VII.
Pimeä antaa verta valon kalpeihin ajatuksiin. Pimeässä välkkyvät pöllön silmät ja himo paisuttaa petojen suonia. Joka huokonen poreilee ydinmehua, jota tulvii kuumina helminä yli kaikkien hermojen…
Muori Biettar oli maannut valveillaan koko yön, sappi kiehuen, mieli myrtyneenä siitä, että Lasse nyt tulisi vaatimaan noita kuutta vaadinta. Kuinka hänen mielensä olikaan kuohunut, kun hän oli huomannut poikansa raukean epävarmuuden Lassea kohtaan! Hän ärtyi ja makasi nyt kiroillen ja älmentäen turkispeitteen alla.
Mutta sitten hän purskahti nauruun ja hänen täytyi pureksia peskinreunaa, ettei herättäisi muita… Laumassahan oli vielä kolme vierasta, merkitsemätöntä vasaa! Jos ei Lasse tyydy kun saa ne sekä lisäksi rehellisenä uhrina yhden vaatimen, niin matkustakoon takaisin seminaariinsa!… Piru kärventäköön muori Biettarin sisukset, ellei sitä vedetä nenästä, tuota mäyräköntystä, tuota vaadin-kiskuria!… Ja sillä vedolla kiertyy solmunuora, sen kaulaan, niin että siitä tulee iäksi muori Biettarin kuuliainen orja. Kyllä hän tuhoo sen, tuhoo!… Koettakoonpa vaan Elle mielensä mukaan pilata Biettar Oulan harjoittamaan tyttölapsen-hyveitä, — vaikka ei se vielä tähän päivään ole saanut turmelluksi muori Biettarin poikaa.
* * * * *
Postimiehet olivat lähteneet.
Lasse makasi vielä, nauttien olostaan. Tämähän oli hänen ensi päivänsä. Hän otti esiin rukouskirjan, jonka oli tuonut "seminaarista" ja alkoi lukea.
— Sanotaanko hartauskirjassa jotakin lupausten ja sopimusten rikkomisesta? kysyi muori Biettar.
Lasse katsoi kauhistuen häntä ja hänen katsantonsa oli säälittävän tuhma.
— Niin, ällistele tarpeeksesi, senkin pöllö! sähisi muori Biettar, heittäen kahvimyllyn takkaan, niin että säkenet suitsusivat savuaukosta. "Ei — jumaliste, vaikka olisit saada kolme sopulia kolmen vaatimen asemesta!" — Hän puhui koetteeksi vain kolmesta.
Aslak voi tuskin pidättää nauruaan. Hän oli ensin ajatellut, että muori Biettar tahtoi ottaa härkää kiinni sarvista; mutta Lasse siinä yhteydessä — "ottaa härkää kiinni sarvista" — näytti hänestä kovin hassunkuriselta.
— Minun pitää saada se, mikä minulle on luvattu, ynisi Lasse itkevällä äänellä.
— Luvattu?! — Sinäpä oletkin oikea mies puhumaan lupauksista! — O-ei! Ei sitä puhuta lupauksista jokaisen kulkiamen Pekan tai Paavon kanssa. — Mitä sinulle sitten on muka luvattu?
— Kyllähän itse tiedät.
— Mutta tiedätkö sinä, mitä minä sinulle lupaan? Minä ripustan sinut koivista tuohon mäntyyn ja annan pitkin pakaroitasi, sen minä lupaan, jos näytät yrittävänkään puhumaan vaatimuksistasi, hävytön sanasi-syöjä!… Jos olisin tiennyt, että sinä olit sellainen tomppeli oikeuden edessä, niin en ikinä olisi sopimuksiin käynyt sinun kanssasi!… Mutta minä annan liian suuren arvon itselleni, kohdellakseni sinua ansion jälkeen. Nouse jo ylös siitä ja tule minun kanssani karjan luo, että pääsen sinusta niin pian kuin suinkin! — Mutta syö ensin! — Tuoss' on konttiluu, tuoss' on lämmintä makkaraa, ja tuoss' on tuoretta, keitettyä nuoren poron selkälihaa. Syö ydintä ja verta ja lihaa, poika!
Lasse nousi koneellisesti seisomaan, söi ja rohkaistui ja suli.
Sitten he lähtivät.
Sekä Elle että Biettar Oula olivat olleet vaiti. Elle olisi mielellään varoittanut muori Biettaria houkuttelemasta Lassea tuhmuuksiin, mutta ei uskaltanut, — eikä viitsinyt, sillä se olisi ollut hyödytöntä.
Muori Biettar oli varhain aamulla neuvotellut poikansa kanssa aikeestaan, ja Biettar Oulasta se sillä hetkellä oli näyttänyt hyvältä. Mutta kun Lasse räväytti auki viluiset, surkeat silmänsä, niin Biettar Oulan valtasi raukea epävarmuus, ja silloin hän olisi mieluummin toivonut Lassen saavan nuo kuusi vaadinta, jotka hänelle oli luvattu; — niin olisi jutusta tullut suti puti puhdas — tavallaan. Mutta muori oli kuin kaksiterä-miekka, ja pojan piti peräytyä. Hänen mielensä ja tahtonsa oli lamautunut tänä yönä — vaikkei hän sitä oikeastaan tuntenut. Hän tunsi vain, että jotakin hänessä tapahtui.
Lasse, joka vielä oli sisäopinnoista heikko, hiestyi ja väsyi koettaessaan pysyä vanhan mankon kinterillä; tämä riensi kevyesti ja äänettömästi kuin huuhkaja, — hänen astuntaansa ei kuulunut ensinkään.
Karjan luo tultuaan muori Biettar puhui Lasselle näinikään: "Täällä on kolme vasikkaa, joita ei vielä ole merkitty; kaksi niistä on vaadin-vasoja. Nyt sinulla on valittavana kaksi osaa. Tahdotko ottaa nuo kolme vasaa ynnä yhden vaatimen lisäksi — tai haluatko jäädä aivan osattomaksi?"
Lasse, joka äkkiä oli joutunut pahimpaan pulaansa — päätöksen tekoon, ja nopean päätöksen —, hikoili yhä enemmän.
Mutta sitten, ikäänkuin peläten joutuvansa aivan osattomaksi tai olevansa pakoitettu tavoittelemaan oikeutta kaikenlaisten hankaluuksien uhallakin, hän kokosi kaiken tarmonsa ja vastasi myöntäen.
Mutta samassa putkahti hänessä kasvamaan pieni, kääpiönsitkas katkeruuden itu.