PUNARINTAINEN LINTU

Jostakin kuului ääretön valitus. Tiimalasi oli valumassa loppuun. Viimeinen jyvä vierähti äänettömästi ja huomaamatta, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.

Esirippu halkesi. Kaikki, mikä näkyi, oli verhottuna mustalla kankaalla.

Missään ei ollut valoa, joka on elämän ystävällinen katse. Mieletön ääni huusi toistamiseen: Turhuuksien turhuus! Ilma oli täynnä sokeita ajatuksia, jotka harhailivat päämäärättä.

Silloin sinä nauroit. Naurusi lensi kuin punarintainen lintu synkän miilun keskeltä. Se liverteli ja istahti onnellisena säikähtyneeseen rintaani.

Minun surullinen ajatukseni huikaistui kuin nahkasiipinen lepakko äärettömän ihanasta valosta.