LÄHTÖ
"Ukko, nousetko siitä ylös."
"Noustaanpa, noustaanpa — mikä hätänä?"
"Niitä tuli nyt sinne tupaan."
"Vai tuli, joutaapa tulla."
"Tokko tuosta kohenet!"
"Pitääköön tuota, oliko ne mitä miehiään?"
"Ne niitä poliisimiehiä näkyivät."
"Vai niitä ne, no, sietääpä, sietääpä tästä sitten vähitellen koheta."
"Voi, voi, nyt ne vievät sinut, kun ehätitkin kulettelemaan niitä hirvenlihoja, johan minä sanoin, että sakottavat sinua vielä. Olisi Matti itse joutanut kaupita kaatamansa."
"Kaupittu mikä kaupittu."
"Maksetaan pois se sakko, eiköhän nuo tuota, jos oikein pyytäisi —"
"Johan sinä nyt, jopa jo, niinkuin ei tästä sinne joutaisi."
"Sinne sen mieli näkyy palavan, enkö minä sitä, että sinne sen mieli palaa."
"Ehee, vai palaa."
"Kun viimeisiä henkiään tuossa haukkomassa, jalat kuin mitkäkin pölkyt, ei ylös enää omin voimin pääse."
"Hätäkös siellä on istuessa?"
"Mene tiedä, jos tuota kuollet tuonne vielä."
"Mikäpä tuossa, jos tuota tuotakin."
"Linnassa, voi-voi —"
"Kuoltavahan sitä on kuolevan kuitenkin."
"Kun synnillisenä siellä, et armon osuuteen joudu. Haettaisit papin, kun lähtö lähenee."
"Vai papin, ehee —"
"Että suurinta syntiään tuossa sovittaisi, ennenkuin hetki on myöhä."
"Syntiäkö, syntiäkö tuota lienee ollut täällä tekemässä?"
"Kun olisi mennä tuntoonsa itsekunkin, tämä lihojen myyntikin, mitenkuten sekin synnin puolelle pantanee, ottaneeko tuo tuosta helpottuakseen, että sitä tässä ajallisessa ajassa sovitellaan?"
"Niin, mitenpä, mitenpä tuo tuosta ottanee."
"Ja jos sinulle niinkuin se lähtö — niin sitä on sitä rikettä minunkin puolellani. — Tässä tuonoissa vuonna kun otin sen 25-pennisen, jota kaipasit, otin kirkonkukkaroon viedäkseni, se kun se lehmäkin poti sinä vuonna, vaan se synti sokaisi, että sinne kukkaroon pistin siitä 10-pennisen — sitä sitten sillä lopulla join kahvia suntion mökillä — niin että elä sinä siitä viimeisellä tuomiolla päälleni kanna."
"Ho, joutaapa, joutaapa olla kantelematta — ehee — sitä kaikenlaisia hupakoita, minkä sinuakin, lähdepäs parisenkymmentä vuotta vanhemmalle kömpyrälle — ehee — nuori ihminen — no se teetättää."
"No nyt se —"
"Vaan taisivatpa, taisivatpa ne pettyä nyt tuomariherrat, jos tästä jollakulla päivällä — se on tuo turvotus tainnut tänne sydänalaan kohota, kovin se jäykentää — koetapas."
"Niinpä näkyy, voi-voi tokkiinsa."
"Jotta — ehe — eipä tainnut olla niin asetettu, jotta sitä sakkoaikaa istuisi enää tämä, jos hyvilleen ottaa."
"Eipä istu, näkyisipä olevan maksun asia."
"Vai maksun, no sitä kuulee, tuo joku kun tuota tarinataan pitää, kuuleepa kuulee —. Et niitä rahapennejä muka enää tarvitse — no jo tarvis loppui. — Tokko tuota tietänet, missä nuo ovatkaan? — Siellä ne ovat aitan katonrajassa, siinä hirrenkolossa sukanterän sisässä, jotta ota ja anna ne sille Matille."
"Tottapahan annetaan."
"Se on niin, jotta se on se Matti otettavasi tähän mökille ikäänkuin sitä isannuutta pitämään, kun minusta aika jättää — se on jo puhuttu, jotta se naipi sinut."
"Hyvä isä siunatkoon."
"Ja ne kirstulaudat ovat liiterin ylisillä, niiden pehkujen alla, jotta anna Matin pistää, pistää ne kokoon. — Minä Matille siitä jo koommin mainitsin — no, ja se on se hevonen tietenkin lainattava, jos sitä niinkuin minua sieltä perimään rupeaisi —"
"Periä, periähän sitä toki pitää."
"Ja jos tuota sitten kuitenkin sen kaksi neljännestä niitä kahvia lisäksi, jos tässä Matin kanssa niitä hautajaisentapaisia piteleisi — ne kihlat sopii juoda samalla — ja jos tässä nyt, näin kun näyttää, käypi — niin kuitenkin sitä siinä juhannuksen seutuvilla pappiloihin — jotta, ehee, mikäs siinä —"
"Voi tokkiinsa."
"Niin, jotta antaisi tuon mökin pysyä, pysyä tuossa paikoillaan, jotta ei tuota tuosta hävittäisi. — Se entinen ukko, tarinoipi siinä vanhassa, vanhassa juttusessa, jotta se entinen ukko aina kirstussaan potkaisi, kun se näki eukon kujeet — jospa tuo pitänee minun jättää tuo potkiminen sikseen — ehee — vai maksaisikoon tuo vaivan —"
"Mitähän puhunee vielä —"
"Sitäpä tässä vielä arvelen, jotta oisikoon nuo mitenkuten muuttaa toiset jalkarievut tälle matkalleen?"
"Minä annan."
"No, jospa heidät."
"Tuossa on kuivat — jos minä ne lähtökahvit arvasin kiehauttaa, jos tuota ei enää tään koommin —"
"No, annapa, annapa nuo itkut olla itkemättä — tiesit kaiketi, jotta ei sitä yli ikäänsä kukaan elä, saati sitten vanha — vai kahvit, kahvit tässä vielä — ehee — no sitä jotakin —"
"Joko se nyt lähtee?"
"Mikäpä tässä, lähdettävä mikä lähdettävä."
* * * * *
"Voi, voi, nyt se jo meni — olisin tuolle kättä antanut ja hyvästit sanonut, vaan kun ei enää katsonutkaan — — tuolla se nyt menee, voi, voi, eihän tuo raukka enää astumaan kykene, mennä köntystää, mennä köntystää, voi, voi, ja sille tielleen se uppoo —"