KUUDESKYMMENESKUUDES LUKU
Niin — päätettiin, että minun piti kuolla.
Aika ja tapa oli vain vielä määrättävä, mutta näistä seikoista sovittiin pian. Mitä tuli edelliseen, piti asian tapahtua silloin — heti paikalla — ja tavasta päätettiin, että vereni piti laskea kuiviin!
Nämä päätökset tehtiin nopeudella, joka ei suonut ollenkaan aikaa miettimiseen — tuskin aikaa puhumiseen tai vastustamiseen. Ahnaat sudet olivat innokkaita saamaan saaliinsa.
Heidän päätöksensä oli toimia nopeasti sillä kertaa, sillä puolitusinaa asian innokkainta puoltajaa läheni enempää epäröimättä minua — ilmeisesti aikoen panna aikeensa täytäntöön!
Ja he olisivat epäilemättä tehneet sen, jos olisin ollut yksin ja suojatonna — epäilemättä he olisivat tappaneet ja syöneet minut! Mutta minä en ollut yksin — en ollut ilman suojelijaa. Kun julmat ihmissyöjät lähestyivät, hyppäsi Brace heidän ja minun väliini ja vetäen esiin kääntöpääveitsensä hän uhkasi iskeä maahan ensimmäisen, joka koskisi sormellaankaan minuun.
"Pois!" huusi hän, "pois, te pelkurit lurjukset! Koskekaahan vain poikaan ja minä teen teistä hakkelusta. Hän on ehkä ensimmäinen, joka tulee syödyksi, mutta hän ei ole ensimmäinen, joka kuolee sentakia — useampi kuin yksi teistä on kellistyvä ennen kuin hän. Hitto vieköön, jollei niin käy! Nyt siis, te arat koirat, tulkaa, jos uskallatte!"
Pelkurit, joita Bracen rohkea esiintyminen lannisti, pysähtyivät paikoillaan ja epäröivät, vaikkei kukaan heistä uskaltanut vastata. Hämmästys näytti vallanneen heidät, sillä vaikka he tiesivät, että Brace vastusti aikomusta, ei heillä ollut ajatustakaan, että hän yrittäisi taistella koko joukkoa vastaan. Sentakia hämmästys pidätti heitä — yhdessä pienen pelon kanssa, sillä Bracen ottama päättävä asento ja hänen veitsensä loistava terä lupasivat kuolemaa joillekin heistä. Ja kun jokainen pelkäsi, että kuolema tulisi hänen osakseen, ei yksikään halunnut olla etumaisena.
Minä olin syöksynyt rohkean puolustajani rinnalle päättäen taistella ja kuolla hänen sivullaan, vaikka minun heikko käsivarteni ei olisi voinut saada paljon aikaan vahvaa ja rajua miesjoukkoa vastaan, joka hyökkäsi kimppuumme. Kuitenkin olisi parempi kuolla sillä tavoin kuin tulla kylmäverisesti teurastetuksi, ja näin uskoen minä rohkaisin itseni kohtaamaan vihollisia.
Tällä ratkaisevalla hetkellä näytti toverini asennossa tapahtuvan muutos: jokin uusi ajatus oli vallannut hänet, ja heiluttaen kättään erikoisella tavalla, joka osoitti vastustajillemme, että hänellä oli jokin ehdotus tehtävänä, hänen onnistui saada aikaan hiljaisuus. Sitten hän kääntyi heidän puoleensa seuraavasti: "Toverit, eikö ole aivan kehnosti, että me riitelemme semmoisella hetkellä kuin nyt, jolloin me kaikki olemme yhtäläisesti hädässä?"
Bracen äskeinen uhmaava sävy oli muuttunut puolittain pyytäväksi, ja oli ilmeistä, että hän aikoi ehdottaa jonkun sopimuksen tekoa. Olisihan ollutkin hänen puoleltaan mieletöntä pitkittää ristiriitaa, koska se olisi vain päättynyt meidän kummankin kuolemaan.
"Toverit", jatkoi hän, "on kauheata kuolla, mutta minä tiedän, että meidän täytyy uhrata joku muiden edestä, ja se on parempi kuin että kaikki tuhoutuisimme. Mutta teidän tulee tietää, että kun tämä tapahtuu, on tavallisena tapana vetää arpaa asiasta."
"Me emme tee sitä sillä tavoin!" huusi muuan lisäten kirouksella painokkuutta vastaukseensa.
"No hyvä", jatkoi Brace, kadottamatta rauhallista esiintymistään, "koska olette päättäneet, ettei asiaa sovita sillä tavoin, ja että tämän pojan täytyy olla ensimmäinen, ja koska olette kaikki päättäneet sen, ei hyödytä että minä olen tiellä. Minä suostun toisten aikeeseen."
Minä ällistyin näistä sanoista ja käänsin ehdottomasti katseeni puhujan kasvoihin. Oliko hän vakavissaan? Aikoiko hän todella hyljätä minut? Luovuttaa minut noiden armottomien miesten käsiin?
Hän ei välittänyt minusta, ja hänen päättäväinen asentonsa sekä yhä samaan suuntaan kohdistettu katseensa osoitti minulle, ettei hän ollut vielä puhunut loppuun.
"Mutta", sanoi hän hetken perästä, "seuraavilla ehdoilla".
"Millä ehdoilla?" kysyivät useat keskeyttäen hänet.
"No, vain sillä", vastasi Brace, "että pojan annetaan elää huomisaamuun. Pyydän hänelle ainoastaan aikaa auringon nousuun, ja jollei silloin ole yhtään purjetta näkyvissä, voitte tehdä, mitä tahdotte. On vain kohtuuden mukaista, että poika saa mahdollisuuden säilyttää henkensä, ja jollette suostu antamaan hänelle tätä mahdollisuutta", jatkoi puhuja asettuen taas päättäväiseen asentoon, "jollette anna, niin kaikki, mitä minulla on sanottavana, on se, että minä taistelen pojan puolesta niin kauan kun voin puolustaa häntä, ja jos hänet syödään ensiksi, ei häntä tapeta ensiksi — sen voin luvata teille. No?"
Bracen puheella oli toivottu vaikutus. Hänen kuulijakuntansa suostui ehdotukseen, vaikkakin vastahakoisesti. Nuokin sydämettömät paholaiset eivät voineet olla tunnustamatta, että semmoinen menettely oli vain kohtuullista, mutta mahdollisesti oli suojelijani päättäväisellä ja uskaliaalla käyttäytymisellä — hänen siinä seisoessaan suoristuneena ja valmiina, terävä veitsi loistaen hänen vahvassa, lujassa otteessaan — suurempi vaikutus heidän päätökseensä kuin millään rehellisyyden tunteella.
Oli miten tahansa, lykkäykseen myönnyttiin, ja ne, jotka olivat uhanneet henkeäni, vetäytyivät takaisin — vaikkakin yhä muristen tyytymättömyyttään — sekä peräytyivät jälleen paikoilleen.