XVIII
Ryhtyykö tämä järki erityisiin varokeinoihin ylläpitääkseen sitä, mikä liikkuu sen pinnalla, vai täytyykö meidän sulkea kaikkein omituisin ajatuskehä väittämällä, että se, mikä sen pinnalla liikkuu, ryhtyy varokeinoihin itse sitä henkeä vastaan, joka sille antaa elämän,—kas siinäpä salaperäisiä kysymyksiä. Meidän on mahdoton päättää, onko joku laji pysynyt elossa vasten tuon korkeimman tahdon tuhoisaa huolenpitoa, siitä riippumatta vai kenties yksistään sen avulla.
Sen ainoastaan voimme todeksi näyttää, että tämä tai tuo laji yhä edelleen pysyy olemassa ja että siis luonto näyttää olevan oikeassa siinä kohdassa. Mutta ken meille ilmottaa kuinka moni meille tuntematon laji on joutunut sen unhottavaisen tai levottoman älyn uhriksi? Ainoastaan yksi meidän on vielä sallittu huomata: ne hämmästyttävät ja toisinaan vihamieliset muodot, joissa, milloin täydelleen itsetiedotonna milloin jollain lailla tietoisena, tuo eriskummallinen virta, jota elämäksi sanotaan, ilmenee, tuo virta, joka meitä itseämme elähyttää samalla kertaa kuin kaikkea muuta, ja joka juuri on se voima, mikä tuottaa ne ajatuksemme, jotka sitä arvostelevat, samoin kuin heikon äänemme, joka ponnistelee voidaksensa siitä puhua.
* * * * *