XIII.
Se Vappua kosiskeleva Sortavalan poliisi siihen nyt osui tulemaan. Hänet oli lähetetty sitä hullua takaa-ajamaan, ja matkalla hän oli poikennut morsiantansa tervehtimään.
Mutta ei hän ukkoa takaa-ajettavaksensa tuntenut. Puvun tuntomerkit eivät näet olleet samat, ja kasvoista kasvoihin hän taas ei ollut koko Massista tätä ennen nähnyt. Ihmetytti häntä kyllä ukon puku, mutta vähäkös sitä muuta ihmettä tähän aikaan maailmassa sattuu.
"Ei taida emäntä olla tässä kotosalla?" tiedusti hän ruoti-ukolta.
"Eipä se… Hullua miestä sanoi lähtevänsä kylälle pakoon!"
"Soo!"
Ja nyt sotkeutui poliisin äly. Massinen taas ei osannut mitään pahaa aavistaakaan, vaan alkoi rauhallisen juttelun ja arveli poliisille:
"Minulle se sattui tällä vesimatkalla vähä toisenlainen rysäys…"
"Soo!"
"Ka!" myönsi Massinen ja selitti:
"Ka kun se näet se Habakuk… En paremmin sano!" suuttui hän aivan.
Mutta nyt kirkastui äly poliisin päässä. Habakuk se taas ilmiantoi isänsä, sillä poliisimestari oli tuntomerkeiksi luetellut että: "puku semmoinen ja semmoinen ja sairastaa Habakuk-ideaa". Oitis arvasi siis nyt poliisi kuka tämä ihmeellinen olento oli. Hän nouti vain pari miestä avuksensa ja niin vangitsi ukon aivan yhtäkkiä. Ukko hölmistyi niin, että tuskin ymmärsi kunnolla kirotakaan, ja ruoti-ukko tiedusteli häneltä nyt ihmeissään:
"Niin jotta… Sinäkös se oletkin se … se hullu mies?"
Niin vakuutti poliisi Massisen puolesta. Vappukin uskalsi siihen jo palata, ja pää aivan sekaisin jatkoi ruotiukko ihmetellen:
"Kun on puheestaan päättäen näet ihan viisas mies, mutta…"
Ihmeellistä. Ruotilainen aivan päivitteli:
"Mutta sitä ei näet tää tavallinen tuhma älyä missä se hulluus milloinkin on…"
Mutta kaikista syvimmin tietysti hämmästyi Massinen itse, kuullessaan että oli matkalla jo tullut hulluksi.
* * * * *
Sortavalan poliisimestari ei sentään ollut maailman tuhmimpia miehiä, vaikka kyllä päältä nähden olisi niin luullut. Niinpä oli hän antanut alaisillensa poliiseille senkin päiväkäskyn, että hullua ei saa koskaan sanoa hulluksi, sillä se siitä suuttuu ja tauti siten vain pahenee. Koiranhampaat sanoivatkin, että poliisimestari oli tällä ainoalla viisaalla päiväkäskyllänsä taitavasti turvannut hänelle uskotun poliisilaitoksen sisällisen rauhan.
Ja visusti sitä päiväkäskyä noudatti tämäkin poliisi — Pölkkynen muutoin nimeltään, mutta muulta olemukseltaan siinä Goljatin ja Pölläsen välimailla. — Kun näet ukko matkalla alkoi sitä hulluus-asiaa häneltä perätä, kielsi hän sen ja vakuutti:
"Se oli vain leikkiä."
Ja säveästi hän muutoinkin koki kohdella tätä hullua vankiansa, tarjosi tupakankin, ja niinpä alkoi ukko häneen oitis luottaa.
"Sitähän minä jo arvelin!" puheli hän sille selittäen:
"Niin jotta … arvelin … että ei suinkaan se nyt älykäs ihminen kirjoita viisasta miestä hullujen kirjaan!"
"Joo! Ei!" tärähti poliisi ja selittää jyrisytti, että poliisimestari vain haluaa maksua säretystä kopinovesta.
Ja sen ukko lupasi kernaasti suorittaa, vieläpä vakuutti:
"Mitä minä särkenen, niin sen suoritan jotta… Ka niin jotta … pidetty pitää jälleen uudeksi paikattaman."
"Ka… Niin!… Niin jotta. Joo!"
Ja niin tarkasti noudatti poliisi päiväkäskyä, että ei tohtinut kajota siihen ukon "Habakuk-ideaankaan", vaikka mieli kyllä teki. Ja ääneti jatkettiin nyt hyvä tovi ajoa. Ukko Massinenkin oli syventynyt ajatukseensa, niin että vasta pitkän vaitiolon perästä aivan odottamatta toisti poliisilta kuulemansa "joon", lausuen poliisille äkkiä:
"Ka niin jotta: Joo."
* * * * *
Mutta pian alotti ukko taas asiallisemmankin puhelun. Aivan yhtäkkiä hän näet ilmoitti:
"Niin jotta niinkuin jo siellä Vapun talossa sinulle sanoin, niin minulle se sattui vesimatkalla vähä toisenlainen rysäys!"
"Soo!"
"Ka!"
Ja hän koki nyt selittää sitä seikkailuansa ilmoittaen;
"Se oli se Habakuk … pahahenki siinä syynä!"
Siinä siis nyt oli se hullun Habakuk-idea!
"Soo… Vai profeetta Habakuk!" tarttui poliisi, mutta ukko, jota pojan kuje harmitti, ynseili:
"Senkö profeetta hän on!… Hirteen hän joutaisi… Mokomakin risahousu!"
Omituista! Ukko siis ei tunnusta profeetta Habakukin profetuutta, vaan vainoo sitä hirttääksensä, niin kuvastui ison poliisin päässä. Asia sotkeutui. Päiväkäskylle uskollisena koki hän johtaa hullun ajatuksia pois koko sen "Habakuk-asiasta" ja siinä tarkoituksessa ja hullua hyvällä tuulella pitääksensä kysäisi millä matkoilla hän vaeltaa.
"Ka!" ilmoitti ukko kernaasti: "Näillä naima-asioilla!"
"Soo!" hymyili poliisi.
"Niin… Tätä näet arvelin … tätä Voutilaisen heilakkaa ja liprakkaa leskeä … Vappua."
* * * * *
Mutta se ilmoitus muutti asian toiseksi. Totisesti olisi poliisi nyt ennen antanut henkensä kuin päästänyt ukko Massisen karkuun. Ei hän tiennyt kuka mies oli, ei liioin sitä, oliko se hänen todellinen kilpakosijansa, mutta hän huolehti morsiamensa, Vapun ja sen talon turvallisuudesta. Hullu oli aivan varmasti saanut päähänsä polttaa talon, kuten oli ladon polttanut, tai tehdä siellä jonkun muun hulluntyön.
"Ilmankos se jo talossa kärkkyi!" iski poliisin päähän epäluulo.
"Niin!" toisteli ukko omaansa ja selitteli:
"Arvelin tässä vielä ennen vanhemmalle puolelle ikää pyörähtämistä ottaa eukon, mutta… Mutta niinkuin jo sanoin niin… Sattui tässä järvellä se … rysäys…"
Poliisi kuunteli sangen vakavana.
"Ka niin… Rysäys", toisti ukko, mutta oitis lisäsi:
"Mutta eihän se rakkaus tällä välin ruostu…"
Se siis aikoo toistamiseen hätyyttää Vappua, älysi poliisikin ja jyräytti taas voimallisen:
"Joo!"
"Ka…"
Ja aivan hän selitti:
"Niin jotta kun rakkaus on kerran rikutettu, niin… Niin se on joo…"
Tietysti. Kohtaloon hän luotti.
Mutta sävyisästi kohteli päiväkäskylle uskollinen poliisi häntä edelleenkin. Hullua hyvällä tuulella pitääksensä hän alkoi nyt sille kertoa kuten lapselle sotilaskomennon asioita. Hän selitteli:
"Sotaväessä sitä tehdään kapteenille kunniaa näin … kädellä!"
Hän näytti: teki kunniaa ukolle ja jatkoi:
"Näin nostetaan ensin käsi ohimoon ja sitte ärjäistään: Herra kapteeni!" karjaisi hän niin että metsä soi.
"Ka!" oli ukko ymmärtävinänsä,
"Joo!"
Ja taas hän selitti:
"Mutta kentraalille karjaistaan niin kovasti että pöksyt putoavat että:
Jumal'antakoon, herra kentraali!"
Korpi vain raikui, kun hän kunniaa tehden sen karjaisi.
"Ka", osoitti taas ukko ymmärtävänsä. Poliisi täräytti siihen "joonsa" ja ryhtyi nyt hullua hyvälle tuulelle narrataksensa kertomaan sille ihmettä. Hän puheli:
"Mutta se onkin jo vähä iso herra, se sotakentraali."
"Ka… Eihän sen korkean passaa ihan matala olla!" Niin myönsi ukko, ja nyt jatkoi poliisi:
"Se on, kehno, jo niin iso herra, jotta kun sitä katsoessaan keikistää päänsä näin, ihan kekkaan" — hän keikisti siinä päänsä — "näin kun keikistää päänsä, niin vähä vain siintää silmiin sen päätä sieltä pilvien rajasta."
Ukko kuunteli tyynenä. Poliisi jatkoi:
"Ja sinne asti kun sitte pitää sille karjaista jotta…"
Kunniaa hän taas teki hullun mieliksi ja karjaisi:
"Jotta: Jumal'antakoon, teidän korkeasukuisuutenne, niin!"
"Ka… Niin!… Niin jotta tarvitaanhan sitä sodassa kentraalia ja … raamatussa profeettaa."
Ja taas täräytti poliisi siihen voimallisen:
"Joo!"
* * * * *
Saavuttiin jo poliisikamariin, ja lujat raportit antoi nyt poliisimestarille morsiamensa turvallisuudesta huolehtiva poliisi. Hän selittää tärisytti, miten hullu oli ensiksi:
Polttanut ladon "saadakseen nähdä miten väleen se palaa perustuksiaan myöten".
"Joo herra poliisimestari!" pauhasi hän, tehden kunniaa. Toiseksi:
"Hullu on ilkosen alastomana purjehtinut varastetulla veneellä Voutilaisen lesken taloon, josta on ajanut talonväen karkuun, ja yrittänyt tehdä hulluntöitä sekä pukeutunut vaimoväen … vaimo- … vaimoväen … synnillisiin", ujosteli tietysti poliisi morsiamensa housuja.
"Synnillisiin? … yksi synnillisiin?" ei poliisimestari ymmärtänyt.
"Housuihin, herra poliisimestari!" täytyi siis käsi korvallisella jyräyttää.
"Soo… Soo… Yksi vaimoväen synnillisiin… Yksi daamin epäautuaallisiin!" olisi nyt jo poliisimestaria korkeampikin herra kyennyt käsittämään, ja kunniaa tehden täräytti taas poliisi kuin honkapasuuna voimallisen:
"Joo!"
Sortavalan lääkäri oli toimessaan yksi aikansa taitavimpia. Joka ei kerran hänen käsissään parannut, niin se kuoli. Hän se nyt virkansa puolesta lausunnon antamista varten tutki ukko Massisen hulluuden laatua. Poliisimestarilta hän oli jo kuullut ukon "Habakuk-ideasta" ja siitä edellytyksestä hän lähti johtamaan tutkintoansa. Itse poliisimestari oli turvallisuuden vuoksi mukana kopissa.
Niinpä alettiin:
"Niin että vanhus tuntee yks Habakuk?" kysyi lääkäri ukolta.
"No… Kehno!… Jotta minä nyt en tätä tuntisi… Kun olen sen isäkin!" tunnusti ukko harmistuneena siitä, että hänen naima-asiaansa näin viivytetään.
Ja nyt oli jo lääkärillä asia osaksi selvä. Poliisimestarille hän selitti, että ukon hulluutena on se, että hän uskoo olevansa profeetta Habakukin isä. Poliisimestari miltei siunaili sitä päähänpistoa, mutta lääkäri selitteli hänelle:
"Jaa… Jaa… Se on … Hulluus … hulluus voi ilmetä…"
Hän pyöritteli peukaloitansa pullean vatsan kohdalla, mietiksi syvällisesti ja jatkoi tieteellisesti, hitaasti, ajattelevana:
"… voi ilmetä niin monessa muodossa ja…"
Arvasi sen!
"… Ja-aa … että", mietiksi hän selitystä: "että tieteellinen probleemi ja-a… Probleemi ja…"
Todellakin! Onhan hulluuden erottaminen viisaudesta yksi lääketieteen kaikkein vaikeimpia tehtäviä, oikeastaan mahdottomuus, sillä nekään ainoat todistajat, jotka tässä ylen tärkeässä ja kaikille — varsinkin kaikille meille hyvin viisaille — sangen kipeässä asiassa voivat jotain asiallista ilmaista, nimittäin sormenpään jälet, nekään eivät kuulu aina olevan täysin luotettavia todistajia.
"Tjaa!"
"Niin… Probleemi ja", koki lääkäri selityksessänsä syventyä, "yleistieteellinen probleemi ja", mietiksi hän, "probleemi ja … ja-aa…Probleemi!" kuittasi hän lopulta nopeasti ja äkkiä koko roskan tieteellisellä päättäväisyydellä ja jatkaaksensa tutkimistansa tiedusti nyt ukolta:
"Niin jotta sinä, vanhus, siis olet yks Habakukin isä?"
"Ka… Se…"
"Jaa!… Jaa!… Jaa!" hykerteli lääkäri poliisimestarille. Ukon omituinen hulluus alkoi herättää tämän samaisen poliisimestarin mielenkiintoa, ja niinpä hän ei malttanut olla ukolta tiedustamatta:
"Mutta kuinka?… Että kuinka se on sinulla?… Se yksi poika?… Se yksi Habakuk?"
Ukkoa oudostutti moinen kysymys.
"Kuinka!" tapaili hän ja tokaisi:
"Ka… Kun se vaan tuli!"
Asia milteipä huvitti. Poliisimestari jatkoi:
"Siis että… Se on että… Mutta kuinka ja mistä se sinulle tuli?"
Ukko tuskastui. Hänellähän oli entistäkin hampaankolossa tätä kiusallista herraa vastaan, ja niinpä hän jo ärähti ynseänä:
"Mistä!… Niin jotta mistäs sinä itse perillisesi saat?… Kun et sitä asiaa tiedä!"
Poliisimestaria moinen röyhkeys suututti. Hän jo varoitteli hullua, jota vastaan hänellä oli sitä vanhaa rakkautta:
"So … so … so … so soo!"
Mutta ukko siitä vain lujeni.
"Niin kyllä!" tenäsi hän ja ynseili: "Kun se kerran siinä asiassa mikä tulee niin… Niin se on jämpti…"
Toinen ärtyi.
"Mutta se ei saa tulla!" koveni hän hullulle umpimähkään.
"No sepä perhana!" tiukkeni tämä vain ja jatkoi ynseää: "Minkäs teet, jos kerran olet naimisissa ja poika tulee niin… Luuletko jotta se sinun virkamahtiasi tottelee, jos sinä kiellät!"
Se ärsytti jo poliisimestaria. Hän miltei unohti, että mies oli hullu, ja siispä jo tavallaan uhkaili:
"Jaa… Mutta jos minä kiellän niin… Jokaisen pidä silloin totella…"
Hän jatkoi aivan tiukasti, kinaamalla:
"Yksi ihminen ja kaikki pidä silloin totella kun minä sen sano", koveni hän sitä mukaa kuin puhui.
Mutta se oli ukolle liikaa. Ynseänä hän kääntyi lääkärin puoleen ja kysyi siltä:
"Niin jotta onko se tuo mies hullu?… Kun se uskoo, jotta kaikki
taivaan akkunat tukkeutuvat, jos hän vain käskee, ja… Niin jotta…
Aina Noakin ajoista asti se on kaari pantu taivaan päiviin niin että…
Että se on…"
"Suu kiinni!" raivostui jo poliisimestari, mutta ukko silloin ynseili hänelle halveksuvaa:
"Sinä, nään mä, et vielä koko mies ymmärrä näistä asioista senkään vertaa kuin Habakuk!"
Siis taas sama Habakuk-idea! Ihmeesti se erehdyttikin nyt, yksinpä lääkäriäkin! Mutta turskisti jatkoi ukko halveksuvaa:
"Et ymmärrä sitäkään jotta rakkaus… Jotta se on vain ulos- ja sisällekäyminen, rakkaus…"
"Mutta se ei saa olla yksi ulos ja yksi sisälle käymine!" karjui jo poliisimestari.
"Saakeli!"
Mutta lääkärille oli ukon hulluus nyt lääketieteellisesti ihan tarkasti määriteltävissä, ja hyvällä omallatunnolla hän sanoi jo voivansa antaa lausuntonsa asiasta. Onnetonta mielisairas-potilasta rauhoitellakseen tyynnytteli nyt lääkäri:
"So … so vanhus!"
Ja hän ryhtyi hullua huvittaaksensa ja tyynnyttääksensä kertomaan sille kaskua. Siitä Habakukista hän otti aiheen ja puheli ukolle:
"Minä kerron vanhukselle yks asia…"
Ja hän kertoi:
"Kerran oli yks Habakuk."
Ukko kuunteli, ja lääkäri jatkoi:
"Se oli yks Habakuk, joka oli yks miehen päässä, mutta se meni yöllä pois, niin että se oli aamulla jo yks tyhjä!"
Ukko kuunteli ymmällä, mutta lääkäri rauhoitteli jäähyväisiksi:
"Niin että vanhus vaan rupea nukkumaan ja aamulla… Aamulla se yks Habakuk on jo ottanut siivet ja lentänyt pois päästä, jotta se on yks tyhjä!… Yks hy-yvin suuri ja yks iso tyhjä", kuvaili hän sen tyhjyyden suuruutta käsiänsä levitellen, jopa silmänsäkin isoiksi pyöristäen.
Herrat poistuivat. Mutta nyt oli ukkokin tutkijoittensa suhteen ihan varma siitä, että ne olivat hulluja, ihan pähkähulluja molemmat.