48. SYY EI OLE MINUN EIKÄ SINUN.
Sattuma toi sinut vastaani tänään. Katsoit kultaista rengasta vasemman käteni nimettömässä ja virkoit: »Joku on löytänyt ystävyytesi. Minäkin etsin sitä kerran, — syy on sinun — että en sitä silloin löytänyt». Ja menit ohitseni. Katsoin suurin, ihmettelevin silmin jälkeesi. Kuinka olisin voinut silloin aavistaa, että sinä minun ystävyyttäni etsit. Sillä sinä hait sitä niinkuin metsästäjä riistaansa. Silmäsi katsoivat kuin kaksipiippuisen haulikon suut ja kutsusi oli kuin jahtikoiran haukunta, ja minä pakenin tykyttävin sydämin ja peljästynein silmin, niinkuin nuori peura takaa-ajajaansa.
Kuinka olisin voinut silloin aavistaa, että sinä minun ystävyyttäni etsit. — Vasta tänään sen ymmärrän. Mutta syy ei ole minun, eikä sinun, ettet sitä löytänyt. Sillä sinä et tietänyt kuinka minun ystävyyttäni etsitään, enkä minä ymmärtänyt kuinka sinä ystävyyttä etsit.
Syy ei ole sinun, eikä minun, ettei meistä tullut ystäviä, — vaan
Jumalan, joka meidät niin erilaisiksi loi.