10:S KOHTAUS.
*Juhana, Vouti, Huttunen.*
Juhana. (Nauraen). Sepä kävi mainiosti! Äijä piti asiaa täytenä totena. Kun se Liisa vaan pääsisi pian takaisin! Ennenkuin Wasjka sieltä palaa, on Matti jo vapaa.
Vouti. (Tulee vasemmalta). Sotamies hoi!
Juhana. Mitä käskette, teidän————
Vouti. (Tarkastaa ovea). Samalla kun vartioit kellaria, katso myöskin, ettei kukaan pääse taloon pujahtamaan. Ymmärrätkö?
Juhana. Ymmärrän! (Itsekseen). Hitto vie, kuinka säikähdin——— (Huttunen tulee).
Vouti. Kuka siellä?
Huttunen. (Tulee läähättäen oikealta). Minä se vaan olen, Ivan Petrovitsch!
Vouti. Sinäkö se olet; mitä on asiata?
Huttunen. Minä … minä tuokki, tuokkiroisiani! Mitä mä kävinkään sanomaan?
Vouti. Mitä sinä tahdot?
Huttunen. Minua tuota noin pelottaa se asia, ett'emme kirjoittaneet sen paperin alle.
Vouti. Mitä se minuun kuuluu?
Huttunen. Minä tahtoisin pyytää teitä pitämään minun puoliani, jos herran viha sattuisi minuun kääntymään.
Vouti. Mitä varten? Oletko sinä parempi kuin muutkaan?
Huttunen. Minä olen vanha mies ja tahtoisin saada elää rauhassa.
Vouti. En minä voi ainakaan sinulle rauhaa hankkia, jos herra kerran ärtyy; ja että hän on ärtynyt, siitä voit olla varma.
Huttunen. (Kaivaa taskustaan). Mutta jos minä tuota noin (painaa setelin voudin käteen) pyytäisin teitä.
Juhana. (Itsekseen). Siinäpä on pari paholaista.
Vouti. No, no! Kyllä minä koetan pitää puoliasi. Ja kylläpä sinä tarvitsetkin, sillä——
Huttunen. Sillä?
Vouti. Sinullahan on kaksi poikaa?
Huttunen. Niin on!
Vouti. Herra on päättänyt ottaa niistä toisen sotamieheksi.
Huttunen. (Säikähtäen). Todellako? Voi, voi minun päiviäni! Mitä minä polonen vaan käyn tekemään! Mutta ettekö te voisi poikaani pelastaa?
Vouti. Vaikeata se lienee!
Huttunen. (Painaa toisen setelin voudin kouraan). Minä pyydän, koettakaa!
Vouti. Parastani tahdon koettaa. Kyllähän minä tiedän, että sinä olet kelpo ukko.
Huttunen. No, Herran haltuun, Ivan Petrovitsch! (Menee).
Vouti. Niin tekäläisiä nenästä vedetään. (Menee).