IV.
"Jo kauan sitten", sanoi Napoleon, "ovat papit ja lääkärit tehneet kuoleman tuskalliseksi". "Pompa mortis magis terret quam mors ipsa", sanoo Bacon. Oppikaamme siis katselemaan kuolemaa sellaisena kuin se itsessään on — aineen kauhuista eristettynä ja mielikuvituksen hirmukuvista riisuttuna. Karkoittakaamme aluksi kaikki se, mikä käy sen edellä, mutta ei kuulu siihen. Me näet syytämme sitä viimeisen tautimme kidutuksista, mikä ei ole paikallaan.
Taudeilla ja niiden päättäjällä ei ole mitään yhteistä. Ne kuuluvat elämään eikä suinkaan kuolemaan. Me unhotamme helposti kauheimmatkin kivut, jotka palauttavat meille terveyden, ja toipumisen ensimäinen auringonpaiste hävittää kärsimysten huoneen sietämättömimmätkin muistot. Mutta kuolema tulee, ja heti paikalla moititaan sitä kaikesta pahasta ennen sen saapumista. Ei kyyneltäkään jätetä laskematta ja kuolemaa sen takia syyttämättä; ei ole tuskanhuutoa, josta ei tulisi syytöksenkirkunaa.
Kuolema yksin saa kestää luonnon ja taitamattoman tieteen erehdysten painon, kun ne ovat turhaan pidentäneet tuskia, joitten nimessä sitä kirotaan, koska se tekee niistä lopun.