IV.
Otaksukaamme, että ihme yht'äkkiä elvyttää hänen silmänsä ja korvansa, ilmaisee hänelle avoimesta ikkunasta hänen vuoteensa vieressä aamuruskon lakeuden yllä, lintujen laulun puissa, tuulen huminan lehvissä ja veden solinan joen kivillä, ihmisäänten kuulakat soinnut aamuisten kukkuloiden keskellä. Otaksukaamme vielä, että tuo sama ihme täydentää työnsä, palauttaa hänelle jäsenten liikuttamiskyvyn. Hän nousee, hän avaa sylinsä tuolle ihmeelle — jolla ei häneen nähden vielä ole todenmukaisuutta eikä nimeä — valolle! Hän aukaisee ovensa, hoipertelee häikäistynä, ja koko hänen olentonsa sulautuu kaikkiin noihin ihmeisiin.
Hän astuu kuvaamattomaan elämään, taivaaseen, josta mikään uni ei ole saattanut antaa aavistusta, ja tuollaisissa parantumistapauksissa hyvin käsitettävän oikun vuoksi terveys, johtaessaan hänet tuohon käsittämättömään, kuvaamattomaan olotilaan, hävittää hänessä kaikki menneitten päivien muistot.
Minkälaisessa tilassa on nyt tuo minä, tuo polttopiste, kaikkien aistimustemme säilyttäjä, paikka, johon suuntautuu kaikki, mikä oleellisesti kuuluu elämäämme, olemuksemme korkein piste, "minuudellinen" piste, jos niin voi sanoa? Kun muisti on hävitetty, löytäisikö tuo minä itsessään joitakin jälkiä entisestä ihmisestä? Kun uusi voima, äly, herää ja osoittaa äkkiä kuulumatonta toimintatarmoa, mitä suhdetta tuo äly säilyttäisi siihen tarmottomaan ja synkkään ituun, josta se on kohonnut? Mihinkä menneisyytensä epätasaisuuksiin se takertuisi jatkuakseen? Säilyisikö siinä joku tunne tai vaisto, joka ei olisi riippuvainen muistista, älystä, ja en tiedä mistä muista epämääräisistä kyvyistä, joiden välityksellä hän tuntisi, että juuri hänessä puhkesi tuo vapauttava ihme, että juuri hänen uudistunut, tuntematon, mutta ainesosiltaan sama elämänsä, eikä hänen naapurinsa elämä, kohosi pimennoista ja hiljaisuudesta, jatkuen nyt valossa ja sopusoinnussa?
Saatammeko kuvitella, millainen sekaannus, nousu ja lasku vallitsee tuossa hämmästyneessä tietoisuudessa? Tiedämmekö, kuinka tuo eilinen minä yhtyy tämänpäiväiseen minään, ja kuinka tuo minuuden piste, henkilöllisyyden tunneherkkä kohta, ainoa, jonka halusimme säilyttää koskemattomana, kestäisi näissä huumekohtauksissa ja mullistuksissa?
Koettakaamme aluksi vastata siihen kysymykseen, joka kuuluu nykyisen, näkyväisen elämämme alaan, ja jollemme voi tehdä sitä, kuinka saatamme toivoa ratkaisevamme toisen pulman, joka esiintyy kaikille ihmisille kuoleman hetkellä?