XI
— Ja hän huulillaan
Hipaisten koski hehkuvilla
Tamaran huuliin värjyviin;
Ja puheillansa viekkahilla
Hän vastas' immen rukouksiin.
Katseellaan katsoi valtavalla
Hän häntä silmiin polttamalla,
Ja väistämättä välähti
Yöss' siinä hän, kuin tikari.
Oi, rietas henki riemuitsi!
Nuo suudelmat, kuin myrkky surman
Toi oiti, sielun täyttäin, turman…
Parahdus haikee, hirmuinen
Yön rauhan rikkoi hiljaisen…
Kaikk' kaikui siitä: tuska, lempi
Ja soima viime pyyntöineen
Ja ero toivoton, kun hempi,
Nuor' elo eroo i'äkseen…
… … … … …