I
Tarkastelkaamme nyt millä tavoin kuningattaren hedelmöittäminen tapahtuu. Tässäkin luonto on ryhtynyt ihmeellisiin toimenpiteisiin edistääkseen eri sukukannasta lähteneiden koiraksien ja naaraiden yhtymistä: omituinen laki, jonka säätäminen ei näytä olleen minkään välttämättömyyden vaatima, oikku, tai kenties alkujansa huomaamattomuus, jonka korjaaminen kysyy sen toiminnan ihmeteltävimpiä voimia.
Luultavaa on, että jos luonto elämän turvaamiseksi, kärsimyksien vähentämiseksi, kuoleman lieventämiseksi, tuhoisain sattuman iskujen estämiseksi olisi käyttänyt puoliakaan siitä nerosta, minkä se tuhlailee ristisiitokseen ja muutamiin muihin mielivaltaisiin pyrkimyksiinsä, olisi luomakunta tarjonnut meille vähemmän käsittämättömän, vähemmän surullisen arvotuksen kuin se, jota nyt koetamme selittää. Mutta meidän ei tule ammentaa tietoisuuttamme eikä etsiä olemassaolon mielenkiintoamme siitä, mikä olisi voinut olla, vaan siitä, mikä on.
Neitseellisen kuningattaren ympärillä, eläen hänen kanssaan pesän hyörinässä, liikkuu sadoittain koiraksia, rehottavina, alati hunajasta juopuneina, joiden olemassaolon ainoa oikeutus on rakkauden toimitus. Mutta vaikka kaksi levotonta viettiä, jotka kaikkialla muualla torjuvat tieltään kaikki esteet, tässä ovat alituisessa keskenäisessä koskettelussa, ei yhtyminen koskaan tapahdu pesässä, eikä vangittua kuningatarta milloinkaan ole voitu saattaa hedelmöitetyksi.[16] Hänen ympärillään olevat rakastajat eivät tiedä ken hän on, niin kauan kun hän pysyy heidän keskuudessaan. Aavistamatta että he juuri äskettäin jättivät hänet pesään, että he ovat uinuneet samalla kennokakulla kuin hänkin, että he kenties ovat sysänneet häntä rajuissa lähtöhankkeissaan, he lähtevät häntä pyytämään avaruudesta, näköpiirin kaukaisimmasta sopukasta. Voisi luulla, etteivät niiden ihmeteltävät silmät, jotka säkenöivän kypärin tavoin peittävät kokonaan niiden pään, häntä tunne eivätkä häntä himoitse ennenkuin vasta hänen liidellessään sinitaivaalla. Joka päivä, kello yhdestätoista kolmeen, jolloin valo on kirkkaimmillaan, sekä varsinkin kun keskipäivä levittää taivaanrannan ääriin suuret siniset siipensä auringon polttavia liekkejä kiillottaakseen, kiiruhtaa niiden siivekäs joukkio etsimään puolisoaan, joka on kuninkaallisempi ja saavuttamattomampi kuin mikään tarujen lumottu ruhtinatar. Sillä häntä ympäröi kaksi- tai kolmekymmentä heimoa, jotka ovat kokoontuneet kaikista lähi-yhteiskunnista muodostaaksensa hänen ympärilleen kymmentuhansiin nousevan kosija-saattojoukon; ja näitten tuhansien joukosta yksi ainoa tulee valituksi, yhtä ainoata hetkellistä suudelmaa varten, joka sen vihkii kuolemalle samalla kuin onnelle, jotavastoin kaikki muut hyödyttöminä lentelevät hääsyleilyyn kietoutuneen parin ympärillä, sekä kohta joutuvat kuoleman omaksi, saamatta koskaan enää nähdä tuota lumoavaa ja tuhoisaa näkyä.