NELJÄS NÄYTÖS.
ENSIMÄINEN KOHTAUS.
Illikaisen mökki. Orren päässä vanhat pieksut.
SUSO (Tupaan tultua). Tämmöiseenkö se nyt tääkin leskeys lopulta ihmisen johtaa!… Kuka sitä nyt olisi osannut uskoa tästä tämmöistä lopulta tulevan.
RONKAINEN. Semmoistahan se on. Leskeydestä perheellisyyteen kulkua se on koko tämä lesken elämä.
KÄMÄRÄINEN (Tyytyväisenä, polviin nojaten, lattiaa pieksun pohjilla iloisesti taputellen). Semmoista… ja semmoista sen pitää ollakin.
SUSO (Alkaen kokoilla tavaroitaan). No tokihan sen nyt pitää olla semmoista!… Ikäänkuin nyt ei muullainen välttäisi, tälle köyhälle ihmiselle!
VIULU-HEIKKI. Nytpä sitä ei tämän Suson leskeydestä puutukaan muuta kuin että nämä tytöt saisivat näitä viulun makeisia sitä tanssisuonta kutkuttamaan.
SUSO (Häärien). Vielähän sitä nyt sitäkin pitänee olla… vanhan ihmisen läksiäisissä! Ei niistä leipää lähde, joutavista.
KÄMÄRÄINEN (Tyytyväisenä). Ka sepä kuuluu tähän rakkauden asiaan sekin tanssi ja peli.
SUSO (Touhuten). No vaikka tuossa nyt sitte vähä lekkusitte… jos sitte vaan käytte saunassa työntämässä ne pellavat kuliin… Kun tässä nyt kerran tämmöinen kiire lähtö piti tulla!
YKSI MIEHISTÄ (Viulu-Heikille). Soita tolppaa!
TYTÖT (Hälisten). Ei tolppaa… Juntturia!… Soita juntturia!
(Heikki soittaa, väki tanssii ja Suso kokoilee tavaroitaan. Kämäräinenkin lapsuttelee lapikkaillaan tahtia, onnellisen näköisenä ja lausuu tanssin loputtua.).
KÄMÄRÄINEN. Nythän tässä on vain paljas ihanuus ja peli ja tyttöjen heiluvat lanteet.
SUSO (Hellästi toruen). Niitäkö sinä nyt siinä vielä katselet, kenenkään lanteita… Kun olet kerran omasi saanut, niin tyytyisit vain osaasi ja siunaisit itsesi… ijäkäs mies! (Joukolle). Jo nyt siinä jo välttääkin hyppiminen. Minä tässä käyn kuoria sipasemassa maitopytyt niin kirnuan lähtiessä vielä voit ja… no alkakaa siitä nyt lappautua pellavia kuliin panemaan! (Työntelee joukkoa ovesta. Poistuu niiden mukana.).
KÄMÄRÄINEN (Kahden jäätyä). On se toimelias ja työteliäs ihminen!
RONKAINEN. On… Hyvästi se sinua lykästi tässä asiassa!
KÄMÄRÄINEN. Kunpa hänelle nyt siunaisi viisautta ja pitkää ikää, eikä erikoisempia sairauksia sattuisi! (Tarkastelee sahaa). Hyvä saha siihen on Iipposen Tahvolta jäänyt.
VARIS (Saapuu kirves olalla). No pianpa se tämäkin Illikaisen leski sai miehen.
RONKAINEN. Mhyy!… Vai jo on sekin saanut miehen… Kukahan oli niin paksunahkainen, jotta uskalsi eukon tupaansa ottaa?
VARIS (Hämillään). Ka eivätkös ne nämä vieraat ole semmoisilla lehmänostomarkkinoilla… kun ne sitä juttusivat?
RONKAINEN. Tulihan sitä vähä semmoistakin puheeksi,.. Se tämä Kämäräinen kun sattui mieltymään tähän Iipposen leskeen, niin arveli, jotta tarpeenhan se on talossa omituinen lehmän lypsäjä.
VARIS. Vai sen se ottikin , .. sen Iipposen Suson!
KÄMÄRÄINEN. Sen.
VARIS. Tuota Hytösen pahennusta kun taas sotki asian!… Mutta se onkin semmoista hotosuuta koko tää Juva ja varsinkin se Hytönen, jotta se kun ottaa vaikka kärpäsen maksan niin kyllä se saa siitä karttumaan särvinainetta vuoden ajaksi koko Juvalle…
RONKAINEN. Vai niin on hotosuu… Hytönen!
VARIS. Hotohan se on… Semmonen on… Nytkin sai ruoja uskomaan, jotta se tää Illikaisen äkäinen leski sai miehen… Mutta sitähän minä jo arvelin, jotta eiköhän tuo Hytönen nyt taas liika paksua päästänyt… Ja päästihän tuo hyväkäs… päästi tuo pakana taas paksua…
KÄMÄRÄINEN (Sylkäisten). Päästi!
VARIS. Päästihän tuo pahennus… Kuuluuko sitä muuten mitä?
RONKAINEN. Eipä sitä erikoista…
VARIS (Piippuaan kopistellen). Eihän sitä näin huonolla ilmalla kuulu. (Lähtöä tehden). Siellä Iipposen Suson omalla mökilläkin tästä pitäisi lähteä käymään… kun tässä ei näy sitä Illikaisenkaan Susoa itseään kotosalla olevan… Vaikka se Illikaisen Suso sanoi sen Iipposen Suson olevan tässä pellavasaunoilla. (Lähtee.).
(Pitempi vaitiolo. Miehet miettivät piippu ikenissä.
Kämäräinen sylkäsee vihaisesti.).
RONKAINEN. Jokohan nuo vaihtuivat lesket…
OHI AJAJAN ÄÄNI ULKOA. Trtuu!… Pirinen hoi!
PIRISEN ÄÄNI. No.
OHI AJAJAN ÄÄNI. Ojan kaivuunko sinä menet?
PIRISEN ÄÄNI. Ojan.
OHI AJAJAN ÄÄNI. No tää Illikaisen leski se kuuluu saaneen miehen ihan
Joroisista asti.
PIRISEN ÄÄNI. Niinhän ne akat sitä valehtelevat, jotta se on saanut vanhan ukon!… Rahtijauhojako sinä ajat?
OHI AJAJAN ÄÄNI. Rahtihan nämä on… Prpah, ruuna… (Kauempaa). Vai sai toki Illikaisen leski vielä ukon.
PIRISEN ÄÄNI. Sai.
(Äänettömyys. Istuvat kumarassa.).
RONKAINEN (Koettaa rauhottaa). Vaikka eipä tässä vielä mitään varmaa epäluuloa synnyttävää ole.
VIULU-HEIKKI (Saapuu). Joko sitä tällä Illikaisen lesken uudella miehellä on miten paljon tuota ikäkultaa?
KÄMÄRÄINEN (Vihaisena murahtaen). Mitä se sinua liikuttaa!
VIULU-HEIKKI. Eipä se mitään… Muutenhan tämä sattui saman kokoinen kun sekin Illikais-vainaja… paitsi että se oli kivuloinen ja heikko voimiltaan, niin jotta tämä eukko sai sitä pitää vaimovallan alla. Mutta se Illikainen olikin nuorena ollessaan kovasti juonut ja tapellessa rikkonut sisuksensa, niin että täytyi olla eukon armoilla. (Joukko palaa.).
MIES. Soita nyt, Heikki tolppaa!
VIULU-HEIKKI (Viuluaan viritellen). Ka sopiihan tuota soittaa… Ei se tää viulu soittaen köyhdy. (Kämäräiselle). Entäs onko tämä Illikaisen sulhanen ryyppymies niin kun Illikais-vainaja oli?
KÄMÄRÄINEN (Suuttuneena). Pidä suusi kiinni, eläkä kituuta sitä sian ällästäsi, taikka kun minä suutun.
PIIKA-ANNI (Hämmästyen). Mikä peto se on kun tuolla tavalla äyhkii!
KÄMÄRÄINEN (Ärtyen, Annille). Eläkä sinäkään siinä hänklätä, tahi näet!
MIES. Tämäpä vasta syöttiläs on, kun ärjyy!
KÄMÄRÄINEN (Ärjästen). Häh!
MIES (Uhitellen). Elä ärjy!
KÄMÄRÄINEN (Julmistuen, nousee). Kun kerran suutun ja polen jalkaa, niin koko siltapalkin pitää lentää poikki jotta rusahtaa! (Uhkaavana). Hiiteen siitä koko joukko tahi minä ajan!
MIES (Vastaan uhaten). Ajappas, tokko uskallat!
KÄMÄRÄINEN (Lähestyen). Ajan kyllä!
PIIKA-ANNI (Uuniluudalla puolustautuen). Tuleppas, niin tuosta saat luutaa, jotta mätkähtää!
KÄMÄRÄINEN (Tarraa mieheen kiinni). Pellolle siitä kutale. (Miestä työntäessään). Aja, Ronkainen niitä akkoja ja toisia…
MIES (Vastaan rimpuillen). Elä revi nutun kaulusta, pahennus… tahi kun potkaisen!
KÄMÄRÄINEN (Työnnäisten miehen ulos). Revin uhallakin. (Tarttuu toiseen mieheen.).
MIES. Elä tartu!
KÄMÄRÄINEN. Tartun vaikka mikä olisi. (Miestä ulos työntäen). Teillä piruilla on kaikki akatkin sekalutta jotta pää sotkeutuu… (naisille). Pellolle siitä!
PIIKA-ANNI (Hätäytyen, paeten). Herra isä niitä heittiöitä… Tulkaa pakoon… Ne tappavat, hylyt!
KÄMÄRÄINEN (Viulu-Heikille). Mäne sinäkin matkaasi!… Vingutat sitä viulurämääsi kuin nälkäistä sikaa!
(Heikki luikkii toisten jälestä ulos. Pitempi, synkkä vaitiolo.
Miehet istuvat kumaraisena. Viimein paiskaa Kämäräinen vieressään
penkillä olevan lakkinsa eteensä lattialle.).
RONKAINEN (Puolustautuen). Ka kukapa sitä osasi arvata jotta se on
Illikaisen leski!
SUSO (Lennättää kirnun Kämäräisen eteen). Katso nyt, Kämäräinen, jotta ei kissa pääse kirnuun hyppäämään! Minä vaan pistäännyn hakemassa sen Iipposen lesken sitä kirnuamaan… (Touhuten). Se olikin tässä pellavasaunoilla, vaan siinä vähä ennen vieraiden tultua ennätti lähteä mökillään pistäytymään. (Kaataa veden kattilasta korvoon). Ja siellä entisellä mökilläkin on vielä kampsuja ja kimpsuja ja hevonenkin on siellä vielä äpärikössä ruokaansa koluamassa, (Lähtee). Katso nyt vaan Kämäräinen sitä kirnua jotta ei se kissa pahuus pääse siihen hyppäämään! {Äänettömyys).
RONKAINEN (Kuin itsekseen). No otappa ja sokaisekin ihminen!
KÄMÄRÄINEN. Perhana vie kun sylkäsen tuohon kirnuun niin siitä ei pidä tulla voita, vaikka häntä ijankaikkisesti kirnuaisi!
(Esirippu laskeutuu.).
TOINEN KOHTAUS.
RONKAINEN (Jatkaa puolustautumistaan). Mutta mistäpäs tää tuhma ja koulunkäymätön ihminen osaa erottaa nää Juvan mökit… äkkinäisessä pitäjäässä!
KÄMÄRÄINEN. Paholaisen Varis!… Sehän se sotki mökit ja neuvoi tähän väärään mökkiin tulemaan.
RONKAINEN. Ka ei suinkaan tähän muuten olisi arvannutkaan tulla.
KÄMÄRÄINEN (Itsekseen kiroten). En paremmin sano!
RONKAINEN (Jatkaa omaa puhettaan). Ja sitte vielä tuo yhteinen
Suso-nimisyys sotki sen lopun.
KÄMÄRÄINEN (Synkkänä). Kehnoltako heillä lie riittänytkin kaikille akoille samaa nimeä! (Äänettömyys.).
RONKAINEN (Puolustautuen). Ka erehtyypä se hevonenkin neljältä jalalta… Niin jotta se ei ole kumma jos nyt tää tuhma, koulun käymätön ihminen, jolla ei ole kuin kaksi jalkaa.
KÄMÄRÄINEN (Jatkaa harmitteluaan.). Kun olisi menty Kaaville niinkuin jo sovittiin, niin ei olisi sotkeutunut… Mutta se Kutvosen ketalehan se sai käännytetyksi tänne!… Mikä hänet lie siihen viskannutkin… en paremmin sano!
RONKAINEN. Ka sinne markkinoillehan se siitä oli menossa… Vaikka ei tässä nyt enää perääntyminenkään auta… Alkavat siitä turhaa juoruta ja virnistystä pitää!
KÄMÄRÄINEN. Pahan hengen Kutvonen!
VARIKSEN MAIJA (Saapuu). Eikös sitä Illikaisen Susoa itseään olekaan tässä?… Kun nämä vieraat ovat yksinään…
RONKAINEN. Eipä sitä…
MAIJA. Tulin tuomaan sitä kesällistä leipävelkaa Susolle… Kun se nyt kuuluu näiden vieraiden kanssa naimisiin menevän, niin tulin maksamaan jotta ei unehdu… (Kääntäen puheen). Sitäkös se Iipposen Susoa alkuaan aikoi tää vieras… Kun se Viulu-Heikki sitä niin puhui, jotta tälle tuli erehdys?
RONKAINEN (Asiaa peitellen). Eipä tässä tullut ketään erikoista ajatelleeksi.
MAIJA. Vai ei tämä toki ajatellut ketää erikoista… Ja mikäpä näillä sitte onkaan eukoilla väli… Eukko kuin eukko, niin jotta ottipa näistä sitte kenen hyvänsä, niin saman asian ne ajavat.
RONKAINEN. Ka samanhan ne ajavat… eukot.
MAIJA. Ei tää meidänkään ukko Varis liikoja valinnut kun naimisiin meni. Otti vain minut ja siinäpä tuota on vain eletty ja leivissä pysytty eikä ole kumpikaan kauppojaan katunut… Ja riski työmieshän tämä Suso on ja hyvä kehrääjä… Eikä sitte mökin varoja turhiin menetä. Eikä anna miehensäkään viimeisiä pennejään joutavaan panna.
RONKAINEN. Eihän tämä… Suso.
SUSO (Pyörittää isoa pellavasäkkiä ovesta tupaan.). On siinä toki vielä noita viimevuotisia pellavia, jotta saa toki paitarievun päällensä kun kehrää ja kutoo… Viime vuotena arvelin ne jo kehrätä, mutta sitte arvelin jotta olkootpa he sinänsä, ei sitä tiedä mikä muutos se vielä elämässä tapahtuu. (Maijalle) Entäs muistatko sinä sen kesällisen leipävelan?
MAIJA (Purkaa nyyttiään). Ka sitähän minä läksin tässä tuomaan, kun sattuikin siinä olemaan lämpimiä. (Panee leivät pöydälle.) Siinä he nyt sitte ovat… Lienevätkö he hyvästi kohonneetkaan ja paistuneet.
SUSO. No leipä kun leipä!… Ikäänkuin sitä nyt pitäisi tämän syntisen ihmisen kaikkea niin valita, jotta pitäisi ihan suusta mitta ottaa, että saisi leivänkin jo sen mukaan sopimaan… Ikäänkuin se nyt ei sitte syödessä suu mukaantuisi leivän mukaiseksi… Otin tuon tässä minä miehenkin, niin jotta ei siinä otettu suusta mittoja, eikä muita ryplötyksiä ja siinäpä häntä vain aijotaan riitelemättä elämänsä iltaan mennä… Entäs kuuluuko sinulle, Maija, vielä mitä?
MAIJA. No mitäpäs tässä nyt kuulumia tarvittaisi… Näille joroiselaisille tässä vain sanoin, jotta saivatkin ne sinusta hyvän ja rikkaan eukon… Ja sinuahan nää kuuluvat jo alun pitäen ajatelleenkin… eikä sitä Iipposen köyhää leskeä.
SUSO. No kukahan tuo nyt hänetkin, herran riesan viitsisi Joroisiin asti ristikseen vetää… köyhän lesken jolla ei nytkään ole sen vertaa, että saisi kengät talveksi jalkaansa niin tässä kajerteli sitä jumalisuuttaan ja toivoi taivaan apua, niin minä annoin lopulta Illikais-vainaajan vanhat kengät ja sanoin jotta: ota vain tuosta kengät ja anna paikata, ei taivaastakaan sinulle sen parempia viskata… Niin jotta hänestäkö se nyt olisi Kämäräinen huolinut, köyhästä kirkon rotasta (Miehille). Tokko tää Kämäräinen on kuullutkaan koko Iipposen eukosta?
RONKAINEN. Eipä tämä erikoisesti…
MAIJA. Ja mitäpä hänelle siitä kuulemisesta hyötyä olisikaan… Kun on jo miehellä omakin eukko, jotta sen kun vie vain Joroisiin niin että vielä tässä sitte muita tuntea… köyhiä leskiä… On tässä Susossa yhdelle miehelle kylliksi eukkoa… Hyvä ja rikas ihminen…
RONKAINEN. O-onhan tässä eukkoa… Susossa…
SUSO (Kuin itsekseen). Tuo Illikaisen tervapyttykin on tuohon jäänyt niine täysinensä… Kaataa hänestä tervan puolikkoon, niin vie pytyn mennessään Joroisiin… Jäikin sitä tervaakin puoli tynnyrillistä. (Mennessään Maijalle). Tulehan Maija vähän tänne ulos minulla on sinulle pikkuisen supattamista.
MAIJA. Ka joutaahan tästä tulemaan. (Poistuessaan kuin jäähyväisiksi).
Olkoon nyt sitte vain onneksi ja lykyksi tälle vieraalle tämä Suso!
(Äänettömyys. Kämäräinen punnitsee asiaa synkkänä.).
RONKAINEN (Illikaisen turkkia suinaillen). On tässä toki hyvä turkki!
KÄMÄRÄINEN. Vai on toki se!
RONKAINEN. On… Villapäällys turkki. (Tarkastaa sängyn). Ja sänkypeittonakin on hyvä välly.
KÄMÄRÄINEN (Kumarassa). Mhyy!
SUSO (Tulee, kiirehtii). Hevosen pala ja suitsetkin näet jäivät ottamatta… Ei tullut sitä tammaa tässä jo myödyksi… Mutta kukapa sitä semmoista hevostaan ilmaiseksi antaa ja se tämä Karvonen ei näet olisi siitä antanut kun puoli neljättä sataa markkaa. (Kääntää äkkiä puheen). Entäs onko tällä Kämäräisellä omat ajokärrit, vai työkärritkö tällä vain on?
RONKAINEN. Työkärrit tällä vain on.
SUSO. No sittepä nuo tarvitaankin ne Illikais-vainajan ajokärrit, jotta voi toki kirkossa höyräyttää. Niin että olipa tuo onni kun ei jo tullut niitä myödyksi… Ja jäihän tähän yhtä ja toista muutakin kavetta… niin kuin neljän vuoden lehmän nahat ja toistakymmentä parkittuakin lammasnahkaa… Niin että mikäpä tässä on elämää alkaessakin, kun vaan luoja hyvä isä terveyttä ja sopua antaa.
KÄMÄRÄINEN (Murahtaen). Paljonko tarjosi… Karvonen?
SUSO (Touhuten). Ka puolta neljättä sataahan se vaan siitä tarjosi, semmoisesta lihavasta tammasta, jotta ei ole koko Juvalla semmoista tammaa… Mutta se on se Karvonen semmoinen toisen nylkijä, jotta kaikki sen pitäisi vaan ilman saada.
RONKAINEN. Vai puolta neljättä sataa tarjosi… tammasta.
SUSO (Ottaa uunilta saappaat). Puolta… Nuokin Illikaisen uudet saappaat toki säilyivät pitämättä. (Viskaa saappaat Kämäräiselle). Siinäpähän on nyt Kämäräiselle kengät, jotta ei tarvitse ensi hätään suutaria ottaa ja alkaa sille maksaa… Ja tuossa orren päässä ovat vielä nuo vanhat pieksut. (Ottaa pieksut orren päästä). Nämäkin kun vielä pohjuuttaa ja voitaa hyvällä rasvalla, niin hyvät työkengät saa Kämäräinen. Siinä on sinulle toinen kenkäpari!
RONKAINEN (Saappaita suinaillen). Hyvät kengät on jäänyt Illikaiselta.
KÄMÄRÄINEN (Kenkiin katsahtaen). Mutta sen minä vaan sanon että kun oikea joroiselainen suuttuu niin se ei anna tiukassa paikassa perää vaikka naukuisi.
SUSO. Häh?
RONKAINEN (Sovitellen). Se tämä Kämäräinen on semmonen laatusa mies, jotta se ei siinä talossaan rakasta turhaa riitaa ja torapuhetta.
SUSO (Kuin innostuen). No semmoinen se toki mies pitää ollakin jos kerran olla, sillä mitäpä se joutava riiteleminen maksaa. Kun sekin Illikais-vainaja vain rupesi riitaa alottamaan, niin kohta minä siltä suun tukkesin, niin jotta talossa oli niin hiljaista ja rauhallista, että usein ei kuulunut halaistua sanaa päiväkausiin. (Kirstua keskemmä tupaa vetäen). Nuo kirstun avaimetkin ovat näet saunaan jääneet… täytyy pyörähtää ne hakemassa! (Poistuu. Vaitiolo. Kämäräinen tarkastaa kengät.).
RONKAINEN. Vaikka onhan tällä Susolla toisella puolen etujakin sen Iipposen lesken rinnalla… niin jotta se hyvyys korvaa minkä siinä vaimollisessa helläluontoisuudessa puuttuu… Niin kuin nyt kallis hevonenkin ja iso nahkavarasto. (Löytää sarkatorven). Kokonainen torvi on hyvää sarkaakin.
KÄMÄRÄINEN (Katsahtaen). Onko se uutta?
RONKAINEN. Uutta, tampattua sarkaa… Ja, toisekseen, eiväthän ne entisen miehen kohtalot sinuun koske… Ainahan se leski on lempeämpi uusissa naimisissa.
SUSO (Tuo ruokaa). Ottaisitte nyt siitä niitä ruuan jäännöksiä ja sitte vaikka vähä levähtäisitte siinä penkillä… (Menee arkkua avaamaan). Ja jäihän niitä vielä vähä rahojakin, kun jaksoi hallita sen Illikaisen heikkouksia. Se alkoi siinäkin asiassa rakentaa riitaisuutta ja tahtoi että rahat pitää olla hänen taskussaan, niin minä heti vain suostuin ja rahat pantiin hänen verkanutun taskuun ja minä sitte sanoin jotta: siellä ne nyt ovat, nutun taskussa, mutta nuttu pannaan kirstuun ja kirstun avain on minun taskussa ja sinne ei ole nenääsi pistämistä… Ja sillä laillapahan säilyivät… (Tuo kukkaron pöydälle). Tuossa ovat… Lue paljonko heitä siinä lienee. Ja syö sitte ja katso sitä kirnua ja kun Iipposen leski tulee kirnuamaan, niin rupea kylellesi tuohon penkille. (Ottaa kattilan). Minä pyörähdän tuon kattilan pesemässä. (Poistuu. Vaitiolo. Kämäräinen katsahtaa muljauttaa rahoihin.).
RONKAINEN (Katsahtaen pöydälle). On siinä rahaa!
KÄMÄRÄINEN. Ka lue heidät… niin sittepähän näkee.
RONKAINEN (Lukee). Kuusisataa seitsemän kymmentä markkaa ja yhdeksäntoista penniä!
KÄMÄRÄINEN (Murahtaa). Paljonko?… penniä tarkotan?
RONKAINEN. Yhdeksäntoista penniä pientä rahaa ja liki seitsemänsataa tätä suurta. (Hetken päästä Kämäräiseen katsahtaa muljauttaen). Se on jo iso raha tuo seitsemän sataa… näin mökkiläisen rahoissa… Ja varsinkin nyt kun on nämäkin rahtilaisen tienestit huonot, niin ei sitä rahaakaan kannata ylenkatsoa. (Odottaa). Ja eikä sen Iipposen lesken suostumisestakaan, toisekseen, ollut vielä varsinaista varmuutta olemassa.
KÄMÄRÄINEN (Mietittyään ottaa puukkoa tupestaan). Ka minkäpäs sille ihminen kohtalolleen taitaa, kun se kerran on ylhäällä niin päätetty. (Työntyy pöydän taa syömään). Tule pois sinäkin syömään.
RONKAINEN (Totellen). Ka minkäpäs sille… Niin kuin nyt sinäkin vielä ikämies, niin mistäpä sitä ihan enkeleitä ottaa!
VARIS (Palaa, sytyttää lieden luona piippunsa). Juohtui mieleen, jotta tässä on näitä hiiliä, niin käännyin sytyttämään tuon piipun jotta ei… pah… pah… pah… jotta ei tarvitse tikkuja kuluttaa. (Miehille). Vaikka niinpä se se Iipposenkin leski jutusti, jotta se on tämä Illikaisen Suso sen miehen saanut… Niin se ämmä juttusi… Ja rikas leskihän tämä Illikatar onkin…
RONKAINEN. Onhan tää…
VARIS. O-on… Ja julma työmies on pakana… Höyryää siinä miehen hartiat jos mielii sen rinnalla niittämisessäkin pysyä… Ja mitäpäs tää meikäläinen mies muuta sen parempaa rakkautta tarvitsekaan…
KÄMÄRÄINEN. Mitäpä sitä…
VARIS (Lähtöä tehden). Mitäpä… mitäpä siitä turhuutta tarvitsee… Ja se Iiipposen leski taas onkin hyvin köyhä… ja huono työmies… Hätä-hätää saa omat luunsa kannetuksi. (Jäähyväisiksi). Kalakukkoako se Suso syöttää?
RONKAINEN. Ka kala-…
KÄMÄRÄINEN (Kahden jäätyä). Ja kehuupa tää Varis tätäkin Susoa.
RONKAINEN. Mikäs tätä tämmöistä riskiä ihmistä on kehuessa! Suutkainen summa on tuotakin valmista rahaa…
KÄMÄRÄINEN. Onhan siinä penniä, jos lie markkaakin… seitsemässäkin sadassa. (Lopettaa syöntiä). Ja eikä tää leskimiehen rakkaus yleensäkään ole enää niin järin ronkelista kuin varsinaisen poikamiehen.
RONKAINEN. Eikä se lesken rakkaus erin lämmintä ja nirppuista ole. (Juo). Ja siihen kun vielä myöt tämän Suson hevosen niin kykenet käteisellä ostamaan mökin maat ja elät isäntänä omissa lämpimissäsi.
KÄMÄRÄINEN. Ka tuhannestahan se isäntä sitä tarjoo… Jo tuota onkin saanut ikänsä siinä toisen mökkiläisenä kitua kuin syntinen tulevassa ilossa… (Katselee lepopaikkaa). Ja hyvän kalakukonkinhan tää näkyy osaavan paistaa!
RONKAINEN. Hyvän… Ja mene tiedä miten tapuisa tästä Susosta tulee siinäkin aviollisessa lempeydessään, kun kerran Joroisiin pääsee.
KÄMÄRÄINEN (Tekee Illikaisen nutusta päänalusen). Ka voihan se leski Joroisissa lempeytyä… Pahasisuinenhan se oli sekin Kaavilta tuotu Särkisen Lotta Joroisiin tullessaan, vaan koojautuipa tuo sekin, niin jotta kuollessaan jo oli jumalinen ja hyväsopuisen… Niin jotta voi se tääkin Suso Joroisissa parata.
RONKAINEN (Lepopaikkaa katsellen). Voi se…
KÄMÄRÄINEN. Voi… Käyttää vielä ahkerasti rippikirkossa, niin kuka sen tietää miten sävyluontoinen hänestä sukeutuu. (Vetäytyy penkille mahalleen). Vaikka ruokalepo-untapa tässä tuntuu luonto vaativan! Rupea sinäkin vähä lojumaan.
RONKAINEN (Totellen). Ka painostaapa tää ruoka. (Vetäytyy pitkäkseen). Ja kun se Joroisten pappi vielä sillä lempeällä saarnallaan lohduttaa, niin lauhtuuhan se jo siitäkin luonto.
KÄMÄRÄINEN. Lauhtuuhan se. (Unisena). Lempeästihän se saarnaa
Joroistenpappi. (Kuorsaa hiljaa.).
RONKAINEN. Lempeästi (Unisena). Kyllä se pehmittää… luonnon.
(Kuorsaa.).
KÄMÄRÄINEN (Unen seasta). Pehmittää se… luonnon. (Kuorsaa kovemmin.).
RONKAINEN (Torkahtaen). Pehmittää se… pappi…
KÄMÄRÄINEN. Pehmittää. (Yhä kovenevaa kuorsausta). Kroho! Kro-ho!…
Kro-hoo!
(Nukkuvat rauhallisesti kuorsaten. Iipposen Suso ilmestyy
nöyrän näköisenä ja ryhtyy kirnuta hölkyttelemään.).