VIII.
Aleksandrian katekeetikoulu.
— viisaus on parempi kuin päärlyt, ja kaikki mitä ihminen hänellensä toivottaa, ei ole hänen vertaisensa. San. 8: 11.
Muistuttaen muinaisuuden urotöistä ja viitaten tulevaisuutta kohden kukoisti Niili-virran suulla Aleksanteri suuren perustama kuuluisa Aleksandrian kaupunki. Ollen sivistyneen maailman keskuudessa, itä- ja länsi-maiden rajalla, soveltui tämä kaupunki täydellisemmin kuin mikään muu edustamaan aikakauden eri pyrintöjä, kuvastamaan sen varjopuolia samoinkuin ilmaisemaan sen syvintä, kristinuskon herättämää tarvetta. Täällä löytyi juutalaisia rabbineja, itämaiden haaveksiviin unelmiin mieltyneitä viisaita kaukaisilta mailta, kreikkalaisia filosofeja, roomalaisia valtioviisaita ja lakimiehiä, ja jo varhain oli, kuten olemme nähneet, Jesuksen evankeliumi täälläkin virittänyt valoa moneen sydämmeen? Kokien säilyttää Aleksandrian mainetta piti moni Rooman keisari kunnianansa suosia sen tieteellistä harrastusta, jolle ei mikään muu kaupunki koko valtakunnassa näyttänyt voivan vetää vertoja, Näin kaikin puolin suosittuina pukivat Aleksandrialaiset ajatuksensa mitä vaihtelevaisimpiin, monipuolisimpiin muotoihin, ja useat näistä tuottivat kristinuskolle suuria vaaroja. Täkäläiset kristityt tutustuivat pian uusplatonilaisten filosofein väitöksiin, ja moni heistä takertui gnostisismin petollisiin verkkoihin, kuten ennen olemme kertoneet. Tuliko Jesuksen tunnustajain asiain näin ollen paeta pois täältä Egyptin maalta jumalanpalvelukselle sopivampaan paikkaan, niinkuin Jumalan kansa muinoin murrettuaan orjuutensa kahleet vaelsi erämaahan Herralle juhlaa pitämään, vai oliko tämän uuden sukupolven velvollisuus toinen? Sen tehtävä oli sama, vaan kuitenkin aivan toisen laatuinen. Suuri profeeta, josta Mooses oli ennustanut Israelin lasten lähestyessä Kananin rajoja, oli tullut johdattamaan Jumalan valittuja Egyptin orjuudesta lupauksen maahan, mutta tämä Egypti, synnin orjuuden maa, on kaikkialla maan päällä — uuden liiton Israel ei saavuta kotimaataan vaeltamalla paikasta paikkaan. Sen retki on toisenkaltainen kuin vanhan testamentin kansan, sen johtaja Moosesta suurempi. "Hyvä paimen", joka sanansa valossa paljastaa ihmissydämmelle tämän maailman kurjuuden, tekee suurempia ihmetöitä kuin Mooses, Hän luopi omaisillensa korven etäisyyden ja hiljaisuuden meluavan Egyptin keskelle, opettaen heitä palvelemaan Jumalaa "hengessä ja totuudessa" itse pakanuudenkin keskuudessa. Jalosti taisteli moni Herran tunnustaja Aleksandriassa vainojen kovina aikoina totuuden puolesta, todistaen rohkealla tunnustuksellaan tahi verisellä marttyyrikuolemallaan Herran voimallista läsnäoloa täälläkin, ja sitäpaitsi ryhtyivät toiset noudattaen ajan vaatimuksia tieteellisesti järjestämään ja esittelemään kristinuskon totuuksia. Jo toisen vuosisadan keskipalkoilla tapaamme täällä Aleksandriassa ensimmäisen kristillisen oppilaitoksen, tuon sittemmin kuuluisan "katekeetikoulun", joka kauan levitti valoaan kaukaisiin maihin. — Vaikka useimmat kirkon opettajat perustuen sakramentin jumalalliseen voimaan puolustivat lasten kastetta oikeutetuksi ja tarpeelliseksi, vaativat he täysikasvaneilta, jotka halusivat tulla Jesuksen tunnustajiksi, huolellista valmistusta ja pitemmän ajan kuluessa osotettua vakaata tarkoitusta kuolla maailmasta ja elää Kristukselle, ennenkuin nämä p. kasteen kautta otettiin kirkon yhteyteen. Näiden n.s. katekumenein opettaminen ja siveellinen kasvattaminen uskottiin seurakunnan kokeneimmille ja luotettavimmille jäsenille, joiden tuli tarkasti valvoa oppilaittensa siveellistä elämää ja heidän kehittymistään kristinuskon oikeassa käsittämisessä. Jos katekumeni käyttäytyi epäsiveellisesti, oli huolimaton ja kevytmielinen, jos hänen mielensä ja halunsa oli maailmaan ja sen menoihin, ei hän saanut koulunkäyntiään jatkaa. Näin huolellisesti ja ankarasti valvottiin ja tutkittiin marttyyrien aikakaudella kaikkia niitä, jotka tahtoivat vannoa uskollisuuden valan kirkon Herralle! — Alussa vaadittiin katekumenein opettajilta ainoastaan tuota yksinkertaista kristillistä viisautta, joka ei tarvitse tieteellistä oppia, inhimillistä viisautta avuksensa voidakseen neuvoa ihmisiä elämän tietä vaeltamaan, mutta aikojen kuluessa, kun pakanallisia viisaita yhä useimmin nähtiin kirkkoon pyrkivien joukossa, vaadittiin opettajilta (näitä sanottiin katekeetoiksi) oppia ja tieteellistä sivistystä, jotta voisivat kumota oppilaittensa vastaväitöksiä sekä, sovittaen opetuksensa heidän kantansa mukaan, johdattaa heitä pimeydestä totuuden valoon. Tämän tarpeen synnyttämänä alkoi Aleksandrian katekeetikoulu kasvattaa katekumenein opettajia ja on semmoisena vaikuttanut arvaamattoman paljon tämän aikakauden kirkon hyväksi. Mutta vielä suuremman maineen on se saavuttanut herättämällä tieteellistä harrastusta jumaluustieteen alalla, sillä se on siten valmistanut sitä aikaa kirkon historiassa, jonka päätehtävänä oli tieteellisesti järjestää sekä tarkasti rajoittaa kirkon tunnustusta kaikista noista eksyttävistä harhaopeista, joiden rehottava rikkaruoho seuraavina vuosisatoina oli kokonaan tukehuttaa puhtaan opin. Vaan älkäämme kuitenkaan silti olettako näiden aleksandrialaisten oppineiden aina oikein esittäneen kristinuskon salaisuuksia. Päinvastoin tapaamme heidän kirjoituksissaan monasti suuria virheitäkin. Todistuksena on koulun ensimmäinen kuuluisa opettaja Clemens aleksandrialainen (k. 217), jonka syvät mietteet filosofian suhteesta kristinuskoon tosin osottavat suurta oppia ja nöyrää, kristinuskon valaisemaa mieltä, mutta samalla ilmaisevat eksyttäviäkin ajatuksia. Pitäen p. raamattuun perustuvaa uskoa ainoana totuuden tuntoon johdattavana tienä sekä puolustaen kristinuskon verratonta ylevyyttä kaikkien inhimillisten ja omatekoisten oppijärjestelmäin rinnalla on hän opillaan ja nerollaan kuitenkin saavuttanut etevän sijan tämän aikakauden kirkkoisien jalossa rivissä.