KOLMAS NÄYTÖS
Mamman Liisan tupa. Liisa seppänä, takoen hevosen kenkä nauloja lieden luona. Silja vyyhteää viipsinpuulla. Hame orrella kuivamassa.
Mamman Liisa (Takoessaan.) Vai sinä sitä, Silja, jo ennätit sen Härmän miehen viedä. (Tarkastaa naulaa.) Ka, tottapa se oli silloin sinulle sallittu, eikä minulle… se mies. (Työntää naulan lieteen kuumenemaan.) Tottapa… tottapa se oli sallittu niin.
Silja (Puolustautuen.) Ka, mistäs minä tiesin… Kun se itse pyysi. (Lopettaa vyyhteämistä.) Ja saahan tuon nyt vielä ottaa… En minä häntä väkisin pitele.
Mamman Liisa (Ynseästi.) No-oo… Mitäpä näistä kiistelee… eto tavarasta kuin miehestä!… On näitä makkaroita jokaiselle, ollapa vain akkoja ottamassa. (Ottaa raudan liedestä. Äkkiä.) Meneppäs siitä nyt, Silja, ja kutsu tähän soittaja, niin laitetaan tässä tanssit illaksi… (Taoksii.) Minäkin tässä vielä ennätän ennen iltaa ottaa sukaista jonkun miehen-pötkylän, (Silja lähtee. Takoo. Itsekseen.) Jonkun… jonkun miehen tähän ottaa sipaisen rakastamaan ja kunniassa pitämään. (Löppö-Leena saapuu.) No, Löppö-Leena!… Ei siitä Härmän miehen puuhasta tullut sen parempaa… Tottapa se oli korkeudessa päätetty niin. (Pistää raudan veteen.) Tottapa se… tottapa se… tottapa se oli päätetty.
Löppö-Leena (Kuin huokaillen, kuvettaan syyhyttäen.) Tottapa se oli… tottapa… tottapa se oli. (Haistelee kahvipannua.) Kun eivät auttaneet Lullunkaan taiat, niin tottapa se oli päätetty. (Panee pannun pois.) Päätetty se oli… Päätetty… päätetty oli se asia… (Nuuhkuttaa tarkotuksella.) Lämpimältä leivältäpä täällä haisee. (Nuuhkii.)
Mamman Liisa (Arvaa asian.) Ka, onhan siinä tuossa pöydällä vielä kakku… Pistä pois poveesi, ja sitte… (puistelee hamettansa) tuokin hameen pahuus… ja sitte juosta kipaise sanomassa Matikaiselle, jotta käyköön paikalla täällä, niin saadaan puhua niistä naimiskaupoista… So, Löppö-Leena!… On tällä tytöllä nyt vara valita, ja vara on antaa toisellekin.
Löppö-Leena (Työntää leivän poveensa. Kuin huokaillen.) Ehheh… heh-heh!… O-on se vara valita… (Kuin itsekseen.) O-on se vara talollisella… Toista se on talottomalla… Hyljätty kuin sätätön onki on köyhä naima-asiassa. (Pyyhkii suutaan.) Hyljätty… hyljätty on köyhän lempi…
Mamman Liisa (Touhuaa.) No… Ka, mitäpäs tuosta… Härmän miehestä!…
Mieshän se on Matikainenkin… (Siivoaa tupaa) Juosta kipaise vain ja
sano hänelle, jotta nyt saa akan, jos vain ottaa älyää. (Käskevästi)
Mene jo, eläkä siekaile siinä.
Löppö-Leena (Jouduttautuen.) Menee Leena… menee Löppö… Ei se siekaile… ei se siekaile. (Ovessa tarkotuksella) Tottapahan siellä kahvit ryyppään!
Mamman Liisa (Huutaa) Pekka hoi!… Pekka Eevastiina!
Pekka Eevastiina (Kamarissa.) Hoi… hoi! (Tulee) Mikä täällä nyt on tulossa?
Mamman Liisa (Pesee käsiään.) Otappas sinä ja kaulaa ja silitä sitte tuo hame ja tarkasta, onko siinä mitään korjaamista… Minä teen ensin tuon uunin arinan ja sitte… (Potkasee tupakkapölkyn vierimään penkin alle) No… sittepähän nähdään iltasella… Perästä kuuluu, sanoi torventekijä… (Äkkiä.) Mutta tules ensin ja sotke täällä ulkona arinasavi. (Poistuu.) So, Pekka!
Pekka Eevastiina (Kytystelee.) Oh-hoi!… Jokohan tuo nyt menee miehelle, lintu… kun se niin jo pyörähtelee. (Huokailee.) Hoh-hoi… hoh-hoi… Mutta menköön. Ei tästä minun jalastani enää kuitenkaan semmoista kalua tule. (Poistuu.) Ei… ei tule enää kipeästä koivesta sulhasjalkaa.
Juikurinen (Saapuu, kurkistaa kamariin.) Ei näy olevan kotona… Mutta nyt tänä päivänä sitä sitte rysäytetään Matikaiselle perettä ihan oikein Kerimäen kapalla mitaten.
Mikko Siunattu (Saapuu.) No… No… Kuin sitä kuuluu? (Käy kopistamassa porot piipustaan pankolle.) Kuins… kuins kuuluu, Antti Hermanni?
Juikurinen (Hymyilee.) No, nyt jo kannattaa köyhänkin hymyillä… Tää asia kuu onkin ottanut jo niin kovalle, jotta tää alkaa jo tuntua oikealta rakkaudelta.
Mikko Siunattu (Arvaa asian.) Vai ehti hän tulla… Kaisa Josefiina. Vaikka minäkin jo pelkäsin, että hän hylky myöhästyisi… (Selvittää piippuaan puhallellen siihen.) Vai ehti… vai ehti hän kuitenkin, hylky, tulla! (Selvittää.)
Juikurinen (Hyvillään.) No, tosi on asia kuin profeetan sana tai kuin mustalaisen ennustus… Tunnin päästä on tuossa Matikaisen perhe.
Mikko Siunattu (Hökeltäen.) No niin… no niin… Vaikka johan minä sanoin, jotta se tuo usko auttaa sinua, kun et vain ota ja horju… ja kun vain pysyt lujana, niin se auttaa niin kuin tää… olkoonhan tää tupakanpano (panee piipun taskuunsa) niin kuin tää sianrasva auttaa kaikissa näissä yhteisen kansan vaivoissa… näissä ajallisissa vaivoissa, tarkoitan.
Juikurinen (Raapii hyvillään hymyillen korvallistaan.) Näkyyhän tuo aina auttavan kilvoituksen kestänyttä.
Mikko Siunattu. No kuin hän ilkeäisi olla auttamatta. (Ottaa konttinsa.
Vilkkaasti.) Ja no sitte… Tule, veikkonen iloitsemaan… Tule vaikka
lipaisemaan kieltä sen asian päälle. (Menee.) Tuu pois, Antti
Hermanni!… Tuu!
Juikurinen (Ottaa eväskonttinsa.) Ka, kannattaahan tuota nyt jo tulla.
(Menee.)
Jorkka (Saapuu, kurkistaa kamariin.) Missäs se minun hilsuni heilaa, kun sitä ei näy kamarissa… Ka, Liisa!… Kuins kuuluu, Liisa?
Mamman Liisa (On tullut tupakanpanopuuhissa.) Ka, mitäpäs tässä!…
Onko sinulla tulta antaa?
Jorkka (Rivakasti.) Ettäkö tulta! Sitä on enemmän kuin pimeyden valtakunnassa valoa. (Antaa tulta.) Noin! Tupakka päälle, sanoi tyttö kun vihiltä pääsi.
Mamman Liisa (Sytyttää piippunsa.) Tattis vaan. (Puhaltaa savut.)
Sinäkö sitä sitte naitkin tämän Siljan? (Vetelee savuja.)
Jorkka (Hattu otsalla, katsoen sen alitse.) Niin on ylhäällä tähdissä kirjoitettu.
Mamman Liisa. Ka, mikäs sillä on tytöllä. (Vetelee savuja.) Minä oikeastaan arvelin itse sinut tähän ottaa, mutta samapa tuo on. (Käy sylkäisemässä.) Jäihän se tämä Matikainen minulle. Ja… (loputtaa painellen peukalon kynnellä piippua) ja mieshän se on Matikainenkin… kun se kerran kunnon akan saa, niin… ja… (käy sylkemässä) ja sinäkin puolestasi, yhtä hyvän akanhan sinä saat Siljasta kuin olisit minustakin saanut.
Jorkka (Kuin mietiksien.) So… Siis Matikainen.
Mamman Liisa. Mati… (Alkaa puuhailla.) Ja mikäpäs sillä on ero… sillä niin kuin Sanassakin seisoo, niin ei ole juutalaista eikä kreekkiläistä. (Mättää korvosta pyttyyn arinavettä. Äkkiä.) Mutta meneppäs, Jorkka, nosta Pekan apuna se arinasavikorvo tupaan, niin saan tuossa ennen naimisiin menoa tehdä pyöräyttää vielä arinan.
Jorkka (Lyö puukon tuppeen lujempaan.) No saapi nostaa. (Lähtee.) Vai
Matikainen siis!… Siis Matikainen.
Mamman Liisa (Varustautuu uuniin työntymään. Itsekseen.) Onkin kestänyt
arina jo viidettä vuotta… Onnistuneeko nyt tulemaan yhtä luja. (Pekka
Eevastiina ja Jorkka tuovat savikorvon.) Pane tuohon se korvo. Ja nyt,
Pekka, hameen kimppuun, ja sinä, Jorkka, saat mennä.
Jorkka. No, ajöö vain, sanoi ruotsalainen lähteissänsä. (Poistuu. Pekka
Eevastiina ryhtyy silittämään hametta.)
Mamman Liisa (Kuin itsekseen, uuniin menoaan varustellen.) Vaikka saven antajapa tässä olisi tarpeen ollut. (Katselee ympärilleen. Äkkiä.) No… Mutta siinäpä se on Matikainenkin. (Matikainen tulee. Vetää korvon lähemmä pankkoa.) Tulepas, Matikainen, ja anna savea uuniin, niin minä tekaisen tuon arinan, hylyn, ja siinäpä häntä sitte puhuu asiastakin. (Alkaa työntyä uuniin.) So, Matikainen… Sen kun työhön jo talossa, jossa pääset isännäksi. (Uuniin pää edellä työntyessään.) Jossa… jossa pääset isännäksi. (Uunissa mahallaan vyötäisiään myöten, jalat pankolla.) No, Matikainen; alas antaa savea!
Matikainen (Anneksii pikku astialla savea.) No…
Mamman Liisa (Uunissa.) Siitähän minä naimisiin menosta arvelin tässä vähän puhua… Niin jotta ei suinkaan sinulla ole papinkirjassa vielä mitään harakanvarpaita?
Matikainen. O-hoh!… "Harakanvarpaita!" (Nauraa.)
Mamman Liisa. No, se on pääasia, että on puhdas papinkirja… No, annas taas savea!… (Matikainen antaa.) Etkä taida olla niin viinaan menevä, jotta voi jo sanoa juopoksi?
Matikainen (Leikkisästi kierrellen.) No, mitä sitä nyt semmoista kysyykään!… Siksi nyt, jotta maun tunnen, mutta ei sen enempää… "Viinaan menevä!"
Mamman Liisa. No, se nyt onkin vähemmän tärkeä. Mutta siinä on vielä kysymys itsensä pahanhengen variksenvarpaasta.
Matikainen (Leikkisänä pysytellen) "Pahanhengen varpaasta!" Mikä se semmoinen varvas on?
Mamman Liisa. Se on jotta tämä Juikurinen on vihjaillut, jotta sinulla muka on siellä Kerimäellä jo jotain sen naimakaaren ja -parakrafin päällä.
Matikainen (Topakasti.) Se on hiton vale!… Juikurinen puhuu paljaasta kateudesta… "Naimakaaren ja -parakrafin päällä!" (Nauraa, asiaa sotkien.) Vieläkö savea?
Mamman Liisa. Ei… jo riittää! Minä vain silittää sukaisen. (Silittää.) Silittää, silittää sukaisen vain… Kas niin!… Vedäppäs nyt minua vähän kintuista siinä apuna, niin pääsen täältä pätsistä pois.
Matikainen (Vetää jaloista. Liisa laskeutuu alas.) No-han!… Tuliko hyvä arina?
Mamman Liisa (Puistelee hamettaan.) Mikä hän lie tullut!… Onhan siellä nyt savea. (Kuin itsekseen.) On-onhan siellä savea nyt. (Menee asiaan, äkkiä.) No, jos sinulla ei ole mitään semmoisen pahaa parakrafin päällä, niin voitaisipa tässä ruveta puhumaan talosilla olosta. (Kuin itsekseen.) Tässä onkin saanut jo ikänsä yksin elää ja asua taloa, kun näistä täänpuolen miehistä ei ole ei akkaruumiin vahdiksikaan. (Äkkiä.) Mutta ota nyt ensin tuo savikorvo ja vie se pellolle ja pane siellä veräjät kiini.
Matikainen. No… vie hänet korvon, (Vie.)
Mamman Liisa. No niin, Pekka! Saat tähän nyt isännän taloon… Siliääkö se hame?
Pekka Eevastiina (Kytystelee.) Si-iliää… Siliää se emännän hame…
Yh-hyh… Yh-hyh, tätä vanhuuden vaivaa!
Mamman Liisa (Kohentelee alushamettansa.) Mitä sinä muuten pidät tästä
Matikaisesta, Pekka?
Pekka Eevastiina. Ka, mies kun mies… Housuthan tuolla on jalassa silläkin.
Mamman Liisa. Ka, siivolta mieheltähän tuo näyttää… Eivätkä ne valiten potaatitkaan parane. Aika vain siinä valitessa turhaan kuluu, niin jotta olkoon kauppa lukossa… Sen kun vain rovasti nyt aamenen sanoo, niin silloin on tyttöys takana. (Kaisa Josefiina saapuu lapsimytty kainalossa.) Ka! Mistäs se tämä nainen on?… Istu ja paina puuta. (Tulija istahtaa.) Mistä sinä olet?
Kaisa Josefiina (Ilkeästi.) Mistäpäs tämä köyhä on!… Jota kaikki ruojat viettelevät! (Hyssyttää lastaan sylissään.)
Mamman Liisa (Kuin oudostuen.) No!… Onkos se isätön?
Kaisa Josefiina (Ynseästi.) Yyy! (Äkäisesti.) Vielä siinä kysyy!
Mamman Liisa (Ymmällä.) Tämäpä vasta äksy eukko on!… Eikö sitä nyt kysyä saisi!… Sitä varten se on Luoja suun luonut.
Kaisa Josefiina (Hermostuneesti.) No, eikä tarvitse udella… Kun itse sen kuitenkin jo kerran tietää!
Mamman Liisa (Kovenee.) No, pahahenki! (Soimaten.) Mutta mitäs et ole pysynyt Sanassa ja uskossa, vaan olet uskonut kaikkia viettelijöitä ja kiljuvia jalopeuroja ja palvellut lihanhimoa ja elämänkoreutta!… Ja sitte vielä suuttuu, jos kuka kysyy! (Ankarasti.) Siinä se on nyt hedelmä, kun palvelit lihan isää, paholaista.
Kaisa Josefiina (Sähähtäen.) Ja kukas sinun käski vietellä verkkoosi sen isän? (Synkkänä.) Matikaisen… en paremmin sano. (Hyssyttää.)
Mamman Liisa (Silmät pyöreinä.) Mitä?… Matikaisenko?
Kaisa Josefiina (Synkkänä, matkien.) "Matikaisenko!"… Ikään kuin et jo tietäisi, jotta se on sen kakara.
Mamman Liisa (Oudostuen.) Mutta tämäpä nyt vasta jutku ja jysäys on! (Selviytyy) Siis se Juikurisen vihjailu taisi sittekin totta olla! (Ihmetellen.) Tuota Matikaisen ruojaa! (Uhkaavana.) Mutta maltahan, sinä Matikainen, jos sinä yritit minut jutkauttaa valmiin lapsen emäksi!… Maltahan, sinä juukelin eväs, jos sinä… (ovelta huutaa) Matikainen!… (Kovemmin) Matikainen hoi!… Tule sukkelaan! (Touhuaa.) Maltahan, jos on totta!… Kies avita sinua silloin, Matikainen, jos olet väärin todistanut!
Matikainen (Saapuu, hämmästyy, pysähtyy oven suuhun.) Mitä?
(Itsekseen.) Vie sun saakeli! (Raapaisee korvallistaan.)
Mamman Liisa. Mitäkö? (Osottaa.) Mikäs se on tuo?… Häh? (Matikainen raapaisee päätään.) Sis-so!… (Puoli-ilkkuen.) Mitenkäs se nyt on se naimakaari!… Häh, Matikainen? Mars likemmä! (Sysää Kaisa Josefiinan luo.) Entäs nyt, Matikainen? Miten se nyt on naimiskaari? (Äänettömyys.)
Pekka Eevastiina (Itsekseen kytystellen.) Naimiskaari… naimiskaari… naimiskaari!… Yh-hyh-hyh!… Yh-hyhhyh!
Mamman Liisa (Äkkiä, kuin tavallisessa asiassa.) Pekka! Nostappas tuolta eteisestä kätkyt tänne… Joutuin! (Pekka kiirehtii. Omituisesti.) Niin-kuin-niin, Matikainen. Soo, sinä juukelin poika!… Vai sinä aioit tuoda taloon valmiit rieskat… Että niinkuin sian olisit säkissä tuonut… Linkun-lankun! (Pekka tuo kätkyen.) Nyt… (ottaa patukan seinältä, uhkaavasti) nyt, Matikainen, paikalla lapsi siihen!… Sis-so, poika. (Matikainen tottelee, ottaa lasta.)
Kaisa Josefiina (Äkeissään.) Elä retuuta sitä… Mokomakin!
Mamman Liisa (Komentaen.) Sis-so!… Siivosti pitele!… Pitele vain siivosti, poika, perillistäsi!… So… ja nyt peitä hyvästi… ja että ei herää ja ala huutaa!
(Matikainen tottelee. Kaisa Josefiina järjestelee lapsen riepuja.)
Matikainen (Itsekseen, harmistuneena.) Vie perhana, mikä vahinko nyt tuli!
Mamman Liisa (Huutaa ovelta.) Löppö-Leena! Löppö-Leena hoi!
Löppö-Leena (Ulkona.) Hoi!… hoi!
Mamman Liisa (Matikaiselle, komentaen.) Ja nyt souvattamaan, tahi muutoin tällä! (Uhkaa patukalla.) So… ja siivolla. (Matikainen tuutii.) Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hänen pitää korjata ja souvatellakin. Niin kuin Sana sanoo…
Löppö-Leena (Saapuu, kuin itsekseen.) Täss' on Löppö… Täss' on Leena… Sydän kurkussa rientää Leena. (Yskii.) Sydän… sydän kurkussa rientää Löppö huudon kuultuansa.
Mamman Liisa (Touhukkaana käskien.) Meneppäs sukkelaan ja sano Juikuriselle niin, jotta jos hänellä on naimiskaari puhdas, niin… (jyrkästi) tulkoon päättämään kaupat… (kopistaa piippuansa). Mutta sano, jotta jos ei ole puhdas, niin silloin… (jyrkästi) suu poikki koko asiasta! Niin kuin laissa on sanottu… Sano, jotta ei tästä Matikaisesta mieheksi ole… Se ruoja on tehnyt ryönät jo Kerimäellä ja ylitsekäynyt lain käskyt.
Löppö-Leena. No siunaa sitä Matikaista! (Siunailee käsin ja elein.) No siunaa… siunaa sitä syntistä… sitä syntistä Matikaista!… Hyvä isä… hyvä isä!
Mamman Liisa (Ynseästi.) No, sitäkö siitä vielä siunailee!… Ei se akkimus siunaten parane. (Käskevästi.) So, Löppö! Ala painaa Juikuriselle!
Löppö-Leena (Hokee.) Painan… painan!… Painan… juosta painan
Juikuriselle. (Lähtee, ovessa.) Juikuriselle painaa Löppö…
Mamman Liisa (Voitokkaana.) Niin ne seuloutuvat ruumenet nisuista ihan itsestänsä, kun vain ihminen uskoo niin kuin minä. Ja nyt… nyt, Matikainen, tartu kätkyen toiseen päähän!… (Koveten.) Joutuin! (Matikainen tottelee. Kaisa Josefiinalle.) Ja sinä, eukko, tuohon toiseen!… So!… Ja nyt kannatte kätkyen kamariin ja souvatatte siellä, kunnes saadaan muualta asunto!… Mars, sanoi katteini nahkapojalle! (Vievät kätkyen kamariin. Itsekseen päivitellen.) No, en minä olisi mokomaa uskonut Matikaisesta!… Kun olisi jutkauttanut ihan siinä pääkaaressa. (Panee patukan seinälle.) Pahanhengen hyväkäs! (Pekalle.) Ja nyt, Pekka, mene, pane puuta saunan uuniin, jotta saa eukko pienensä pestä ja vaikka siellä asuakin. (Pekka tottelee. Pyörähtelee touhuissaan, laulaa kuten koko tapauksen unohtaneena.)
Ja suutari meni saunaan, ai saunaan, ai saunaan! Suutari tuli saunasta pois, ai-jai… jai-jai!
Silja (Saapuu.) No… Nyt on kaikki tehty!
Mamman Liisa (Vakavasti.) Mutta kuule, Silja. (Sormella varottaen.) Sinä pane se Härmän mies ensin kovan tutkimisen alle, sillä se on semmoinen vikuri sekin, jotta sitä et tiedä, mitä sen takana missäkin kylässä on. (Merkitsevästi.) Niin, niin, tyttö, sinä et tiedä miesten tapoja!
Silja (Ymmällä.) Mitä en tiedä? Jotta sillä on…?
Mamman Liisa. Mitäkö sillä on?… Katsoppas mitä Matikaisellakin oli… (avaa kamarin oven) näetkö?
Silja (Hämmästyen.) Hyvä isä!… Onko sillä lapsi?
Mamman Liisa (Kuin voitokkaana.) So, tyttö! Mitäkö voi miehillä takana olla!… Linkun-lankun!
Silja. Hyy-ii.
Mamman Liisa. Siis… siis, siis, tyttö!… Ota kova vala ja tutki kaikki ajoissa… ennen kun on tullut yhdeksi lihaksi. (Puuhailee viheltäen huolettomana äskeistä säveltä.)
Silja (Jyrkästi.) Mutta ei Jorkka ole semmoinen.
Mamman Liisa (Epäilevästi.) No-ooo!… Mene niistä takuuseen… Mene vain takuuseen miehistä, Silja… No, mutta siinäpä se on itsekin. (Jorkka saapuu.) No, Jorkka, mitenkäs se on se sinun naimisarkumenttisi?… Noo, ka, Härmän poika.
Jorkka (Reippaasti) Naimisarkumenttiniko!… Tuo tyttö se on minun naimisarkumenttini… Silja! (Yrittää kaapata.)
Mamman Liisa (Estää, kädet puuskassa.) E-hoh!… E-hoh, sanoi tään talon emäntä!
Jorkka (Kiehahtaen.) Mutta perrrrr!
Mamman Liisa. No, vaikka err, jos ei ole puhdas se… niin kuin tiedät!
Jorkka. Mikä se on se saakelin "se"? (Uljaasti.) Häh, kysyn minä?
Mamman Liisa (Topakasti.) Se että… katsoppas mitä on Matikaisella.
(Avaa oven. Voitokkaana.) Näetkö, poika, mitä on sinun suvullasi?
Jorkka (Ovella, hämmästyen.) Matikainen! (Nauraa.) Onko sinulla jo "trahtamentti!" (Nauraa.) No sun saakeli sinua! Tyttökö se on vai poika? (Sulkee oven, nauraa.) Vai on miehellä jo valmiit eväät taipaleelle!
Silja (Epäilevästi.) Eihän sinulla vain ole?
Jorkka. No vaikka tuosta poikki! (Vetäisee kaulansa poikki.)
Mamman Liisa. No, jos ei, niin kaksi sormea pystyyn ja vala… Näin!
(Nostaa sormensa.) Paikalla, poika!
Jorkka (Sieppaa puukkonsa, nostaa sen pystyyn.) No vaikka itse puukko… Puukko ja naimakirja on aina puhdas tällä pojalla.
Silja (Reilusti.) No, niin se piti!
Mamman Liisa (Siljalle.) No, kun niin, niin niin… Ken tohtii nostaa sen päälle sormen, niin sillä on kaari puhdas…
Jorkka. No puhdas! (Kehuen.) Härmässä ei ole muuta tahrittua kuin puukko ja papinkirja, (rivakasti) puukko verestä ja papinkirja tuomarin töherryksestä. (Laulaa)
Puhdas on kaari ja kaunis on tyttö, ja kultani on kuin kukka…
(Äkkiä kuin reuhaten.) Ja tule pois sinä kultaseni. (Vie Siljaa käsipuolesta.) Höm Härmästä! Puteli viinaa ja kattila kahvia ja… (jatkaa äskeistä laulua mennessään.)
Kultani ääni on kaunis ja hellä ja hieno on hällä tukka.
Mamman Liisa (Katsoo akkunasta.) Sieltäpä se Juikurinenkin vetäytyy… Saa nyt nähdä, miten ovat sen ukkopahan asiat. (Löyhyttelee hameitansa. Vannoo.) Jos vain näyttää kippuroivan, niin silloin sillekin, että tuosta on viisi hirttä poikki. Jyrkkä peli ja kova meininki on tään tytön talossa!
Juikurinen (Saapuu, hymyillen.) Hyvää päivää, Liisa! Yksinkö sitä vain elää ja olla leiletellään?
Mamman Liisa. No… mistäpäs tähän on ennättänyt ne "toiset" ottaa…
Ja kuka niiden asiat sitte ottaessaan tietää.
Juikurinen. Ka, eihän niitä kuka…? joka ei elä merkeissä ja tunnustähdissä.
Mamman Liisa (Äkkiä.) No entäs mitenkäs ne ovat sinun asiasi siinä kohti?… (Tutkivasti.) Niin jotta onko jo kätkyttä tarvittu? (Kovana.) Mutta elä vikuroi nyt!
Juikurinen (Viisaasti, rauhallisesti.) Niin kätkyttäkö? Eipä sitä… muuta, minkä lie vähä lapsena ollessaan… Mutta omaan laskuun ei ole vielä se koje heilunut.
Mamman Liisa (Topakkana.) Onko se varma?… Niin jotta vaikka valalle.
Juikurinen. No vaikka ihan ijäiselle tuomiolle, niin hussanlullaa ei ole tarvittu!
Mamman Liisa. No, jos niin, niin kaksi sormea tuohon polvelle. (Nostaa polvensa ylös.) No! Vala ja kova kuin kivi!
Juikurinen (Panee sormet polvelle.) No, vaikka kaikki varpaatkin, niin ei väräytä selkäpiitä!
Mamman Liisa (Tyytyen.) Siis se asia on niin kuin Sana ja usko vaatii. (Selittäen.) Se Matikaisen pahuus kun oli tässä minulle mukeltaa valmiin pennun, niin tulee tässä jo varovaksi.
Juikurinen (Viattomana, muka hämmästyen.) Soo tuota… Vai on sillä jo se!
Mamman Liisa (Kummastellen.) O-on!… Eto miehen kutale vielä… niin jotta ei luulisikaan. (Touhuaa.) Ja sitä myötenpä tämä asia onkin sitte valmis… Sinä siis tahdot niin kuin myötä- ja vastoinkäymisessä…?
Juikurinen. Ka, mikäpäs siinä… Jos kerran otetaan ja heittäännytään yhdeksi lihaksi ja vereksi… (Hymyilee.) Niin jotta sittepä tämä asia laukesikin paljaan uskon avulla itsestään kuin Antti Auvisen housut.
Mamman Liisa. Mutta on siinä vielä yksi asia. (Naputtelee sormellaan patukkaa. Merkitsevästi.) Entäs tämä!… Linkun-lankun! Niin että jos vain vähäkään sitä "pimpelin-pompelia", niin tuosta tulee!
Juikurinen (Hymyilee.) Ka, johan ne kylällä siitä juttusivat, mutta tottapahan nyt miehinen mies tuon reisan sietää. Onhan sitä maailmassa kannettu raskaampiakin ristejä kuin tuo yksi patukka.
Mamman Liisa (Tenäten.) Jaa-a!… Mutta se pitää olla vastaan sanomatta, ja kuten Sanassa, että jos lyö oikealle, niin käännä vasen. Mutta jos niin, niin silloin kauppa kiinni ja papilta aamen!
Juikurinen. Ka, mitäpäs tässä nyt turhalla tinkaa!
Mamman Liisa (Tenäten) Että siis ei toraa eikä riitaa ja sotaa ja tappelua?
Juikurinen (Hyvällä tuulella.) Ka, eipä sitä yleensäkään sieltä meidän puolelta vastaan tapella ja aseilla lyödä… Siellä vain rojautellaan miehiä näillä pisto- eli leikkipuheilla, niin jotta se vihlaisee toisinaan munaskuita myöten.
Mamman Liisa. No, se on siis reilassa, se kohta… Mutta entäs Sana ja saarna…? Sillä se tiedä, jotta tässä talossa on Sana ja saarna niin luja, että se pitää kuin (nostaa polvensa ja lyö siihen) naulattu… Miten se on uskon kanssa?… Onko se luja?
Juikurinen (Pyyhkii hihallaan nenänsä.) Niin uskonko?… No, johan se on vakuutettu, jotta se on luja ja sitkeä kuin kissannahka…
Mamman Liisa (Pyörähtää.) No! (Nopeasti.) Muutapa tässä ei enää olekaan… Minä vain muuttaa sipaisen tämän puhtaan hameen päälleni, niin lopettaa höyräytän tään tyttönä olon, niin jotta peli vain soi ja polska leiskuu. (Panee puhtaan hameen päälleen. Äkkiä.) Osaatko sinä tanssia liihotusta?
Juikurinen (Kierrellen.) Ka, ainahan sitä on yhtä ja toista oppinut maailmanselällä kulkiessaan… Kun sitä on jo saanut vaeltaa jos minä.
Mamman Liisa (Touhuten.) No, jos et osaa, niin onhan se Miihkuli, tahi vaikka kuka muu. (Miihkuli saapuu.) Ka! Siinähän se Miihkuli tuleekin! (Juikuriselle.) No, ja nyt ala, Juikurinen, pitää huolta akastasi: pistäänny antamassa kauroja ruunalle ja sitte toimita pappi, joka samalla kastaa Matikaisen lapsen, jotta ei tarvitse kastamattomien pakanoiden kanssa asua saman katon alla… Joutuin, Juikurinen! Minä tässä touhuan Miihkulin kanssa. (Juikurinen lähtee.) No, mitä kuuluu, Miihkuli?
Miihkuli (Pyyhkii otsaansa isolla nenäliinalla.) Ei niin mitään kuulu; sinä, sanovat, kuuluu, menet miehelle, Liisa. Vot kuuluu!
Mamman Liisa. Ka, niinpähän tässä vielä höynäytyi… Mutta se rakkaus!… Niin-kuin-niin… Se on, näkyy, se rakkaus ihmisessä niin lujassa kuin perisynti ihmisen lihassa… Niin kuin ymmärrät. Sis-so!
Miihkuli (Purkaa tavaroitansa.) Se on oikein hyvä asia, rakkaus. Ylen on hyvä naineena olo!… Saat muiskut!… Saat pusut… A nyt sinulle myös täältä silkit… (Antaa ja itse valmiiksi pukee koruja.) Tästä näin… Oikein hienot myön silkit sinulle… Tästä tämän… Ylen on kaunis.
Mamman Liisa (Estellen.) No-oo… Mitä tästä koristaa… Vanhasta akasta! (Panee silkkihuivin päähänsä.)
Miihkuli. No sitte tulee nuori akka… Näin tämä… Ylen on nyt ihana akka… Jos ei olisi omaa kotona, niin pusut näin panisin (heittää sormisuukon.) Ah kun on makea pusu! (Punoo päätään.) No, synti… suuri synti on pusu vieraalta akalta!… Entä helvetti! Vhiu! (Viheltää.) Et uskalla niin ajatella pusua… Nyt tämä… korvarengas…
Mamman Liisa (Varottaen, kovana.) So, so!… Se on jo elämänkoreutta…
Ja mikä on sitä, se on isästä paholaisesta… Sis-so!
Miihkuli. No, kun ei, niin ei sitä… Kun hän on isästä pirusta, ruoja… Kun hän on siitä, kestä on pusut, niin ei häntä…
Mamman Liisa (Katselee itseään.) No!… nytpähän tämä onkin jo kaunis kuin ruusu! (Nopeasti, pyörähtäen, ottaa piippunsa.) Annas kun tuosta vielä vetäisen savut. (Miihkuli antaa kiirehtien tulta.) Viimeiset tyttösavut vetäisen. (Sytyttää.) Pah… pah… pah!… Tattis vain tulesta! (Menee pankon luo, kuin hieman pyörähdellen, laulun mukaan lehahdellen ja hamettaan molemmin käsin löyhyttelemällä kohennellen. Laulaa piippu suupielessä.)
Nyt kukkivat ihanat ruusut!
Ral-lal-lal-lal-lal-lal-lal-laa!
(Sylkäisee lieteen. Jorkka tulee.) No, Jorkka! Nyt se muuttuikin jo Juikuriseksi… se mies. Mutta pohjallahan ne ovat aina paraat potaatit!
Jorkka. Että siis… siis Juikurinen!
Mamman Liisa. Ka, kestäväthän ne housut Juikurisenkin jalassa. Ja vaimo ja Sana se on joka pitää muuta jöötä. (Väkeä työntyy tupaan.)
Miihkuli (Korjaa tavaroitansa pois.) A vot jo väki! Tytöt ja pojat…
ja vot ovat kihlajaiset. (Ihastellen,) Ah kuin ovat koreat tytöt!
(Korjaa kiireesti tavaroitansa.) Kukkivat kuin ruusut, neitsykäiset!
(Silja saapuu.)
Jorkka. Ihana on kulta pojalla!… Ja nyt sun-perrkutirallaa… viulut soimaan ja tanssitaan. (Juikurinen saapuu.)
Mamman Liisa. No, ka nyt kirkas peli ja polska!… Ja nyt se menee tämä tyttö, jotta heilahtavat helmat… Mutta… no… niin kuin sanottu!… Soita pelimanni liihotusta!
Kaikki (Hälisten.) Hyvä… Liihotusta!… Liihotusta!… Hyvä!
Jorkka (Riuskasti.) Eikös panna Härmän polskaa… jo järkiään! Niin että veitset välkkyvät ja punainen vuotaa!
Mamman Liisa (Käskevästi.) Suu poikki! Mitä siihen tulee, niin…
(Äkkiä.) Joko ovat valmiit parit?
Kaikki (Hälisten.) Jo… Jo… Jo! Valmiit… Soittaja!
Mamman Liisa. Miihkuli!… Tule tanssi minun parinani liihotusta… Se ei tuo Juikurisen makkara osaa sitä.
Miihkuli (Kepsakkana.) A vot… Ilolla tanssin… Ylen ilolla tanssin… vaikka hänestä synti tulisi… vaikka kuolema perisi.
Juikurinen (Lupaa antaen, ettei näyttäisi olevan hamevallan alla.)
Ka… minun puolestani ei ole estettä… vaikkapa nyt Miihkuli!
Mamman Liisa (Puoleksi toruen.) No! Joko siinä alat isännöidä!… Muista sinä vain se… (omituisesti) niin, no, se. (Antaa piippunsa.) Ja imeksi tuota piippua, jotta ei sammu sillä aikaa kun minä tanssia pyöräytän pois koko tään tyttönäolon ja ottaa sipaisen selkääni eukonnahat.
Juikurinen (Tottelee.) Ka… alkaa häntä sitte jo rakastaa ja kunniassa pitää… vaikka tätä piipputulta vireillä pitäen… (Soitto alkaa.)
Mamman Liisa. No! (Sylkäisee kämmeneensä, hieraisee kämmeniään yhteen ja liihottelee sitte kankeana kädet puuskassa edes takaisin, huulet kiinni puristettuina, silmät aivan napillaan päässä. Miihkuli samaten vastapäätä reuhkaisee hyvin kepeänä. Toiset ovat kuin piirissä ympärillä, tehden hieman liikkeitä.) No näin!
Miihkuli (Hyvillään hokien.) Vot näin!… Vot… vot!
Mamman Liisa (Muutamia kertoja edes takaisin liihotettuansa sylkäisee taas kämmeneensä, hieraisee käsiänsä yhteen, polkee jalkaa, ojentaa kätensä Miihkulille ja pyörii tämän kanssa. Toiset pyörivät nyt parittain. Käsiään Miihkulille ojentaessaan.) No, nyt jo.
Miihkuli. A nyt!… Vot nyt! (Pyöriä reuhkaisee.) Nyt menee se tyttöys sinulta, Liisa.
Mamman Liisa. Tyttöys meni, mutta akkuus alkaa. (Sylkäisee pivoonsa.)
Pyöritään, Miihkuli, kovasti… Nyt!
Miihkuli (Sylkäisee kämmeneensä, lyö jalkaa maahan, pyörii Liisan kanssa reuhkaisten.) Hih!
Mamman Liisa (Yhtyy hihkaisuun.) Niin-kuin-niin!… Linkun-lankun.