KOLMASKYMMENESKAHDEKSAS LUKU
En epäile ollenkaan, että kippari tiesi kaikki minun laivaantulostani. Olivathan miehet itse asiassa nostaneet sellaisen melun, kun krokotiili seurasi minua, että oli mahdotonta joko hänen tai perämiehen olla tietämättä sen syytä. Mutta minut vietiin keulakannelle, enkä kuullut sanaakaan siitä, että minut lähetettäisiin takaisin. Todenteolla oli, niinkuin Brace oli minulle jo ilmoittanut mumistessaan, kippari pikemmin hyvillään asiasta voidessaan petkuttaa kuningas Dingoa, ja kun hän oli huomannut minut itselleen hyödylliseksi, ei hän ollenkaan halunnut, että minä menisin pois. Vain se suuri voitto, jota hän odotti vaihtokaupasta, oli saanut hänet kiusaukseen erota minusta, mutta kun hän vain oli pysynyt kaupassaan ja asianmukaisesti luovuttanut minut, oli hänen omatuntonsa tyydytetty, eikä hän ollut mitenkään loukkaantunut tai pahoillaan siitä, että minä olin osannut takaisin parkkiin. Jollei siis kanoottia tullut peräämme ja vaatinut minua luovutettavaksi, ei minun tarvinnut mennä takaisin Dingo Bingon luo.
Vasta sitten kun me olimme päässeet kunnollisesti joelta ja "Pandora" oli levittänyt siipensä tuulessa sekä purjehti avointa merta kohti, tunsin minä mieleni levolliseksi. Monta levotonta katsetta loin minä joelle, kun me soluimme hitaasti sen suuta kohti, ja panin merkille jokaisen tumman esineen sekä jokaisen väreen, joka näkyi sen virrassa. Krokotiili ei saanut minua katselemaan taakseni, vielä kauheampaa hirviötä minä pelkäsin — pitkää kanottia, jossa oli musta soutajarivi ja kuningas Dingo Bingo perässä.
Ajatus, että minut vietäisiin takaisin oli äärimmäisen pelottava. Minua ei enää kohdeltaisi ystävällisesti; päinvastoin rankaisisi pahanilkinen yksinvaltias minua pakoyrityksestäni ja kostaisi puolestaan sen petoksen, jonka olin hänelle tehnyt — hän saattaisi elämäni mitä suurimmaksi kurjuudeksi.
Niin, olisi synkkä paikka joutua takaisin, ja vasta kun "Pandora" oli pyyhältänyt joen suusta ulos — vasta kun kroomannien vene oli sivuutettu ja me riensimme avaralle merelle, lakkasin minä pelkäämästä.
Silloin olin minä vapaa kaikesta levottomuuden aiheesta Dingo Bingon puolelta ja hetkeä myöhemmin olin lakannut ajattelemasta häntä ja hänen raakoja kätyreitään.
Niin — hetkeä myöhemmin — sillä näyttämöllä oli uusi kuvaelma — oli näyteltävänä uusi näytelmä, jota minä jouduin katselemaan.
Niin pian kuin "Pandora" oli kulkenut joen suulla olevan särkän ohi, näkyi se kutteriin vesilinjasta maston huippuun asti ja samoin näkyi kutteri siihen. Kumpikin alus näki toisensa täydellisesti tai ainakin olisi saattanut nähdä, sillä kuu paistoi niin kirkkaasti, että laivan saattoi erottaa pitkän välimatkan päähän. Mutta kutterin miehet eivät näyttäneet huomaavan orjalaivaa, ennenkuin tämä oli päässyt useita satoja yardeja merelle. Mahdollisesti metsän varjoisa tausta teki sen epäselväksi, tai vahti ehkä oli ollut huoleton. Oli miten tahansa, kului muutamia minuutteja ennenkuin risteilijälle tuli liikettä. Sitten huomattiin liikettä, joka osoitti, että se oli huomannut parkin. Kuultiin rummun pärryttävän hälytystä, ja laivan purjeet irroitettiin nopeudella, joka johtuu kylliksi suuresta miehistön luvusta kun se on yhdistyneenä täydelliseen kuriin.
Vaikkakin orjakapteeni oli saavuttanut etua yrityksensä uhkarohkeudella ja ilmestymisensä äkillisyydellä, oli kuitenkin yksi seikka kääntynyt häntä vastaan. Sen tunnin tai parin aikana, jotka olivat kuluneet siitä kun risteilijä oli laskenut ankkuriin, oli tuuli kääntynyt ympäri miltei täyden neljänneksen, ja sen suunta oli nyt melkein yhdensuuntainen rannan kanssa sensijaan että se olisi puhaltanut suoraan maalta.
Tietysti oli kokenut kippari huomannut muutoksen jo aikoja sitten — tarvittiin vain yksi silmäys huomaamaan se — kutteri itse, joka nyt oli ankkurissa kannen niskapuitten päät rannalle päin osoitti muutoksen, sillä kroomannit olivat ilmoittaneet, että kun se ensin ankkuroi, oli sen keula suoraan maata kohti.
Orjakapteeni huomasi karvain mielin tuulensuunnan muutoksen sekä tunsi ennen aavistamatonta pelkoa. Jos tuuli olisi edelleen puhaltanut samalta suunnalta kuin risteilijän tulosta ensi kertaa ilmoitettaessa, tiesi hän, että hän olisi voinut helposti sivuuttaa takaa-ajajansa. Tuuli olisi silloin ollut hänen omalla suunnallaan ja sillä tavoin hänen kiikkerä aluksensa purjehti parhaiten. Kiiruhtamalla kovasti eteenpäin vinosti olevaan suuntaan oli hän laskenut voivansa päästä ohi saaden ehkä vain yhden tai pari tykinlaukausta.
Mutta muutos oli häntä vastaan. Risteilijä oli suoraan merelle päin — noin kaksi mailia joen suusta. Hän ei voinut purjehtia tuulen puolelle siitä, koska semmoinen suunta olisi ollut liiaksi hankatuuleen hänen omalle laivalleen, paitsi jos hän pysytteli ampumamatkalla siitä. Edelleen sattui, että tyveneen päin oli matalikko eli pitkä hiekkasärkkä, joka ulottui melkein rannalta siihen asti, missä kutteri oli. Kutterin ja tämän matalikon reunan välillä saattoi olla puolen mailin välimatka, mutta se ei ollut riittävä ala kujanjuoksua varten, jota orjakapteeni oli aikonut. Sotalaiva, joka kiiti eteenpäin tuulessa, olisi helposti saattanut tulla parkin tielle, ennenkuin se olisi voinut päästä läpi, sekä antaa sille sellaisen laidallisen, joka olisi saattanut sen avuttomaksi ja kiertänyt sen heti tuuleen.
Minä seisoin lähellä kipparia ja hänen perämiestään sekä kuuntelin heidän kauheita noitumisiaan kun he huomasivat, missä pinteessä olivat. Minä kuuntelin, koska lopputulos kiinnitti yhtä paljon minun mieltäni kuin heidänkin — vaikka tosin toiveeni ja haluni olivat aivan vastakkaisia heidän toiveilleen — minä rukoilin sydämestäni, että meidät saataisiin kiinni! Senkään uhalla, että minut olisi tappanut laidallinen oman maani laivasta, en voinut olla toivomatta tätä loppua asialle.
Vaikka minä olin ollut vain muutamia minuutteja laivassa lastin laivaamisen jälkeen, oli minuun jo vaikuttanut tuo kauhea näky — minä tunsin sääliä — syvää myötätuntoa, johon oli sekoittunut inhoa. Neekerien hirveä ulvonta heidän ollessaan sullottuina niin tiheään, että olivat tukehtua — heidän rukoilevat ja joskus uhkaavat huutonsa olivat etumakuna siitä, mitä minun olisi pakko kuunnella viikkoja, ehkä kuukausia. Oi, semmoinen olisi kauheata elämää. Sydämestäni minä rukoilin, että meidät saataisiin kiinni.