KOLMAS NÄYTÖS.
Illikaisen Suson pellavasauna.
IIPPOSEN SUSO (Hartaana pellavia lipsuten). Tottapa se oli jo alussa määrätty niin sinun kuin minunkin Tahvovainajalle, jotta sitä pitää heidänkin erota pois maailmasta.
ILLIKAISEN SUSO. Missähän lieneekin sitte määrätty ja kirjoitettu! Kuka niitä määräyksiä joutaa tässä tutkimaan ja miettimään, kun on työtä niin että ei jouda enää rykäisemäänkään muulloin kuin suurina juhlapäivinä. (Kehumalla). Mutta sinnepä tuo vaan Illikainenkin lopulta kelpasi, eikä ole siinä enää maailman vaivana ja vastuksena.
IIPPOSEN SUSO (Vaikerrellen). Ka kelpaahan tää köyhäkin toki ijäiseen iloon… Vaikka saapikin tuota täällä ajassa kovat ja pehmeät kokea ennen kun sinne asti pääsee… (Pivoa levitellen). Ja vielähän tässä sinäkin voisit toisen ottaa.
ILLIKAISEN SUSO. No näitähän minä nyt Juvan miehiä tähän ristikseni ottaisin!… Pty-hui! Onhan niistä vaan sen verran miestä koko Juvan miehissä, että edes oman nimensä jaksaisivat kunnialla kantaa, mutta eukko vaan saa aina aisoissa ja valjaissa olla, en häntä jo paremmin selitä!… Mikä tuo pilanneekin koko Juvan miehet!
IIPPOSEN SUSO. Ka tottapa se koettelee ja rankaisee niillä tätä Juvankin seurakuntaa… Kun sitä ei otetakaan aikanaan ajasta vaaria ja ojennusta!
ILLIKAISEN SUSO. No ikäänkuin ne muut pitäjät siitä sen enemmän vaaria ottaisivat, ja eikä noiden miehet kuitenkaan ole hallan panemia… Kuparisenkin tyttö kuuluu saaneen tuolta Joroisten puolelta semmoisen hyvän miehen, jotta on pätinyt elää eikä ole tarvinnut leipäänsä särpimettä syödä ja on vielä kuoltua jäänyt miehelle eläminen, millä toinenkin ottaa. (Ryhtyy kahvia kaatamaan.).
IIPPOSEN SUSO. Onnistaahan sitä toista maailmassa siinäkin miehen saannissa… Tottapa se on kullakin kohtalonsa siinäkin!
ILLIKAISEN SUSO. Vaikka menisihän tuo tässäkin mökillä mies apuna… Alkaa taas talvi ja saat yksinäsi tuolla hangissa rypeä ja rehmää, eikä ole vaan miestä kehen silmäsi loisit… Ota tuosta kuppi tuota törön-löröä ja mene sitte pane tuvassa huttukattila tulelle niin minä tässä sillä aikaa loukuttelen näitä kuivimpia roivaita.
IIPPOSEN SUSO (Ryhtyen juomaan kahvia). Välttäisipä tää syntinen suu kahvittakin… Onkin tuo kahvi jo niin kallista jotta ei tään köyhän kohta kannata sitä ajatellakaan.
ILLIKAISEN SUSO (Kuin itsekseen). Tulikin tässä jo työtä kokoon… Lopuskaita lupasivatkin tulla talkoolla lipsuamaan, jotta saavat vähä hyppiä ja tanssia… (Puistelee päistäriä hameestaan). Niillä ovat aina ne omat vimmansa ja höyhötyksensä. Mutta kun ei toki tarvitse palkkaa maksaa niin joutavatpa lekkua… Joko sinä nyt joit?
IIPPOSEN SUSO. Jo… Suurkiitosta vaan ja paljon kiitosta.
(Lähtiessään). Siihen isompaan kattilaanko minä panen huttuvettä?
ILLIKAISEN SUSO. Siihen pieneen!… Ja pese sitte pöytä ja käy lypsämässä lehmät… Ei tästä itse jouda taas kunnolla henkeään vetämään. (Yksin jäätyään, yskiskelee.). Elämän ja ilmanmuutosko hänestä tapahtunee, vai pölykö tuo lie mennyt henkeen, kun se kakistuttaa… (Koettaa kaataa kahvia.). Ja tuokin kahvipannu on ihan tyhjä… Jaksoikin se sitä sisäänsä imeä etovertasesta työstä. (Sysää lipsua paikoilleen.). Muutamia pivoja vain lipsusi ja harjasi, koko akka… en häntä jo paremmin nimitä.
(Ronkainen ja Kämäräinen työntyy ovesta.).
RONKAINEN (Leikillisesti tervehtien). Onpa täällä oikea vaimoväellinen lämmin ja pöly.
(Istuvat, kotiutuvat, Suso rupeaa lipsuamaan.).
KÄMÄRÄINEN. Pellaviako se tämä Suso vain lipsuaa?
ILLIKAISEN SUSO. Ei suinkaan niitä kuka köyhän pellavia lipsuaisi, jos ei köyhä itse… Ja kun sitä ihminen tarvitsee aina paitarievun päällensä, niin mikäs siinä muu auttaa kuin loukuta vain ja lipsua, kunnes et enää ajallista paitaa tarvitse… Mistä nämä vieraat ovat?
RONKAINEN. Se on tämä Simo se Joroisten Kämäräinen. Jos Suso on jo sattunut kuulemaan…
ILLIKAISEN SUSO. Vai tämä se on se Kämäräinen!
KÄMÄRÄINEN. Kämäräinen… Ja tämä toinen on niitä Antti Ronkaisia.
ILLIKAISEN SUSO. Onhan sitä tässä maailmassa jos minkin nimellistä ja näköistä miestä maleksimassa!… (Kuin itsekseen.). Mistä he kaikki vaan lienevät siinneetkin ja nimensä ja näkönsä saaneet! (Miehille, kovemmalla äänellä). Hyvästikö siellä Joroisissa pellavat kasvoivat?
KÄMÄRÄINEN. Hyvästi.
RONKAINEN. Varsinkin tällä Kämäräisellä on tuhottoman hyvässä muokissa olevat pellavamaat… niin kun muutkin sen ison mökin viljelykset.
ILLIKAISEN SUSO. Siunaahan sitä toisiin, rikkaisiin pitäjiin kaikkea hyvyyttä. Ilmankos sitä ei sitte tänne Juvalle ole riittänyt muuta kun paljasta köyhyyttä ja näitä karuja hiekkamaita.
RONKAINEN. Onhan se rikas ja ylpeä pitäjäs se Joroinen! (Leikkisemmällä äänellä). Vai yksinään se Suso vain lipsuta lepsuttelee!
ILLIKAISEN SUSO. Siunaa… siunaa sitä toisiin pitäjäin hyvyyttä!… Vaikka eläisihän sitä näilläkin Juvan mailla, jos kellä olisi kunnon mies joka toki olisi apuna elämässä… Mutta toista se on yksinäisen elämä näillä karuilla viljelysmailla!
RONKAINEN. Toista se on se.
KÄMÄRÄINEN. Toista.
RONKAINEN. Vaikka sopisi tään Susonkin vielä ottaa itselleen se sovelias apu… näin nuoren ja riskin vaimoihmisen… niin kuin sitä jo sanassakin sanotaan.
KÄMÄRÄINEN. So-opii!
ILLIKAISEN SUSO (Puoli ujona). Tokihan sitä nyt sopii!… Tässä nyt vielä kaikkia turhia sopimisia ajatella!
RONKAINEN (Toistellen). Sopii… sopii Suson vielä sitä asiaa ajatella… Ja siihen käsitykseenpä se on tämäkin Simo Kämäräinen nyt leskenä ollessaan tullut, jotta ei se ole tämän ihmisen hyvä yksinään olla.
ILLIKAISEN SUSO (Äkkiä). Onkos tämä se leski Kämäräinen, Sieltä
Joroisista?
RONKAINEN. Ka leskihän tämä on.
ILLIKAISEN SUSO. Vai leski!
KÄMÄRÄINEN. Leski!… Se Kaisa kuolta kupsahti siinä messumaarian aikana! Se olikin niitä entisen ukko Kuparisen tyttäriä.
ILLIKAISEN SUSO. Ka mikäpäs sillä siivolla ja hyvällä miehellä on yksinäänkään eläessä. Maksaa veronsa ja viljelee mökkinsä maita niin siinä sitä elämänsä iltaan pääsee.
KÄMÄRÄINEN. Siinä!
RONKAINEN. Pääseehän siinä… Vaikka eipä tällä Simolla olisi mitään erikoista vastaan sanottavaa, jos sattuisi olemaan semmoinen vakavaluontoinen vaimonpuolikin, joka kykenisi rikkaan mökin rustinkia ja vaurastusta hänen apunaan hallitsemaan… ja siinä yhdessä iloitsemaan.
KÄMÄRÄINEN. Eipä tuota ole tullut vielä erikoisesti ajatelleeksi… Kun sitä ei tiedä tokko sitä lykästäisikään saamaan sopuluontoistakaan… niinkuin tää Suso… Kuka ne naiset edeltäpäin tuntee.
ILLIKAISEN SUSO. Onhan sitä näissä akoissakin hyvää jos lie huonoakin… Kun niistäkin toiset juovat viimeiset riepunsakin kahvina niin jotta ei ole muuta omaa kuin letti päässä… Kaikki he sitte vain miehiäkin saavat.
KÄMÄRÄINEN (Asiaansa jatkaen). Vaikka mitäpäs tuosta nyt toisekseen olisi, jos sattuisi sopuihmisen saamaan… Kun tää Ronkainen kerran sitä on ruvennut niin tahtomaan.
RONKAINEN. Ei… ei tällä Simolla olisi mitään sopuihmistä vastaan.
KÄMÄRÄINEN. Ei.
ILLIKAISEN SUSO (Alkaen jo aavistaa asiaa). Milläs asioilla ne nämä vieraat oikeastaan ovat?
RONKAINEN (Merkitsevänä). Ka milläpäs se näin leskimies erikoisemmilla asioilla… Ja minä olen muuten vain hänellä semmoisena tarpeellisena matkustusmiehenä.
KÄMÄRÄINEN. Ja hyvinhän ne siellä Joroisilla kehuivat tätä Susoa… luonteen ja muunkin olemisen puolesta.
ILLIKAISEN SUSO. Herra isä siunatkoon! Joko ne nyt siellä asti tietävät juoruta… (Hamettaan puistellen). Vaikka on tässä semmoisessa pellavapölyssäkin ihminen ja päälläkään ei ole muuta kuin tuo vanha hameripsu… Mutta kukas sitä nyt tietää niin etäisiä vieraita tulevan ja joutaa odottamaan, kun tässä on tuota työtä enemmän kuin luojan ilmaa… (Kahvipannun kanssa häärien). Istuisitte nyt tässä niin minä pistäännyn lennättämässä vaikka tuon pannun sinne mökin lieteen niin kiehuuhan toki kahvit.
RONKAINEN (Suson lähdettyä). Tää on riski ja kaprakka eukko.
KÄMÄRÄINEN (Hyvillään). On se helläluontoinen ja työteliäs ihminen… niin jotta eivät ne suotta sitä kehuneet. (Tarkastelee kirvestä). Hyvä kirves siihen on jäänyt Tahvo Iippos-vainaajalta.
RONKAINEN. Varakas, varakas ja hyväluontoinen leski on Iipposeita jäänyt… Eikä tämä asiaa vastaankaan ole, koskapa jo kahvinkeittoon lähti.
KÄMÄRÄINEN. Ka mitäpäs hän turhaa epäröisi… viisas vaimo!… Kun nyt ei sitte viime tingassa rupeaisi reistailemaan ja vastaan hangottelemaan … Niin jotta olisikin parempi päättää rutosti kauppa.
RONKAINEN. Ka mitäpäs siinä… Vaikka eipä tässä enää mitään epäröimistä ole kun se jo kohta asian älyttyään rupesi niin järkiään sinne päin hököttämään.
ILLIKAISEN SUSO (Palaa uusi hame päällä). Vai niin hyvät pellavamaat tämän Kämäräisen mökillä on.
RONKAINEN. Hyvät… Kun siinä mökissä on kunnollinen vaimoihminen, joka niitä hoitaa tämän Simon apuna, niin ei siinä tarvitse muuta kuin kääriä aivinaa torvelle minkä ilkeää… Ja muutenkin tämä Simo on ahkeruudestaan ja tuostakin sanankuuliaisuudestaan tunnettu mies.
ILLIKAISEN SUSO. Niinhän ne korjautuvat ihmiset siellä missä on hyvät papit ja muut sanan palvelijat, eikä semmoiset paljaat lailla jyrisijät kun tässä seurakunnassa… Minkälainen pappi siellä Joroisissa on?
KÄMÄRÄINEN. Siellä on hyvä, uskovainen ja rikas pappi.
RONKAINEN (Vahvistaen). Hyvä ja lempeä pappihan siellä on. Sen saarna on niin paljasta evankeliumia, jotta se on tälle ihmisen luonnolle lempeää kuin saunan löyly.
ILLIKAISEN SUSO. No semmoinen se pitää pappi olla, niin siitä se ihmisen kovakin sisu ja pimeys saa valon. Mutta mitäs kuin tämä Juvan pappi lukee pelkkää lakia, jotta se on ihan kuin puulla päähän paukuttaisi. Turtuu siitä lopulla ja paatuu semmoinen ihminen, joka ei muutenkaan ole vielä synnintuntoon herännyt… Ja eikä se sitte kumma olekaan jos täällä Juvalla on itsekullakin siitä omasta syntisestä luonnostaan alituinen vaiva ja vastus, kun ne sillä tavalla sen turruttavat!
RONKAINEN. Turruttaahan se paha pappi… Vaikka tätä Susoahan ne tässäkin Variksen mökillä hyvin kehuivat.
ILLIKAISEN SUSO (Ujostellen). Mitäpä tässä köyhässä nyt on kehumista ja muuta ylistämistä.
RONKAINEN. Ja niinhän se on jumalinen ja hyvä mies tämä Kämäräinenkin. Kirkkomatkallakin kantoi aina Kaisavainaan kengät, että Kaisan ei tarvinnut koskaan kantaa muuta taakkaa kuin virsikirjan ja eväsnyytin…
ILLIKAISEN SUSO (Ujona, kuin itsekseen). Tuo kirveskin näet on jäänyt ihan siihen vierasten nenän eteen. (Vie kirveen ovensuuhun.).
RONKAINEN. Ja eipä sillä tällä Simolla ole mitään Suson ulkonaistakaan olemusta vastaan… jos niin kun puheisille ruvettaisi.
ILLIKAISEN SUSO (Kainostellen). Mitä tämä nyt minunlainen enää puhuttelemisesta paranee!… Onhan niitä nuorempiakin… ja joilla on omat konnut ja mannut.
KÄMÄRÄINEN. Eivätpä ne kaikki ole luonnolle käypiä.
RONKAINEN. Se ei tämä Simo rikkaudesta välitä… Kunhan vaan muuten on vaimo hänen luonnolle sopiva! (Äänettömyys. Suso ujostelee.).
KÄMÄRÄINEN (Ronkaiselle). Ka sano vaan loppuun… koko asia!
RONKAINEN. Niin jotta jos tällä Susollakaan ei ole vastaan sanomista, niin tämä Simo puolestaan lupaa rakastaa ja kunniassa pitää.
ILLIKAISEN SUSO. Herra isä siunatkoon… Mitä tuossa nyt tuommoista kyytiä pitää!
KÄMÄRÄINEN. Ka mitäpäs se pitkittämisellä paranee… (Lähestellen). Minä tässä vähä lipsuan Suson apuna… (Tarttuu lipsutankoon niin että Suson käsi jää hänen kätensä alle ja alkaa lipsuta, taputellen toisella kädellään Suson selkään lipsuamisen tahdissa ja lukee). Lipsun, lapsun … lipsun, lapsun!
ILLIKAISEN SUSO (Irrottautuen). No elähän nyt vielä siinä… (Panee oven säppiin). Turvatonta naista siinä tuolla tavalla ahdistaa, (Nopeasti). Entäs montako lehmää tällä Kämäräisellä on?
RONKAINEN. Onhan tällä sitä lehmää: Kun on kaksi niin runsaslypsyistä ja aikaiseen poikivaa lehmää, jotta siinä mökissä on tuo maidonpuute yhtä kaukana kuin taivaan valtakunta…
ILLIKAISEN SUSO. No niin ne miehellä pitääkin olla kunnossa kaikki kapistukset, jotta ei paljaille re'en liisteille eukkoa ota, niin kuin nämä nykyajan miehet joilla ei ole muuta kuin tyhjä tuppi vyöllä. (Äkkiä). Entäs onko tällä Kämäräisellä oma hevonen?
RONKAINEN. Omahan tällä on… hyväjuoksuinen ruuninkarva ruuna on…
ILLIKAISEN SUSO. Ä-häh!… Ilmankos se jo Variksenkin Maija tiesi tästä kertoa ja kehua, kun tällä on hevosetkin ja muut elämiset jo omat!
KÄMÄRÄINEN. Omat… Eivätkä ole nekään mökin verot järin suuret.
ILLIKAISEN SUSO (Itsekseen, työssään touhuten). Ilmankos se näet äsken siinä jo kakistutti… Johan minä arvasin siitä, jotta elämän muutos siitä on tulossa.
RONKAINEN. Omat… omat on tällä Simolla kaikki kapistukset ja mökki on semmoinen, että ei siinä kunnon eläjältä työ ja leipä lopu… Ja kun tällä Susollakaan ei ole enää sen enempää vastaan sanomista, niin tää Simo pitää nyt asian päättyneenä ja vie tämän Suson Joroisiin.
ILLIKAISEN SUSO (Taipuen, ujona). No kuka tästä nyt olisi luullut tämmöistä tulevan niin yhtäkkiä, että ei ennätä silmiäänkään pestä eikä kunnolla itseään siunata.
KÄMÄRÄINEN. Mitäpäs tässä Susossa on siunaamista… hyvässä ihmisessä.
ILLIKAISEN SUSO (Kuin nuhdellen). Nii-in!… Vielä siinä sitte sanoo… kun ensin saa aikaan semmoisen muutoksen elämässä.
IIPPOSEN SUSO (Ulkona, koettaa ovea avata). Kiinikö se on ovi kun ei aukea?
ILLIKAISEN SUSO (Hätäillen). No joko se nyt ennätti sen huttuveden keittää… (Kovasti, Iipposen Susolle). Jopa täällä lipsuamisetkin loppuvat… niin että mene nyt välillä ruokkimaan lehmäsi… ja tottapahan sitte iltasella tulet lopettamaan.
RONKAINEN. Se tää Kämäräinen aikookin tällä samalla tiellä sitte viedä tämän Suson myötämöisin, jotta ei tule monenkertaisia pitkiä matkoja.
ILLIKAISEN SUSO. Hyvä isä siunatkoon, minkälaisella kiireellä se nyt viedä höyryyttää… Ikäänkuin tässä ei nyt olisi välttänyt ilman miestäkin… yksinäinen leski.
KÄMÄRÄINEN. Siinä menomatkallapa kun sopii pappilassakin käydä, niin mitäpäs se pitkittäen paranee! (Viulun soittoa.).
ILLIKAISEN SUSO (Hätäillen). No se siunatkoon, en paremmin sano… Nyt ne vimmatut tulevat jo pellavatalkoihin ja… (Avaa oven säpin. Kämäräiselle). Istu nyt siivolla tuohon ja elä ole olevinasikaan koko asiasta.
KÄMÄRÄINEN (Tyytymättömänä murahtaa). Hittokos niitä nyt tänne ajaa.
(Talkoojoukko työntyy saunaan.).
ILLIKAISEN SUSO (Lipsuten). Hyvä isä sitä kiirettä!… Mikä teidät nyt jo tänne ajoi… Ei tuo päivä vielä, puolessakaan liene!
VIULU-HEIKKI. Näihin pellavatalkoisiinpa tässä vaan… Ja ne nää tytöt tahtovat työn päälle sitä tanssimista. (Kämäräiselle). Entäs kukas se tää vieras on?
KÄMÄRÄINEN (Tyytymättömänä). Ka Kämäräinen!
VIULU-HEIKKI. Mhyy!… Vai se!
RONKAINEN. Se… Eikä tää niin erin vieras enää olekaan… tässä talossa nimittäin.
VIULU-HEIKKI. Ei tietenkään!… Ja milläs matkoilla tää sitte on?
KÄMÄRÄINEN (Murahtaen). Onpahan vain!
VIULU-HEIKKI (Piippuaan varaten). Ka voihan sitä viisas asiattakin kulkea… Entäs onko sinulla tupakkaa tarjota… tahi tällä toisella vieraalla?
RONKAINEN (Kukkaronsa viskaten). Onhan tässä näitä tupakoita.
(Tytöt ovat häärineet pellavien kanssa. Yksi pojista on juonut saunakipasta, toinen on noussut lauteille ja suinailee vanhaa vastaa, istuen lauteiden penkillä. Piika-Anni tarkastelee Susoa.).
LAUTEILLA ISTUVA POIKA (Viskaa vastan toiselle pojalle). Junnu! Ota tuosta vastasta varpa, niin saat piipun rassin!
ILLIKAISEN SUSO (Kuin itsekseen, hamettaan kohentaen). Tuokin hameen hakanen… kun ei tahdo kiinni kestää!
PIIKA-ANNI. Siunaa ja varjele!… Kirkkohameko sillä Susolla on pölyisessä pellavasaunassa!
KÄMÄRÄINEN (Lattiaan katsoen, murahtamalla). Eipä tää mikä pellavasauna enää olekaan.
TYTÖT (Hoksaten asian; suhahtaen). Mitä?
ILLIKAISEN SUSO. No mitä siinä nyt kaikkea urkkii ja kyselee!… Oma kohtalonsa se on kullakin.
TYTÖT (Iloisesti huudahtaen). Suso!
ILLIKAISEN SUSO. No vieläkö siinä nyt suosotatte ja sosotatte!…
Ikäänkuin ei vielä omakin vuoronne kerran tulisi!
VIULU-HEIKKI (Viuluaan varaten). Ka mitäpäs siinä sitte muuta kun pannaan tää Heikin viulu voisottelemaan, niin saavat tytöt tanssissa noita lantioitaan heilautella… Kumpiko näistä vieraista on oikeastaan se sulhanen?
KÄMÄRÄINEN (Hyvillään murahtaen). Minäpä se vain.
ILLIKAISEN SUSO (Leikillä toruen). Mhyy!… Vielä siinä kehuu!… Tulee
Joroisista asti ja ottaa omin lupinsa kesken pellavasaunan.
JOUKKO (Hälisten). Tupaan!… Nyt tanssimaan!… Työntäkää Susoa…
(Viulu-Heikki soittaa. Joukko vie Susoa aivan työntämällä, hokien). Suso… Suso… Suso.