VIIDESKYMMENESKAHDES LUKU
"Lautta, lautta!"
Tämä huuto kaikui nyt pitkin kansia, samalla kun miesten nähtiin kiireisesti tarttuvan pyöröpuihin, köysiin ja kirveisiin.
Mutta silloin kuului toinen huuto ja kiukkuisempi. Se oli lähtöisin niiltä muutamilta, jotka olivat syöksyneet peräkeulaa kohti toivoen valtaavansa kapteenin veneen, ja joiden pettymys, huomatessaan sen olevan tiessään, purkautui vannomisiin ja koston huutoihin.
Heidän ei tarvinnut mennä palavan kajuutan taakse huomatakseen asian. Vene näkyi peräkannen yli — näkyi selvästi kirkkaassa kuuvalossa monen kaapelinmitan päässä parkista, kun sitä soudettiin nopeasti poispäin. Veneessä oli kuusi haahmoa — vain kuusi — ja miehet tiesivät heti, että ne olivat kapteeni, perämies sekä heidän neljä suosikkiaan. Ei vaadittu mitään selitystä. Veneessäolijoiden käyttäytyminen puhui itse puolestaan. He olivat jättäneet toverinsa hädän hetkellä — hiipineet alhaisella tavalla pois.
"Vene hoi, vene hoi!" huudettiin lähtevän veneen jälkeen, mutta tuloksetta. Veneessä-olijat eivät kiinnittäneet ollenkaan huomiota huutoon, vaan näyttivät vain soutavan nopeammin pois. He näyttivät pelkäävän, että isovene ajaisi takaa ja saavuttaisi heidät, ja syystä he saattoivatkin pelätä sitä, sillä jos petetyt miehet olisivat päässeet käsiksi entisiin päällikköihinsä tällä hetkellä, olisivat he osoittaneet näille hyvin niukasti armoa.
Mitä pakeneviin tulee, soutivat he ilmeisesti kaikin voiminsa — ikään kuin he eivät olisi halunneet päästä ainoastaan vanhojen toverustensa kuuluvista, vaan kokonaan näkyvistäkin. Luultavasti olivat sekä kapteenin että perämiehen korvat kovasti varuillaan, ja silmät myöskin, sillä vaikka kummankin sydämet olivat tunteettomia, oli niihin kuitenkin varmaan koskenut aavistus siitä kauheasta onnettomuudesta, jota kumpikin varmasti odotti. He ehkä toivoivat hetken ajan, että heiltä olisi riistetty näköjä kuulo.
Kuten olen sanonut, kuului kantta pitkin koston huuto. Jotkut, jotka vain hetkeä aikaisemmin olivat hiipineet laivan peräpuoleen samanlaisessa tarkoituksessa, syyttivät nyt äänekkäästi päälliköitään heidän pelkurimaisesta käytöksestään, ja kahden intohimoisen tunteen, pettymyksen sekä raivon kannustamina he huusivat miesten jälkeen mitä herjaavimpia nimityksiä ja katkerimpia uhkauksia.
Mutta pieni vene oli tähän mennessä kaukana vesillä, ja pikaisen toiminnan välttämättömyys kutsui miehet pian pois näistä turhista mielenosoituksista.
Kaikki miehet kävivät vakavasti työhön käsiksi lautan laittamiseksi. Se taitavuus ja nopeus, jolla merimiehet voivat rakentaa lautan, olisi melkein uskomatonta maalla eläjälle, joka ei ole koskaan nähnyt sitä tehtävän. Asia ei johdu pelkästään miesten välillä vallitsevasta yhteisymmärryksestä tai järjestyksestä, vaikka se näistäkin riippuu. Ei kuitenkaan paljon, sillä hyvin harjoitetut sotilaat ovat yhtä kömpelöitä sellaisessa työssä kuin maatyöläisetkin.
Vaikka lautan pääasiallisena aineena onkin puu, sitoo merimies köydellään puukappaleet yhteen paljon nopeammin kuin kirvesmies vasarallaan ja nauloillaan, ja sitoo sen paljon tukevammin ja varmemmin. Köysi on merimiehen oma ase, ja sen käyttämisen hän ymmärtää paremmin kuin kaikki muut. Hän tietää yhdellä silmäyksellä tai kosketuksella, onko se tarkoitukseensa soveltuva — onko se liian pitkä tai liian lyhyt, liian pehmeä tai liian kankea — venyykö, katkeaako vai pitääkö se lujasti. Hän tietää aivan kuin vaistosta, minkälaista solmua on käytettävä tähän paikkaan, minkälaista tuohon — "kääresolmuako", "keulanuorasolmua", "timanttia" vai "päätesolmua" — "tiukkaa solmua", "ankkurisolmua" vai "kissan käpälää" — kaikki nämä punomis- ja köysien koettamistavat sekä monet muut lisäksi ovat salaisuuksia, jotka vain merimies tuntee.
Ja vain hän voi nopeasti katkaista maston tai irroittaa pyöröpuun köysistöstään sekä saada ne mereen viivytyksettä. Maallaeläjän apu olisi vähäiseksi hyödyksi tämänlaisissa toimissa.
Miehet ryhtyivät työhön kuin mehiläiset — joka ainoa kolmestakymmenestäneljästä. Jotkut käsittelivät sahoja ja kirveitä — jotkut kuljettivat vararaakoja sekä pyöröpuita, jotkut kävivät veitsellään juoksevien köysien kimppuun sekä hankkivat siten nuoria. Kaikki olivat yhtäläisesti toimessa — kaikkien mieltä kiinnitti tulos yhtäläisesti.
Muutamissa minuuteissa tuli päämasto ryskyen alas ja kaatui partaan yli sekä murskasi parraspuut alleen ikään kuin ne olisivat olleet kaisloista kudottuja. Muutama minuutti vielä, ja sen köysistö oli kaikki leikattu irti — sekä juoksevat että kiinteät köydet — sen vantit ja harusköydet — jalusnuorat, ohjasköydet ja nokkaköydet.
Suuri masto, johon raa'at olivat vielä kiinnitettyinä, oli pian vedessä laivahylyn sivulla — "Pandoraa" saattoi nyt sanoa hylyksi — ja tämä tuli raakoineen perustaksi, jonka päälle lautta rakennettiin kiireesti. Varapyöröpuut ja raa'at, kahvelit ja puomit levitettiin päälle ja sidottiin lujasti kiinni. Sen tekivät miehet, jotka olivat laskeutuneet veteen ja jotka tapasivat nyt jalansijan suurella uivalla hirsipaljoudella. Tyhjiin tynnyreihin lyötiin tappi suulle ja ne viskattiin mereen. Tynnyrit lisäsivät melkoisesti rakenteen turvallisuutta sekä sen kykyä kannattaa raskaampia kuormia. Purjeitakin viskattiin irrallisina koko laitoksen yli ja sitten kaikista viimeiseksi laivakorppuja sekä vettä — kumpaakin niin paljon kuin voitiin löytää keskellä sekasortoa.
Vihdoin arveltiin lautan olevan täydellisen. Ei varmaan ollut kulunut enempää viittätoista minuuttia isonveneen uppoamisesta, kun ilmoitettiin se ilahduttava tosiasia, että lautta oli valmis!