VII
Kun nuori hallitsijatar täten on hävittänyt kehdot tai surmannut kilpailijattarensa, niin kansa tunnustaa hänet valtiaakseen, eikä hänellä ole, ollakseen todellisesti kuningatar ja tullakseen kohdelluksi samalla tavoin kuin äitinsä, enää muuta jäljellä kuin häälennon suorittaminen, sillä mehiläiset eivät hänestä juuri välitä eivätkä hänelle osota suurtakaan kunnioitusta niin kauan kun hän vielä on hedelmätön. Mutta usein hänen historiansa on monimutkaisempi, ja työmehiläiset luopuvat harvoin toisen parveilun toimeenpanosta.
Tässä tapauksessa, kuten edellisessäkin, hän lähestyy, saman himon kiihottamana, kuninkaallisia kennoja, mutta sen sijaan, että siellä tapaisi kuuliaisia palvelijoita ja rohkaisua, hän törmää lukuisaan ja vihamieliseen vartiajoukkoon, joka sulkee häneltä tien. Vihasta kiihtyneenä ja tuon piintyneen aatteensa johtamana hän tahtoo väkivallalla raivata itselleen tien taikka kiertoteitä päästä perille, mutta kohtaa kaikkialla etuvartioita, jotka valvovat nukkuvien ruhtinattarien turvallisuutta. Hän on itsepintainen, hän uudistaa hyökkäyksensä, hänet työnnetään takaisin yhä ankarammin, vieläpä häntä pidellään pahoin, kunnes hän oivaltaa hämärästi, että nuo pienet taipumattomat työmehiläiset edustavat lakia, jonka rinnalla tuon toisen lain, joka häntä itseään elähyttää, tulee väistyä.
Vihdoin hän poistuu kuljettaen tyydyttämätöntä raivoansa kennokakusta toiseen ja kaiuttaen matkallaan tuota sotalaulua eli uhkaavaa valitusta, jonka jokainen mehiläishoitaja tuntee ja joka muistuttaa kaukaisen hopeatorven ääntä ja on niin valtava närkästyneessä heikkoudessaan, että sen erottaa, varsinkin iltaisin, kolmen tai neljän metrin matkan päässä huolellisimminkin suljetun pesän kaksinkertaisten seinien läpi.
Tämä kuninkaallinen huuto vaikuttaa työmehiläisiin jonkunmoisella taikavoimalla. Se vajottaa ne jonkunmoiseen kunnioittavaan kauhuun tai huumaukseen, ja kun kuningatar kajahuttaa tämän huudon puolustettavien kennojen läheisyydessä, ne vartiattaret, jotka niitä ympäröivät ja häntä ahdistelevat, pysähtyvät äkkiä, painavat päänsä alas ja odottavat liikkumattomina kunnes se on lakannut kaikumasta. Luullaan muuten, että pääkallo-perhosen juuri sen kunnioituksen vuoksi, minkä tämä sen matkima huuto herättää, onnistuu tunkeutua pesään ja ahmia siellä hunajaa, ilman että mehiläiset ajattelevatkaan sen ahdistamista.
Kolme tai neljä päivää läpeensä, toisinaan viisikin, tämä närkästyksen valitushuuto liikkuu pesässä paikasta toiseen, vaatien taisteluun suojeluksenalaisia kilpailijattaria. Sillävälin nämä kehittyvät, tahtovat nekin vuorostaan nähdä päivän valon sekä alkavat kalvaa kennojensa kansia. Paha sekasorto uhkaa yhteiskuntaa. Mutta pesän henki on tehdessään päätöksensä ennakolta tietänyt kaikki sen seuraukset, ja tarkat ohjeet saanut vartiosto tietää mitä tunti tunnilta tulee tehdä ehkäistyn vaiston yllätysten torjumiseksi ja kahden vastakkaisen voiman johtamiseksi oikeille perille. Ne tietävät varsin hyvin, että, jos päivän valoon pyrkivien nuorten kuningattarien onnistuisi päästä vapaiksi, ne joutuisivat vanhimman sisarensa käsiin, joka jo on voittamaton ja joka ne surmaisi toisen toisensa jälkeen. Sitä mukaa kuin joku vangituista kalvaa sisäpuolelta vankityrmänsä portteja ohuemmiksi, peittävät vartiattaret ne ulkopuolelta uudella vahakerroksella, ja kärsimätön vanki ponnistelee itsepäisesti työssään, aavistamatta että se kalvaa lumottua muuria, joka yhä syntyy uudelleen raunioistaan. Se kuulee samalla aikaa kilpailijattarensa taisteluunvaatimukset, ja tuntien elämänmääränsä ja kuninkaallisen velvollisuutensa ennenkuin se on luonut katsettakaan ulkomaailman elämään, tietämättä edes mikä pesä onkaan, se vastaa tähän huutoon urhollisesti vankilansa syvyydestä. Mutta koska sen huudon täytyy tunkeutua hautakammion seinien läpi, niin se on aivan toisenlainen, sulkeutunut, ontto, ja mehiläishoitaja, joka illan tullen, päivän hälinän vaietessa kedoilla ja tähtien hiljaisuuden kohotessa saapuu näiden ihmekaupunkien sisäänkäytävää tarkastamaan, tuntee ja ymmärtää, mitä tuon harhailevan neitsyen ja vangittujen neitsyiden vuoropuhe merkitsee.