NELJÄSKYMMENESNELJÄS LUKU
Niin — kaksi puolta tynnyriä tai yksi täysinäinen — kaikkiaan noin sata gallonia suolatonta vettä riittämään neljäkymmentä valkoista miestä käsittävälle miehistölle ja viisisataa neekeriä käsittävälle lastille, riittämään heille viikoiksi! Siinä ei olisi yhdenkään päivän annosta kaikille — tosiaan paljon vähemmän — siitä tuskin riittäisi yksi kulaus heille jokaiselle!
Olen sanonut, että ilmoitus jäljellä olevan veden määrästä vaikutti miehistöön hyvin silmiinpistävästi. Tähän asti he olivat olleet synkän levottomuuden tilassa — he eivät vielä olleet ilman toivoa, että niiden monien tynnyreiden joukossa, joiden paino osoitti niiden olevan täynnä, olisi suolatonta vettä. Nyt oli kaikki tutkittu huolellisesti. Jokainen tappi oli irroitettu ja sisällystä maistettu, mutta joka kerran oli pettymys tuloksena. Niistä ei löytynyt mitään muuta kuin meren katkeraa suolavettä.
Jokaista tynnyriä olivat useat miehistöstä tutkineet ja koetelleet — epäilys ja levottomuus olivat lopussa. Nyt oli totuus saavutettu — sen tiesivät kaikki varmasti — ja tuloksena oli yleinen epätoivon puuska.
Raivo myöskin tuli ilmi esteettömästi. Jotkut, jotka pitivät itseään viattomina tämän pulman aikaansaamiseen, syyttelivät ja pitivät vikapäinä niitä, jotka olivat asiasta vastuussa, ja muutamat olivat kyllin rohkeita syyttääkseen julkisesti kapteenia ja perämiestä laiminlyönnistä. Kapinallista puhetta kuului esteettömästi, uhkauksia lausuttiin ääneen, ja hetkeksi näytti kaikki kuri kadonneen laivasta.
Kun oli kulutettu pitkä aika myrskyisessä sanasodassa ja runsaassa vannomisten ja uhkausten vaihtamisessa, loppui vihainen äänensävy, ja kaikki asianomaiset rupesivat noudattamaan rauhallisempaa käyttäytymistapaa toisiaan kohtaan. Yhteinen vaara teki miehet jälleen ystäviksi tai ainakin lopetti heidän hyödyttömän vihamielisyytensä ja lopulta jokainen tyyntyi maltillisemmalle mielelle sekä rupesi tekemään ehdotuksia tai kuuntelemaan toisten ehdotuksia siitä, mihin toimenpiteisiin ryhdyttäisiin sellaisissa olosuhteissa.
Tietysti oli ensimmäinen ajatus, että vesi jaettaisiin tästä lähtien, mutta kysymyksenä oli, kuinka paljon sitä annettaisiin kerrallaan ja kuinka usein annoksia jaettaisiin. Tämä vaati tarkkojen laskelmien tekemistä, ja nämä laskelmat kiinnittivät mitä suurimmassa määrässä kaikkien mieliä. Jos päivittäin annettaisiin liian suuri määrä, olisi varasto lopussa, ennenkuin apu olisi lähellä, ja heidän täytyisi kuolla kaikesta huolimatta. Kuinka kauan kestäisi sata gallonia ja minkä perusteen mukaan he käyttäisivät vettä? Nämä olivat kaksi tärkeätä kysymystä.
Nämä laskelmat olivat kylläkin helppoja. Miehistön lukumäärä oli juuri neljäkymmentä — päälliköt mukaan otettuina — jälkimmäisille oli nyt pantava yhtäläiset annokset kuin muillekin, sillä tässä vaaran huippukohdassa oli "Pandoran" hallitus äkkiä omaksunut tasavallan muodon. Sekä kapteeni että perämies olivat menettäneet arvovaltansa ja tästä lähtien oli kaikkea hoidettava tasavaltaisen järjestelmän mukaan — kullekin piti antaa osansa samalla lailla.
Miehiä oli siis kaikkiaan neljäkymmentä, ja vettä oli, mikäli saatettiin todeta, noin sata gallonia.
Ottaen kaikki huomioon eivät tulevaisuudentoiveet olleet niinkään huonot — siten miehet ajattelivat, kun he kiireisesti tekivät laskelmiaan. Sata gallonia neljällekymmenelle miehelle olisi kaksi ja puoli gallonia eli kymmenen tuoppia miestä kohti — siitä tulisi puoli tuoppia päivässä kahdenkymmenen päivän aikana ja miehet saattoivat tulla toimeen puolella tuopilla päivässä. Kahdessakymmenessä päivässä ja vähemmässäkin ajassa uskoivat he tulevansa maan näkyviin. Ja vaikka he eivät ehtisikään satamaan ennenkuin nuo kaksikymmentä päivää olisivat kuluneet — jos tyven tai vastakkaiset tuulet pidättäisivät heitä, saattoivat he yhä pienentää annosta ja siten tekemällä pidentää aikaa. Neljännestuoppi päivässä riittäisi pysyttämään heidät elossa, vieläpä paljon vähempikin määrä äärimmäisen välttämättömyyden vaatiessa. Kun kaikki otettiin huomioon, ei heidän tulevaisuutensa ollut niin huolestuttava kuin he alussa olivat päätelleet, ja he rupesivat tointumaan siitä pelästyksestä, joka oli heidät vallannut — kun näet ilmoitettiin, että jäljellä oli vain sata gallonia, oli määrä tuntunut heistä tyhjänarvoiselta, he kun olivat tottuneet juomaan ja tuhlaamaan vettä niin paljon joka päivä. Mutta laskelmat osoittivat, että he tällä määrällä saattoivat tulla toimeen ilman suurta puutetta, kunnes maa tai mahdollisesti laiva tulisi näkyviin.
Mitä tuli jälkimäiseen mahdollisuuteen, olivat he jo tehneet suunnitelmansa. Jos jokin laiva tuli näkyviin — tietysti lukuun ottamatta sotalaivaa — olivat he päättäneet ajaa takaa sitä ja käydä sen kimppuun. Ja jos heiltä kiellettäisiin veden saaminen, ottaisivat he sitä laivasta vaikka väkisinkin. Ehkä vielä muutakin kuin vettä sillä sekä kapteeni, että miehistö olivat nyt niin epätoivoissaan, että he eivät olisi välittäneet mistään; hyvin pieni uhittelu olisi muuttanut orjalaivan merirosvolaivaksi.
Sellaiset olivat "Pandoran" miehistön ajatukset, ja sellaiset heidän päätöksensä, mitä tuli veden käyttämiseen. Joka miehelle oli annettava puoli tuoppia päivää kohti, ja siinä tapauksessa, että jokin este pidättäisi matkaa, oli annos tehtävä vielä pienemmäksi — aina yhteen lasilliseen päivää kohti, jos semmoinen kävisi välttämättömäksi.