X.
Seuraavana päivänä ei kylässä muusta puhuttukaan kuin schwenkdorfilaisten päällekarkaamisesta Sternsteinin Tonin johdolla, ja ne tytöt, jotka viimemainitun kanssa olivat istuneet saman pöydän ääressä, kertoivat myös, että hän oli julistanut Zinshoferin Helenan tulevaksi emännäkseen, mikä oli synnyttänyt paljon pilailua, kun tuo ylvästelevä tyttö näytti ottavan sen todeksi.
Syli täynnä tällaisia uutisia tuli Matznerin Sepherl vanhan Kathelin luo, joka kuulemistaan risti itseään ja siunaili. Sternsteinin kartanon rengit ja piiat, jotka eilen olivat tuossa tilaisuudessa olleet, olivat tosin hyvin lyhytsanaisia kuulustelussa, jonka vanhus pani toimeen heidän keskuudessaan, mutta kun he hänen omasta suustaan kuulivat sen mitä he arkailivat lörpötellä, silloin nyökäyttivät kaikki vakuuttavasti päätään ja sanoivat nauraen: "Mitä sitten kyseletkään enää, kun kerran jo kaikki tiedät?!"
Isännän seisoessa mietteissään keskellä pihaa hiipi uskollinen emännöitsijä hänen luokseen. Hän mietiskeli parhaillaan, minne Toni oli mahtanut jättää hevosen ja rattaat, kun niitä ei missään näkynyt. Eiväthän ne sentään ole mitään sellaisia kappaleita kuin piippu ja tupakkakukkaro, jotka voivat jäädä ja unohtua vaikka ravintolan penkin alle.
Kathel oli tuskin lopettanut kertomisensa, kun vanha Schwenkdorfin mylläri tuli pihaan. Hän kuljetti omien rattaittensa perässä kadoksissa olleita ajopelejä ja hevosta. "Hyvää päivää, Sternsteinin isäntä", sanoi hän.
"Jumala antakoon", murahti tämä ja hänen kasvonsa synkkenivät. Kaikista ihmisistä, jotka olivat hänelle vastenmieliset, oli tämä vanhus vastenmielisin.
Mylläri vilkaisi ilkeästi häneen, läimäytti pari kertaa piiskaansa ja alkoi sitten: "Tuon tässä takaisin hevosesi ja rattaasi, jotka Toni eilen jätti meille; pistäydyin vain tänne ja lähden taas pian. Reima poika, tuo sinun Tonisi! Jos toivoisin itselleni toista, niin toivoisin sellaista. Hänestä vielä iloa saat kokea, Sternsteinin isäntä. Hi-hi. Hän tulee, kerää koko parven, oivallisimmat nuoret miehet yhteen, — hei — jätetään Schwenkdorfin vanhat istumaan ja mennään Zwischenbüheliin tappelemaan! Asettuvat sitte vankkureihin ja hurauttavat sinne niin että tamman silmät ovat päästä ulkona ja kieli kaulalla roikkuu. No mutta kyllä saimmekin sitte harmia ja vastusta! Olutjuusto-Martel on ajoissa toimittanut Salinsa pois ja on kotona, ja tuvassaan hän oli enemmän päällään kattohirsissä kuin jaloillaan maassa, niin se hyppeli kuin ärsytetty apina häkissä. Niin, eikä tuolla lienekään huonosti tapeltu. Poikani makaa kolme reikää päässä, jokaiseen voisi nyrkkinsä pistää. Se on oikein sille pejuunille. Ei pidä ainoastaan katsoa mihin itse iskee, vaan myös mihin toinen saattaisi iskeä. Niin sitä mekin aikanamme tehtiin. Mitä? Häh? Eikö tehtykin?"
Sternsteinin isäntä rypisti otsaansa. "Ah, oikein! Älä pane pahaksi!" jatkoi vanhus. "Muistuu juuri mieleeni, että sinähän olitkin huono tappelija; kuinka monasti pitelinkään sinua milloin missäkin sopessa ja löin niin riivatusti, että oli oikein ilo. Monta kepposta tein sulle, noiden tyttöinkin parissa. Perhanan pitkä aika siitä jo on! Ajatella, kuinka aika luistaa! No niin, olipa mukavaa, että kerran taas näin sinut näin sattumalta, kun muuten aina vain väittelet minua. Siispä Jumalan haltuun! Mutta yksi asia vielä, jotten unohtaisi. Se kai nukkuu vielä sinun poikasi? Voisit olla niin hyvä ja ilmottaa tästä hänelle. Minun poikani lähettää paljo terveisiä sinun pojallesi ja kun Toni taas joskus hakee toveria, joka ottaisi iskut selkäänsä sillävälin kun hän hiipii tiehensä jonkun sievän tytön kanssa, niin ei pidä unohtaa Simerliä; sano se hänelle! Mutta kaunis se olla pitää! Kolme reikää poikani päässä on minulle mieluisampi kuin että hän sekaantuisi asiaan! Niin, ne kaksi, joita et anna toisilleen etkä saa eroonkaan toisistaan, saattavat tuottaa sinulle paljon harmia. Hi-hi."
Hän pyöräytti ajopelinsä ympäri ja karahutti pois.
Sternsteinin isännän täytyi hypähtää syrjään välttääkseen saamasta rattaanpyöriä varpailleen. Hän päästi roiman kirouksen tuon "vanhan ryysyäijän" perään ja sitten kääntyi Kathelin puoleen käskien tätä laittamaan päivällisen pöytään.
Itse hän lähti poikansa makuuhuoneeseen. Hän kolkutti ovelle. "Oletko hereillä?" kysyi hän äkäisesti.
"Olen", kuului sisältä.
"Tule sitte syömään."
"En voi."
"Saattaisitpa turmella toisenkin ruokahalun", murahti vanhus ja sitten sanoi ääneensä: "Pari lusikallista velliä tekisi tyhjälle vatsallesi varsin hyvää. Tule nyt vain!"
Kun molemmat istuivat vastapäätä toisiaan pöydässä, loi poika lautasensa ylitse pikaisen katseen vanhukseen, joka tuijotti eteensä kulmat kurtussa.
Varmastikin tiesi tämä kylliksi. Tietäköön —! Kenties kaikki, mitä nekin tiesivät, jotka siellä olivat, kenties ei myöskään mitään, josta ei kukaan aavistanut! — Vielä kerran luihautti hän ylös, kuten mikäkin lurjus; sitten painoi hän päänsä alas ja pani lusikan pois.
"Oletko jo syönyt tarpeeksesi?" kysyi vanhus.
"Olen."
"Kuulin ettet eilen kauan oleillut Schwenkdorfissa."
"En ollut ollenkaan. Pelkäsimme ikävää, minä ja toiset."
"Tulitte sitte tänne?"
"Tulimme sitte tänne."
"Huvittelitteko kovasti?"
"Melkoisesti."
"Kuulut tapelleenkin?"
"Niin, pyhimyskuvaintekijää kyllä löylyytin, niin että hän on unohtanut ylösnousun."
"Se hyvä! Kun siitä valituksia kuuluu, voidaan löylyytys vielä maksaa. Minkä asian vuoksi se sitte tapahtui?"
"Hän ei oisi sallinut tyttönsä istua meidän pöytäämme."
"Ja siis täytyi sinun ryhtyä toimenpiteisiin. Se on selvää. Olet tainnut pikiintyä hänen omaansa?"
"En voi väittää vastaan."
"Onko se sitte niin kaunis?"
"Niin kaunista et vielä koskaan ole nähnyt, ei edes äiti ollut sellainen."
"Se on vähän sanottu, äitisi ei ollut kaunis, mutta kelpolailla hän toi taloon. Mikä tuon nimi sitte on?"
"Zinshoferin Helena."
"Zinshoferin! Sehän on se eukko, jolla nälänhädän aikana on kaikista suurin puute tuolla alhaalla?"
"Eihän niillä mitään ole, se on kyllä totta."
"Siitä huolimatta olen kuullut sinun julistaneen, että otat tuon tytön emännäksi?"
"Niin olen sanonut."
"Se on huonoa pilaa."
"Ei se ole pilaa. Tarkotan täyttä totta."
"Sinä olet narri!"
"Saattaa niinkin olla, sanotaanhan rakastuneiden olevan narrimaisia ihmisiä. Olen vain ajatellut, että kun meillä kuitenkin on enemmän kuin kaikilla muilla tällä seudulla, niin ei olisi järin tuhmaa, jos rikkaimpaan taloon myös tulisi kaunein emäntä!"
"Päästä minut kuulemasta tuosta kauneudesta! Ensimäinen lapsivuode sen usein vie mukanaan; silloin sulla on vetohaavi kaulassasi, mutta tyhjänä. Et ole mikään lapsi enää. Tarut, joita pieninä kuulimme ja joissa keisarit ja kuninkaat ottivat puolisoikseen kerjäläistyttöjä, ne ovat tapahtuneet satumaassa. Mutta että Sternsteinin kartano on kaukana sen ulkopuolella, sitä minun ei tarvinne sulle sanoa!" Hän nousi ylös ja silitteli kämmenellään pöytäliinaa. "Nyt on tarpeeksi! Heitä se tyhmyys mielestäsi."
"Ei se käy laatuun", virkkoi nuorukainen. "Minun täytyy vielä tunnustaa sinulle jotakin." Hän levitti istuimeltaan jalkansa, kumartui eteenpäin ja katsoi jäykästi suola-astiaan puhuen hitaasti: "Jos jättäisinkin tytön, mikä ei juolahda mieleenikään, niin ei hänen ole tarvis sitä kärsiä. Hänellä on kirjallinen sitoumus."
"Mikä, kirjallinen?"
"Minun aviolupaukseni."
"Sinun aviolupauksesi?" nauroi vanhus pilkallisesti. "No oletko sinä sitten siinä ijässä, että ilman minun suostumustani voit sellaisen antaa? Jos niin olisi laita, ajaisin sinut nyt hetipaikalla talosta pois! Mutta sinun kirjallisella sitoumuksellasi ei vielä ole minkäänlaista pätevyyttä. Jos tyttö sen nojalla on luottanut sinuun, niin tuhmasti hän on tehnyt; silloin voit nauraa takanapäin ja hänen täytyy tyytyä siihenkin, että ihmiset tästäpuoleen häntä pilkkaavat."
"Minä en anna heille siihen mitään aihetta. Kirjallisesti tai suullisesti, pysyn sanassani."
"Sinä senkin tuhannen vietävän hylkiö!" ärjäsi Sternsteinin isäntä lyöden nyrkkinsä pöytään. "Uskallatko sinä uhmailla minulle vasten kasvoja, ihan vasten kasvoja? Istut siinä ja sana sanalta purat suustasi tunnustukset, ettei minulle ole kerrottu sanaakaan liikaa eilisistä kepposistasi!"
Nuorukainen nousi tuoliltaan ja huusi väliin: "Se ei ole ensimäinen, mutta jos sovit asiasta, niin voi se olla viimeinen!"
"Siitä pidän minä kyllä huolen, että se tulee olemaan viimeinen, mutta sopiminen on sinun asiasi. Tähän asti olen huomannut sinussa vain ajattelemattomuutta ja tyhmiä kujeita, mutta eilisestä olet julkisesti asettunut tahtoani vastaan — oman isäsi tahtoa vastaan! Minun mielestäni sinun vielä on tahdottava niinkuin minä tahdon ja senvuoksi kysyn sinulta lyhyesti ja tarkotan sinun hyvääsi: Naitko aikanaan sen, jonka sinulle määrään ja heitätkö tästä päivästä alkaen kaiken seurustelun tuon tytön kanssa tuolta alhaalta?"
"Siihen vastaan sinulle yhtä lyhyesti, etten ketään toista nai enkä sen tytön kanssa heitä seurustelemasta. Pakota minut siihen jos voit! Telkeä minut sisään, niin murtaudun ulos. Tee mitä tahdot, aina löydän tien hänen luokseen ja sieltä turvapaikan."
Sternsteinin isäntä tempasi molemmat kätensä rinnalleen ja oli raivoissaan. Hetkisen kaikin voimin tavoteltuaan mielenmalttiaan sanoi hän hitaasti ja hiljaa: "Pane muistiin mitä olet sanonut: Ettet nai ketään toista ja etten voi saada sinua luopumaan seurustelemasta tuon kerjäläistytön kanssa!"
Toni nyökäytti uhkamielisesti päätään.
"Sinä olet tällä lailla", jatkoi vanhus, "himottanut luopuvasi lapsen kuuliaisuudesta. Ymmärrä minua hyvin! Tästäpuoleen ei sinun pidä lainkaan ihmetellä, jos vedän käteni sinusta pois. Valmistu vain siihen!"
Hän lähti ulos tuvasta.
Toni katsahti hämmästyneenä hänen jälkeensä. Miten olikin tämä kerta niin kokonaan erilainen kuin kaikki muut, jolloin vanhus, tarpeekseen pauhattuaan, jälleen leppyneenä lähti tiehensä? Tosiaankin tämä asia oli paljon tärkeämpi kuin mikään edellinen, ja eihän isä näin heti, aivan ensi sanasta, voinut myöntyä! Mutta se mitä hän oli sanonut ei suinkaan ollut hänen viimeinen päätöksensä! Pian, kenties jo huomenna, ruvetaan asiasta puhumaan ja sitten niin usein, kunnes hän väsyy siihen. Niin juuri, hänen kanssaan onkin torailtava monet kerrat, ja tänäänhän kaikki sentään kävi melko hyvin, näin ensi kerraksi. Ruudilla ampuminen säikähyttää varpusia ja varkaita ja tyhjä uhkaus lapsia ja narreja!
Toni riensi alas Zwischenbüheliin. Hän piti päätään pystyssä nopeasti kävellessään majojen ohi, ja kun hän näki tulevansa huomatuksi, katsahti hän härsyttävästi taakseen.
Kun hän Zinshoferin majassa piti sylissään istuvaa tyttöä käsivarsiensa varassa, silloin hän kokonaan unohti minkävuoksi hän oikeastaan oli tullut; ja vasta Helenan kysyttyä asiasta kertoi hän mitä oli tapahtunut; kun nuo kaksi naista kuitenkin olivat hiukan huolestuneita tästä, lohdutti hän heitä sillä, että kaikkihan oli sentään varsin hyvin ja tuli vain yhä paremmaksi; muuta hän ei itsekään sanonut tietävänsä.
Tonin istuessa siellä alapäässä kylää ilmestyi Olutjuusto-Martel
Sternsteinin hoviin.
"Tulen valittamaan poikasi käytöksestä", olivat hänen ensimäiset sanansa nähdessään isännän.
"Tiedän jo ennestään kaikki", murahti tämä.
"Jos ennestään tiedät kaikki", jatkoi Olutjuusto-Martel, "niin tiedät myöskin, ettei appeudestamme nyt voi olla puhettakaan."
"Miksikä ei?" kivahti Sternsteinin isäntä. "Onko minun poikani liian huono tai sinun tyttäresi liian hyvä?!"
"Olutjuusto-Martel katsoi häneen ihmetellen; sitten sanoi" hän hitaasti, liikauttaen jäykkiä huuliaan tavallista enemmän ikäänkuin puhuisi lauselmia, joita vielä tahtoi hiukkasen silotella: "Jos sellaista puhut, niin puhu kaikki suoraan, niin juuri!"
"Olutjuusto-Martel!"
"Sternsteinin isäntä! Mitä tahdot? Vaikka poikasi olisikin liian huono, niin olet sinä kuitenkin hyvä minun silmissäni. Siitä on todisteena sekin, että jo tänään olen täällä. Appeuden purkamiseen olisi minulla ollut aikaa, se ei minulle niin kiirettä olisi pannut, ja minä näen ettet sinäkään siinä suhteessa liioin hätäile. Mutta jos tahdot ostaa poikasi vapaaksi sotapalveluksesta, niin olisi nyt paras aika minun puhua hyvä sana hänen puolestaan ja sinun…" Hän teki yleisesti ymmärrettävän liikkeen peukalollaan ja etusormellaan.
"Säästä sinä hyvät sanasi, minä säästän sen muun."
"Mitä sinä tarkotat?"
"Että kiitän ystävällisyydestäsi, mutta en käytä sitä hyväkseni."
"Mutta silloin ottavat ne hänet sinulta koreasti."
"Ottakoot."
"Niin sinä nyt puhut, mutta kadut myöhemmin."
"Jumala varjelkoon, en suinkaan, sen sanon, Olutjuusto-Martel! Hänen täytyy seurata rumpua tai torventoitotusta. Se on hänelle terveellistä, se on ainoa keino poistaa hänestä uppiniskaisuus, jolla hän minua vastustaisi; ompa se ennenkuulumatonta, ajattelehan, kerjäläistytön tähden!"
"Niin, näes, se johtuu ijänikuisesta odottamisesta. Jos olisit antanut hänen heti mennä naimisiin Salin kanssa, niin ei hänelle olisi johtunut mieleenkään tuo toinen."
"Luota siihen, että ne siellä harjotuksissaan ja manöövereissään saavat tytön taas pois hänen mielestään. Sellaista tapahtuu pian miehelle! Oikeastaanhan ei sinun tyttäresi olisi silloin menettänyt mitään."
"Kolme vuotta."
"Kolme vuotta! Mitä on kolme vuotta? Kolmesta vuodesta en minä välitä, niin vanha kuin olenkin? Ja jos siihen mennessä sinun Salisi ei vielä olisi mennyt naimisiin…"
"Sinun poikasi tähden en minä ole häntä ripustava savustettavaksi!"
"Sitä ei sinun tarvitsekaan, hän pysyy kyllä muutenkin tuoreena.
Minähän sanoin vaan, että jos asia niin olisi, niin —!"
"No niin, jos, niin! Onhan siitä vielä aikaa puhua sitten kun se aika tulee."
"Olet oikeassa. Nyt ei olisi mitään järkeä eikä tarkotusta puhua siitä ja se saisi vain meidän kummankin sapen kiehumaan."
"Niin, parasta kai niin on."
He puristivat toistensa kättä ja erosivat.