TOINEN NÄYTÖS
Sama tupa. Löppö-Leena varustautuu sekaamaan kortteja.
Mamman Liisa veistää kirvesvartta.
Mamman Liisa (Tarkastelee veistostansa, puhetta jatkaen.) Sisso!… Vai niin!… No, minkäslaista se sitte oikeastaan on se naimisissa olo?… Sinä kun olet siinä ryllissä jo ollut.
Löppö-Leena (Tapailee. Puhuu omituisesti toistellen.) Ka… onhan tuo… Siinähän tuo menee… Menee… menee… Menee… menee se siinä. (Pyyhkäisee nenäänsä.) Ja ainahan siitä on ukostakin apua päiväseen aikaan. (Sekaa kortteja.) On… on… On siitä apua ukosta… On siitä työssä apua.
Mamman Liisa (Viheltää: "Kun kukkivat kaunihit ruusut", ja veistää taas hieman. Äkkiä.) Ka, tottapa se on sitä varten Sanassakin, jotta miehesi puoleen pitää sinun halusi. (Lopettaa veistoksen.) Tottapa… tottapa se on sitä varten.
Löppö-Leena (Kuin itsekseen ja kuin se olisi hänen omaa puhettaan.)
Sitä… sitä varten se on sanottu… Sitä varten se on Sanassa sanottu.
(Liisalle.) Vai on siellä Sanassa niinkin sanottu. (Kuin itsekseen.)
Vai on… vai on niin Sanassa sanottu.
Mamman Liisa (Työtä lopettaessaan ja pöydän luo mennessään laulaa kiekuttelee.)
Kun kukkivat kaunihit ruusut,
niin voi kun ne kukoistavat!
(Leenalle.) No, povaa häntä nyt sitte! Jos tässä hyvinkin vielä pyörähtäisi naimisiinkin. (Leena jouduttautuu. Mamman Liisa puistelee hamettansa.) Povaa nyt ensin siitä Härmän miehestä… olisiko tuo onneksi.
Löppö-Leena (Levittää kortteja. Jatkaa äskeistä toistellen.) Povaa Leena… povaa se Leena… povaaa… (Äskeistänsä jatkaen. Kuin itsekseen.) Vai on siellä… vai on siellä Sanassa niinkin sanottu. (Liisa nostaa.) Ruutu pohjalla. (Jatkaa äskeistä, selitellen.) Minulla ei tule sitä Sanaa niin ulkoa tutkituksi. (Levittelee kortteja. Kuin itsekseen.) E-ei tule ulkoa Sanaa tutkituksi… Kas tuota herttarouvaa… Mutta kun sen on kerran kätkenyt sydämeensä, niin mitäpä hänestä enää sitte kaikista haluista ja himoista kirjasta tutkii… Mitäpä… mitäpä himoista tutkii!… Hertta kolmantena… No…
Mamman Liisa (Tarkastelee.) Ruutu ja kuningas ja hertta… Eikös ne ole hyvät kortit Härmän pojan päältä?
Löppö-Leena (Kuin itsekseen, korttejansa asetellen.) Hyvät… hyvät ovat kortit Härmän pojalla. (Näyttelee sormella korttia tökkien) Tuossa on onnellinen elämäntaival… tässä rakkaus… tässä onni… ja tässä se… aviosänky.
Mamman Liisa (Tarkkailee kortteja, toistelee kuin ajatuksissaan.)
Sänky… ja sänky… ja… (Äkkiä.) Eikös tuo herttamies ole sen
Matikaisen kortti?
Löppö-Leena (Kuin omissa asioissaan puhuen.) Sen on kortti… sen on hertta. (Kääntää puhetta.) Ja mikäs tässä on sinunkin ukolle mennessä. (Asettelee kortteja.) Mikäs… mikäs on mennessä ukolle… Sittepähän tietää senkin ryllin… Sitä varten sitä minäkin ukolle menin… (asettelee) jotta… jotta tietäisin senkin ryllin… senkin ryllin… senkin ryllin. (Povaa) Matikaisen tie on tässä. (Näyttää sormellaan tökkien.) Tuossa on raha… tuossa rakkaus, ja tässä sitte lapset. (Alkaa koota korttejansa.)
Mamman Liisa (Ynseästi.) Noo… ei siitä Matikaisesta ole. Semmoinen tyhjällä nauraja… (Jyrkästi) Niin että se poikki ja: "tämän Hännän miehen puoleen pitää sinun halusi oleman." (Kakistelee ja käy sylkemässä. Muuttuen.) Vaikka olisihan Matikaisella se etu, että on päässyt kvartesmanniksi. (Pyörähtää. Päättävästi.) Mutta mikä poikki, niin se poikki. Ja siis Härmän mies… Niin-kuin-niin! (Äkkiä.) Tuleppas, Löppö, ja viedä rytäytetään tämä vesikorvo lehmille… Ei se Pekka ennätä niitä akkojen töitä tässä enää tehdä… Tarpeena tässä se härmäläinen jo menee. (Poistuvat korvoa kantaen.)
Löppö-Leena (Mennessänsä.) Viedään… viedään pois vesi… Viedään, viedään vesi pois.
Silja (Saapuu, ryhtyy kerimään. Laulaa keriessään.)
Ah voi sydän parkaa, nyt kun kukkivat ruusut, enkä onnea arkaa kiini saa, ah, en saa!
(Selvittelee vyyhteä.)
Siksi itken mä salaa, nyt kun kukkivat ruusut, luokse kultani halaa aatos mun, ah, voi, mun.
Jorkka (On saapunut. Katsoo.) Niinkö?… Ettäkö kun kukkivat ruusut?
Häh, Silja?
Silja (Kuin närkästyen.) No, mitäs se sinuun kuuluu!
Jorkka (Reilusti.) Mitäs kuuluu!… Näetkö, Silja, että eikö ole reiluja poikia Härmän mammoilla? (Lähestyy kuin muka huojuen.) Joko minä koppaan linnun polvelleni?
Silja (Heristää lankakerällä.) No, tulehan, niin tuosta saat! Luuletko jotta tämän kylän tytöt eivät uskalla heilautella helmojansa! (Tekee rivakan ynseän helmanheilautus liikkeen.) Pyh!
Jorkka (Panee leikiksi.) Elä, elä!… Elä helkkurissa lankakerällä. (Lähenee. Silja sieppaa kerinnakkansa, pistää sen keskelle lattiaa ja pysyttelee kerinpuiden suojassa.) So, so sinä ruusun kukka! (Lähtee perästä.) Sinä tämän pojan tuleva kulta.
Silja. Tulehan vain, niin näet! (Kiertävät kerinnakkaa. Silja vältellen kiinniottajaansa.) Älä kaada kerinnakkaa, kuule.
Jorkka. Kerinnakkaako, kuule… Kuule sinä, tään kylän tyttö! (Aikoo siepata kiinni, kerinnakka kaatuu.)
Mamman Liisa (Saapuu. Ankarasti.) So! (Äänettömyys.) Onko tämä talo mikä Sodoma ja Gomorra… että syntiä ja pahuutta!
Silja (Kuin itsekseen, muka närkästyneenä.) Kun tulee siihen! (Pekka
Eevastiina saapuu.)
Mamman Liisa (Varottaa sormellaan, komentavasti kun ainakin emäntä.) Kuten sanottu, niin jos semmoista, niin (osottaa ovea) tuosta on viisi hirttä poikki tässä talossa. (Kädet puuskassa) Niin että jos niikseen tulee, niin tässä talossa katsoo mies tyttöön kuin pukki ruumenhuoneen ovella.
Jorkka. Sun sumppatirallaa sitä komentoa!… Mutta tieräks sä mitä…
(Nostaa polvensa ja lyö siihen.) Härmän poika kun rykäisee, niin…
Mamman Liisa (Keskeyttäen, topakkana.) Jaa!… Mutta tässä talossa on Liisa Liisana, ja vaikka Härmän poika rykäiseisi, niin tässä ei Raakeli ennen Leeaa… Sillä ikä ja orninki ja kristillinen meno. (Siljalle.) Ja nyt Silja kamariin! (Silja menee kerinnakkoinensa. Sulkee oven) Niin se seisoo sanassakin, että nuorempi ei ole ennen vanhempaa… No… So… Ja sitte töille. (Poistuu.)
Jorkka (Itsekseen.) No, mutta perhana! Akkaväkikö se sitte tässä Härmässä aikookin jöötä pitää. (Vannoen) Ei, saakeli! Tästä pitää tulla ilman muutos. (Poistuu.)
Pekka Eevastiina (Hieroksii jalkaansa, itsekseen nurkuen.) Eh-ehheh!… Kuppuutusta halaa tuokin jalka taas nyt… (Nurkuvammin.) Kuppuu… kuppuutusta ikävöi jalka.
Mikko Siunattu (Saapuu kirves olalla.) No!… Terve vain sitte, Pekka! Ja kuin sitä kuuluu? (Panee kirveensä penkin alle, hokien.) Kuin kuuluu, Pekka?… Kuin kuuluu?
Pekka Eevastiina (Vaivaloisesti.) Ka, sitä vanhaa jalkakipua… kipua ja vaivaa kuuluu Pekan jalasta. Yh-hyh!
Mikko Siunattu (Puuhaa ja touhuaa ryhtyäkseen tervaamaan, hakien kenkäpariaan.) Niinhän sitä kuului ennen aikaan siitä minun ruunankin jalasta, mutta minä otin ja voitelin sitä sianrasvalla ja sitte vaihdoin koko hylyn mustalaiselle, ja täydestä hän otti ja meni…
Pekka Eevastiina. Yh-hyh… Yh-hyh… Sian… sianrasvalla… sianrasvalla.
Mikko Siunattu (Puuhailee.) Ota, voitele sinäkin sillä… veli… voitele veli sillä… voitele… Se parantaa kaikki taudit. (Hämmentää tervapyttyä.) Voitele… voitele veikkonen sillä… Entäs kuin sille itselleen emännälle kuuluu?
Pekka Eevastiina (Syyhyttää pakaraansa.) Ka, mitäpä tuolle enää kuuluu tavallisia. Kun se jo kuului puhuvan, jotta ei Raakelia ennen Leaa, niin eikö tuon halu jo liene miehelään olemassa. (Yskii.)
Mikko Siunattu. No oikein hän siinä tekee, Mamman Liisa. (Huitaisee kädellään.) Anna tytön mennä miehelle… Anna, veikkonen, Liisan saada tää… tää nyt mies. (Tervaa.)
Pekka Eevastiina (Tyytyen kohtaloonsa.) Ka saakoon… Ei tästä minun jalastani taida enää niin kalua tulla, jotta hänet eukokseen ottaa… tämän Liisan. (Lähtee vaivaloisesti ulos.) Äh-häh-häh… Ei taida… ei taida minusta niin pian sulhaista tulla.
Mamman Liisa (Saapuu. Alkaa varustautua suutaroimaan, toimilleen puhuen.) Niin-kuin-niin!… Siis sen kun suutariskalut esille, tyttö… Linkun-lankun!
Mikko Siunattu. Ka niin… Ka niin! (Panee tervatun kengän uuniin menemään.) Vaikka nytpä tää pitää sinunkin ottaa jo tää… niinkuin tää mies… Jos minä tässä niin kuin puhemieheksi heittäännyn… Vaikka tään Juikurisen puolesta, tarkotan. Vai kuin sinä, Liisa, arvelet? (Tervaa toista kenkää.) Kuin… kuin sinä arvelet, Liisa?
Mamman Liisa (Kuin itsekseen halveksivasti.) Juikurisen puolesta!
(Vetää vuotaa penkin alta)
Mikko Siunattu (Tervaa. Vilkkaasti.) Ka, hyvän miehen saat hänestä… Juikurisesta. Kova uskomaan ja niin kuin tässä… uskossa, tarkotan, kova kilvoittelemaan… Ja kun on aviosääty ja rakkaus ja talo ja vielä se… kuten sanoin, se uskonkilvoitus, niin mitä häntä muuta enää osaa tarvitakaan… niin kuin tää yks syntinen ihminen. (Panee kengän uuniin) Mitä… mitä muuta häntä kehtaiskaan tarvita enää, kun kerran tää niin kuin rakkaus ja toivo ja uskonkilvoitus on.
Mamman Liisa (Istahtaa suutaroimaan.) Mutta Sanassakin sanotaan, että usko ilman työtä on kuollut, ja Juikurinen on laiska. (Terottaa suutarisveistä.) Mitä siitä sitte paljaasta uskosta, kun se ei viitsi työtä tehdä. (Mikko Siunattu istahtaa penkille tarinoimaan.)
Mikko Siunattu (Puolustelee.) Kuin hän ei työtä tehdä… Ja toiselta puolen tää ihminen, yleensä ihminen tarkotan, jos hän kuin työtä tekisi… liiaksi tarkotan jos hän tekisi, ei hän sillä Aabrahamin helmaan pääsisi. Niin kuin nyt tääkin… otetaan tää Aadam (turistaa nenäänsä) hänkään… tää Aadam, ei tehnyt työtä paratiisissa, mutta autuas oli. Mutta erämaassa hän taas… tää Aadam… hän teki työtä ihan otsansa hiessä, mutta… (turistaa) mutta Aabrahamin helmaan ei päässyt. (Kakistelee kurkkuansa.) Niin jotta kun on vain se kilvoitus… se uskonkilvoitus ja se usko… Ja… hyvää nahkaa sinulla siinä on… (Laputtelee nopeasti kenkien pohjalla lattiaa.) Ja niinkuin nyt tämäkin Antti Hermanni… tää Juikurinen… niin hän eläisi tässä sinun luonasi kuin laiska muurahaisen luona… niin kuin Sanakin käskee, ja sinä… Pikeäkö etsit?… Täss' on pikilappu… täss' on hän… ja sinä häntä Antti Hermannia… kuin häntä sanoisi… sinä häntä opettaisit ja niin kuin rakastaisit… Ja hän on pirun metkaa ja hyvää… tää rakastaminen, tarkotan. (Äkkiä.) Ka, siinäpä se Löppö-Leenakin tulee… (Lähteä touhuaa.) Minä tästä sitte otan ja… otan ja niin kuin lähden… (Juo korvosta.) Minä, se on, lähden. (Menee. Löppö-Leena on tullut.)
Mamman Liisa (Hioo suutarisveistä penkissä kiinni olevaan remeliin.)
Meneppäs, Leena, ja kuiskaa sille Lullu mustalaisen eukolle, että
tekee vähän taikaa… Tämän Härmän miehen päälle… Ymmärräthän.
Niin-kuin-niin… Ja niin jotta se ei tähän Siljaan kietoutuisi…
Sis-so! (Ryhtyy työhön.)
Löppö-Leena. Ka, joutaahan tästä. (Huokaillen.) Joutaa… joutaa tästä… Kun ei ole elämisen murhetta. (Tekee lähtöä.) Elämisen… elämisen murhetta kun ei ole. (Mennessään.) Ei ole… ei ole… ei ole murhetta… ei…
Mamman Liisa (Taakseen katsomatta. Löppö on jo mennyt.) Ja vasta sitte, jos ei Härmän mieheen tehoa, niin sitte Matikaiseen. (Katsahtaa.) Ka, joko se Löppö meni! (Suutaroi, vanhaa kenkää paikaten.) Löppö… Löppö meni. (Tarkastaa kenkää.) Paikka tuohon ja… niin-kuin-niin… Jos tässä vielä kerran tanssiksi pistäisi, niin ovat kengät kunnossa. (Hoihkasee.) Silja… Sil-ja! (Kaivaa piipusta porot.)
Silja (Tulee.) No, mitä nyt?
Mamman Liisa (Suutaroidessaan.) Niin kuin sanottu, niin Härmän miehen päältä rakkaus pois, jos ei ole tältä Liisalta lupaa. Ja… no…
Silja (Kuin närkästyen.) No… Kukahan tuota nyt rakastuisikaan!…
Mokomaan itsensä kehujaan!
Mamman Liisa (Keskeyttäen.) Sis-so! (Panee piipunperät suuhunsa.) Ja on sinulla vielä ikää odottaa ja… (äkkiä) no, otat sitte vaikka sen Antti Rimpiläisen pojan, niin saat ukon kuoltua talon.
Silja (Ynseästi.) No… Johan minä nyt!… (Lähtee nyreissään.)
Vähättelen koko rakkaudesta!
Mamman Liisa (Itsekseen suutaroiden.) Joutaa… joutaa hän odottaa
Rimpiläisen poikaa!… Joutaa odottaa tyttö. Ja nyt tuohon paikka.
(Laulaa, naskalilla reikiä pistellessään. Nuotti sama kuin "Nyt
kukkivat" j.n.e.)
Ja suutaa-ari polskaa-aksi pistä
voi, voi kun hän polskasi, voi.
Juikurinen (Saapuu, hymy huulillaan.) Se on nyt tää Liisa jo niinkuin suutarina. (Istahtaa penkille katselemaan työtä. Leikkisänä.) Suutarimestarina, tarkotan.
Mamman Liisa. Ka, kukapa se paikkaa köyhän kengät, jos ei köyhä itse.
(Äkkiä.) Paljoko siellä ottavat Savossa lapikasparin teosta?
Juikurinen. Ka, paljokos ne siitä, teettäjää myöten vain: tuhlarilta enemmän, tinkijältä vähemmän.
Mamman Liisa (Naulaa.) Täällä nylkisivät suutarit nahan päältä, jos niillä teettäisi.
Juikurinen (Maireasti hymyillen.) Ka, se ei ole täällä vielä kristillinen hapatus noussut taikinassa… tässä uskontaikinassa, tarkotan… niin että suutaritkin on siinä ahneuden paulassa. (Venyttäytyy penkille laiskan näköisenä kylelleen, pää käden nojassa, ajaa asiaansa.) Senpä vuoksi se menisi tällä Liisallakin tässä apuna tämä (hymyillen) vast'uudesta syntynyt mies. (Imeksii piippuaan ja katsahtaa hymyillen.) Semmoinen, joka on jo vedestä ja hengestä syntynyt. (Katsoo.)
Mamman Liisa. No… Kukapa niiden uudestasyntymiset tietää… ovatko hengestä vaiko lihasta syntyneet. (Naulaa, kuin itsekseen.) Taitavat olla paljaasta lihasta uudestisyntyneet koko miehet.
Juikurinen. Ka, se on sekin asia miestä myöten… Niin jotta mikä on tällä paikkakunnalla lihasta, se voi jo tuolla vaikka vain paljaassa Savossa olla hengestä ja tästä pelkästä rakkaudesta. (Imeksii piippuaan.)
Mamman Liisa (Ynseästi.) Rakkaudesta! (Vetää Juikurisen alta nahkaa.) Nouseppas siitä "rakkaudesta", että saan tuon nahan. (Juikurinen kohoaa istumaan, tarkastelee nahan paksuutta. Kuin itsekseen.) Olisikohan tuosta ottaa vielä lappu… (kuin miettien) lappu… lappu ottaa tuosta. (Äkkiä.) Olkoon. Riittää tuo. (Ryhtyy työhön.)
Juikurinen (Ajaa asiaansa, taputellen kenkiänsä.) Ja eikös se tää Mikko
Siunattu puhunutkin Liisalle… tästä minun asiastani?
Mamman Liisa (Halveksivasti.) Mikä asia se sinullakin vielä olisi!
Juikurinen. Ka, se tämä rakkauden asia… Se Mikko lupasi siitä tiedustaa Liisan mieltä.
Mamman Liisa. Pyh!… Kun tuolla naskalilla pistän. (Tökkää naskalilla ihan kuin pistääkseen Juikurista polveen.) Rakkauden asia! (Pistelee reikiä kenkään.) Senkö täyteisen asia se semmoinen on?
Juikurinen (Hymyilee) Ka, se tavallinen naima-asia… (Syyhyttää polveaan, leikillisesti.) Niin kuin Sanassakin sanotaan, jotta miehensä puoleenhan se vain pitää yksinäisen naisen halun hyrrätä… (Äänettömyys.) Vai mitä, Liisa?
Mamman Liisa (Kuin itsekseen) Halu hyrrätä! (Hankaa kiillotuspalikalla kenkää. Päättävästi.) Ei, Juikurinen! Ei sitä niin vain… Niin se seisoo Sanassakin, että ensin "seulotaan akanat nisuista", ja "ei sikaa säkissä." (Koputtelee vasaralla.) Niin-kuin-niin!… Linkun-lankun!… (Laulaa koputellessaan.)
Ja suutari polskaksi pisti,
ei muistanut lestiään hän…
(Tarkastelee kenkää. Voitokkaana.) Linkun-lankun!… Linkun-lankun,
Juikurinen!
Juikurinen. Mutta jos sitä Liisakin pistäisi niin kuin avioksi… kuin se toinen suutari pisti siksi polskaksi.
Mamman Liisa (Kertaa laulunsa, työssä ahertaen.)
Kun suutari polskaksi pisti niin… ralla-la… ralla-la… laa.
Juikurinen (Syyhyttää polvikuoppaansa. Jatkaa omaansa kuin leikkisästi.) Olisihan tässä minullakin jo mikä tarvitaan: tarpeellinen naimaikä on ja, niin kuin sanottu, niin usko. (Odottaa. Lisää.) Ja ainahan se silloin muusta maallisesta Herra huolen pitää.
Mamman Liisa (Sylkäsee kenkään ja hankaa, kiillottaa sitä. Kuin itsekseen, ynseästi.) Usko sinulla… Työtön usko! Sitäkö paholaista sillä tekee. (Kakistelee ja sylkäsee. Varmasti.) Usko laiskuuteen sidottuna on kuin pukki puuhun kytkettynä, ölisee vain siinä ja pitää ääntä eikä osaa sen autuaammaksi tulla, tahi muuten lihoa.
Juikurinen. Ka ei, (puolustautuu) jos ei usko ole niin kuin sinapin siemen. (Odottaa.)
Pekka Polykarpus (On saapunut, istahtaa penkille Liisan toiselle puolelle, puhua nurisee kuin tervehdykseksi.) Olin Mikko Siunatulla tätä korvaa tohtoroittamassa, niin samalla tulin tätä Liisaa katsomaan.
Juikurinen (Jatkaa omaansa.) Ja yhdessäpähän tässä sitte uskottaisiin ja rakastettaisiin. (Odottaa hymyillen.)
Mamman Liisa (Päättävästi, viskaa valmistuneen kengän pöydän alle.) Ei, kultani, sanoi tyttö hentullensa. (Ottaa toisen kengän korjattavakseen.) Sinä olet laiska kuin joulumakkara, ja alussa on jo sanottu, että otsasi hiessä pitää sinun akkasi elättää ja että joka ei tahdo työtä tehdä, se elköon syökö. (Pikeää lankaa. Nopeasti kuin toiseen asiaan mennen.) Mutta meneppäs, kun sinulla niin "halu hyrrää", sen Löppö-Leenan mökille ja sano Leenalle, että hän menee Lullu mustalaisen luo, ja sanokoon, jotta siitä toisestakin varalta… (Kierrellen.) Kyllä hän ymmärtää… siitä miehestä, jolla on nilakan kalan nimi… Sis-so! (Ryhtyy työhön.)
Juikurinen (Lähtee kuin laiskasti virutellen.) Ka no… Jos tuota lähtisi… tätä Liisaa palvelemaan.
Pekka Polykarpus (Alkaa kosia.) Minähän sitä olisin hyvä kengän paikkaaja… Kun minä Liisalle paikkaisin pieksut, niin kestäisivät vielä tulevassa ilossakin.
Mamman Liisa. Vai olet sinä semmoinen suutari. (Imaisee nopeasti piippua.)
Pekka Polykarpus. Ja eikös se Lullu mustalainen Liisalle jo ilmoittanut, että minä olisin suostuvainen sinut naimaan?
Mamman Liisa (Asian oivallettuansa.) Sinäkö naimaan! No piru… en paremmin sano. (Kovasti.) Sulhainenko sitä sinäkin olet?
Pekka Polykarpus. Häh?
Mamman Liisa (Kovasti.) Niin jotta vieläkö se sinullakin vain se halu hyrrää?
Pekka Polykarpus. Se tuo korva taas reistailee… Mitä?
Mamman Liisa (Korvaan kovasti.) Etkös sinä ole kuuro?
Pekka Polykarpus (Kallistaa korvaansa.) Häh?
Mamman Liisa (Huutaa.) Niin että piruako sitä sinäkin tekisit akalla, kun et kerran kuule?
Pekka Polykarpus. Mitä?
Mamman Liisa (Entistä kovemmin korvaan.) Niin jotta senkö paholaista sinä enää akalla tekisit… kuuro pökkelö!
Pekka Polykarpus (Jatkaa omaansa.) Ja sanoihan se Mikko Siunattu tämän reistailevankin korvan paranevan, kun vain voitelee sianrasvalla… (Odottaa.) Ja hyvinhän minä lupaan rakastaa sekä myötä- että vastoinkäymisessä.
Mamman Liisa (Itsekseen.) Ei tuosta paholaisesta pääse eroon, ennen kuin lähtee pois koko tuvasta. (Korjaa työnsä.) Mokomakin akan tarvitsija ja… Kun ei kuule enempää kuin tupakkapölkky. (Poistuu. Huutaa ovella.) Pekka!… Heitä pois se pyykin pesu ja ala tulla alustamaan taikinaa. (Häviää.)
Pekka Polykarpus (Yksin.) Pahastuikohan tuo tästä korvasta… kun se ei sitä rakkauttaan sen paremmin vielä ilmaissut. (Lähtee. Ovi jää auki.)
Silja (Laulaa ulkona tullessaan.)
Voi kaunista liljaa! Yksin kukkivi hiljaa yksin myös ikävöiden ootan hänt' yli öiden.
(Saapuu, jatkaa keskeytynyttä tukankampaustaan.)
Kyynel silmässä kiiltää, tuska syöntäni viiltää, kun on kaukana kulta: ilot vei hän jo multa.
Jorkka (Saapuu reilusti.) Siiskö että… (Kehuen.) Ja tässä on se poika, joka vie tytöltä ilot.
Silja (Reipastuu. Ynseäksi tekeytyen.) Pyh!… Tätä "poikaa!" (Kuin pyörähtäen.) On niitä petetty parempiakin. (Aikoo poistua.)
Jorkka (Asettuu eteen.) Elä, tyttö!… Petettykö parempiakin!
(Uhkaillen.) Kuule, tyttö, kun mä laulan sinulle Härmän laulun.
(Laulaa.)
Lapuan likka se muiskuja antaa ja Kauhavan tyttö se pussaa, vaan Härmän poika se heilua halaa eikä se tuutua hussaa.
(Rennosti) Kuules, tyttö, joko ma kosin sinua?… Vai?
Silja (Yrittää ohi.) Pois tieltä!
Jorkka (Taas eteen) O-hoh! (Nipistää leuasta.)
Silja (Polkee jalkaa) No!… Tahi minä annan! (Sysää, sujahtaa ohi.)
Senkin mokoma! (Pakenee.)
Jorkka (Lähtee kiini ottamaan.) Silja… sinä juukelin lilja!
Mikko Siunattu (Saapuu Juikurisen kanssa, jatkaen keskustelua. Juikurinen vuolee kissanhäntäpalikkaa.) Hyvästi… hyvästihän se kaikki olisi tässä asiassa… (Pyyhkii kenkänsä luudalla) Tässä naima-asiassa olisi kaikki hyvästi, ja hän menisi kuin sianrasvalla voideltu, tää itse tää asia, mutta se tää vain Liisa itse… tää Mamman Liisa itse… Hän kuin ruoja kuuluu ottavan ja aikovan, tää Liisa, niin kun Matikaistakin ja Härmän miestä… (Kohentelee housujansa.) Niin kuuluu ottavan ja aikovan. Vaikka se, toisekseen, tää Härmän mies ei hänestä niin kuin huoli. (Tiukentaa remeliään.) Tuo remelikin kun höltyy… Mutta tää Matikainen, hän ottaa ja tuota noin huolii.
Juikurinen (Harmissaan.) Siitähän se taisi viskata tähän nyt koetuskiven… siitä Matikaisesta.
Mikko Siunattu (Istahtaa kirvestänsä hiomaan.) No, mutta hänellähän… Matikaisella, hänellähän on siellä Kerimäellä jo niin kuin perheen alku… (Ottaa sieran.) Sen ukko Sinkkosen tytön, sen Kaisa Josefiinan kanssa hänelle on tulossa jo niin kuin tää… kuin häntä sanoisi… tää esikoinen… niin sinä, ota sinä ja… (sylkäisee sieraan) ota ja toimita Kaisa Josefiina tänne… saunalämpimisiä Matikaiselle tuomaan, toimita tänne Kaisa, niin (hioo) niin ei hän, Matikainen… ei hän silloin niin kuin nai.
Juikurinen (Hyvillään.) Ka, sitäpä tässä minäkin jo arvelin, jotta jos tuota lähettäisi vaikka tään mustalaisen akan viemään terveiset Kerimäelle, jotta nyt tulkoon Sinkkosen tyttö lapsineen sillä lemmon kyydillä, tahi muutoin on Matikainen kirkon kytkyellä köytetty toiseen akkaan, (tarkastelee vuoltavaansa.)
Mikko Siunattu (Vilkkaasti.) Tee, veikkonen, niin… tee, veikkonen! (Tarkastaa kirvesterää.) Meidän, veikkonen… (sylkäsee sieraan.) Meidän, veli hyvä, pitää osata kerimäkiläisten synnit kääntää parhain päin… niin jotta hänestä on, tästä lähimäisen synnistä… on meille niin kuin hyötyä… (Koettaa kirvesterän terävyyttä.) Niin jotta, veikkonen… jokohan tuo pystyisi kirves… jotta veikkonen, ollapa vaan Kerimäellä enemmän sitä syntiä… (Lopettaa hiomisen.) Ollapa… ollapa vain syntiä Kerimäellä… tämän Matikaisenkin laskuun ollapa, tarkotan.
Juikurinen (Tarkastaa vuoltavaansa.) Ka, eipä tässä nyt usko ilman
Matikaisen syntiä auttaisi. (Viisaasti) Mutta tehdä mojautan minä sille
Matikaiselle tällä kissanhäntäkartulla toisenkin jutkun. (Näyttää)
Katsohan, miten nuljakaksi siitä on vuoltu Matikaisen pää.
Mikko Siunattu (Myöntelee.) Niin on, veikkonen… Ei siinä käsi kauvan kestä… Varsinkin jos… (kiirehtii kaivamaan konttiaan) annahan kun minä annan… varsinkin jos voitelet niljakaksi tällä… (Aukoo kääröä.) Tää auttaa kaikissa… vaikka autuuden asiassa auttaa tää… Tää kun on sitä… itseään sitä sianrasvaa. Voitele, veikkonen, hänellä… voitele… voitele, veli. (Puuhailee konttiaan naulaan pannen) Tää Matikainen… tää, ruoja, kuuluukin hierovan ja varustavan sinulle tappelua… tahi niin kuin selkäsaunaa kuuluu varustelevan sinulle tästä Liisasta… tästä Mamman Liisasta.
Juikurinen (Voitelee palikan liukkaaksi.) Ka, jos häntä holvaisi. (Voitelee.) Jos… jos tuon vielä rasvaisi niljakaksi… Kun hän tähän rakkauden asiaan on heittänyt pukinsorkan, niin antaa hänen nyt sotia salajuonta vastaan aina kissanhännästä lähtien.
Mikko Siunattu (Yrittää.) No… no… ka, tuolta hän tuleekin…
Miihkuli (Saapuu Matikaisen kanssa.) Terve teille… Kuinka voitte, veljet? Kuta kuuluu, veljet?
Mikko Siunattu. Ka, ei mitään enempää!… Miten vain itse? Miten… miten vain itse?
Miihkuli. Ka, ei enempää… ei myös vähempää. (Levittää käsiään.) Kaupat huonosti menneet (levittää.) Rahaa ei ole (punaltaa päätä.) Ei niin mitä ei ole (huitasee.) Ei niin mitä.
Matikainen (Jäljitellen.) Ei niin mitä ei ole! (Huitasee ja nauraa.)
Juikurinen (Hymyillen. Kavalasti.) Mutta onhan se toki tämä Matikainen vahva kissanhännän vetäjä… Niin jotta eikö koetettaisi… tällä? (Ojentaa karttua.)
Matikainen. No, jos vain karttu kestää, niin… (sylkäsee kämmeneensä ja tarttuu karttuun) niin kyllä tämä poika… Nohan! (Vetävät.) Elä sinä vain kierrä.
Juikurinen. Eihän sitä meidän maassa koiruutta ja petosta opita opettamallakaan. (Vetävät.)
Miihkuli (Innostuneena.) Vot… vot… vot!
Matikainen. Annahan kun minä saan jalansijaa. (Polkee lattiaa kantapäällään.) Nyt. (Vetää irvillä ikenin.) Nyt sitä koitetaan. (Nojallaan.) Nyt, Juikurinen! (Juikurinen päästää äkkiä kartun irti, niin että Matikainen lentää selälleen) Perrr!
Miihkuli (Viheltää ihmeissänsä.)
Juikurinen (Hymyillen, kuin viattomasti kehuen.) Sinä olet, näyt, voka vetämään.
Matikainen (Raivoissaan.) Saatana kun tuolla kartulla vetäisen kuonoosi, niin et siinä ennätä enää syntejäsi katua. (Miihkuli hätäilee, hommailee.)
Juikurinen (Uhitellen) Elä vetäise!… Se on vieras karttu ja vieras naama!
Matikainen. Paholaisen makkara! (Potkaisee jalkaan.)
Juikurinen (Tarraa käsiksi.) Elä potki, kuule… tahi tässä nousee nyt ryty. (Painivat vimmatusti.) Sinä naisten viettelijä! (Ähkivät.)
Matikainen. Vaikka henki menisi! (Vääntävät raivostuneina.)
Miihkuli (Matikaista neuvoa häärien.) Pane polvikoukkua… näin… näin! (Näyttää itsekseen.)
Mikko Siunattu (Estellen.) Elä… elä auta, Miihkuli… Anna Herran auttaa, hän on viisas. Anna… anna Herran ratkaista riita!
Juikurinen (Ähkien.) Vaikka pää… tahi henki! (kaatuvat ja painivat pitkällään kiereksien.)
Matikainen (Puhkuen uhkaillen.) Sittepähän on piru!
Jorkka (Saapuu.) E-hei!… No siitä muonasta minä pitäisin, jos olisi puukko särpimenä! (Painijat eroavat, etsivät hattunsa ja puistelevat niitä housuihinsa.) Enempi vain sitä lajia!
Juikurinen. Saakeli!
Jorkka. Ja akoistako miehet tappelivat?… Vai? (Nauraa.)
Juikurinen (Matikaiselle, vihaisesti muljauttaen.) Vielä se nähdään… Nähdään se vielä, kenen karttu se kuorensa pitää. (Panee hatun päähänsä.)
Matikainen (Uhaten) Nähdään sitä vielä, kunhan se päivä tulee, jolloin näet, että minä se olen kvartesmanni! (Sieppaa kartun.) Ja sillä kartulla et enää ihmisiä petä. (Ärsyttää) Ä-häh! Tartuppas nyt siihen… Tokko uskallat! (Poistuu)
Miihkuli (Punaltelee päätään kuin ymmällä, levittelee käsiään ja lyö niitä reisiinsä.) Mhyyh!… En ymmärrä… En niin mitä ymmärrä. Ei niin kuta ymmärrä. (Rautakanki soi ulkona.)
Jorkka. Litviikkikanki soi!… Nyt, pojat, rikastumaan! (Lähtee.)
Miihkuli (Kiirehtii, viinalaskuaan penkin alta laukkuunsa työntäen.) A vot todellakin… kanki todellakin… Vot rahaa miehille tulee…
Mikko Siunattu. Litviikkikankipahan soi… (Lähdön touhussa) Niin hän soi ihanasti ja kirkkaasti kuin enkelien laulu… tää litviikin kutsu… Tule, Juikurinen… tule, veikkonen… (mennessään) kun ruunu kutsuu.
Juikurinen (Muka leikkiä laskien) Ka, eipähän sitä tämmöisen enkelilaulun aikana kehtaa laiskakaan tätä sydäntään paaduttaa. (Menee.)
Miihkuli (Jouduttautuu, nostaa laukun selkäänsä.) Ja minä… Vot viinat myön… rahat kokoon ja viinat… ylen väkevät viinat myön… A vot! (Silja tulee ovessa vastaan kahvipannu kädessä. Tervehtii) A vot! (Pysähtyy. Maireasti) Ihana tyttö! Ylen olet ihana tyttö! (Heittää laukun maahan, lähennellen) Minä oikein kovasti rakastan sinua. (Heittää muiskun) Oikein rakastan sinua, tyttö. (Lähestyy.)
Silja (Uhkaa pannulla.) Tulehan siihen, niin saat! (Täyttää pannun nopeasti, korvossa pistäen.)
Miihkuli (Kaivelee taskuaan, hyvin imelästi.) Sormukset annan ihanat… rintaneulat annan… (lähestyy) kaikki annan… jos annat muiskun…
Silja (Uhkaavasti.) Elä tule, kuule!… Naimisissa oleva mies!
(Vetäytyy pois.)
Miihkuli. A mitä jos naimisissa, kun on muija Venäjällä… Silkkihuivit saat… jos kuin koreat silkkihuivit. (Heittää sormisuukon. Maireasti.) Nauhat ja kammat ostan… ja ylen hyvänä pidän… (lähestyy) ylen rakastan. (Lähestyy.)
Silja (Viskaa kahvipannusta vettä silmille.) Tuosta saat… hyvänä pitäjä! (Pakenee.)
Miihkuli (Kuivaa silmiänsä) Eh sinä!… Eh sinä syntinen himo, mihin saatat vanhan miehen… Mutta kuin tuossa voit, kun ei ole muija mukana! (Huitasee kädellään. Nostaa laukun selkäänsä.) Ah sinä himo! Kuin kauvan saat nyt, Miihkuli, katua… katua da paastota… da anteeks syntiä anoa… (Kuivaa kyyneltään.) Eh, sinä synti… Eh sinä viekas synti. (Yrittää lähteä.)
Jorkka (Tulee vastaan.) Nohan!
Miihkuli (Pelästyen, kierrellen.) Ka, ei niin mitä veli!… Siinä veli, miehet karttua vetivät, a minä sain vedet silmilleni. (Levittelee kuin ymmällä käsiänsä.) Ei ymmärrä… Ei niin mitä ymmärrä, veli! (Luikkii pois.)
Jorkka (Yksin oudostellen.) No, sekö teki miehen niin araksi… kun ei kauppojakaan enää hiero!
Mikko Siunattu (Saapuu.) No, nyt kun on tätä rahaa, niin… no nyt, Jorkka, ei puutu muuta kuin… kuin ijankaikkinen elämä… eli kuin sinä luulet, Jorkka? (Touhuaa.) Kuin, kuin arvelet, Jorkka?
Jorkka. Jaa… ettäkö?
Mikko Siunattu (Umpimähkään.) Ka, vaikka että… Hän, Miihkuli, tuo sieltä… viinaksia, tuo hän sieltä, Miihkuli. (Etsii astiaa.) Viinat… viinat tuo Miihkuli meille… ja meitä ei tää viina niin kuin… niin kuin pilaa. (Miihkuli palaa viinaleili kädessä, mukanansa toiset miehet, jotka haalivat astioita.)
Jorkka. Tähän, Miihkuli… jos vaikka puoli ryyppyä tähän.
Miihkuli (Kaataa Siunatun kuppiin viinaa.) Markka ryyppy. (Toiseen.)
Yksi markka kymmenen penniä ryyppy. (Siunattu ryyppää.)
Juikurinen (Ojentaa kuppia.) No, lirauta häntä sitte tuohonkin!
Miihkuli (Kaataa) Yksi markka kaksikymmentä penniä ryyppy…
Matikainen (Astioinensa.) No, jos sitte tuohonkin… löräyttäisi.
(Nauraa)
Miihkuli (Kaataa) Huokeata on viina… Markka neljäkymmentä ryyppy.
Yksi markka viisikymmentäpenniä ryyppy.
Jorkka (Saapuu ropeinensa.) No siihen myös täysi rove ja väkevää… niin että miehellä on mitä vastaan puoliaan pitää!
Miihkuli (Kaataen.) Ylen… ylen on huokeaa viina. Markka kuusikymmentä ryyppy. Ei ole kallista viina… rahat otamme litviikissä… Kaksi markkaa korkoineen ryyppy. (Pekka Polykarpus saapuu puolijuosten ojentaa astiaansa.) A vot Pekka Polykarpus. (Kaataa ropeeseen.) Puolitoista markkaa ryyppy.
Pekka Polykarpus. Häh?
Miihkuli (Huutaa korvaan.) Kaksi markkaa ryyppy!
Pekka Polykarpus. Mitä?
Miihkuli (Kovemmin) Kolme markkaa ryyppy!… Vot, Silja!
Silja (Saapuu kahvipaahdin kädessä, Miihkulille uhkaavasti.) Vieläkö tulet siinä… muiskuinesi!
Jorkka (Tarttuu tuppeensa.) Mitä? (Uhkaavasti) Muiskuako?
Miihkuli (Sotkien asiaa.) Ei niin mitään. (Äkkiä, tietämättömäksi tekeytyen) A mitä todellakin puhut, neito?… A vot, mitä puhut?
Silja (Nuhdellen.) Vanha ukonretale vielä.
Jorkka (On vetänyt puukkonsa, oikea polvi koholla, takoo polveen niin että puukon terä on pystyssä, uhkaillen.) Miihkuli!… Perr… rrrr… rrr (kääntää terän suoraan polveaan kohti.) Lyönkö minä jo näin päin?
Mamman Liisa (Saapuu valjaat olalla, hämmästyy ja kovenee oitis.) So… Sis-so… Mitä tämä on! (Kovenee ja levitteleikse kuten emäntä) Niin kuin sanottu, niin puukot pois… Sis-so!… Sillä niin se seisoo sanassakin, että sota ja puukot ja veriset vaatteet… ja että ne pitää hävittää… jo auran vantaiksi.
Jorkka (Pistää puukon tuppeen.) Mutta sen minä sinulle, Miihkuli, sanon, että jos vielä… niin siinä pitää olla sota ja veriset vaatteet…
Miihkuli (Asiaa sotkien hädissään.) Vaatteet, veli… vaatteet tarvitaan… kuusi markkaa metri, Miihkulilla on hyvää vaatetta… Viisi markkaa metri. (Pyyhkii pelon hikeä, itsekseen.) Eh sinä vanha himo!
Mamman Liisa (Siljalle.) Ja Silja!… Kahvin keittoon… Se mikä kuuluu hyvään menoon, niin se vain, ja muusta on pietti. (Silja lähtee.)
Matikainen. Juo nyt Liisakin vähän tästä ropeesta… tätä miestä väkevämpää. (Nauraa.)
Juikurinen (Ehättää väliin.) Olisihan tässä minunkin ropeessani. (Pisteliäästi.) Minun huulenihan tämä ei ole likaantunut toisen ämmän huulessa niin kuin (muljauttaa Matikaiseen) monen muun miehen huuli… (tarjoo rovetta) kun ei satu olemaan ihan yhden emännän mies. (Hymyilee) Niin että ryyppää pois, Liisa!
Mamman Liisa (Ottaa astian, Miihkuli varustautuu myymään lisää miehille, jotka nykien, viittoen ja supisten pyytävät.) No, se mikä Sanassa ja… mikä Kaanaan häissäkin, niin se tässäkin talossa. (Ryyppää) Hyh-hyh!… Olihan siinä sen "hyvän viinan" voima. (Miehet ovat ryypiksineet.) Ja nyt… (juominkia keskeyttäen) nyt on jo top… (Kuin leventelevä emäntä) Top viinalle tässä talossa. (Kovenee) So, Miihkuli! Tässä talossa ei ole Sodoma, että juovutaan… Ja jos joku tahtoo juovuksiin asti, niin se metsään… Sis-so!… Niin-kuin-niin!
Miihkuli (Ehättää lähtöä touhuten.) Metsään menemme… Menemme… kaikin menemme metsään… Sinne… sinne viemme viinat… Vot menemme metsään… vot!
Miehet (Sekaisin hälisten.) Sinne… Metsään… Sinne (menevät) menemme… sinne…
Miihkuli (Mennessään.) Menemme… menemme.,. veljet!
Mamman Liisa (Siljalle.) Ja nyt, Silja! Niin kuin sanottu! (Tarkastelee rautakankea.) Kestääköhän tuo kankipahuus. (Siljalle.) Niin kuin sanottu, niin keität kahvit ja viet miehille ennen kuin juovat rahansa viinaan, ja sanot, että jos ovat humalaisia, niin tämän talon ovi on kiini… (Pyörähtää) Niin-kuin-niin!… Minä vain pyörähdän vääntämässä pari kiveä tieltä syrjään. (Lähtee kanki olalla.) Linkun-lankun!
Silja (Panee pannun tulelle.) As kun tuokaan tuli ei kunnolla pala. (Puhaltaa lieteen) No… rupesipas toki palamaan. (Laulaa kahvia keittäessään.)
Sulle ma, kultani, kahvia keitän, vaikk' olet uskoton mulle. Toiveeni turhat ma tuulehen heitän ja ain' elän, armaani, sulle.
(Ottaa pannun, kaataa siitä hieman selvittääkseen pannun, kerraten)
Toiveeni turhat ma tuulehen heitän, ja ain' elän, armaani, sulle.
(Aikoo lähteä, pannu kädessä)
Jorkka (Saapuu, asettuu eteen.) Nyt, tyttö… nyt sitä puhutaan suu puhtaaksi rakkaudesta, vaikka taivas halkeaisi ja putoaisivat sarvet pirulta.
Silja (Terhistyy.) Luuletko sitte sinun kehumisesi pelottavan… pyh!
(Heilauttaa pannuaan)
Jorkka (Rivakasti) Jeekuti… Jeekuti! kun minä rakastan sinua, ja nyt se tulee se kosiminen ja kova ja aivan Härmän tavalla! (Käsi tupessa) Tohditkos sinä tyttö katsoa vaikka puukon terää? Häh?
Silja (Ynseäksi tekeytyen.) Ala mennä siitä… tahi! Luuletko, että en tohtisi… ja vaikka silmiin katsoa.
Jorkka. No niin, se piti oman kullan… Ja tahdotkos sinä, tyttö, tulla kullaksi tälle pojalle, jolla on puukko näin?
Silja. Pyh! (Pyörähtää) Kesytettäisiin ne nyt paremmatkin!
Jorkka. No sitte, Silja! Koska sinä et pelkää katsoa puukon terää, niin lyö kättä päälle, että rojahtaa, niin että on valmis naimiskauppa.
Silja (Pannu vasemmassa kädessä.) No… Jo oli menneeksi… (Lyö kättä.) Ei sitä ole surkeiltu suurempaakaan!
Jorkka. No niin sitä piti!… Ja sitte pusut sen päälle, sanoi Lapuan likka kihloistansa. (Suutelee.)
Silja. No vielä toiset, sanoi tään talon tyttö muiskuistansa. (Laskee pannun pois ja suutelee uudestaan.) Niin loppui se Liisa tädin "linkun-lankun." (Ottaa pannunsa.)
Jorkka. Niin loppui… Ja nyt! (Sieppaa Siljan syliinsä ja laulaa.)
Ja ennen minä luovun puukostani ennen kuin helluni heitän.
(Poistuu Silja sylissä.)
Silja (Jatkaa poistuessa.)
Ja tule sinä, kultani, tule sinä meille, niin kahvit minä sinulle keitän!
Mikko Siunattu (Kurkistaa ovelta.) Ka eikö häntä olekaan täällä… tätä Juikurista… Antti Hermannia? (Tulee, juo laskunrunnista maitoa.) Arvelin hänelle sanoa, jotta nyt hän on syntynyt Matikaiselle se esikoinen ja jotta… (ryyppää) jotta tää Kaisa Josefiina on tulossa etsimään niin kuin tätä isää. (Juikurinen tulee) Ka, siinähän sinä! (Kertoo) Se tää Matikaisen esikoinen on tulossa. Niin jotta elä sinä nyt ota ja kadota niin kuin toivoa. (Lyö ruunin kiinni) Elä… elä kadota toivoa, veli.
Juikurinen (Hyvillään) Mhyy!
Mikko Siunattu (Hökeltäen.) Niin on… niin on hän tulossa… Ja tuu sitte… tuu pois niin kuin iloitsemaan… tästä Kerimäen synnistä tarkotan iloitsemaan. (Menevät.)
Juikurinen (Mennessään.) Ka riemuita jysäyttää häntä sitte… Kerimäen synnistä.
Pekka Polykarpus (Saapuu Liisan kanssa. Jatkaa kosimistaan.) Vai mitä sinä arvelet?
Mamman Liisa (Panee kangen nurkkaan.) Mitä "arvelen"?
Pekka Polykarpus. Häh?… Niin jotta joko sinä nyt olet ajatellut sitä minulle frouvaksi tuloa?
Mamman Liisa (Kovenee.) Mitä sinä siinä hupsit! (Etsii housuja vaateläjästä.)
Pekka Polykarpus (Tenää.) Kyllä se Mikko Siunattu menee takuuseen siitä, jotta tämä korva paranee, kun vain voitaa sianrasvalla.
Mamman Liisa (Kovasti.) Heitä sinä pois se naimisvimma… kuuro ukko!
Pekka Polykarpus (Omaansa jatkaen tosissaan.) Sinusta kun eivät kuulu muut huolivankaan. (Tosissaan, aivan nurein mielin) Mutta minulla kun on tässä korvassa vika, niin minulle kelpaavat kaikki kuin sielun viholliselle.
Mamman Liisa (Kuin itsekseen.) No paholaisen takkiainen!
Pekka Polykarpus. Häh?… Tuletko sinä minulle frouvaksi?
Mamman Liisa (Itsekseen.) Miten pirun tavalla tuosta kurnuttajasta pääsisi eroon! (Potkaisee takapuoleen) Tuosta saat… frouvaksesi.
Pekka Polykarpus. Kah! (Poistuu allapäin, korvallistaan raapien) Mistä hän nyt tuolla tavalla suuttui… Vai tätä korvaako hän katsonee ylön!
Mamman Liisa. Niin on nyt siunannut sulhaista kuin keväällä kissoja…
Niin jotta on siinä työtä nyt valitessa ohdakkeet pois nisujen seasta.
(Puistelee hamettaan, kuin ohimennen.) Härmän… Härmän miehestä se
pitää tälle tytölle isäntä saada. (Menee kamariin.)
Miihkuli (Saapuu Matikaisen kanssa.) A vot, veli. Nyt ole rohkea! Ylen rohkea ole, veli, ja vot… (kaivaa taskuaan) vot, veli, rintaneulat lahjoita hänelle. (Työntää neulan Matikaisen käteen.) Vot… vot… Kuusikymmentä markkaa neula… Kuusikymmentäviisi markkaa!
Matikainen (Matkien, neulaa katsellen.) "Kuusikymmentä markkaa."
(Nauraa.)
Miihkuli (Vilkkaana touhuten.) Kuusikymmentäviisi… kuusikymmentä markkaa. (Huitasee kädellään) Oli menneeksi… Neljäkymmentäkolme markkaa… A samaan hintaan kosin vielä… puhemiehenä olen. (Huitasee) Hiis hänestä.
Matikainen (Kuin asiaa punniten.) En minä tiedä… Miltähän sitte tuntuisi… (nostaa jalkaansa ja vetäsee pieksun varren suoraksi) talon isäntänä olo.
Miihkuli (Kuin houkutellen.) A ylen hyvältä tuntuu muijalla olo… ylen hyvältä!
Matikainen (Matkien.) "Ylen hyvältä!" (Nauraa.)
Miihkuli. A vot miten hyvältä tuntuu, kun on muija: kun on muija, niin, vot, et voi tehdä syntiä… vot… A kun ei ole muijaa, niin (levittää käsiään) voit tehdä… ja vot, veli, helvettiin joudut… (Eleillä ja käsillä) Vot muija… vot veli.
Mamman Liisa (Kamarissa, kovasti.) Pekka! Tule tupaan ja ala alustaa taikinaa.
Miihkuli (Jouduttautuu.) Vot, tulee Liisa… Vot muija .. Kosimme nyt… kosimme, veli!
Mamman Liisa (Palaa.) No, mitäs sille Miihkulille taas kuuluu?
Miihkuli (Kepsakkana.) Paljo kuuluu!… Oikein hyviä kuuluu!…
Sulhasia ja häitä ja naimisia vain kuuluu!
Mamman Liisa (Kainalon alusta raappien, ynseästi.) Häitä… kukahan hupsu tuo nyt vielä sinustakin huolisi!
Miihkuli. No, a jos minusta ei huoli, niin on toinen, josta huolii. (Lyö Matikaista olalle) Vot on mies, josta huolii… Vaikka keisarin tyttö huolii. (Taputtaa olalle.) Vot, on sulhanen! (Matikainen nauraa.)
Mamman Liisa (Ynseänä.) Vot on sulhanen!… Joko se nyt sitte sekin on niissä akkapuuhissa!
(Kaivelee hammastaan. Pekka Eevastiina saapuu jauhovakkoinensa ja ryhtyy alustamaan taikinaa, yskien ja ähkien. Miihkuli neuvoo Matikaista puhuen ja viisaasti viittoen.)
Mamman Liisa (Suu sylkeä täynnä.) Alusta nyt vain, Pekka, jotta ei jää jauhopaakkuja. (Sylkäisee suun tyhjäksi. Menee äskeiseen asiaan.) Vai semmoista Miihkulillekin jo kuuluu!
Matikainen (Leikkisänä.) Jokos sitä Liisalla on miten paljo sitä ikää?
Mamman Liisa. Kukahan tässä joutaa kaikkia joutavia muistamaan ja laskemaan! (Ottaa miesten housut naulasta ja ryhtyy niitä vetämään jalkaansa hameen alle.) Muistatko sinä, Pekka, paljoko se Nissisen akka laski minulla jo ikää olevan?
Pekka Eevastiina (Alustaessaan.) Ka, eikö tuota jo lie toisella kymmenellä… sillä naimakynnnenellä.
Miihkuli. Oikein on ikä… naimakymmenellä. Ja… (lyö Matikaista olalle) ja tässä on sulhanen.
Matikainen (Leikkisänä.) Eipä sitä tiedä, tokko se Liisa huolii minusta… (tietoisena) kvartesmannista.
Miihkuli (Ehättäen.) Huolii Liisa… Ylettömästi huolii!… kara-ul!
(Ottaa asennon.)
Matikainen (Kuin omaansa jatkaen.) Vai mitä se Liisa itse siihen sanoo? (Miihkuli neuvoo viittoen antamaan Liisalle muiskut, kisuuttelemaan tätä.)
Mamman Liisa (Kuin itsekseen, toistellen, housuja jalkaansa vetäen.) Siihen sanoo… ja kara-ul!… Kaikilla se vain pitäisi olla se akka… Kara-ul. (Matikainen nauraa.) Kara… kara-ul vain pitäisi olla kaikilla. Arinasavea tästä pitää lähteä vetämään, niin pistää tuosta vaikka nuo housut jalkaansa.
Matikainen. Ja kyllähän sitä minäkin yhden eukkoni elättäisin… jos asia niikseen tulisi… Vai mitä, Liisa?
Miihkuli (Puhuu apuna.) Komeat on kihlat, ylen ovat komeat!… Rintaneulat ja silkkihuivit ja… (näyttää sormellaan maireita eleitä tehden) vot tähän sormus… kulta- ja hopeasormus.
Mamman Liisa (Kuin yksikseen.) Kulta- ja hopeasormus!… Mitenkä vanha tämä Matikainen on?
Matikainen (Toiveikkaana.) Ka siinäpä sitä jo on ikääkin aikamiehen iän korvilla.
Mamman Liisa (On saanut housut jalkaansa, menee pankon luo kuin asian unohtaen, pyörähdellen hieman ja lehahdellen kuin ottaisi tanssiaskelia, laulaen.)
Voi miksi oon punainen ruusu,
Voi miksi en valkea oo!
(Turistaa nenänsä lieteen, peukalon rystysellä nenäsyrjään painaen.)
Miihkuli (Neuvoo Matikaista kuiskaillen.) Kisuuta… kisuuta Liisaa!…
Ja vot muiskut… muiskut anna!
Mamman Liisa (Palaa pankon luota kuten oli mennyt, jatkaen laulua.)
Kun valkea ruusu ma oisin,
niin voi, voi, poikia… voi!
Matikainen (Taputtaa leikitellen Liisaa takapuoleen) Vai mitä se Liisa arvelee siitä naimisiin menosta? (Maireasti.) Lii-sa!
Miihkuli (Innostuen) Kisuuta… Liisaa… rakasta ylen kovasti… ja anna iloiset pusut… vot näin! (näyttää sormisuukolla)
Mamman Liisa (Kuin itsekseen, ynseästi.) Iloiset pusut Miihkulille.
Annan minä sinullekin pusut… Nainut mies!
Matikainen (Tarttuu Liisan käsiin ja vetelee niistä nauraen. Liisa kulkee takaperin, Matikainen perässä.) Niin että eikö tehdä naimakaupat, Liisa?
Mamman Liisa (Aikoen irrottautua.) No, menehän siitä nyt… Senkö hevoskaupat tässä nyt on! No!
Matikainen (Leikittelee.) No… Liisa… (Suutelee yht'äkkiä ja nauraa.)
Mamman Liisa (Sylkäisee äkäisenä.) Piru… Pty-hui.
Miihkuli (Innoissaan.) Pusuta… pusuta!
Matikainen (Yrittää suudella ja syleillä.)
Mamman Liisa (Suuttuu.) So… so poika! (Sieppaa Matikaisen syliinsä ja vääntää sänkyyn, hyvä jos jaksaa nostaa ja paiskata selälleen, että jalat heilahtavat. Voitokkaana.) Siinä se on poika pempullansa… (Kuohuksissaan.) Sana se on ja sakramentti, joka antaa vieläkin voimaa niin kuin ennen Simpsoonille. (Miihkuli istahtaa penkille, istua kököttäen pelokkaana polvet yhdessä hartiat kokoon vedettyinä. Matikainen kohottautuu istumaan kuin puusta pudonnut. Liisa jatkaa kuohuksissaan.) Sillä tässä talossa, pojat, ei tehdä housusyntiä eikä eletä niin kuin Ammoonin lapset, Ahabin aikaan, vaan niin kuin kuudes käsky ja Sana määrää. (Ottaa patukan. Voitokkaana.) Linkun-lankun… (Patukka ojona.) Linkun-lankun, sulhaspojat.