NELJÄS NÄYTÖS.
Sisustus sama kuin 1:ssä, paitsi että Pepelin komero on pois purettu ja sillä paikalla missä Kleschj istuskeli, ei ole alasinta. Pepelin komeron paikalla loikoilee nyt Tattari levotonna, ähkyen silloin tällöin. Kleschj istuu pöydän takana, korjailee hanuria, koetellen silloin tällöin sen ääniä. Toisessa päässä pöytää ovat: Satin, Parooni ja Nastja; heidän edessään pöydällä on pullo viinaa, 3 pulloa olutta ja iso kannikka mustaa leipää. Uunilla piehtaroipi ja yskii Näyttelijä. On yö; näyttämö on valaistu lampulla, joka seisoo keskellä pöytää. Ulkona tuulee.
Kleschj. Niin… sen mylläkän aikana se otti ja katosi…
Parooni. Pakeni poliisia… kuten savu tulta…
Satin. Aivan kuten syntiset pakenevat vanhurskaitten kasvojen edessä!
Nastja. Se oli hyvä ukko!… Mutta te… te ette ole ihmisiä… vaan ruostetta!
Parooni (juopi). Teidän terveydeksenne, lady!
Satin. Utelias oli ukko-paha… Nastjenka oli rakastunut häneen…
Nastja. Oli rakastunut… sekä rakasti! Se on totta! Hän huomasi kaikki… hän ymmärsi kaikki…
Satin (nauraen). Ylipäänsä… hän oli muutamille… kuten puuro hampaattomille…
Parooni (nauraen). Taikka laastari paisumille…
Kleschj. Hän oli… sääliväinen… teillä ei ole kellään sääliväisyyttä…
Satin. Mitä hyötyä on sinulle siitä, jos minä sinua säälin?
Kleschj. Ei se ole ainoastaan siinä että sääliä… vaan ei pidä myöskään loukata…
Tattari (istuu makuulavalle ja tuudittelee kipeää kättään, kuten pikkulasta). Ukko oli hyvä… hänellä oli laki sydämmessä! Kenellä on laki sydämmessä, — on hyvä! Ken on lain kadottanut — se on itse kadonnut!…
Parooni. Mistä laista ruhtinas puhuu?
Tattari. Siitä… kaikenlaisesta… tiedäthän itse, mistä…
Parooni. No, entäs sitten?
Tattari. Älä tee vääryyttä ihmiselle, — se on laki!
Satin. Sitä sanotaan "Asetuskokoelmaksi, rikoksista ja rangaistuksista, murha-asioissa"…
Parooni. Sitten löytyy vielä — "Asetus piirituomarien määräämistä rangaistuksista"…
Tattari. Koranissa sanotaan… teidän Koraninne täytyy olla teidän lakinne… Sydän — täytyy olla jokaisen Korani… niin!
Kleschj (koettelee hanuria). Suhisee, piru! Ruhtinas puhuu totta… pitää elää — lain… ja evankeliumin mukaan…
Satin. Miksi et elä?…
Parooni. Niin. Koettaisit elää…
Tattari. Muhametti antoi Koranin ja sanoi: tässä on laki! Tee niin kuin siinä kirjoitettu on! Sitten kun tulee se aika, että Korani ei enää riitä — niin aika antaa oman uuden lakinsa… Jokainen aika antaa oman lakinsa…
Satin. No niin… aika tuli ja antoi "Rikoslain"… ankaran lain… Sen kaikkia määräyksiä et ennätä elämässäsi kokea!
Nastja (iskee lasinsa pöytään). Mistä syystä… mitä varten minä elän täällä… teidän kanssanne? Lähden pois… jonnekin… maailman ääreen!
Parooni. Ilman kenkiäkö, lady?
Nastja. Vaikka ihan paljaana! Nelinryömin konttaan!
Parooni. Mutta siitä tulisi hauska taulu, lady… jos nelin ryömin…
Nastja. Niin juuri — konttaan! Ett'ei minun tarvitsisi nähdä sinun naamaasi… minua inhoittaa kaikki! Koko elämä… kaikki ihmiset!…
Satin. Kun lähdet, niin muista — ottaa Näyttelijä mukaasi… hänellä on ollut aikomus myös lähteä sinne… Hän on saanut kuulla, että puolen virstan päässä maailman äärestä — sijaitsee parantola, organineja varten…
Näyttelijä (kurottaa uunilta päätään). Or-ga-nis-me-ja, pöllö!
Satin. Organineja varten, jotka ovat alkohoolilla myrkytetyt…
Näyttelijä. Jaa! Hän — lähtee! Kyllä hän vielä lähtee… saattepa nähdä!
Parooni. Kuka — hän, sir?
Näyttelijä. Minä!
Parooni. Merci, sinä näytelmäjumalattaren palvelija… mitenkä sitä?…' Draman ja tragedian jumalatarta… mitenkä sitä nimitettiin?
Näyttelijä. Musa, se on, pökkelö! eikä jumalatar, vaan Musa!
Satin. Lachesa… Hera… Afrodite…. Atropa… piru heidät kaikki tietää! Se oli ukko, joka pani Näyttelijän pään pyörälle… ymmärrätkö, Parooni?
Parooni. Ukko oli — höperö…
Näyttelijä. Raakalaiset! Villit! Mel-po-me-ne! Sydämmettömät ihmiset! Saatte nähdä — että hän lähtee! "Ahmikaa te synkät henget"… se on Beranger'n runoelmasta! "Hän löytää paikan itsellensä… Joss' ei ole"… ei ole…
Parooni. Mitä ei ole, sir?
Näyttelijä. Ei mitään! "Kuoppa tämä… tulkoon haudakseni… ma kuolen kurjana ja raihnaisena!" Miksi te elätte? Miksi?
Parooni. Hei! Kean taikka äly ja huikentelevaisuus yhdessä! Älä karju siinä!
Näyttelijä. Valehtelet! Minä tahdon karjua!
Nastja (nostaen päätään pöydästä, huitoo käsillään). Huuda sinä vaan! Antaa heidän kuunnella!
Parooni. Mitä tarkoitatte, lady?
Satin. Jätä heidät, Parooni… Menkööt hiiteen! Antaa heidän huutaa ja lyödä — vaikka päänsä puhki… Ei siinä ole mitään tarkoitusta eikä järkeä… "Älä häiritse ihmistä", sanoi ukko… Se oli hän, se vanha hiiva, joka nostatti ja hapatutti meidän asukkaat…
Kleschj. Viekoitteli heitä lähtemään johonkin… vaan tietä ei neuvonut…
Parooni. Ukko oli silmänkääntäjä… veijari…
Nastja. Valehtelet! Itse sinä olet veijari!
Parooni. Hiljaa, lady!
Kleschj. Se ukko… ei pitänyt totuudesta… hyvin usein nousi sitä vastaan… niin sitä pitääkin! Ja se onkin oikein — missä täällä on totuus? Tässä on vaikea ilman totuuttakin toimeen tulla… Tuossa esim., ruhtinas loukkasi työssä kätensä… Käsi tulee tykkänään pois sahattavaksi… siinä on totuus!
Satin (lyöpi nyrkillään pöytään). Hiljaa! Te kaikki — olette elukoita! Pökkelöitä… ei sanaakaan enempi ukosta! (Lauhkeammin). Sinä, Parooni, — olet pahin kaikista!… Itse et ymmärrä mitään… ja valehtelet… Se on hävytöntä — että ukkoa sanotaan veijariksi! Mikä on oikeastaan — totuus? Ihminen itse — on totuus! Ukko sen ymmärsi… mutta te ette!… Te olette typeriä, kuin tiilikivet… Minä ymmärsin ukkoa… Niin juuri! Hän joskus valehteli… mutta sen hän teki säälistä — teitä kohtaan, piru vieköön! Löytyy paljon ihmisiä, jotka valehtelevat — säälien lähimmäistään… minä tiedän sen! minä olen lukenut! Valehtelevat kauniisti, innostuen, ylentävästi… On olemassa lohduttava valhe, sovittava valhe… valhe vapauttaa sen, joka murskasi työmiehen käden… ja tekee syyllisiksi nälkäänkuolevaisia… Minä käsitän valheen! Heikot sielut… ja ne jotka elävät toisten työstä ja hiestä — ne tarvitsevat valhetta… Toisia se tukee, toiset käyttävät sitä peitteenään… Mutta ken on itse oma herransa… kuka ei ole kenestäkään riippuvainen, eikä ahmi toisen saamisia, mitä se ihminen tekee valheella? Valhe on orjien ja isäntien uskonto… Totuus on vapaan ihmisen Jumala!
Parooni. Bravo! Hyvin sanottu! Minä — yhdyn siihen! Sinä puhut… kuin kunnon ihminen!
Satin. Miksi ei veijari toisinaan voisi puhua kuin kunnon ihminen, kun kerran kunnon ihmiset puhuvat kuin veijarit? Niin… minä olen paljon unohtanut, mutta jotain sentään vielä nytkin tiedän! Mutta ukko? Hän oli itse viisaus!… Hän… teki minuun sen vaikutuksen, minkä tekee happo vanhalle ruostuneelle metallirahalle… Juokaamme hänen terveydekseen! Täytä lasit…
(Nastja täyttää lasin oluella ja antaa Satinille).
Satin (naurahtaen). Ukko, hän elää omaa elämäänsä… hän katsoo kaikkea omalta näkökannaltaan. Kerran kysyin häneltä: Vanhus! Miksi ihmiset elävät?… (Koettaa matkia ukkoa, äänessä sekä liikkeissä). "Ihmisetkö? — Ihmisethän elävät — parempaa varten, rakkaani. Otetaan esimerkiksi nikkari — ja kaikki muu roskajoukko — kansa… siitä joukosta nousee ja kasvaa nikkari… semmoinen nikkari, ett'ei sen vertaista vielä ole nähty; eikä hänen vertaistaan missään ole. Kaikelle nikkaroimiselle hän antaa oman leimansa… Sanalla sanoen — hän edistää nikkarintaitoa parillakymmenellä vuodella eteenpäin… Sama on laita kaiken muun… niinpä lukkosepät… suutarit ja muut työläiset… kaikki talonpojat… myöskin herrasväki — elävät parempaa varten! Jokainen luulee elävänsä vaan itseänsä varten, mutta kun kaikki käy ympäri… huomaakin elävänsä parempaa varten! Satojakin vuosia… ja ehkä enemmänkin, eletään ainoastaan parempaa ihmistä varten."
(Nastja katsoo tarkkaavasti Satinia. Kleschj lakkaa laittelemasta hanuria ja kuuntelee. Parooni on painanut päänsä alas ja naputtelee sormillaan hiljakseen pöytään. Näyttelijä koettaa hyvin varovasti laskeutua uunilta makuulavalle).
Satin. "Kaikki, rakkaani, kaikki mitä vaan löytyy, elävät parempaa varten! Sentähden pitää jokaista ihmistä kunnioittaa… emmehän me voi tietää kuka hän on, ja mitä varten syntynyt ja mitä hän voipi tehdä… Kenties, hän on syntynyt meidän hyväksemme… ja suureksi hyödyksemme? Etenkin lapsia ja nuorukaisia pitää kunnioittaa!… Lapsukaisille on annettava vapaus! Lapsukaisten elämää ei pidä häiritä eikä katkeroittaa… Kunnioittakaa lapsia!"
(Paussi).
Parooni (miettiväisenä). Thja… Parempaa varten? Tässä johtuu mieleeni meidän perhe… Vanhaa sukua… Katharinan ajoilta… aatelisia… sotilaita!… polveutuivat Franskasta… Palvelivat ja kohosivat aina korkeammalle… Nikolai I aikana oli iso-isälläni Gustave Débile'llä korkea asema… rikkautta… satoja maa-orjia… hevosia… kokkeja…
Nastja. Valehtelet! Eipäs ollut!
Parooni (hypähtää ylös). Kuinka? No… entäs sitten?
Nastja. Sitä ei ollut!
Parooni (huutaen). Moskovassa oli talo! Pietarissa oli talo! Vaunut… vaunut vaakunoilla koristetut!
(Kleschj ottaa hanurin, nousee, menee syrjään ja katselee,
mitä näyttämöllä tapahtuu).
Nastja. Eipäs ollut!
Parooni. Suus kiinni! Nyt minä puhun… lakeijoita oli kymmenittäin…
Nastja (nautinnolla). Ei, ei ollut!
Parooni. Minä tapan sinut!
Nastja (valmistautuu juoksemaan pois). Ei ollut vaunuja!
Satin. Nastjenjka, lopeta! Älä ärsytä häntä…
Parooni. Maltahan… sinä, kelvoton! Minun iso-isäni…
Nastja. Ei sinulla ollut iso-isää! Eikä mitään muutakaan ollut!
Satin (nauraa hohottaa).
Parooni (väsyneenä vihasta, istuu jakkaralle). Satin, sano sille… hetkaleelle… nauratko sinäkin? Etkö sinäkään usko? (Huutaa toivottomasti ja lyöpi nyrkeillään pöytään). Oli, piru teidät periköön, oli!
Nastja (riemulla). Aa, kävitkö ulvomaan? Käsitätkö nyt, miltä tuntuu, kun ihmistä ei uskota?
Kleschj (tulee takaisin pöydän luo). Minä luulin jo tappelun tulevan…
Tattari. A-ah, tyhmät ihmiset! Hyvin huono!
Parooni. Minä… en voi sallia, että minusta tehdään pilaa! Minä voin näyttää toteen… minulla on todistuksia, piru vieköön!
Satin. Heitä ne hiiteen! Ja unohda pois mielestäsi iso-isäsi vaunut… menneisyyden vaunuilla et voi ajaa minnekään…
Parooni. Mutta kuinka hän uskaltaa!
Nastja. Niin — todellakin! Kuinka minä uskallan!…
Satin. Hän, näetkös, nauraa sinulle! Mitenkä hän olisi huonompi sinua? Vaikka hänellä menneisyydessään ei olekkaan ollut iso-isää vaunuineen, ei edes isää, eikä äitiäkään…
Parooni (rauhoittuen). Piru vieköön… sinä… osaat punnita asioita maltillisesti… Mutta minulla nähtävästi ei ole mielenmalttia…
Satin. Koeta hankkia. Se on hyödyllinen kapine… (Paussi). Nastja! Menetkö sairashuoneelle?
Nastja. Mitä sinne?
Satin. Nataschaa katsomaan?
Nastja. Nytkö vasta! Hän on lähtenyt jo aikoja — sieltä… ja minne lienee hävinnytkin! Ei löydetä mistään…
Satin. Siis — kaikkineen hävinnyt…
Kleschj. Olisi hauska tietää — kumpiko heistä saa toiselleen hankituksi kovemman rangaistuksen… Vasjkako — Vasilisalle, vai Vasilisa hänelle?
Nastja. Kyllä Vasilisa takaisin tulee! Hän on viekas. Vaan Vasjka lähetetään pakkotyöhön…
Satin. Jos murha on tapahtunut tappelussa — saa ainoastaan vankeutta…
Nastja. Sääli. Pakkotyö — olisi paljoa parempi… Teidät kaikki pitäisi toimittaa pakkotyöhön… oikein luudalla lakaista, kuten muukin roska… johonkin — likahautaan!
Satin (ihmetellen). Mitä sinä nyt? Tulitko hulluksi?
Parooni. Jahka minä annan sitä korville… hävyttömyydestään!
Nastja. Koetappas! Koetahan antaa!
Parooni. Kyllä minä koetan!
Satin. Jätä pois! Anna olla… "Älä loukkaa ihmistä!" Minun päästäni vaan ei lähde pois se ukko!… (Nauraa). "Älä loukkaa ihmistä!"… Mutta jos minua on kerran loukattu koko elämän ijäksi! Mitä on silloin tehtävä? Annettavako anteeksi? Tai, ei mitään… kenellekään…
Parooni (Nastjalle). Sinun täytyy ymmärtää, että minä — en ole sinun vertaisesi! Sinä mitätön olento!
Nastja. Voi sinä onneton! Minustahan sinä elät kuin toukka omenasta!
(Ystävällinen naurun rävähdys miehiltä).
Kleschj. Hassu! Omena!
Parooni. Eihän siihen idioottiin… voi suuttuakaan!
Nastja. Nauratteko? Ei, te teeskentelette vaan naurua! Teitä ei ollenkaan naurata!
Näyttelijä (synkästi). Löylytä heitä aikalailla!
Nastja. Voi jos… minä voisin! Niin… noin minä tekisin teille!
(Ottaa pöydältä kupin ja heittää lattiaan).
Tattari. Mutta miksi astioita särkee? Höh… tyhmä!…
Parooni (nousten). Ei, kyllä minä hänelle opetan paikalla… parempia tapoja!
Nastja (juoksee pois). Piru teidät vieköön!
Satin (hänen perässään). Hei! Jo riittää! Ketä sinä tässä peloittelet? Mistä on oikeastaan kysymys?
Nastja. Senkin sudet! Jospahan äikähtäisitte! Sudet!
Näyttelijä (synkästi). Aamen!
Tattari. U-u! Äkänen vaimo — venäjän vaimo! Rietas… liian vapaa! Tattarin vaimo — ei! Tattarin vaimo lain tuntee!
Kleschj. Sille pitää antaa hyvä kyyti…
Parooni. Hm — Ilkiö!
Kleschj (koettelee hanuria). Valmis! Mutt' isäntää ei vaan kuulu…
Satin. Tule, ryyppää nyt!
Kleschj. Kiitos! Taitaa olla jo aika käydä kyljelleen…
Satin. Joko alat tottua meihin?
Kleschj (ryypättyään menee nurkkaan makuulavan luo). Ei sovi kieltää… Niitä ihmisiä on jokapaikassa… Alussa sitä ei niin huomaa… vaan kauemmin kuin katselet, niin huomaat, kaikki ovat ihmisiä… ei sovi kieltää!
(Tattari levittää jotain makuulavalle, polvistuu ja alkaa rukoilla).
Parooni (huomauttaa Satinille Tattaria). Katsohan tuonne!
Satin. Anna olla! Hän on hyvä poika… älä häiritse! (nauraa hoilottaa). Minä myös olen tänään hyvä… lempo ties mistä syystä!…
Parooni. Sinä olet aina hyvä, kun vaan ryyppäät… Ja viisas myös…
Satin. Humalassa ollessani… minä pidän kaikesta. Thja… Hän rukoilee, kauniisti tehty! Ihminen voipi uskoa sekä olla uskomatta… se on jokaisen oma asia! Ihminen on — vapaa olento… Hän vastaa itse kaikesta: uskosta, uskottomuudesta, rakkaudesta, ymmärryksestä. Kun ihminen vastaa kaikesta itse, niin sentähden hän on vapaa!… Ihminen — se on totuus! Mikä on oikeastaan ihminen?… Se et ole sinä, enkä minä, eivätkä he… ei! Vaan ihminen olet sinä, minä, ukko, Napoleon, Muhametti… kaikki yhdessä! (Piirustaa sormellaan ilmassa ihmisen kuvan). Käsitätkö sinä? Se on jotain äärettömän laajaa! Siinä on kaiken alku — ja loppu… Kaikki on ihmisessä, ja kaikki on ihmistä varten! Olemassa on ainoastaan — ihminen, kaikki muu on hänen aivonsa ja kättensä työtä! Ihminen! Se on — suurenmoista! Se kajahtaa niin… komealta! Ih-mi-nen! Ihmistä pitää kunnioittaa! Ei säälitellä… eikä alentaa häntä surkuteltavaksi… vaan täytyy kunnioittaa! Juokaamme ihmisen malja, Parooni! (nousee). Tuntea itsensä ihmiseksi — se tuntuu hyvältä! Minä olen — vanki, murhaaja, veijari — no niin! Kun kuljen kadulla ihmiset katselevat minua kuten veijaria… karttavat, väistyvät… ja mutisevat: — roisto, raato! Tee työtä!… Pitäisikö minun tehdä työtä? Mitä varten? Tullakseniko kylläiseksi? (nauraa hohottaa). Minä olen aina halveksinut ihmisiä, jotka alati huolehtivat kylläisyydestään. Nyt ei ole siitä kysymys, Parooni! Ihminen on korkeampi! Ihminen on korkeampi — kylläisyyttä!
Parooni (kallistellen päätään puoleen ja toiseen). Sinä teet johtopäätöksiä… Se on hyvä… se luultavasti lämmittää sydäntä… sitä minä en voi… en osaa tehdä! (katsoen ympärilleen, — hiljaa ja varovasti). Minä, veli hyvä, pelkään… toisinaan… ymmärrätkö? Pelkään… että mitä tulee kaiken tämän jälkeen…
Satin (kävellen). Joutavia! Mitä ihmisellä on pelkäämistä?
Parooni. Tiedätkö… hamasta siitä saakka, kun jotain itsestäni muistan… on aivoissani aivan kuin sumua vaan. Minä en milloinkaan mitään ole ymmärtänyt. Minusta näyttää… aivan kuin olisi ollut jotain epämukavaa… ja ett'en koko elämässäni ole tehnyt muuta kuin, muuttanut pukua… mutta minkä tähden? En ymmärrä! Koulua käydessäni kannoin aatelis-opiston uniformua… Ja mitäs minä sitten koulussa opin? En muista… menin naimisiin, — olin puettu frakkiin, — sitten yönuttuun… vaimon sain huonon — ja minkä tähden? sitä en ymmärrä… Menetin kaiken omaisuuteni — olin puettuna jonkinlaiseen harmaasen takkiin ja ruskeisin housuihin… mutta miten rappiolle jouduin? sitä en huomannut… Palvelin kruunua jossain virastossa… kannoin virkanuttua ja kokardi-lakkia… tuhlasin valtion rahoja, minut puettiin vangin mekkoon… senjälkeen puin tämän ylleni… Ja kaikki on tapahtunut kuin unessa… Eikö se ole hullunkurista?…
Satin. Ei juuri… Pikemmin se on — tyhmää…
Parooni. Niin… minäkin ajattelen, että se oli tyhmää… Mutta enköhän minäkin sentään — ole jotain tarkoitusta varten syntynyt?…
Satin (nauraen). Varmaankin… Ihminenhän syntyy parempaa varten! (heilauttaen päätään). Eikö se ole mainiota!
Parooni. Minnekkä se… Nastjka! Mihin se juoksi? Menen katsomaan, missä se on. Onhan hän kuitenkin…
(Menee. Paussi).
Näyttelijä. Tattari! (Paussi). Ruhtinas!
(Tattari kääntää päätään, katsahtaa taakseen).
Näyttelijä. Rukoile minunkin edestäni…
Tattari. Mitä?
Näyttelijä (hiljemmin). Rukoile minunkin puolestani!…
Tattari (vaieten). Rukoile itse…
Näyttelijä (Laskeutuu kiireesti uunilta alas, menee pöydän luokse, kaataa lasiin viinaa vapisevin käsin ja juopi sen). Nyt hän läksi!
(Lähtee melkein juoksujalassa porstuaan).
Satin. Hei, sinä, sikambr! Minne nyt?
(Viheltää. Sisään tulevat — Medvedjev, naisen pumpulilla topattu takki yllä ja Bubnov; molemmat vähän humalassa. Toisessa kädessä on Bubnovilla rinkeliripukka, toisessa muutamia kuivattuja kaloja, kainalossa — viinapullo ja taskussa toinen).
Medvedjev. Kameli — se on aivan kuin aasi! Mutta ilman korvia…
Bubnov. Ole vaiti! Itse sinä olet aivan kuin aasi.
Medvedjev. Kamelilla ei ole korvia ollenkaan… se kuulee sieramillaan…
Bubnov (Satinille). Ystäväni! Olen etsinyt sinua kaikista kapakoista ja anniskeluista… Ota pullo, käteni ovat kiinni!
Satin. Pane rinkelit pöydälle, niin on toinen kätesi vapaa…
Bubnov. Se on totta! (Medvedjeville). Kuulitkos… Putka-pekko! Huomasitko? Eikö hän ole itse viisaus!
Medvedjev. Kaikki veijarit ovat viisaita… minä tiedän sen! Ilman viisautta heidän olisi mahdotonta elää. Hyvät ihmiset ovat aina tyhmiä; huonojen täytyy välttämättömästi olla viisaita. Mutta mitä kameliin tulee, niin sitä sinä et oikein… se on oikeastaan ajo-juhta… sarvia sillä ei ole ollenkaan… eikä hampaita…
Bubnov. Missä kaikki kansa on? Miksi ei täällä ole yhtään ihmistä? Hei, alas sieltä kaikki… nyt minä kestitsen! Ken on siellä nurkassa?
Satin. Pian sinä sen yksinkin ryyppäät.
Bubnov. Pianhan minä! Tällä kerralla olen koonnut kapitaalia — oikein pienen pääoman… Zob! Missä on Zob?
Kleschj (astuen lähemmäs pöytää). Ei häntä ole täällä…
Bubnov. U-u-rrr! Pihakoira! Brrju, brlju, brlju! Kalkkunakukko! älä hauku, älä toru! Juo, pidä lystiä, äläkä ilmankin jo pitkää nenää — venytä pitemmäksi enää… Minä kestitsen teitä kaikkia. Minä, velihyvä, mielelläni tarjoan! Jos olisin rikas… niin minä… rakentaisin vapaan anniskelun! Jumaliste niin tekisin! Musiikin ja lauluköörin kanssa se pitäisi olla… Tule, juo, syö, kuuntele laulua… haihduta huolesi! Hei, sinä ihmisrukka… hei, käy tänne — minun maksuttomaan ravintolaani! Satin! sinut… minä… kuule, ota puolet koko omaisuudestani! Kaikesta! Näin vain!
Satin. Parasta, että annat paikalla kaikki…
Bubnov. Koko kapitaalinko? Paikalla? Ota! Tuossa on rupla… tuoss' on vielä… kahenraha… kymmen… viisi- ja kaksikopekkaiset… siinä kaikki!
Satin. Hyvä! Minulla ne säilyvät paremmin. Näillä minä pelaan ja voitan…
Medvedjev. Minä olen todistaja… rahat, ovat annetut säilytettäviksi… kuinka paljon niitä oli?
Bubnov. Sinä? Sinä — kameli… Meille ei tarvita todistajia…
Aljoschka (avojaloin). Veljet! Minun jalkani ovat kastuneet!
Bubnov. Tule, kastele kurkkusikin… siinä kaikki! Kuule rakkaani… sinä laulat, sinä soitat… se on varsin hyvä! Mutta että sinä ryyppäät — se on turhaa! Se, veli hyvä on vahingollista… ryyppääminen on vahingollista!…
Aljoschka. Sen huomaa sinusta! Sinä olet ihmisen näköinen ainoastaan silloin — kun olet humalassa… Kleschj! Onko hanuri valmis?
(Laulaa tanssien).
Ellei minun kärsäni
Oisi kaunis ollut,
Niin ei mua kummini
Ois lainkaan rakastellut!
Veljet, minä palellun! Ky-y-y-ylmä on!
Medvedjev. Hm… mutta jos kysyttäisiin: kuka on se sellainen kummi?
Bubnov. Pidä suus kiinni! Sinä, veliseni olet nyt — tju tjuu! Et ole enää Putka-pekko… se on lopussa! Et ole Putka-pekko, etkä eno…
Aljoschka. Ei muuta kuin — tädin mies!
Bubnov. Yksi sisaresi tyttäristä on vankilassa, toinen kuolemaisillaan…
Medvedjev (ylpeästi). Valehtelet! Hän ei ole kuolemaisillaan, vaan on tietymättömiin kadonnut!
(Satin nauraa hohottaa).
Bubnov. Saman tekevää, veliseni! Mies, ilman veljen tai sisaren lapsia — ei ole mikään eno!.
Aljoschka. Teidän ylhäisyytenne! Virasta vapautetun pukin rumpali!
Kummilla on rahoja,
Minulla ei mitään!
Olen sentään iloinen
Ja sentään minä olen aina hyvä poika!
Kylmä on!
(Zob tulee sisään; — sen jälkeen vielä näytelmän loppuun asti, silloin tällöin tulee sisään kaikenmoisia miehiä ja naisia. Riisuutuvat, heittäytyvät makuulavalle ja murisevat tyytymättöminä).
Krivoi-Zob. Kuule Bubnov! Miksi sinä juoksit karkuun?
Kvaschnja. Käy tänne! Istu… veli hyvä! Ja lauletaan minun lempilauluni… mitä?
Tattari. Yöllä nukkua pitää! Päivällä laulaa pitää!
Satin. Ei haittaa, ruhtinas! Tule sinä myös tänne!
Tattari. Kuinka — ei haittaa? Rähinä nousee… aina kun lauletaan, tulee rähinä…
Bubnov (menee hänen luokseen). No, ruhtinas! Kuinka on käden laita? Joko sinulta sahattiin käsi?
Tattari. Mitä varten? Odotetaan… kenties ei tarvis sahata… Ei käsi ole rautaa, ei sitä kauan sahata…
Krivoi-Zob. Nyt sinun asiasi ruhtinas, on tykkynään "gemàn"! [huono]. Kädetönnä sinä et kelpaa minnekkään! Meikäläisen arvo on käsissä ja selässä… Jos ei ole käsiä — on sama kun ei olisi ihmistäkään! Sinun asiasi on nyt kuin tupakka!… Tule ottamaan ryyppy… siinä kaikki!
Kvaschnja (tulee). Aa, minun rakkaat kortteeri vieraani! Siellä ulkona, siellä ulkona! Kylmää, kuraista… Onko minun poliisini täällä? Aappo!
Medvedjev. Minä!
Kvaschnja. Taaskin sinulla on minun takkini? Ja näytät niinkuin olisit vähän… Missä olet ryypännyt?
Medvedjev. Sattumalta… kun on niin kylmä… Bubnov viettää tänään nimipäiviään… ja ulkona on niin märkää!…
Kvaschnja. Varo itseäsi… "märkää, ulkona!" Älä ollenkaan reistaile… vaan meneppäs nukkumaan…
Medvedjev (menee kyökkiin). Kyllä minä nukkumaan voin mennä… minä tahdon mennä nukkumaan… jo on aikakin!
Satin. Miksi sinä nyt olet hänelle noin ankara?
Kvaschnja. Ei sovi muuten, ystäväni. Senkaltaista miestä täytyy kurissa pitää. Otin elämänkumppalikseni: kun luulin hänestä olevan hyötyä ja apua… ajattelin: minä olen vaimoihminen ja te kaikki semmoisia hurjapäisiä — ja hän kun on entinen sotilas… niin… Mutta hän alkaakin juopotella! Sitä minä en kärsi!
Satin. Huonon apulaisen sinä valitsit…
Kvaschnja. Ei ollut parempaa… Sinä et olisi suostunut kanssani elämään… tai jos sen olisit tehnyt — niin yhdessä viikossa olisit menettänyt korttipelissä minutkin, kaikkine kampsuineni!
Satin (nauraa hohottaa). Oikein, emäntä! Niin minä olisin tehnytkin…
Kvaschnja. Sepä — se! Aljoschka!
Aljoschka. Tämä tässä — se olen minä itse!
Kvaschnja. Mitä sinä olet minusta lörpötellyt?
Aljoschka. Minäkö? Kaikenmoista! Oikein omantunnon mukaan. Olen sanonut, että siinäpä on oikein ihmeellinen ämmä! Lihaa, rasvaa sekä luuta, on ainakin kymmenen puutaa; vaan aivoja — ei luotiakaan!
Kvaschnja. Sen sinä valehtelet! Aivoja minulla on hyvinkin paljon… Vaan sinä olet puhunut, että minä muka pitelen pahoin poliisiani?
Aljoschka. No, minä luulin, että sinä silloin pahoin pitelit, kun häntä tukasta perässäs vetelit…
Kvaschnja (nauraen). Hölmö! Etkö ymmärrä… Oman tuvan rikkoja ei pidä minnekkään kulettaa… Hänpä on siitä loukkaantunut… Ja sentähden on alkanut juodakkin…
Aljoschka. Siis se on totta, kun sanotaan, että kanakin juopi!…
(Satin ja Kleschj nauravat).
Kvaschnja. Uh, irvihammas! Ja mikähän sinäkin Aljoschka, olet oikein miehiäsi?
Aljoschka. Mies, ihan ensimmäistä sorttia! Tekee vaikka mitä! Mihin mieli halaa, sinne sydän palaa!
Bubnov (Tattarin makuulavan lähellä). Lähe pois! Yks' kaikki — nukkua emme anna! Aijomme laulaa koko yön!… Zob!
Krivoi-Zob. Laulamaanko? Heti — paikalla…
Aljoschka. Ja minä — säestän!
Satin. Me kuuntelemme!
Tattari (hymyillen). No, "schaittán" Bubna… tuo viinaa! Juomaan käymme, laulamaan käymme, surma tulee — kuolemaan käymme!
Bubnov. Kaada hänelle, Satin! Zob, käy istumaan! Oh, veljet! Paljonko sitä ihmiselle pitää? Minä ryyppäsin pikkusen — ja nyt olen iloinen! Zob!… Alappas laulaa… sitä parasta! Minä laulan… ja minä maksan!…
Krivoi-Zob (alkaa laulaa).
Päivä nousee, päivä laskee…
Bubnov (alkaa laulaa mukana).
Vankila on pimeä-ä!
(Ovi aukenee äkkiä).
Parooni (seisoo kynnyksellä huutaen). Hei… Kuulkaa! Tulkaa… tulkaa tänne! Siellä ulkona… Näyttelijä… on hirttänyt itsensä!
(Äänettömyys. Kaikki katsovat Parooniin).
Nastja (Ilmestyy Paroonin takaa ja astuu verkalleen pöytää kohti, silmät hyvin selällään).
Satin (puoliääneen). Ah!… keskeytti laulun… hassu!
Esirippu