X
Jätämme mainitsematta hyvin monen välillä olevan lajin, jossa voisimme vähitellen nähdä kielen pitenevän voidakseen ammentaa hunajaa useampien kukkien teriöstä, siitepölyn kokoamiseksi tarpeellisten työaseiden, karvojen, töyhtöjen, raaja- ja vatsaharjojen tulevan näkyviin ja kehittyvän, käpäläin ja leukojen vahvistuvan, hyödyllisten eritteiden muodostuvan ja lopuksi rakennusta johtavan hengen etsivän ja keksivän joka taholta hämmästyttäviä parannuksia. Sellainen tutkimus vaatisi kokonaisen kirjan. Tahdon siitä arimoida vain luvun, vähemmän kuin luvun, sivun ainoastaan, joka rikkaampaa elämää ja onnellisempaa olemassaoloa kohti pyrkivän tahdon hapuilevien ponnistusten takaa osottaa meille yhteiskunnallisen älyn synnyn, kehityksen ja vakaantumisen.
Olemme nähneet tuon onnettoman Prosopisin räpyttelevän, Prosopisin, joka tuossa rajattomassa, pelottavia voimia kätkevässä avaruudessa ääneti kestää pientä yksinäistä kohtaloansa. Jokunen määrä sen siskoja, jotka kuuluvat jo paremmin varustettuihin ja taitavampiin sukuihin, kuten esim. hyvin puetut Colletisit tai Megachile centuncularia, tuo ruusunlehtien ihmeellinen leikkelijä, elää yhtä suuressa yksinäisyydessä, ja jos sattumalta joku liittyy niihin, niiden kanssa asuakseen, niin se on joku vihollinen tai useammin loinen. Sillä mehiläisten maailma on täynnä kummituksia, jotka ovat ihmeellisempiä kuin meidän, ja monellakin lajilla on täten jonkunmoinen salaperäinen ja toimeton kaksoishaamunsa, joka on täydellisesti valitsemansa uhrin kaltainen, sillä poikkeuksella, että se ainaisen laiskuutensa kautta on kadottanut kaikki työ-aseensa, toisen toisensa perästä, eikä siis voi elää muutoin kuin suvun työtätekevän edustajan kustannuksella.[23]
Niissä mehiläisissä, joille on annettu tuo kenties liian kategorinen erakko-mehiläisten nimi, kytee kuitenkin yhteiskunnallinen vaisto liekin kaltaisena, jota peittää kaikkea alkuperäistä elämää tukehuttava ainepaljous. Siellä täällä, odottamattomiin suuntiin, sen onnistuu ujoin ja toisinaan oudoin purkauksin ikäänkuin tietä tunnustellakseen läpitunkea tuo tukahuttava rovio, joka kerran on ravitseva sen lopullista voittoa.
Jos kaikki on ainetta tässä maailmassa, niin huomaamme tässä aineen epäaineellisimman liikkeen. Kyseessä on siirtyminen itsekkäästä, epävarmasta ja epätäydellisestä elämästä hiukan turvallisempaan ja onnellisempaan veljelliseen elämään. Ihanteellisesti, hengen kautta on yhdistettävä se, mikä itse asiassa ruumiin puolesta on erillään, on aikaansaatava yksilön uhrautuminen lajin hyväksi sekä asetettava näkymätön näkyväisen sijalle. Onko siis kummastuttavaa, etteivät mehiläiset heti ensi otteella toteuta sitä, mitä emme me, jotka olemme sillä etuoikeutetulla asteella, missä vaisto säteilee joka taholta tietoisuuteemme, vielä ole voineet selvitellä? Senvuoksi onkin omituista, miltei liikuttavaa nähdä, miten tuo uusi aate ensin hapuilee siinä pimeydessä, mikä kaikkea maan päällä syntyvää ympäröi. Se on aineesta lähtöisin, se on vielä kokonaan aineellinen. Se on kokoonpantu ainoastaan nälästä, vilusta ja pelosta, jotka ovat muuttuneet joksikin, joka ei vielä ole muotoon olennoitunut. Se hiipii epävarmoin askelin suurten uhkaavien vaarojen ympäri, pitkien öitten, talven lähestymisen ympäri, epäilyttävän unen ympäri, mikä on melkein kuoleman kaltainen.