1:NEN KOHTAUS.
(Pöydän ympärillä istuu tyttöjä ompelemassa mikä mitäkin. Poikia istuu lavitsoilla pitkin seiniä tupakkaa polteskellen. Kiukaalla makaa yksi pojista, ja Mari istuu lesankan vieressä kehräten. Pienet pojat vetävät väkikarttua lattialla).
Matti. Mitä te, nulikat, täällä teette? Menkää tuonne turulle kuperkeikkaa lyömään!
Poika. Todellakin! Lähtekäämme ajelisille!
Pojat. Niin, lähdetään.
Poika. Minä luen arpaa. (Lukee puoleksi ääneen).
Yykel, taakel, tammenlikka,
Viikel, vaakel, vammenkoukku,
Koukku metsähän kolahti,
Jäsähti jänistä päähän;
Mäne metsän kenkkeriks'.
(Se, jonka kohdalle sana »mäne» tulee, pääsee arvanlyönnistä pois, kunnes kahdesta viimeisestä toinen jää ajelijaksi).
Liisa. (Sillä välin). Nyt, tytöt, työnne pois! Jo on aika käydä leikkimään.
Mari. Mitä vielä. Sitä vartenko luulette minun antaneen luvan täällä pitää illanistujaisia, että heti illan suussa mellastamaan rupeaisitte?
Matti. Mutta jos Roponen pian tulee kotiin, niin emme saa leikkiä laisinkaan.
Andrei. Ei hän kotiin tule ennenkuin puoliyön aikaan. Antaa tyttöjen vielä ommella. (Pojat juoksevat ulos).
Matti. Niin, no ommelkoot sitten. Mutta näin ei tässä istumaan ruveta. Laulakaa, tytöt!
Liisa. Kellä tässä on aikaa laulamaan?
Matti. Sinulla justiin! No, aiota pian tahi … tahdotko pamppua? (Ottaa pyyheliinan kaapin kulmasta ja rupeaa sitä punomaan).
Liisa. Sinä olet aina sen pamppusi kanssa. No, mitä minä laulan?
Matti. Laula mitä tahansa, kunhan vaan alkaa kuulua.
Liisa. No, tahdotteko kuulla laulun, jonka lapsena opin paimenelta?
Kaikki. Tahdomme.
Liisa. (Laulaa).
Mansikkani, Mustikkani, tulkaa tänne!
Haluna ja Kirjo, tulkaa tänne!
Omena ja Karjo, tulkaa tänne!
Tule tänne, karjani kaunis,
Viidakosta, varvikosta
Lehdikön läpi, ahojen alta,
Metsolan maista luokseni nyt;
Armahani, ainoani, tule tänne,
Rinnoilleni riennä, kultani, tänne,
Ikävöiden ootan sinua tänne;
Tule tänne kultani kaunis,
Päivän noustess', muitten maatess'.
Peräti pellon, alati aidan,
Niin, ett'ei kukaan sinua nää.