla ei ole muuta vietävää kuin juustoa ja voita, mikä tavallisesti pilaantuu matkalla. Minä olen sitä mielipidettä, että tekisimme viisaasti, jos me raadille lähettäisimme ehdotuksen tästä asiasta. Kuinka monta täällä on koossa?
JENS OLUENLASKIJA. Vain kuusi, sillä minä luulen, etteivät ne muut kuusi jäsentä enää tule.
HERMAN. Kyllä riittää. Mikä on teidän mielipiteenne, herra oluenlaskija? Äänestäkäämme?
JENS. Minä en ole ollenkaan sen ehdotuksen puolella. Sillä sellaiset kauppamatkat houkuttelevat kaupungistamme pois monta ihmistä, joilta minä saan jokapäiväisen tuloni.
SIIVERT. Minä tahtoisin huomauttaa, että meidän pitää enemmän pitää silmällä kaupungin vaurastumista kuin omia etujamme ja että mestari Hermanin ehdotus on paras, mitä ikinä voi tehdä. Kuta enemmän me käymme kauppaa, sitä enemmän tietysti kaupunki vaurastuu, kuta enemmän laivoja tänne seilaa, sitä suurempaa hyötyä on siitä meille pikkuvirkamiehille. Tämä viimeksimainittu seikka ei kuitenkaan ole suurin syy, miksi minä kehoitan kannattamaan tätä ehdotusta, vaan yksinomaan kaupungin tarve ja menestys pakottavat minut suosittelemaan sellaista.
GERT. Minä en voi lainkaan yhtyä tähän ehdotukseen, vaan kehoitan mieluummin perustamaan yhtiöitä Grönlantiin ja Strat Davids-saarelle, sillä sellainen kauppa on kaupungille hyödyllisempi ja parempi.
FRANS. Minä huomaan, että Gert äänestää katsoen enemmän omaa kuin valtion hyötyä, sillä turkkuri ei hyödy niin paljon Intian kuin Jäämeren matkoista. Minä puolestani olen sitä mieltä, että Intian kauppa voittaa kaikki muut, sillä Intiassa voi villien kanssa vaihtaa veitsen, kahvelin tai sakset samanpainoiseen kultakappaleeseen. Meidän täytyy laittaa niin, ettei ehdotus, minkä me jätämme raadille, haiskahda omanvoiton pyynnölle, sillä muuten emme pääse puusta pitemmälle.
RIKU. Minä olen samaa mieltä kuin Niilo kirjuri.
HERMAN. Sinä äänestät niinkuin harjantekijä ainakin. Eihän Niilo kirjuri edes ole saapuvillakaan. Mutta mitäs tuo naikkonen täällä tekee? Voi pakana, sehän on minun eukkoni.
TOINEN KOHTAUS.
GESKE. Vai täällä sinä olet, senkin tyhjäntoimittaja? Hyvä olisi, jos tekisit jotain työtäkin tai pitäisit edes hiukkasenkaan silmällä työväkeä; sinun huolimattomuutesi takia menetämme tilauksen toisensa jälkeen.
HERMAN. Suu kiinni, vaimo, sinusta tulee pormestarinna, ennenkuin aavistatkaan. Luuletko sinä, että minä vietän täällä laiskanpäiviä? Kyllä kai! Minulla on kymmenen kertaa enemmän työtä kuin teillä kaikilla yhteensä koko talossa. Te muut työskentelette vain käsillänne, mutta minä aivoillani.
GESKE. Kaikki pähkähullut tekevät samalla lailla; ne rakentavat linnoja pilviin ja hautovat päässään hassutuksia ja narrintuumia ja luulottelevat toimittavansa hyvin tärkeitä töitä, vaikk'eivät itse asiassa toimita mitään.
GERT. Jos se olisi minun vaimoni, ei hän totisesti puhuisi tuolla tavalla monta kertaa.
HERMAN. Ei niin, Gert. Politikoitsija ei saa välittää siitä. Vuosi tai kolme vuotta sitten olisin minä sellaisten sanojen tähden pehmittänyt vaimoni selkänahan, mutta sen jälkeen kuin minä aloin tutkiskella poliittisia kirjoja, olen oppinut halveksimaan semmoista. Qui nescit simulare, nescit regnare, sanoo eräs vanha valtiomies, joka ei ollut mikään hupsu, minä luulen, että hänen nimensä oli Agrippa tai Albertus Magnus; se on kaiken maailman politiikan pohja ja perustus, sillä joka ei kärsi kuulla pahaa sanaa kiivaan ja hullun vaimon suusta, se ei kelpaa korkeaan virkaan. Nähkääs kylmäverisyys on suurin hyve ja se jalokivi, joka parhaiten koristaa hallitsijoita ja esivaltaa. Sentähden minä olen sitä mieltä, ettei kenenkään tässä kaupungissa pitäisi päästä raatiin, ennenkuin on pannut kylmäverisyytensä koetukselle ja huomannut, että hän voi ottaa vastaan haukkumasanoja, iskuja ja korvapuusteja. Minä olen luonnostani kiivas, mutta minä koetan mietiskelemällä hillitä itseäni. Minä olen erään kirjan esipuheesta lukenut, — sen nimi on "Poliittinen lipeäkala", — että jos jonkun valtaa viha, tulee hänen laskea kahteenkymmeneen, niin viha lauhtuu.
GERT. Ei se minua auttaisi, vaikka minä laskisin sataan.
HERMAN. Sitten sinä et kelpaakaan muuksi kuin toisten komennettavaksi.
Henrik, anna vaimolleni sarkka olutta tuonne pikkupöydälle.
GESKE. Senkin lurjus. Luuletko sinä, että minä olen tullut tänne juomaan?
HERMAN. Yks, kaks, kolme, neljä, viis, kuus, seitsemän, kahdeksan, yhdeksän, kymmenen, ykstoista, kakstoista, kolmetoista. Nyt meni kaikki ohi. Kuules, muori, älä puhu niin rumasti miehellesi, se kuuluu niin kauhean moukkamaiselta.
GESKE. Onko kerjääminen sitten hienompaa? Eikö jokaisella vaimolla ole oikeus torua, kun hänellä on miehenä tuollainen tyhjäntoimittaja, joka laiminlyö kotinsa ja antaa vaimonsa ja lastensa kärsiä nälkää?
HERMAN. Henrik, anna vaimolleni sitten lasi viinaa, sillä hän on kiivastunut.
GESKE. Henrik, anna sinä miehelleni, tuolle lurjukselle, pari korvapuustia.
HENRIK. Tehkää se itse, minä luovun mielelläni siitä toimesta.
GESKE. No sittenpä raahdin tehdä sen itse.
(Antaa pari korvapuustia.)
HERMAN. Yks, kaks, kolme… (Aina kahteenkymmeneen, hän aikoo antaa takaisin korvapuustin, mutta alkaa uudestaan laskea kahteenkymmeneen.) Jollen olisi valtioviisas politikoitsija, niin kyllä olisit saanut kyytisi…
GERT. Jollette pidä vaimoanne kurissa, niin minä sen teen. Ulos täältä, pian!
(Geske toruu ulkopuolella.)
KOLMAS KOHTAUS.
GERT. Kyllä minä hänet opetan koreasti toiste pysymään omissa askareissaan. Minä tunnustan, että jos on valtioviisasta antaa vaimonsa raastaa itseään tukasta, niin minä en koskaan tahdo olla valtiomies.
HERMAN. Ah, ah, qui nescit simulare, nescit regnare, se on helposti sanottu, mutta ei niinkään helposti tehty. Tunnustan, että eukkomuori teki minulle aika hävyttömästi; taidanpa juosta vielä perästä ja antaa hänelle selkään. Mutta 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18, 19, 20. Nyt se meni ohi, puhukaamme nyt muista asioista.
FRANS. Naisväellä on liian paljon sananvaltaa täällä Hampurissa.
GERT. Se on totta se, olen usein aikonut sen johdosta tehdä ehdotuksen. Mutta naisväen kanssa on paha ruveta haastamaan riitaa. Ehdotus on muuten kylläkin hyvä.
HERMAN. Millainen se on?
GERT. Siinä on kaksi pontta. Ensiksi tahtoisin minä, ettei avioliittosopimus olisi ikuinen, vaan tehtäisiin muutamaksi vuodeksi, niin että jollei mies ole tyytyväinen vaimoonsa, hän voi tehdä kontrahdin toisen kanssa, mutta hän on sidottu kuten vuokrakontrahtiakin tehtäessä irtisanomaan hänet kolme kuukautta ennen lähtöpäivää, jonka voisi asettaa pääsiäisen tai Mikonpäivän aikaan; jos hän on tyytyväinen vaimoonsa, voitaisiin kontrahtia pidentää. Uskokaa minua, jos sellainen laki olisi säädetty, ei Hampurissa olisi ainoatakaan häijyä vaimoa, vaan jokainen koettaisi olla miehensä mieliksi saadakseen kontrahdin pidennetyksi. Onko teillä, hyvät miehet, mitään sitä pykälää vastaan? Frans, sinä naurat niin veitikkamaisesti, sinulla on varmaankin jotain sitä vastaan sanottavaa, annas kuulua!
FRANS. Mutta eikös vaimo olisi vallan mielissään päästessään eroon miehestä, joka joko oli paha hänelle tai oli tyhjäntoimittaja, joka vain söi ja joi eikä tahtonut tehdä työtä vaimonsa ja lastensa elättämiseksi? Tai saattaisi hän mieltyä toiseen ja tehdä miehen elämän niin tukalaksi, että mies vastoin aikomustaan antaisi hänen mennä tipotiehensä. Olen varma, että sellaisesta voi syntyä pahempiakin ikävyyksiä. Onhan keinoja, joilla voi pakottaa vaimon. Jos jokainen meistä kuten te, mestari Herman, saadessanne korvapuustin, rupeaisi laskemaan kahteenkymmeneen, niin saisimmepa liuman kauniita vaimoja. Minä pidän ehdottomasti parhaimpana keinona sitä, että silloin kun vaimo on uppiniskainen, mies uhkaa maata yksin eikä tulla samaan vuoteeseen, ennenkuin vaimo parantaa tapansa.
GERT. Sitä päätöstä minä en voisi pitää. Monelle miehelle se olisi yhtä mahdotonta kuin vaimollekin.
FRANS. No siinä tapauksessa mies voisi etsiä muualta.
GERT. Mutta voisihan vaimokin etsiä muualta.
FRANS. Mutta Gert! Antakaas kuulla muut pykälät.
GERT. Jospa en annakaan. Sinulla ehkä on halu tehdä vielä enemmän pilaa; ei ole mitään niin hyvää, ettei siihen pilkka pystyisi.
HERMAN. Puhukaamme nyt muista asioista. Jos ihmiset kuulisivat meidän puheemme, niin he luulisivat, että meillä on tuomiokapitulin istunto tai aviokäräjät. Yöllä, kun en saanut unta silmiini, minä ajattelin, mitenkä Hampurin hallitus parhaiten olisi järjestettävä niin, että täydellinen vapaus saatettaisiin valtaan. Minä ajattelen, että pormestari valittaisiin vuoroin toisesta, vuoroin toisesta ammattikunnasta, siten pääsisi koko porvaristo hallituksesta osalliseksi ja kaikki säädyt alkaisivat kukoistaa; sillä esimerkiksi jos kultasepästä tulisi pormestari, katsoisi hän kultaseppien etua, räätäli räätälien menestystä, kannunvalaja kannunvalajain etua, eikä kukaan olisi pormestarina kuukautta kauemmin, niin ettei mikään ammattikunta pääsisi kukoistamaan enemmän kuin toinen. Jos hallitus järjestettäisiin näin, voisi meitä todella sanoa vapaaksi kansaksi.
KAIKKI. Ehdotus on mainio. Mestari Herman, te puhutte kuin Salomon.
FRANS. Ehdotus on kyllä hyvä, mutta…
GERT. Aina sinä tulet sen muttasi kanssa; minä luulen, että joko sinun isäsi tai äitisi on ollut mutta-uskolainen.
HERMAN. Antaa hänen vain lausua ajatuksensa. Mitä sinä aioit sanoa?
Mitä sinä meinaat sillä mutta-sanalla?
FRANS. Minä ajattelen, että eiköhän toisinaan olisi vaikeata saada hyvää pormestaria kustakin ammattikunnasta. Mestari Herman on hyvä kyllä, sillä hän on paljon lukenut. Mutta mistä me hänen kuoltuansa löydämme kannunvalajien joukosta toisen, joka kykenee sellaiseen virkaan? Sillä jos valtio pääsee rappiolle, ei ole yhtä helppoa valaa sitä uuteen muotoon kuin valaa särkynyt talrikki tai kannu uudestaan.
GERT. Äh, loruja, kyllä me löydämme kykeneviä miehiä käsityöläiskansankin joukosta.
HERMAN. Kuules, Frans, sinä olet vielä nuori mies, etkä sinä sentähden voi syventyä asioihin niinkuin me, vaikka minä huomaan, että sinulla on hyvä pää ja sinusta aikaa voittaen voi tulla jotakin. Minä tahdon vain lyhyesti selittää sinulle, että tällä sinun huomautuksellasi ei ole pontta eikä perää, mikäli se koskee meitä: meitä on tässä seurassa kaksitoista, kaikki käsityöläisiä. Jokainen meistä voi huomata satoja virheitä, joita raati tekee. Kuvittele nyt mielessäsi, että yksi meistä pääsisi pormestariksi ja korjaisi ne virheet, joista me niin usein olemme puhuneet, niin tokkohan sellainen pormestari olisi Hampurin kaupungille haitaksi? Jos te, hyvät herrat, olette samaa mieltä, niin minä vien perille sen ehdotuksen.
KAIKKI. Totta maar.
HERMAN. Mutta kylliksi jo näistä asioista. Aika kuluu, emmekä me vielä ole lukeneet aviiseja. Henrik, tuo meille viimeiset aviisit.
HENRIK. Tässä ovat viimeiset aviisit.
HERMAN. Vie ne Riku harjantekijälle, hän lukee ne tavallisesti.
RIKU. Pääleiristä Rhein-virran varrelta kirjoitetaan, että sinne odotetaan rekryyttejä.
HERMAN. Äh, siitähän on jo kirjoitettu kaksitoista kertaa peräkanaa. Hyppää Rhein-virran yli. Minä ihan pakahdun kiukusta, kun kuulen puhuttavan niistä asioista. Mitä kirjoitetaan Italiasta?
RIKU. Italiasta kirjoitetaan, että prinssi Eugenius on lähtenyt leiristään, on kulkenut Padus-joen yli ja marssinut ohi kaikkien linnoituksien yllättääksensä vihollisen armeijan, joka kiireimmän kautta on vetäytynyt neljä penikulmaa taaksepäin. Vendosmen herttua poltti ja hävitti paluumatkalla kaikkialla omassa maassaan.
HERMAN. Voi, voi, hänen korkeutensa on lyöty sokeudella, minä en maksa neljää killinkiä koko Italian armeijasta.
GERT. Minä olen sitä mieltä, että prinssi teki oikein, sillä se on aina ollut minun tuumani. Kuules, Frans veitsiseppä, sanoinhan minä sen jo viime kerralla, että niin olisi pitänyt tehdä?
FRANS. Tokkohan? Minä en sitä muista.
GERT. Jukukliut, olenhan minä sanonut sen jo sata kertaa, miksi pitää armeijan maata ja vetelehtiä. Prinssi on, jukukliut, tehnyt oikein. Minä uskallan sen sanoa vaikka ketä hyvänsä vastaan.
HERMAN. Henrik, anna minulle lasi viinaa! Minä vannon teille, herrat, että maailma musteni silmissäni kuullessani luettavan näistä uutisista. Maljanne, hyvät herrat! Nyt minä sen tunnustan, minä pidän päävirheenä sitä, että on kuljettu linnoituksien ohi.
SIIVERT. Kissa vie, minä olisin tehnyt ihan samalla lailla, jos armeija olisi uskottu minun käsiini.
FRANS. Niin, kunhan se päivä ensin valkenee, että tullivartijoista tehdään kenraaleja.
SIIVERT. Ei sinun tartte pilkata, kyllä minusta tulisi yhtä hyvä kuin jostakin toisestakin.
GERT. Totinen tosi, Siivert on ihan oikeassa väittäessään, että prinssi teki viisaasti hyökätessään suoraan vihollisen kimppuun.
HERMAN. Ei, ei, hyvä Gert. Te olette liian itseviisas, teillä on vielä paljon opittavaa.
GERT. Olkoon, mutta sitä ei opeta minulle Frans veitsiseppä.
(He alkavat ankarasti haukkua toisiansa, koettavat äänellään saada toveriensa suut tukituiksi, nousevat tuoleilta, uhkaavat ja meluavat.)
HERMAN (lyö pöytään ja huutaa). Hiljaa, hiljaa, herrat! Älkäämme enää puhuko siitä, kukin pitäköön oman mielipiteensä. Kuulkaa, herrat, rauhoittukaa! Luuletteko te, että Vendosmen herttua pelosta perääntyi ja sytytti koko maan tuleen. Ei, se mies on lukenut Aleksanteri suuren kronikkaa, sillä niin teki Aleksanteri, kun Darius häntä ahdisti, ja saavutti sitten yhtä suuren voiton kuin me voitimme Hochstedtin luona…
HENRIK. Nyt löi postimestarin kello kaksitoista.
HERMAN. Menkäämme siis!
(Alkavat poistua riidellen ja räyhäten edellisistä asioista.)