LAPSENMURHA
Etkös pelkää, piika? Puiston ylle uusikuu niinkuin kirkas veitsi äkkiä laskeutuu.
Ehtoon katvetessa
neiti jalosyntyinen,
kuollut neiti ajaa
keskeen varjojen,
sulkalakki päässä, jahtitorvi huulillaan, piiskansiimoin lyöden villiä ratsuaan,
kuulee pöllön huudon menninkäisten nauravan, muurin alta itkun lapsi-vainajan,
säpsähtää ja kiitää jahtihaukka olallaan läpi hämmästyneen, aution pihamaan.
Kuu on kirkas veitsi. Ruskeata verta on tulvillansa lehdet viileän puistikon.