I.
On sanottu ihmeteltävän sattuvasti: "Kuolema! Vain kuolemalta tulee meidän kysyä neuvoa elämästä eikä epämääräiseltä tulevaisuudelta tai satunnaiselta jälkielämältä, joka ei meille kuulu. Kuolema on meidän ominainen loppumme, ja kaikki tapahtuu matkalla sen ja meidän välillämme. Älköön minulle puhuttako noista pettävistä elämän pitennyksistä, jotka vaikuttavat meihin lukumäärän lapsellisella viehätyksellä! Älköön puhuttako minulle, joka täydellisesti kuolen, yhteiskunnista ja kansoista? Ei ole muuta todellisuutta, ei ole muuta oikeaa ajanmittaa kuin se, joka on kehdon ja haudan välillä. Muu on suurennusta, näyttämöllistä harhaa, näköhäiriötä! He nimittävät minua mestariksi, en tiedä minkä sanoissani ja ajatuksissani piilevän voiman vuoksi, mutta kuoleman edessä olen vain eksynyt lapsi." [Marie Lenéru; Les Affranchis, III näyt. 4. kohtaus.]