VIIDES KUVAELMA
Metsä.
Metsä. — On yö. — Kuutamo. — Kaikenlaisia vanhoja puita, muun muassa tammi, pyökki, jalava, poppeli, kuusi, sypressi, lehmus, kastanja.
Kissa tulee.
KISSA tervehtien kaikkia puita. Terve kaikille puille!…
LEHDISTÖN HUMINA. Terve…
KISSA. Tämä päivä on tärkeä päivä!… Meidän vihamiehemme tulee pian tänne päästämään vapaaksi teissä piilevät voimat ja itse menettämään vapautensa… Hänen nimensä on Tiltil, hän on puunhakkaajan poika, sen, joka on tehnyt teille niin paljon pahaa… Hän etsii Sinistä Lintua, jota te siitä lähtien, kun maailma luotiin, olette pitäneet Ihmiseltä kätkössä ja joka yksin tuntee meidän salaisuutemme. (Lehvistössä humahtaa) Mitä sanoitte? Poppeliko puhui?… Niin on, hänellä on hallussaan Timantti, jolla on se voima, että se hetkeksi voi vapauttaa henkemme; se voi pakottaa meidät luovuttamaan Sinisen Linnun ja silloin me olemme lopullisesti Ihmisen vallassa. (Lehvistössä humahtaa) Kuka puhui? Tammiko? Kuinka voitte? (Tammen lehvissä humahtaa) Aina vain nuha?… Eikö Lakritsa enää hoida teitä?… ja ainako luuvalo vain vaivaa?… Teidän ei pitäisi pitää niin paljon sammalia jalkojenne ympärillä, se tulee siitä… Onko Sininen Lintu yhä teidän hallussanne? (Tammen lehvissä humahtaa) Mitä sanoitte?… Niin juuri, koska nyt sattui niin sopivasti, hänet on tuhottava… (Lehvistössä humahtaa) Mitä?… On, hänellä on mukanaan pikku sisarensa; kuolkoon hänkin. (Lehvistössä humahtaa) On kyllä, heillä on Koira mukanaan; häntä on mahdoton saada haihdutetuksi… (Lehvistössä humahtaa) Lahjoako?… Mahdotonta… Olen koettanut kaikkea… (Lehvistössä humahtaa) Kuusiko siellä puhui?… Hyvä on, sahauta vain arkkulaudat valmiiksi… Siellä on vielä Tuli, Sokeri, Vesi ja Leipä… He ovat kaikki meidän puolellamme, paitse Leipä, joka on hyvin epäluotettava… Valo yksin on kokonaan Ihmisen puolella, mutta hän ei tule… Olen yllyttänyt pienokaiset pujahtamaan tänne häneltä salaa, hänen nukkuessaan… Näin mainiota tilaisuutta ei enää koskaan tule… (Lehvistössä humahtaa) Kuka puhui? Ahaa, Pyökki!… Olette oikeassa: on ilmoitettava Eläimille… Onko Kaniinilla rumpunsa kunnossa?… Kai hän on näillä mailla?… Hyvä, rummuttakoon hän heidät koolle heti paikalla… Siinä ne tulevat!…
Kuuluu Kaniinin rummun etenevä ääni. Tiltil, Mitil ja Koira tulevat.
TILTIL. Täälläkö?
KISSA matelevasti, makeillen, hätiköiden, rientäen lapsia vastaan. Ah, siinähän te olette, pikku hallitsijani!… Olettepa te taas terveen näköinen ja kaunis tänä iltana… Riensin tänne ennen teitä ilmoittamaan tulostanne… Kaikki käy hyvin… Tällä kertaa me varmasti saamme Sinisen Linnun kiinni… Lähetin juuri Kaniinin rummuttamaan kokoon tämän paikkakunnan huomattavimmat eläimet… Ne tulevat jo tuolla puiden takana… Kuuletteko?… Ne hiukan arkailevat eivätkä uskalla lähestyä… (Kuuluu lehmien ammuntaa, sikojen röhkinää, hevosten hirnuntaa, aasien huutoja y.m.s. Hiljaa Tiltilille, vetäen hänet syrjään.) Miksi otitte mukaanne Koiran?… Sanoinhan jo, että hän on riidassa koko maailman kanssa, jopa puidenkin… Pelkään pahoin, että hänen läsnäolonsa heitä ärsyttää ja että kaikki menee myttyyn…
TILTIL. En päässyt hänestä erilleni… (Koiralle, häntä uhaten.)
Menetkö tiehesi, inhoittava elukka!…
KOIRA. Minäkö?… Kuka?… Minkätähden?… Mitä pahaa olen tehnyt?…
TILTIL. Mene tiehesi!… Aina sinä vain pyörit jaloissa!… Sinä kyllästytät minua, nyt sen kuulit!…
KOIRA. En tule hiiskumaan halaistua sanaa… Seuraan sinua kaukaa… Ei kukaan minua näe… Tahdotko, että teen jonkun tempun?…
KISSA hiljaa Tiltilille. Kuinka voitte suvaita tuollaista tottelemattomuutta?… Lyökää häntä kepillä turpaan, hän on suorastaan sietämätön!…
TILTIL lyöden Koiraa. Siinä saat, niin opit heti tottelemaan!…
KOIRA ulvoen. Ai! ai! ai!
TILTIL. Mitäs siitä sanot?
KOIRA. Sanon, että minun täytyy suudella sinua, koska… minua löit…
Suutelee ja hyväilee kiihkeästi Tiltiliä.
TILTIL. Hyvä… hyvä!… Riittää jo!… Mene tiehesi!…
MITIL. Ei, ei, minä tahdon, että hän jää… Minua pelottaa, kun Vahti on poissa…
KOIRA hypähtää ja on vähällä kaataa Mitilin rajuilla ja innokkailla hyväilyillään. Oo, sinä hyvä pikku tyttö!… Oo, kuinka sinä olet kaunis!… Oo, kuinka sinä olet hyvä!… Hyvä, hyvä ja hellä… Anna minä syleilen sinua! Vielä, vielä, vielä!…
KISSA. Semmoinen pöllöpää… Mutta kyllä vielä nähdään… Elkäämme kuluttako aikaa hukkaan… Kiertäkää Timanttia…
TILTIL. Mihin minä asetun?…
KISSA. Tähän, tämän kuun säteen kohdalle; siitä näette parhaiten.
Siihen niin! ja nyt kiertäkää hiljakseen…
Tiltil kiertää Timanttia; heti kohta käy pitkä värähdys läpi oksien ja lehtien. Vanhimmat ja mahtavimmat rungot aukenevat päästääkseen ulos kukin henkensä. Nämä henget eroavat ulkomuodoltaan ja luonteeltaan toisistaan sikäli kuin ne puutkin, joita ne edustavat. Niinpä esim. Jalavan henki on raskaasti hengittävä, isovatsainen, äreä maahinen, Lehmuksen henki hiljainen, ystävällinen, leikkisä; Pyökin henki siro ja uljas; Koivun henki valkoinen, umpimielinen ja levoton; Pajun henki pienikasvuinen, hajahapsinen, surkeileva. Kuusen henki on pitkä, laiha, vaitelias. Sypressin henki murheellinen; Kastanjan henki vaatelias, hiukan keikarimainen; Poppelin henki vilkas, isotilainen, puhelias. Toiset tulevat rungostaan hitaasti, kankeasti, venytellen jäseniään kuin vuosisatoja kestäneen vankeuden ja unen jälkeen, toiset vapautuen yhdellä ainoalla reippaalla tempauksella. Ne asettuvat kaikki lasten ympärille, pysyen samalla mikäli mahdollista sen puun läheisyydessä, josta ovat syntyneet.
POPPELI juosten ensimäisenä ja huutaen täyttä kurkkua. Täällä on Ihmisiä!… Pikku Ihmisiä!… Niille voi puhua!… Ei tarvitse enää vaieta. Ei tarvitse enää vaieta!… Mistä he tulevat?… Kuka tuo on?… Ketä he ovat?… (Lehmukselle, joka tulee rauhallisesti, piippuaan poltellen.) Tunnetko heidät, ukko Lehmus?…
LEHMUS. En muista nähneeni…
POPPELI. Varmaan tunnet… Sinähän tunnet kaikki Ihmiset, sinähän aina käyskentelet heidän talojensa ympärillä…
LEHMUS tarkastellen lapsia. En tunne heitä… Ovat liian nuoria… Tunnen vain rakastuneita, jotka kuutamossa tulevat minua tervehtimään; ja kannun kallistajoita, jotka maistelevat oluviaan oksieni alla…
KASTANJAPUU olevinaan, hypistellen silmälasejaan. Keitä ne ovat nuo?…
Mieron kiertäjiäkö?…
POPPELI. Senjälkeen kun teistä, herra Kastanjapuu, on tullut suurkaupunkien bulevardipuu, te luulette, että kaikki, jotka…
PAJU lähestyy linkuttaen puukengissä. Voi, hyvä jumala, voi hyvä jumala… Joko ne taas tulevat nylkemään nahkani parkiksi?…
POPPELI. Hiljaa!… Tammi tulee linnastaan… Onpa hän taas aika huonon näköinen… Eikö hän mielestänne ole vanhentunut? Kuinka vanha hän oikeastaan lieneekään?… Kuusi sanoo, että hän on neljän tuhannen vuoden vanha, mutta minä luulen, että kuusi liioittelee… Olkaa vaiti, hän sanoo meille, mitä tämä kaikki tietää…
Tammi astelee hitaasti esille. Hän on tarumaisen vanha, päässään mistelikruunu ja yllään pitkä, vihreä kauhtana, joka on koristettu sammalilla ja jäkälillä. Hän on sokea, hänen valkea partansa liikkuu tuulessa. Hän nojaa toisella kädellään ryhmysauvaan ja toisella nuoreen tammeen, joka opastaa häntä. Sininen Lintu istuu hänen olkapäällään. Hänen lähestyessään muut puut asettuvat kunnioittaen riviin ja kumartavat.
TILTIL. Hänellä on Sininen Lintu… Pian, pian… Tulkaa tänne!…
Antakaa se minulle!…
PUUT. Vaikenehan toki!…
KISSA Tiltille. Paljastakaa päänne, se on Tammi!
TAMMI Tiltille. Kuka sinä olet?…
TILTIL. Nimeni on Tiltil… Milloin minä voin saada Sinisen Linnun?…
TAMMI. Tiltil, puunhakkaajan poika?
TILTIL. Niin.
TAMMI. Isäsi on tehnyt meille paljon pahaa… Ja minunkin perheestäni hän on surmannut kuusisataa poikaani, neljäsataa seitsemänkymmentä viisi setää ja tätiä, tuhat kaksisataa orpanaa, kolmesataa kahdeksankymmentä miniää ja kaksitoista tuhatta lastenlasta…
TILTIL. Enhän tiedä… Ei hän ole tehnyt sitä tahallaan…
TAMMI. Mitä sinulla on täällä tekemistä? Ja miksi olet tullut päästämään henkemme heidän asunnoistaan?
TILTIL. Pyydän anteeksi, jos olen teitä häirinnyt… Mutta Kissa sanoi, että te sanoisitte, missä on Sininen Lintu…
TAMMI. Tiedän, sinä etsit Sinistä Lintua, se on: ilmiöiden ja onnen suurta salaisuutta, jotta Ihmiset voisivat tehdä orjuutemme vieläkin kovemmaksi…
TILTIL. Ei suinkaan sitä varten, vaan että Haltijatar Berylunen pikku tyttö tulisi terveeksi…
TAMMI vaatien häntä vaikenemaan. Kiittää… Eikö Eläimiä jo kuulu?… Missä ne viipyvät?… Tämä koskee heitä yhtä paljon kuin meitäkin… Ei ole asianmukaista, että me Puut yksin otamme vastuullemme seuraukset niistä ankarista toimenpiteistä, joihin on ryhdyttävä… Sinä päivänä, jona ihminen saa tietää, että olemme tehneet sen, mitä aiomme tehdä, on hän ryhtyvä meille kamalasti kostamaan… Päätöksemme tulee olla yksimielinen, jotta jokainen olisi pakotettu vaikenemaan…
KUUSI katsellen toisten puiden yli. Eläimet saapuvat… He tulevat
kaikki Kaniinin jälestä… Siinä on Hevosen henki, siinä Sonnin, siinä
Härän, siinä Lehmän, siinä Suden, siinä Lampaan, siinä Sian, siinä
Kukon, siinä Vuohen, siinä Aasin ja siinä Karhun…
Eläinten henget tulevat perätysten siinä järjestyksessä kuin
Kuusi luettelee ja istuutuvat puiden väliin, kaikki muut paitsi
Vuohi, joka kuljeksii erillään, ja Sika, joka alkaa tonkia
puunjuuria.
TAMMI. Ovatko kaikki saapuvilla?
KANIINI. Kana ei voinut jättää muniaan, Jäniksen oli juostava jonnekin asialle, Hirven sarvia särki, Kettu on sairas — tässä on lääkärin todistus — Hanhi ei ymmärtänyt, mistä on kysymys, ja Kalkkuna suuttui eikä tullut…
TAMMI. Heidän poissaolonsa on kovin valitettava asia… Mutta onhan meitä sentään riittämään asti… Te tiedätte, rakkaat veljet, mistä on kysymys. Tuo poikanen tuossa voipi taikakalun avulla, jonka hän on Maan Valloilta saanut, saada käsiinsä Sinisen lintumme, ja niin ryöstää meiltä salaisuutemme, joka on ollut hallussamme Elämän alusta… Tunnemme Ihmisen tarpeeksi hyvin tietääksemme, mikä on oleva kohtalomme, niin pian kuin tuo salaisuutemme on hänen tiedossaan. Sentähden on minusta, niinkuin kaikkinainen epäröiminen olisi yhtä typerää kuin rikoksellistakin… Hetki on vakava. Tämä lapsi on tuhottava, ennenkuin se on myöhäistä…
TILTIL. Mitä hän puhuu?…
KOIRA kierrellen Tammea ja näyttäen hampaitaan. Varo itseäsi, senkin lahopökkelö!…
PYÖKKI suuttuen. Hän uskaltaa parjata tammea!… Uskallatko sinä parjata Tammea?…
TAMMI. Oliko se Koira?… Ajakaa hänet ulos! Pois petturi seurastamme!…
KISSA hiljaa Tiltilille. Toimittakaa pois Koira… On olemassa väärinkäsitys… Minä kyllä selvitän kaiken… Mutta toimittakaa ensin Koira pois niin pian kuin suinkin…
TlLTIL Koiralle. Mene tiehesi siitä!…
KOIRA. Antakaa minun repiä sammaltohvelit tuon vanhan rähjän jaloista!… Pidettäisiin hauskaa vähän!…
TILTIL. Vaiti sinä!… Mene tiehesi!… Totteletko vai, elukka!…
KOIRA. Hyvä, hyvä. Minä menen… Mutta minä tulen, kun minua tarvitset…
KISSA hiljaa Tiltilille. Olisi ehkä varovaisinta sitoa hänet, muuten hän tekee tyhmyyksiä; puut suuttuvat ja kaikki päättyy pahoin…
TILTII. Milläpäs hänet sitoisi? Olen hukannut hänen kahleensa…
KISSA. Tuolla tulee juuri Muratti, häneltä saat lujat kahleet…
KOIRA muristen. Minä tulen takaisin, tulen takaisin!… Senkin rujo ja rampa pökkelö!… Senkin rääsyäijät!… Senkin lahokannot, räkäpetäjät!… Se on Kissa, joka heitä yllyttää… Mutta maltahan… Mitä sinä siinä kuiskuttelet, Juudas, Tiikeri, Iskariotti… Hau… hau, hau…
KISSA. Nyt sen näet, hän haukkuu kaikkia…
TILTIL. Hän on sietämätön, eihän täällä enää kuule omaa ääntään…
Herra Muratti, olkaa hyvä ja sitokaa hänet!…
MURATTI lähestyy pelokkaasti Koiraa. Jos se puree?…
KOIRA muristen. Päinvastoin! päinvastoin!… Minä vain suutelen sinua!… Koeta, niin saat nähdä… Tule lähemmä… Ka, tule lähemmä, senkin narukerä!…
TILTIL uhaten häntä kepillään. Vahti!…
KOIRA ryömien Tiltilin jalkojen juureen ja heiluttaen häntäänsä. Mitä käsket, pikku jumala?…
TILTIL. Laskeu pitkällesi, vatsallesi!… Tottele Murattia… Anna sitoa itsesi! Joll'et, niin…
KOIRA muristen hampaittensa välistä, Muratin häntä sitoessa. Senkin narukerä!… Senkin hirttonuora!… Vasikan kytkyt!… Sikain side!… Hyvä, rakas pikku jumala… katsohan… Se sitoo käpäläni… Se kuristaa minut kuoliaaksi!…
TILTIL. Syytä itseäsi!… Ole vaiti, pysy paikoillasi, olet sietämätön!…
KOIRA. Samapa se. Olet väärässä… Heillä on paha mielessä… Ole varuillasi, pikku jumala!… Nyt se sitoo kuononi… En voi enää puhua…
MURATTI on käärinyt Koiran kuin paketin. Mihin tämä on vietävä?… Nyt sillä on semmoinen kapula suussa, että ei ääntä päästä…
TAMMI. Sitokaa hänet lujasti tuonne, minun runkoni taa, paksuun juureeni!… Sittenpähän saamme nähdä, mitä hänelle on tehtävä… (Muratti ja Poppeli kantavat Koiran Tammen rungon taa.) Onko se tehty?… Hyvä on, ja nyt, kun olemme päässeet ikävästä todistajasta ja luopiosta, käykäämme päättämään, mitä oikeutemme ja totuutemme meille käskee… En tahdo teiltä salata, että mieleni on järkytetty ja että olen levoton… Ensi kerran on meille suotu tilaisuus tuomita Ihmistä ja antaa hänen tuntea voimaamme… Kaiken sen jälkeen, mitä hän on meille tehnyt, kaiken sen kuulumattoman vääryyden jälkeen, jota hän on meitä kohtaan harjoittanut, en luule olevan pienintäkään epäilystä siitä, mikä tuomio häntä odottaa…
KAIKKI PUUT ja KAIKKI ELÄIMET. Ei, ei, ei!… Ei mitään epäilyä… Hirteen!… Kuolemaan!… Liian kauan on vääryys…! Hän on kauheasti käyttänyt väärin!… Murskatkaa hänet!… Syötäköön hänet!… Heti paikalla!… Heti paikalla!…
TILTIL Kissalle. Mikä heitä vaivaa?… Mistä he ovat tyytymättömiä?…
KISSA. Rauhoittukaa… He ovat hiukan hermostuneita siitä, että Kevät on myöhästynyt… Minä kyllä selvitän… luottakaa vain minuun…
TAMMI. Koska siis olemme yhtä mieltä, niinkuin luonnollista olikin, on meidän nyt toiseksi ratkaistava, kostotoimenpiteitä välttääksemme, mikä rangaistustapa olisi sopivin, mukavin, nopein ja varmin, mikä vähimmin jälille johtava, kun Ihmiset löytävät metsästä heidän pikku ruumiinsa…
TILTIL. Mitä tämä on?… Mitä hän aikoo?… Alan kohta saada tarpeekseni… Koska hänellä on Sininen lintu, niin antakoon hän sen ja heti…
SONNI astuu esiin. Mukavin ja varmin keino on se, kun puskaisen heitä vatsaan. — Saanko?
TAMMI. Kuka puhuu?
KISSA. Sonni…
LEHMÄ. Minun mielestäni olisi parasta malttaa mielensä… Minä en ainakaan sekaannu koko asiaan… Minun on jyystettävä puhtaaksi niitty, joka näkyy tuolla kuutamossa… Minulla on työtä tosissakin…
HÄRKÄ. Minulla myös. Muuten hyväksyn edeltäpäin kaiken, mitä muut tekevät…
PYÖKKI. Ylin oksani on käytettävänänne, jos haluttaa hirttää heidät siihen…
MURATTI. Minä sidon surmansilmukan…
KUUSI. Minä lahjoitan arkkulaudat…
SYPRESSI. Minä annan aitani haudan paikan ikuisiksi ajoiksi…
PAJU. Heittäkäämme heidät johonkin minun jokeeni… Minä kyllä otan sen tehdäkseni…
LEHMUS sovitellen. Mutta kuulkaahan toki… Onko nyt välttämätöntä ryhtyä noin äärimäisiin toimenpiteisiin? He ovat vielä niin nuoria… Estäkäämme heitä tekemästä pahaa sulkemalla heidät johonkin aitaukseen, jonka minä kyllä otan laittaakseni heidän ympärilleen…
TAMMI. Kuka puhui niin?… Eikö se ollut Lehmuksen vetinen ääni?
KUUSI. Oli…
TAMMI. On siis petturi meidänkin keskuudessamme, samoin kuin
Eläinten?… Tähän saakka meidän ei ole tarvinnut surra muiden kuin
Hedelmäpuiden lankeemusta, jotka oikeastaan eivät olekaan mitään
Puita…
SIKA mulkoillen ahnaita silmiään. Minä olen sitä mieltä, että se pikku tyttö on ensiksi syötävä… Sen liha on varmaankin hyvin mureaa…
TILTIL. Mitä sinä puhut?… Odotahan, senkin…
KISSA. En tiedä, mikä heitä oikein vaivaa; mutta tämä alkaa näyttää pahalta…
TAMMI. Hiljaa!… Nyt on ratkaistava, kuka meistä saa kunnian antaa ensimäisen iskun; kuka on poistava päältämme vaaran, jota suurempi ei ole uhannut meitä sitten Ihmisen syntymän…
KUUSI. Se kunnia on oleva teidän, meidän kuninkaamme ja patriarkkamme…
TAMMI. Kuusiko puhui? Olen liika vanha. Olen sokea, raihnainen. Kangistuneet käsivarteni eivät enää minua tottele… Ei, minusta ei ole, mutta teidän, veli, teidän, joka pysytte vihreänä, aina seisotte suorana, joka olette nähnyt melkein kaikkien näiden puiden syntyvän, teidän on saatava minun sijassani tehdä se kunniakas, kaunis liike, joka meidät vapauttaa…
KUUSI. Kiitän teitä, arvoisa isä… Mutta koska vainajien viimeisen asunnon valmistaminen joutunee minun kunniakkaaksi tehtäväkseni, pelkään herättäväni kohtaani virkatoverieni oikeutettua kateutta; ja niinpä arvelen, että meidän jälkeemme vanhin ja arvokkain tähän tehtävään on Pyökki, hän, jolla myöskin on siihen sopivin nuija…
PYÖKKI. Tiedättehän, että sydämeni on madonsyömä, ja että en voi luottaa nuijaani… Mutta Jalavan ja Sypressin aseet eivät petä…
JALAVA. Minä kyllä mielelläni muuten, mutta tällä haavaa minä tuskin voin pysyä pystyssä… Myyrä väänti viime yönä sijoiltaan ison varpaani…
SYPRESSI. Olen kyllä valmis… Mutta joskaan minulla, niinkuin veljelläni Kuusella, ei ole etuoikeutta valmistaa heille viimeistä leposijaa, on minulla kuitenkin oikeus ennen muita itkeä heidän haudallaan… Olisi kohtuutonta, jos sen lisäksi vielä… Ehdottaisin, että kysyisitte Poppelilta…
POPPELI. Minultako?… Mitä te ajattelette?… Mutta minun puunihan on yhtä pehmoista kuin lapsen ruumis!… Ja sitäpaitsi, en tiedä, mikä minua oikein vaivaa… Horkkako minua pudistanee… katsokaahan lehtiäni… Luultavasti vilustuin tänä aamuna auringon noustessa…
TAMMI suuttuu. Te pelkäätte Ihmistä!… Nämä pienet aseettomat lapsetkin jo saattavat teidät sen salaperäisen kauhun valtaan, joka teki meistä ne orjat, joita aina olemme olleet… Mutta ei!… Tästä on tuleva loppu!… Koska on niin, koska tämä tilaisuus ei koskaan uudistu, niin menen minä yksin, minä vanha ja vaivainen, minä sokea ja rujo ja rampa, minä menen yksin verivihollista vastaan!… Missä hän on?…
Haparoiden kepillään hän lähestyy Tiltiliä.
TILTIL vetää veitsen taskustaan. Minuako tuo äijä tavottelee kepillään?…
Nähdessään veitsen, Ihmisen salaperäisen ja voittamattoman aseen,
kaikki Puut kirkaisevat kauhistuneina ja pidättävät Tammea.
PUUT. Sillä on veitsi!… Varokaa!… Sillä on veitsi!…
TAMMI pyrkien irti. Päästäkää!… En välitä… Sama se, veitsikö vai kirves!… Kuka minua pitelee? Mitä? Kaikkiko?… Mitä? Oletteko kaikki yhtä mieltä?… (Heittää keppinsä) Olkoon sitten!… Raukkoja meitä!… Tulkoot sitten Eläimet meitä vapauttamaan!…
SONNI. Hyvä on!… Minä olen valmis!… Kerran viillän sarvillani, niin se on tehty!…
HÄRKÄ ja LAMMAS pidättäen häntä hännästä. Elä sinä sekaannu tähän!… Elä tee tyhmyyksiä!… Se on paha juttu!… Se päättyy huonosti!… Me saamme maksaa sen selkänahallamme. Jätä se Metsäeläinten asiaksi…
SONNI. Ei! Ei!… Tämä tehtävä sopii juuri minulle!… Odottakaa!…
Pidättäkäähän toki, etten saa aikaan onnettomuutta!…
TILTIL Mitilille, joka kirkuu. Elä pelkää!… Asetu taakseni… Minulla on veitsi…
KUKKO. Se on topakka poika tuo…
TILTIL. Onko siis todella aikomus käydä minun kimppuuni?…
AASI. Nytkö vasta se alkaa sinulle selvitä?
SIKA. Parasta, että siunaat sielusi, viimeinen hetkesi on tullut. Elä peitä tuota pikku tyttöä selkäsi taa… Anna, kuu ilahdutan hänellä silmiäni… ja sitten syön hänet suuhuni…
TILTIL. Mitä pahaa minä olen teille tehnyt?…
LAMMAS. Et mitään, pienokainen, et mitään muuta kuin syönyt pikku veljeni, kaksi siskoani, kolme setääni, tätini, isäni ja äitini… Mutta maltahan, maltahan, on ne hampaat minullakin, jahka makaat tuossa maassa…
AASI. Ja minulla kaviot…
HEVONEN korskeillen. Saattepa vielä nähdä sen, minkä vielä saatte nähdä!… Puraisenko hänet kuoliaaksi vai potkaisenko?… Kummin tahansa! (Hän lähestyy suurenmoisin elein Tiltiliä, mutta kun tämä näyttää hänelle veistään, säikähtää Hevonen, pyörähtää perin ja laukkaa pois.) Oohoh! Ei sillä tavalla! Ei tuo ole rehellistä peliä… Rupeaa vastustelemaan!…
KUKKO voimatta salata ihailuaan. Näittekö, se poika ei ole arkalasta kotoisin!…
SIKA Karhulle ja Sudelle. Hyökätkäämme yhdessä heidän kimppuunsa… Minä autan teitä, takaa… Me tyrkkäämme heidät kumoon ja panemme pikku tytön miehiä myöten, niin pian kuin hän makaa maassa…
SUSI. Narratkaa heitä katsomaan tuonne… Minä sill'aikaa teen kiertoliikkeen…
Kiertää Tiltilin taa ja hyökkää hänen selkäänsä
ja kaataa hänet kontalleen.
TILTIL. Juudas! Petturi!… (Hän nousee toiselle polvelleen, huitoo veitsellään ja suojaa parhaansa mukaan pikku sisartaan, joka huutaa hädissään. — Huomatessaan, että Tiltil on puoleksi maassa, kaikki Eläimet ja Puut lähestyvät ja koettavat iskeä. Yhtäkkiä tulee hämärä. Epätoivoissaan huutaa Tiltil apua.) Auttakaa! Auttakaa! Vahti! Tulehan tänne! Tule tänne!… Vahti! Vahti!… Missä on Kissa?… Vahti! Vahti!… Mirri! Mirri!… Joutukaa! Auttakaa!
KISSA teeskennellen, syrjästä. En pääse… nyrjäytin käpäläni…
TILTIL torjuen iskuja ja puolustautuen parhaansa mukaan. Avuksi,
Vahti!… Minä uuvun!… Heitä on liian monta!… Karhu! Sika! Susi!
Aasi! Kuusi! Pyökki!… Vahti! Vahti!
Laahaten perässään katkaisemiaan siteitä hyökkää Koira esiin
Tammen rungon takaa ja tyrkkien tieltään Puita ja Eläimiä hän
heittäytyy Tiltilin eteen ja puolustaa häntä raivoisasti.
KOIRA vimmatusti purren. Tässä olen! Tässä olen!… Elä pelkää, pikku jumala!… Ei hätää mitään!… Hampaistani saakoot senkin!… Siinä sait, Karhu, paksuihin pakaroihisi!… Hahhaa!… Kuka tahtoo vielä? Siinä sait, Sika, siinä sait, Hevonen, siinä sait häntääsi, Sonni!… Hei, hei!… Siinä ratkesivat Pyökin pöksyt!… Siinä repesi Tammen kauhtana!… Korjaa luusi, senkin Kuusi!… Hei vain! On vähän vari, vaan ei se mitään…
TILTIL nääntymäisillään. En jaksa enää!… Sypressi iski minua päähän…
KOIRA. Ai, se on Paju, joka iski… Löi käpäläni poikki!
TILTIL. Nyt ne hyökkäävät taas!… Kaikki yhdessä!… Nyt se on
Susi!…
KOIRA. Malta, kyllä minä sinut höyhennän!…
SUSI. Hullu… Etkö ole veljemme? Hänen vanhempansa hukuttivat pentusi!…
KOIRA. Siinä tekivät oikein!… Hyvä, että heidät hukutettiin, koska olivat sinun näköisesi!…
KAIKKI PUUT ja KAIKKI ELÄIMET. Luopio!… Pöllö!… Petturi!… Katala!… Juudas!… Jätä hänet!… Pelasta henkesi!… Tule meidän puolellemme!…
KOIRA hehkuen tulta ja uhrautuvaisuutta. En! En!… Yksin kaikkia vastaan… En, en!… En petä jumaliani! parhaimpia! kaikkein suurimpia!… (Tiltilille) Varo Karhua!… Varo Sonnia!… Käyn häntä kurkkuun… Ai! Aasi potkaisi minulta kaksi hammasta!
TILTIL. En jaksa enää, Vahti!… Ai! Jalava iski… Katso, kädestäni vuotaa verta… Se oli joko Susi tai Sika…
KOIRA. Odota, pikku jumala… Anna, kun suutelen sinua, nuolaisen haavaa, se auttaa… Seiso takanani… Ne eivät uskalla enää tulla… Nyt ne tulevat taas!… Nyt on leikki kaukana!… Mutta ei hätää mitään!… Pystyyn vain!…
TILTIL vaipuu maahan. En jaksa enää…
KOIRA. Tullaan! Kuulen, vainuan!…
TILTIL. Missä? Kuka?…
KOIRA. Tuolla, tuolla! Se on Valo!… Hän on löytänyt meidät!… Olemme pelastetut, pikku kuningas! Suutele minua!… Pelastetut!… Katso! Ne jo väistyvät, hajaantuvat… Ne pelkäävät…
TILTIL. Valo! Valo!… Tulkaahan!… Joutukaa!… Ne kapinoivat!… Ne ovat kaikki meitä vastaan…
Valo tulee; sitä mukaa kuin hän lähestyy,
valaisee Aamurusko metsää.
VALO. Mitä tämä on?… Mitä on tapahtunut?… Etkö sinä, onneton, siis tietänyt?… Kierrä Timanttia!… Ne palajavat Hiljaisuuteen ja Hämäryyteen; etkä sinä enää näe heidän tunteitaan…
Tiltil kiertää Timanttia. — Heti kohta kaikkien Puiden henget rientävät runkoihinsa, jotka sulkeutuvat. Eläinten henget katoavat samalla tavalla; kauempana näkyy vain rauhallinen Lehmä ja Lammas y.m. laitumella. — Metsä on käynyt vaarattomaksi, hiljaiseksi. Tiltil katselee ympärilleen.
TILTIL pyyhkien veistään. Minne ne hävisivät?… Mikä niitä vaivasi?…
Olivatko ne tulleet hulluiksi?…
VALO. Eivät, sellaisia ne ovat aina; mutta sitä ei tiedä, koska sitä ei näe… Sanoinhan sinulle, että on vaarallista herättää heidät, kun minä en ole mukana…
TILTIL. Ei se mitään, mutta ilman Koiraa… ja jos minulla ei olisi ollut veistäni… En olisi koskaan uskonut heitä niin ilkeiksi…
VALO. Nyt näet, että Ihminen on yksin maailmassa, yksin kaikkia vastaan…
KOIRA. Pitelivätkö ne sinua hyvin pahoin, pikku jumala?
TILTIL. Hiukan vain, mutta ei sillä väliä… Mitiliin ne eivät edes koskeneetkaan… Mutta entä sinä itse, Vahti hyvä?… Suustasihan vuotaa verta ja käpäläsi on poikki?…
KOIRA. Ei se mitään… Huomenna on kaikki hyvin… Mutta kovalle se otti!…
KISSA tulee nilkuttaen pensaikosta. Kyllä otti kovalle! Härkä puski minua vatsaan… Se ei näy päälle päin, mutta sitä särkee niin… Ja kun Tammi löi minulta käpälän poikki…
KOIRA. Olisi hauskaa tietää, minkä käpälän…
MITIL silitellen Kissaa. Mirri parka, voi sinua, Mirri parka, ihanko totta?… Missä sinä olit, kun en sinua lainkaan nähnyt?…
KISSA ulkokullaillen. Rakas, pikku äiti, minä haavoituin heti käydessäni Sian kimppuun, kun se ilkimys aikoi syödä sinut suuhunsa… Silloin Tammi iski minua niin, että olin vähällä pyörtyä…
KOIRA Kissalle, hampaittensa välistä. Minulla olisi sanottavana sinulle pari sanaa, senkin… Mutta olkoon, perästähän kuuluu…
KISSA valitellen Mitilille. Pikku äiti, kuuletko, se haukkuu minua…
Se aikoo tehdä minulle pahaa…
MITIL Koiralle. Jätä hänet rauhaan, ilkeä elukka…
Menevät.
Esirippu