UNI
Käy joskus, hyvin onnellisin hetkin, uni luokseni
ja lämpöisin ja omituisin uduin kätes peittää, äiti.
On silloin tupa outo ja niin kummallisen ihana.
Kaks väsynyttä, pientä poikaa vaipuu nukkumaan.
Soi hämylintu suvisella ehtoonurmikolla.
Sen ääni vaipuu punaisien marjatäpläin väliin.
Ja kettu mataa ilkkuvaisin silmin putkistossa.
Ja korppi nokkii juustoansa aivan valkeaa.
Ja prinsessa on kumartanut nuoren päänsä maahan:
hän etsii herneenjyviä ja tietä pakohon.
Vaan jättiläinen kauhistava nostaa väkinuijaa.
Ja minä olen kääpiö. Mä juoksen äidin luo.