I.

Savon herännäisyyden alku.

Se heräykseen ja elävään kristillisyyteen vaativa henki, joka 17 ja 18 vuosisadalla synnyttää Suomen varhaisemman herännäisyyden, ilmenee jo siihen aikaan niin voimallisena ja itsetietoisena, ettei hengellinen välinpitämättömyys eikä tahallinen vastarinta enää voi sille salpoja rakentaa. Sen jatkuva työ isiemme maassa on historiallinen välttämättömyys, ja tämä välttämättömyys johtuu siitä totuudesta, ettei Jumalan henki jätä työtään kesken. Hajalla ovat vielä 18 vuosisadalla tämän liikkeen voimat; ne kaipaavat kokoamista, yhtenäisyyttä, ja niiden pyrintöä päästä elähyttäen uudistamaan puhdasoppisuuden kaavoihin jähmettynyttä kirkkoamme estelevät monessa paikoin epämääräiset haaveilut ja harhaan johtavat yritykset. Sentähden onkin Suomen vanhempi herännäisyys eroitettava siitä valtaavasta samannimisestä liikkeestä, joka 19 vuosisadalla on niin suuria vaikuttanut kansamme uskonnollisessa katsantotavassa ja elämässä. Henki kyllä on sama: kadotuksen kauhu, synnin suru, armon ikävöiminen on kummankin vasituisena tuntomerkkinä, elävän, sisällisestä uudistuksesta lähteneen, maailmasta eronneen kristillisyyden luominen kummankin päämääränä; mutta eroitus niiden välillä on kuitenkin suuri. Varhaisemman herännäisyyden vaikutus on kyllä hyvinkin tuntuva monessa paikoin, mutta se ei vielä muodosta mitään kokonaisuutta, kuten myöhempi herännäisyys, jonka yhä taajentuvat rivit yhtynein voimin taistelevat elävän kristillisyyden puolesta, laajentaen vaikutustaan ulospäin miltei kaikkiin Suomen seurakuntiin, vaan pysyen kuitenkin, ainakin pitkät ajat, koossa tuona ecclesiola in ecclesia, josta pietismi tunnetaan. Vanhempaa herännäisyyttä johtavat miltei yksinomaan papit, uudemmassa vetävät maallikot yhä suuremman huomion puoleensa, ja etenkin näiden kautta pääsee liike vaikuttamaan niin syvään ja laajalle kansassa, että harvojen maiden kirkkohistoria tietää sen vertaisista ilmiöistä kertoa. Jo nämä erinkaltaisuudet, muista puhumatta, jakavat Suomen herännäisyyden vaiheet kahteen aikakauteen, joiden välisenä rajana on 18 vuosisadan loppuaika.

* * * * *

Vanhemman herännäisyyden herätyshuuto kaikui vain Lounais- ja Länsi-Suomessa: maan sisäosiin se ei päässyt kuulumaan. Samoin asuskelivat muutkin samanaikuiset uskonnolliset liikkeet rannikkoseuduilla, nekin jättäen Suomen sydänmaat miltei aivan koskematta. Näin asiain ollen on omituista, että myöhempi herännäisyys saapi alkunsa Savossa, missä ennen sitä tapahtumaa, josta tämä liike johtuu, kaikki on ollut tyyntä ja hiljaista. Siinäkin tapauksessa, että tarkkaan tuntisimme kaikki tähän kuuluvat syyt, jäisi päävaikutin kuitenkin sen hengen salaisuudeksi, josta kirjoitettu on: "tuuli puhaltaa, kussa se tahtoo, ja sinä kuulet sen humun etkä tiedä, kusta se tulee taikka kuhunka se menee."

Oli kaunis heinäkuun päivä v. 1796. Silloisen Iisalmen pitäjän Savojärven kylän Heikkilän ja Asikkalan talojen väki oli heinää tekemässä sanottujen talojen omistamalla Telppäs-nimisellä [Kertoneet (1896) Liisa Rytkönen y.m. Lapinlahdella asuvat vanhat henkilöt.]ulkoniityllä, joka sijaitsee nykyisen höyrylaivareitin varrella lähellä Lapinlahden kirkkoa. Näkymätön, yliluonnollinen voima painoi heidät maahan, ihmeellinen tunne valtasi heidän sydämmensä, he näkivät näkyjä ja puhuivat eri kielillä [L. J. Niskanen, "Hengellisten asiain muistokirja", josta vasta enemmän.].

Arvostelkoon maailma tätä kertomusta, jonka luotettavaisuutta ei kukaan herännäisyyden vaiheisiin ja kysymyksessä olevan ajan luonteeseen perehtynyt ole epäillyt, miten hyvänsä, sanomme empimättä: se oli Jumalan ihme. Savon herännäisyyden historia, jonka alkuna tämä tapahtuma on, oikeuttaa meitä sitä väittämään. Tätä arvostelua tukevat sitäpaitsi yksimielisesti liikkeen vanhimmat henkilöt. Niinpä lausui yksi heistä, ei nuoruuden usein liioittelevan innostuksen eksyttämänä, vaan kokeneena miehenä, joka kauan oli seurannut herännäisyyden kehitystä ja tarkastellut sen kypsyviä hedelmiä, eräässä Iisalmen pappilassa v. 1859 pitämässään esitelmässä kysymyksessä olevan tapahtuman ja sen seurausten johdosta: "Kuusikymmentäkaksi vuotta on kulunut siitä kuin yksi niitä voimakkaimpia liikkeitä, joiden kautta Jumalan henki on tahtonut vuodattaa elämää Suomen kirkon jähmettyneisiin kaavoihin, yhtäkkiä syntyi niin elinvoimaisena, että tuskin mikään Suomen kirkon aikakirjoissa mainittu liike on sen vertainen ollut ja että sen vaikutukset eivät vielä tänään ole keskeytyneet eivätkä lakanneet. Ja koska siis Suomen Siioni näillä seuduin on viettänyt yhtä kauneimmista helluntai-ihmeistänsä, niin on tämä ikäänkuin poistamattomana muistutuksena pyhän työmme puhtaimmasta ja kauneimmasta alusta ei vain syrjäisessä isänmaassamme, vaan kaikissa maissa" [Jul. Imm. Bergh, Hos hvem finnes den Helige Ande? Kuopio 1859. Siv. 4-5.9.]

Ihmetellen kuunneltiin Savojärven kylässä, mitä Heikkilän ja Asikkalan väelle heinäniityllä oli tapahtunut. Koko heidän käytöksensä osoitti, etteivät joutavia kertoneet. Hengellisen elämän ihmemaailma oli heille auennut, siitä he itkien ja riemuiten puhuivat, sen aarteita he kehoittivat muitakin etsimään. Eikä aikaakaan, ennenkuin se tuli, joka heidän katseessaan välkkyi, levisi muihinkin, niin että heränneitten "luku jo joulukuussa samana vuonna oli jotenkin suuri". Siihen aikaan kerrotaan heidän viettäneen "erinomaisen iloista juhlaa", joka seikka myöskin todistaa liikkeen kasvamista.

Miten niukat tiedot näistä Savon herännäisyyden esikoisista ovatkin, mainitsee L. J. Niskanen "Muistokirjassaan", josta ylläolevat otteet ovat lainatut, erään seikan, joka on omiaan kuvaamaan tämän liikkeen luonnetta ja selittämään sen raitista kehitystä. Hän näet lausuu: "he näkivät petollisten kristittyjen petollisuuden ei vähemmässä mitassa kuin Pietari Ananiaan petoksen". Kernaasti myönnämme, että arvostelu on liioiteltua, mutta semmoisenakin on se varsin tärkeä. Juuri kyky tutkia henkiä, joka on Savon herännäisyydelle ominaista, puuttui ylimalkaan 18 vuosisadan ekstatismin haaveiluihin suuremmassa tahi vähemmässä määrässä eksyviltä uskonnollisilta liikkeiltä. On kyllä totta, että noiden "petollisten" ilmaiseminen ja nuhteleminen monesti tapahtui tunnottomaan horrostilaan uupuneiden kautta, mutta näiden "kielilläpuhumiset" samoinkuin heidän tuossa tilassa pitämänsä selväkieliset saarnat perustuivat raamattuun eivätkä johtaneet harhaan. Tämän todistuksen saapi Niskasen muistokirjassa ainakin eniten huomattu tämänkaltaisista "saarnaajista" herännäisyyden ensi ajoilta Juhana Martikainen. Savojärven esikoisten kera herättyään julkisesta jumalattomuudesta ja löydettyään Kristuksen, vaipui tämä mies hartausseuroissa ja muulloinkin tainnoksiin ja alkoi saarnata, ilmoittaen "ken oli totisesti Herran edessä, ken petollisesti ja jaetulla sydämmellä". Vaikka hän tuohon tilaan jouduttuaan oli niihin määrin tunnoton, ettei olisi tietänyt mitään, "jos jäsen olisi häneltä poisleikattu", ja vaikka hän oli "lyhyt ymmärrykseltään" eikä huonon näkönsä tähden ollut oppinut lukemaankaan, "saarnasi hän voimallisesti, ja ne saarnat olivat p. raamatun kanssa yhteen sopivat". Tämä arvostelu on sitä luotettavampi, koska se perustuu moneen tuollaiseen kohtaukseen miehen elämässä. Martikainen eli nim. noin 30 vuotta Savojärven ensimmäisen herätyksen jälkeen, jatkaen tuon pitkän ajan kuluessa omituista herätys- ja varoitussaarnaansa ystäviensä keskuudessa.

Moni on arvellut, ettei Savon herännäisyyden alku ole niihin määrin riippumaton muitten senaikuisten hengellisten liikkeiden vaikutuksesta, kuin olemme väittäneet. Tuota mielipidettä näyttää tukevan se seikka, että savolaiset siihen aikaan hankkivat ostotarpeensa Pohjanmaalta ja siis matkoillaan helposti voivat tutustua niihin hengellisiin liikkeisiin, jotka 18 vuosisadan keski- ja loppuaikoina monessa paikoin olivat rannikkomaan asukkaissa vaikuttaneet virkeämpää hengellistä elämää. Etenkin sopisi tässä yhteydessä huomauttaa Juhana Vegelius nuoremman herätystyöstä Oulussa sekä Tornion seuduilla pari vuosikymmentä myöhemmin ilmestyneestä uskonnollisesta liikkeestä, jonka vaikutukset tuntuivat kauas eteläänkin. Näille otaksumisille emme kuitenkaan voi aivan suurta arvoa antaa. Päinvastoin on vaikea olettaa, että L. J. Niskanen, jonka muistiinpanot ovat tarkat ja huolellisesti kootut, ei olisi asiasta mitään maininnut, jos Savojärven herätys olisi saanut alkunsa muualta kotosin olevista vaikutuksista. Toistamme sentähden mitä ennen olemme lausuneet: Savon herännäisyyden alku on Jumalan ihme. Näissäkin syrjäisissä seuduissa oli sanan siemen kauan salassa itänyt ihmisten sydämmissä, kunnes armonaurinko murti talven vallan ja oras pääsi nousemaan.

* * * * *

Savojärven herätysten ensi aikoina saapui Ylitorniosta Iisalmelle pyöräntekijän ja muuta puusepän työtä hakien eräs nuori mies niineltä Juhana Puustijärvi eli Lustig, jonka viimemainitun nimen hän sotamiehenä ollessaan oli ottanut. Hän hankki itselleen torpan Ollikkalan kylässä, missä Tikkalanmäen y.m. talojen väki, samoinkuin suuri osa lähellä olevan Savojärven kylän asukkaista siihen aikaan ahkerasti oleskeli Jumalan sanan ääressä. Lustig liittyi heihin. Hän oli paljon lukenut raamattua ja muita hartauskirjoja, ja kun hänellä sitäpaitsi oli hyvä ymmärrys, rohkea, seurusteluun muiden kanssa taipuva luonne ja sujuva kieli, alkoivat heränneet käyttää häntä neuvonantajanaan hengellisissä asioissa. Ei kulunut pitkä aika, ennenkuin Lustig oli kohonnut heidän johtajakseen. Väärin olisi kieltää hänen ansioitaan semmoisena, jos kohta miehen huikentelevaisuus ja hänen pintapuolinen uskonnollinen kantansa eivät olleet omiaan ajanpitkään säilyttämään hänelle tätä asemaa. Lustig järjesti päivä päivältä kasvavan kuulijakuntansa yhteiselämän, varsinkin hartausseurat, joissa hän yhä useammin esiintyi puhujana. Tavallisesti luki hän ensin raamatunlauseen, jonka johdosta hän sitten puhui. Hänen vilkas esitystapansa ja hyvä puhelahjansa eivät voineet olla vaikuttamatta Iisalmen isoovaan kansaan, etenkin koska hän oikein esitti kristinuskon alkeet. Varsinkin herätyssaarnaajana vaikutti Lustig paljon. Oikein hän myöskin selvitti opin syntisen ensimmäisestä vanhurskauttamisesta Kristuksen veressä, ja juuri viimemainittua totuutta tarvitsi noiden vasta heränneiden, syntiensä paljoutta ja Jumalan vihaa kauhistuvien saada kuulla. Ja jos saarnaajan puhe monesti liikkuikin pinnalla, jos hän usein jakelikin kuulijoilleen ala-arvoista ravintoa: Herran työ edistyi kuitenkin, sillä kansa oli nälkäistä, ja nälkäinen syö kernaasti heikompaakin ruokaa. Kylästä toiseen levisi herätys Iisalmella, voittaen ennenpitkää alaa muissakin pitäjissä. Ensimmäisinä näistä mainitaan Nilsiä ja Maaninka.

Lustigin maine kasvamistaan kasvoi. Mutta tämä myötäkäyminen ei ollut hänelle hyödyksi. Kun hän ei päässyt perehtymään uskon salaisuuteen, ei nöyrtynyt elämään yksin armosta eikä valvoen tarkannut omaa tilaansa, valtasi ylpeys hänen sydämmensä ja hän takertui takertumistaan tekopyhyyden syntiin. Rohkeasti lähestyi hän Jumalan valtakunnan ja maailman välistä rajaa, astuen ennenpitkää sen yli. Niinpä alkoi hän käydä maailman lasten pidoissa, ottaen niissä osaa tanssiin ja muihin huvituksiin sekä antaen ystävilleenkin lupaa siihen [L. J. Niskanen; Akiander, Religiösa rörelserna i Finland VI, 4.].

Näin oli Savon herännäisyys vaarassa jo heti alussa eksyä väärälle uralle. Heränneitten pieni, kokematon joukko, joka vasta oli luopunut maailmasta ja sen tavoista eikä vielä pystynyt eroittamaan taivaallista iloa tämän maailman hekumasta, ei rohjennut vastustaa Lustigia. Nekin vaikenivat, joiden omatunto tuosta loukkaantui. Oliko vihollinen tekevä tyhjäksi Herran työn, oliko näiden seutujen herännyt kansa sammuttava Herran tulen kokoamalla vieraita aineksia hänen alttarilleen? Oliko Jumala jättävä tämän pienen, vasta kokoamansa ymmärtämättömän lauman ilman paimenta korpeen eksymään? Tarkatkaamme likemmin Lustigin kuulijakuntaa. Huomiomme kiintyy erääseen pitkään, solakkavartiseen nuorukaiseen. Tarkkaan hän kuuntelee Lustigin puhetta; kyyneltynyt silmänsä ilmaisee kovaa sisällistä taistelua, tavatonta luonteen vilkkautta ja samalla ihmeellistä syvyyttä, mutta ennen kaikkea sitä totuuden janoa, jota yksin elämän vesi voi sammuttaa. Veisuun ottaa hän hartaasti osaa, kaiken hyvän, joka seuroissa on tarjona, kätkee hän sydämmeensä tarkkaavalla mieltymyksellä, vaan samalla tuolla totuutta etsivällä pelvolla, jota eivät ihmisten mahtisanat pakota taipumaan eivätkä heidän korupuheensa petä. Tästä miehestä — hänen nimensä on Paavo Ruotsalainen — valmistaa Jumala, joka ei jätä työtään kesken, paimenta Savon heränneiden eksyvälle joukolle.

Pian sai Lustig kokea, etteivät kaikki heränneet niin ehdottomasti, kuin hän ylimielisyydessään näkyy olettaneen, luottaneetkaan häneen. Savon herännäisyyden vaiheissa tapahtuu käänne. Ennenkuin siitä kerromme, sopii tässä luoda silmäys sen merkillisen miehen aikuisempiin elämänvaiheisiin, jonka kautta Jumala tämän käänteen vaikutti.