VII.
Sanotaan — ja väitetään sen olevan tottakin — että kaikille Sortavalan poliisimestareille on Herra antanut kaikki leiviskät luonnossa, s.o, lihassa, ruumiillisessa hyvinvoinnissa ja lihavuudessa. Luonnollisesti ei silloin ole enää kannattanut antaa juuri ollenkaan sitä, joka "eläväksi tekee", nimittäin päässä pidettävää. Niinpä nykyinenkin poliisimestari oli maallisilta leivisköiltänsä ihan oventäyteinen kokoomus, mutta päässä pidettävää punnitessa — niin sanottiin — olisi tarvittu apteekin vaaka. Hän se nyt joutui tutkimaan tätä kadulta äkkiä tavattua järjestyksen häiritsijää.
Ja ihmeesti se asia nyt osasikin erehdyttää. Poliisilta oli hän vain kuullut jotain semmoista, että ukko on aikonut tappaa jonkun pojan keskellä katua.
"Sinä olet alkanut tehdä yksi suuri rikos! Tappaa yksi pieni poika", koveni poliisimestari jo näissä ensi sanoissansa. Mutta ukko oli naima-asiansa keskeytymisen johdosta nyt harmistunut ja turski ja niinpä ärähti vastaan:
"Häh?"
"Mutta sinulla ei ole oikeus tappaa yksi poika", kiivastui mestari järjestyksen puolesta.
"Vai ei ole… Syö savea!" turskistui ukko. Isän laillisia kurinpito-oikeuksia hän siinä muutoinkin harmistuneena siten puolusti ynseästi ja ilmoittikin jo:
"Sillä se on Habakuk."
Siis hänen poikansa, tarkoitti hän, mutta lihava poliisimestari erehtyi ymmärtämään asian toisin.
"Habakuk on yksi… Se on yksi opetuslapsi … yksi Herran apostoli!" loppui hänen raamatuntaitonsa. Ukko ärtyi:
"No vaikka mikä olisi niin… Se on laki!" tokaisi hän turskisti, suuttui ja aivan uhitteli:
"Sillä laki se on joka pitää niin että… Jotta se on … laki vanhempi kuin evankeliumi…"
Ja siitä se alkoi tosi kina. Kurinpito-oikeuksiansa puolustaen tämä keskeytyksestä hermostunut sulhanen tenäsi vain omaansa.
"Mutta se ei ole yksi laki!" karjaisi jo poliisimestari suuttuneena ja aivan jo vihasta punaisena julmisteli:
"Että sinä siis tahto tappaa yksi Habakuk … yksi profeetta Ha-ba-kuk sinä arvele tappaa!" tankkasi hän.
"No mitä se sinuun kuuluu!" ärjäisi ukko vastaan ja jatkoi ynseästi:
"Vaikka tapan ja panen suolaan… Koko mokoman profeetan!"
Ja nyt jo oli poliisimestarin päässä erehdys valmis. Äly vain leimahti kerran, ja hän uskoi, että ukko on jostain karannut hengenvaarallinen hullu, joka luulee pieniä poikia profeetta Habakukiksi ja vainoaa heitä, aikoen tappaa. Ukon turskista puheesta arvonsa puolesta ärtyneenä hän löi kämmenellä pöytää ja riiteli kovasti:
"Mutta minä sano sinulle, että se ei ole yksi Habakuk… Se ei ole yksi profeetta Habakuk, sano minä sinulle!"
"Sekö ei ole!… Haista nyt!… Sanonko minä!" halveksui ukko moista tietämättömyyttä ja isänoikeuksiansa yhä puolustaen tenäsi:
"Vaikka tuossa nenäsi edessä tapan koko Habakukin niin… Niin se on laki… Laki ja lain parakraahvi se on!" selitti hän tiukasti asian yhä sotkuisemmaksi. Kiihtynyt poliisimestari pui jo nyrkkiä ja huusi vastaan:
"Mutta se ei ole yksi laki… Eikä yksi Habakuk se ole… Se ei ole yksi Habakuk!" karjaisi hän jo jalkaa polkien.
"Mutta se on!"
Ja ikäänkuin selittääksensä kalliiden kurinpito-oikeuksiensa ikivanhuutta hän tenäsi:
"Ja entäs tiedätkö sinä, että sanassakin sanotaan, kun Aabraham…"
"Mikä helkkarin Aabraham?" ärjäisi poliisimestari.
"Niin kyllä!" karjaisi ukko vastaan ja tolkutti vihaista:
"Niin jotta sekin kun vei poikansa uhrataksensa ja otti jo puukon valmiiksi niin… Se oli että sen kuin pää vain poikki pojalta… Häh?"
Asia oli siis selvä: Hullu, joka sairastaa jotain vaarallista "Habakuk-ideaa", haluaa tehdä uhrin kuten Aabraham, välähti kiihtyneen poliisimestarin rasvaisessa päässä. Hän jo viittoi poliisille, että on varustauduttava viemään ukkoa hullujen koppiin.
"Mutta siitä pitää tulla jämpti!" riiteli nyt jo ukko siinä umpimähkään. Riita yltyi.
"Sinä et saa sanoa, että jämpti … ja että Habakuk!" huusi poliisimestari raivostuneena, mutta ukko vain yltyi ja uhkaili:
"Jämpti kyllä siitä pitää tulla… Se pitää tulla niin jämpti, jotta se on tuomiopäivänäkin jämpti!"
"Vieke! Koppi vieke!" vihjasi poliisiherra silloin, ja poliisit alkoivat kuten ainakin hullua houkutella:
"Niin jotta jos sitten lähdettäisiin… Tänne näin… Täältä kautta pääsee ulos ja… Kotiin pääsee!"
Ja ukko erehtyi uskomaan, että ne johtavat häntä vapauteen. Kernaasti hän siis lähti matkaan. Ovi avattiin. Hän astui "ulos". Ovi narahti, ja kauhuksensa huomasi ukko joutuneensa koppiin, jonka pikku akkunaa koristi mitä tukevin rautaristikko.
Mutta poliisimestari lähetti noutamaan lääkäriä tutkimaan ukon hulluutta, kuten laki määrää. Vasta lääkärin lausunnon perusteella hänellä näet oli oikeus ryhtyä hullun suhteen tämän enempiin toimiin.
Habakuk oli oikeastaan nyt häipynyt isästänsä, mutta hän etsi sitä ahkerasti. Ei hän yleensäkään voinut siitä koskaan erossa olla, sillä hänkin puolestansa oli isäänsä aivan kuin kiinnikasvettunut.
Mutta toinenkin syy pani hänet nyt haikailemaan kadonnutta isää: ongestansa hän huolehti ja siksi etsi hän ukkoa vaatiakseen sitä täyttämään lupauksensa.
Mutta vasta iltayön alussa hän sen löysi. Kopin akkuna antoi näet erääsen autioon takapihaan päin, ja sinne pihalle osuttuansa hän kuuli äkkiä ilokseen isänsä äänen:
"Habakuk!… Niin jotta sinäkö se!"
Poika hämmästyi niin, että tuskin ehti suuttuakaan. Sillä hän kuuli ainoastaan äänen, mutta puhujaa ei näkynyt.
"Ka… Täällähän minä … ja… Tää on vähän kamala paikka", selitti ukko ristikon läpi. Nyt hoksasi poikakin jo isänsä kasvot paistavan aukosta rautaristikon takaa.
"Ne kehnot… Survoivat minut koppiin!" koki isä selittää asiaa. Poika oli ymmällä. Ei hän käsittänyt mikä laitos koppi on.
"Elä valehtele!" murahti hän epäluuloisena. Siitä sitä siis täytyi lähteä asiaa selvittämään.
"Valehtele!" oli ukko siinä kiireessä ja oitis tuskastua, sillä aikahan oli täpärällä. Hän pyysi poikaa pujottamaan hänelle ristikon läpi jonkun aseen.
"Jolla saa oven säretyksi!" selitti hän. Se taas sotki pojan ajatukset. Mitä varten ukko nyt särkisi oven? Hän siis hidasteli. Ukko harmistui ja koki selittää tilaansa äkäisellä:
"Nääthän tämän nyt jo itsekin", koki hän saada poikaa ymmärtämään, lisäten:
"Niin jotta ei täällä ihminen lystikseen kyki."
"Mutta kykkiipäs!"
Aivan kuin älytön uhitteli siitä ongestansa vihastunut poika: "Vaikka miten lystikseen kykkii!"
Ota siis ja selitä, mokomalle! Suurella vaivalla onnistui toki ukko saamaan sille sen verran järkeä päähän, että oli jo toivoa pakoon pääsystä.
* * * * *
Mutta eikös silloin taas pistä pojan päähän se onki! Vaistomaisesti hän siis alkoi heti tinkiä, tenäten vihaisesti:
"Enkä pujota asetta… Kun et onkeakaan osta!"
"Onkea!… Kehno!" suuttui ja tuskastui monesta syystä malttamaton sulhas-ukko ja koki selittää ynseillen:
"En paremmin sano!… Niin jotta … mitenkä minä sinulle onget ja koukut ostan… Täällä ristikon takana kukkuessa!…"
Asema oli ikävä ja tukala. Ukko jo selitteli aivan valittelulla:
"Poliisiherran pirut kun näet… Sanoivat vaan jotta se on … jämpti… Jotta se on tuomiopäivään asti jämpti."
Mutta ei vieläkään poika ottanut älytäksensä. Katsoi vain vihaisena, epäluuloisena. Ukko miltei raivostui.
"Niin jotta se on jämpti!" tenäsi ja tenäsi hän yhä suuttuneemmin, mutta:
"Eipäs ole jämpti!" töyskäsi poika vastaan ja uhitteli:
"Ja vaikka miten jämpti olisi, niin en vaan pujota asetta. Jos et osta onkea!"
"Paholainen!"
Mutta ei auttanut. Poika vain kiristi.
"Vaikka kuin jämpti olisi… Vaikka olisi niin jämpti kuin onki … ja vene … ja uistin ja ihan kaikki, niin en pujota asetta", yltyi se älytön vain uhittelemaan. Vihdoin keksi toki ukko keinon: hän viskasi ristikon läpi pojalle valmiiksi onkirahat, kehoitti nyt kiirehtimään, antamaan aseen pian, ja selitti:
"Päivä jo ennättää tulla, ennenkuin saa oven säretyksi niin… Ei täältä silloin enää pääse helvettiinkään,.."
Ja nyt poika suostui, etsi rauta-aseen, pujotti sen ristikon läpi ukolle, ja ennen aamua olikin ovi säretty. Isä ja poika pääsivät taas yhteen. Välit olivat sovitut, ja ukko varustautui jo lähtemään kosimistansa jatkamaan.
Mutta poliisikamarissa oli aamulla aika neuvottelu. Nyt oltiin entistä varmempia, että omituinen mies oli vaarallinen hullu, ja oitis ryhdyttiin häntä etsimään ja tiedustelemaan kaikkialta.
Mutta poliisi, jonka huolena oli ollut koppilaisten silmälläpito, sai huolimattomuutensa takia eron virastansa. Kuten lukija tietää, joi hän silloin harmissaan itsensä liika humalaan ja joutui putkaan. Hän olikin muutoin sama mies, joka oli ukko Massisen kadulla kiinni ottanut.