2:NEN KOHTAUS.
*Anni, Andrei.*
Andrei. (Tulee). Anni! Miksi itket sinä, miksi antaut epätoivoon? Luuletko asian siten paranevan? Ei suinkaan? Koettaa meidän pitää. Minä tiedän, mikä meidät uhkaa eroittaa, mutta me voimme senkin esteen poistaa, jos molemmat tahdomme. Sano, Anni, suostutko minuun, jos isäsi siihen suostuu; sano suoraan! Jos sinä kerrankin suoraan puhut, voin minä päästää sinut tästä tukalasta tilasta, sekä päästä siitä itse. Annatko minun puhua asiasta isällesi?
Anni. Isäni ei suostu siihen ikinä.
Andrei. Mutta jos hän suostuu, suostutko sinä?
Anni. Luulen, että sen jo arvaat. (Laulaa).
Eipä minun tahton' vain
Onnea voi tuoda,
Eikä ole vallassain
Onneamme luoda.
Mitä isä tahtoo vaan.
Kaikki riippuu siitä.
Saada häntä suostumaan
Voimamme ei riitä.
Andrei. (Laulaa).
Lempi vastuksist' ei huoli,
Rintaan rohkeutta luo.
Suorahan kuin nopsa nuoli
Perille vain pyrkii tuo.
Mari. (Tulee). Kas vaan tuota tyttöä! Täällä jouten on juttelemassa pojan kanssa, sillä aikaa kun talon askareet jäävät toimittamatta. Tule heti auttamaan minua! Lehmät ovat vielä ruokkimatta, astiat pesemättä, vesi kantamatta… Katso, minkä näköinen pöytäkin on! Tuollaisenako rikkaassa talossa pöytää pidetään? Olisit sen edes jouten ollessasi pessyt… Ja lattia sitten,—sekin lakaisematta! Voi sentään! Joll'en minä olisi hyörimässä ja pyörimässä alinomaa, niin menisi koko talo kumoon. No niin menisikin! Eihän ilman minutta työväki saisi syödäkseenkään, muista puhumattakaan. Tule! Pitäisikö sinustakin vielä talonminiä tuleman! (Vie Annin mukanaan).