I.
Anton Klovacz oli jättänyt viiden acren suuruisen metsikön Mark Jordanin raivattavaksi. Lindin käynnin jälkeisenä päivänä hän ryhtyi työhön lähtien metsään kirves olalla, ruokittuaan ensin elukat. Ilma oli kylmä ja kirkas, erittäin sopiva kovaan työhön. Hän heilutti kirvestään reippaasti ja iloitsi tuntiessaan sileän puuvarren käsissään.
Hän ajatteli Lind Archeria. Myöhään yöhön hän oli valvonut edellisenä iltana ajatellen häntä. Lind oli herättänyt hänessä ensi kertaa sen tunteen, ettei hän ollutkaan aivan toivottoman yksinäinen. Tytön ruumiillinenkin kauneus sai hänet haltioitumaan, vaikka olisihan sitä voitu selittää yksinkertaisesti vain siten, että Lind oli ainoa nainen, jonka hän oli tavannut tai kaikesta päättäen tulisi tapaamaan oleskellessaan näillä seuduin. Niin mahdottomalta ja mielettömältä kuin se tuntuikin, niin oli Lind saanut koko hänen sisimmän olemuksensa väreilemään, istuessaan edellisenä iltana pöydän ääressä ja katsellessaan häntä silmiin. Koko tuo kohtaus saattoi hänet nöyräksi ja ujoksi palautellessaan sitä nyt mieleensä. Hänen täytyi saada nähdä hänet jälleen, aivan heti, ja sittenkin hän pelkäsi kohdata häntä, sillä voisihan sattua, että hänen olisi pakko kuolettaa tunteensa, jos ne eivät olisi Lindistä mieluisia. Eikä hän sittenkään voinut salata itseltään, että Lind ainakin osittain oli vastannut hänen tunteisiinsa. Hän tunsi omat, kiihkeät, voimakkaat tunteensa siksi hyvin ja tiesi, miten tuskallista hänen olisi usein tavata Lindiä, jos hän esimerkiksi saisi tietää, että joku toinen merkitsi jotain hänen elämässään. Hän tahtoi nähdä hänet jälleen päivän tai parin kuluttua, mennä koululle häntä tapaamaan ja pyytää lupaa saada käydä hänen luonaan Garen talossa. Se olisi oikea tapa. Niinkuin nuoret miehet tavallisesti mielistelivät tyttöjä siveellisessä yhteiskunnassa… hänen täytyi nauraa ajatellessaan itseään uudessa osassaan. Ja miten toiselta elämä sittenkin tuntui tänään. Hän nojasi toisen kätensä kirveen vartta vasten ja avasi paidankauluksen napin. Hänen katseensa kulki yli Klovaczin peltojen, joihin omistajan vanhemmat pojat olivat kylväneet rehukasveja ennen lähtöänsä. Maisema näytti ystävällisemmältä kuin eilen.
Lind… Lind Archer — miten kaunis nimi se oli! Ei kukaan koskaan niin äkkiä ja täydellisesti ollut vastannut sitä monisärmäistä ja epämääräistä olentoa, joka oli hän itse — olentoa, joka ei ollut kotoisin mistään eikä koskaan ollut kuulunut minnekään huolimatta saavutetusta sivistyksestään ja luonnollisista lahjoistaan. Mark tunsi kaipaavansa häntä, ikävöivänsä häntä niin kiihkeästi, ikäänkuin hän ei koskaan elämässään olisi ollut hänestä erossa.
Hän koetti puhua itselleen järkeä. Hänellä ei ollut oikeutta uneksia Lindistä tällä tavalla. Ensi kerralla tavatessa hän pitäisi itsensä kurissa. Hän alkoi taas tarmokkaasti harventaa metsää hakaten maahan koivuja sekä oikealta että vasemmalta.