VI.
Määrätyllä hetkellä olin taas Tonavan sillalla.
Agneksella oli hattu nurin päässä, sulka etupuolella. Kysyin, josko hän oli tehnyt lupauksen pitää hattua päässä sulka etupuolella. Tähän ei hän hymyillytkään; vastasi vaan: "kyllä se minulle kelpaa".
— Ette ole varmaankaan katsonut peiliin hattua päähän pannessanne.
— Minun ei juuri tee mieleni itseäni katsella. (Eikä näyttänyt tekevän mieli katsella minuakaan).
— Mitä sitte teette tuolla kauniilla seinäpeilillä kamarissanne?
— Oletteko nähnyt sen? kysyi hän miltei pelästyneenä.
— Miks'en? Pyysittehän minua käymään isänne luona.
— Ja hän vei teidät sinne?
— Toisessa huoneessa siivottiin.
Tyttö oli erittäin surullinen tänään.
— Olette kai jo toista kertaa tänään täällä sillalla? — kysyin.
— En. Aamulla en ollut täällä.
— Entä missä ovat dynamiitti-latingit? Minä saan yhä vielä Kozákilta kirjeitä historiallinen nimi kunkin sisässä; mikä osoittaa, että vielä tulee noita raketteja.
— Jonkun ajan olen jo jättänyt tuomatta niitä tänne Tonavaan heittääkseni.
— Mitä niitten teette sitte?
— Tänne tullessani palaan tieltä kotia, ollen unhottavinani jotain, ja kätken dynamiitti-latingit sänkyni pohjalle.
— Ja sitte makaatte nuo helvetinkoneet allanne.
— Eivät ne minua häiritse.
Hauskoja makuukumppania! Partaveitsi, myrkky ja dynamiitti-latingit.
— Ehkä ne jo loppuvatkin, lisäsi hän.
— Enpä luule. Niitä oli koko laatikko.
Tähän seisahtui taas keskustelu. Minä en puhunut mitään varkaan-avaimesta.
— Oletko ollut päivällä kotona?
— Olen. Nyt syön kotona päivällistä.
— Joko kauankin?
— Siitä saakka, kun sain uudet vaatteet ja huonekalut.
— Puhuttelitteko isäänne tänään päivällä?
— Hän puhutteli minua.
Näin sanoessaan lensivät kasvonsa tulipunaisiksi.
— Jättikö hän teidän haltuunne jotakin, joka olisi minulle annettava?
— Jätti: vekselin. — Mutta ettehän sitä tee, ettehän? — lisäsi hän kiivaasti.
— Mitäkö en tekisi?
— Ettehän vain tule sinne allekirjoittamaan tuota vekseliä.
En ollut ymmärtävinäni.
— Onko teillä tietoa meidän asioistamme?
— Minä en ymmärrä niistä mitään. En tiedä mitä se on? Onko siitä hyötyä, vaiko vahinkoa? Sen vain tiedän, ettette saa tulla sinne allekirjoittamaan vekseliä.
— Tiedättekö mikä vekseli on?
— En ollenkaan. Sen vain tiedän, että teidän pitäisi siihen kirjoittaa nimi, joka ei ole teidän nimenne, ja ettei maailmassa löydy aarretta, jonkatähden te sen tekisitte.
— Sen voisin tehdä yhdessä tapauksessa. Jollei tämä vekseli joutuisi yleiseen pankkiin vaan yksityisen lainaajan käsiin, niin voisi sen säilyttää sinetillä suljetussa kirjekuoressa, ja kun sitte isänne saa maksun Fiumen firman tilauksista tai minä saan maatilastani suurempia tuloja, esim. villojen tai karjan myymisestä niin maksamme vekselin ja revimme sen palasiksi eikä kellään ole mitään siihen sanomista.
— Siis on luvallista tehdä väärin, kun vain tekee salassa? — kysäsi hän katsoen rohkeasti silmiini.
— Ei luvallista, mutta tavallista.
— Tavallistako rehellisille ihmisillekin?
— Niin, jos siitä on hyvät seuraukset, esimerkiksi, jos perheenisä, jolla on varma toivo kolmen kuukauden kuluttua saada suuri voitto ammatistaan, täksi ajaksi turvautuu tähän hieman mutkalliseen mutta ei ketään vahingoittavaan keinoon.
— Olisitteko te valmis turvautumaan tämmöiseen keinoon itsenne tähden.
— En.
— Mutta jos voisitte siten toisia auttaa, tekisitte niin?
— Tämä on kokonaan uskonopillinen kysymys.
— Sitte pitää kai vastauksenkin olla uskonopillisen?
— Saattaa löytyä erinäisiä tapauksia, jolloin ihminen hypähtää ulos säännöllisen ajatusten juoksun radalta.
— Sitä minä en ymmärrä. Sen vain tiedän, että jollemme voi rauhoittaa omaa sieluamme, kun se kauhistuu jotakin tekoa, niin vaikka silloin olisi ympärillämme sadottain ihmisiä, ja jokainen tekisi samoin, emme rauhoitu oman itsemme kanssa.
Kuka kuiskailee tällaisia ajatuksia Kuiskaaja-kadulla kaupungin lokalätäkköjen hajussa kasvaneelle tytölle? — Syntyneekö ehkä ja kasvaneeko muutamissa ihmisissä siveyden tunne: saastutuksen pelko?
Kenties on ihmisillekin annettu semmoinen vaisto, joka kauhistuu "ensimmäistä" askelta lokaan. Vaisto, joka sanoo, että jos lokaantunut jalka on häpeä, niin on jo kunnia olla silmiin korviin loassa!
Kerran oli minulla renki, joka joi itsensä joka sunnuntai niin juovuksiin, että häntä täytyi aina korjata kadun loasta. Kun häntä sentähden toruin, vastasi hän: "kun vain kerran koettaisitte kuinka hyvä on loassa maata, niin ette koskaan enää haluaisi maata höyhen-vuoteella".
Me saavuimme sillan päähän. Tässä piti meidän erkaantua.
— Ettehän vain tule tänään meille? — sanoi tyttö ja laski kätensä rukoilevasti ristiin.
— Entä jos varustaisin omalla nimelläni isänne vekselin?
— Sitä ette myöskään saata tehdä; sillä kunniasanallanne olette luvannut eräälle henkilölle, ettette enää kirjoita nimeänne vekseliin.
— Keneltä olette sen kuullut?
— Siltä mieheltä, jonka käskystä minä tulen joka päivä tänne. Hän tietää kaikki, mitä teille tapahtuu. Ja sittekin, jos tämä olisi teille mitä helpointa; (mutta tiedän aivan hyvin, että mitä te tuhlaatte meille, sen varastatte melkein kuin alttarilta), siinäkin tapauksessa voin kysyä: mitä varten? mitä hyötyä teillä on siitä? kuka maksaa takaisin? Mitä velkoja voisi ottaa häneltä? Kahlekoiransako?
Näin sanoen kiersi tyttö kaulastaan riippuvan mustan rihman pään peukalonsa ympäri: — silmänsä puhuivat:
— Kas tässä isäni kahlekoira!
Sitte liikkuivat hänen huulensakin:
— Lähettäkää vielä tänään kantajan kautta meille kirje, jossa ilmoitatte isälleni, ettette voi tulla luoksensa.
Näin sanoen juoksi hän tiehensä vastausta odottamatta.
Mutta minulla oli koko yön kovat puuhat, milloin hain minä järki-kultaani, milloin haki taas tämä minua; vaikeata oli löytää toisiamme.
Samanlaisissa tiloissa ei tavallisesti ennen minua häirinneet tällaiset huolet. Suloisen hetken tähden minä tavallisesti unhotiin, että siitä on seurauksena kokonainen ikävä vuosi. Löytyypä ilkitöitä, joita hyvässä seurassa pidetään hyvinä töinä. Joka ihminen nauraisi minua, jos sanoisin, että minulla on avain, jolla voisin avata paratiisin portin, mutta en tohdi käyttää sitä; vaan vien sen mukanani kotiin, lasken sen pöydälleni ja puhelen sen kanssa kahdenkesken.
Nyt täytyy joko astua eteenpäin tai palata takaisin; kynnyksellä ei käy seisominen.
Unissanikaan en voinut paeta noita ihania silmiä, jotka sulkeutuessaan sulkivat minutkin, niin että olin kuin vanki muurien takana, mutta jotka minuun katsoessaan karkottivat minut luotaan, niin että luulin kuuhun lentäväni.
Seuraavana päivänä oli suuri ottelu valtiopäivillä. Yleinen äänestys valtion tulo- ja menoarvion suhteen neljän viikon kovan kiistan jälkeen. Jokainen puolue oli koonnut kaikkialta kaikki mahdolliset äänet. Kuten sieniä syksyllä, nähtiin ilmaantuvan muodoltaan tuntemattomia edusmies-kryptogaameja, jotka koko vuoden olivat olleet näkymättömiä kuten itiöt kasvissa. Puolueet toivat sairaatkin jäsenensä; vieläpä nekin nousivat vuoteeltaan, jotka tavallisesti panevat maata vasta aamulla. Äänestyksen edellä pidettyjen loppupuheitten jälkeen kimalteli jo 32 astetta lämmin ilma salissa opaalin väreissä ja ilmakehä näytti merenpinnalta, josta vasemmiston miehet vyötäisiin saakka ulottuvine partoineen kohousivat kuten merihirviöt. Äärimmäisellä penkillä istui hydran kaltainen olento, joka tavallisesti ahmasi vatsaansa kahdeksan ministeriä. Parvilla vallitsi yleinen hiljaisuus, joka yhä kesti, vaikka puolen päivän aika jo oli kulunut ohi. Nuo kunnioitettavat naiset tuolla ylhäällä eivät varmaankaan syö kotona päivällistä, nuo kunnioitettavat herrat ylioppilaat luultavasti eivät missään. — Äkkiä sattui teaatteri-kiikarini tuttavani kasvoihin. Tuo kalpea katsanto, ryppyinen ja uhkaa osoittava otsa; se oli yhtiömieheni: herra Kozák.
"Ai, tuhat tulimmaista! Nyt muistui mieleeni, että minun pitäisi räjähyttää nyt ilmaan koko tämä huone kaikkineen päivineen! — Kokonaan olin tämän unhottanut. — Nyt hän odottaa parvella minun nousevan sijaltani ja menevän presidentin pöydän luo yhdistämään sähkökoneen lankaa helvetin kolon langan kanssa, jotta hän silloin voisi mennä pakoon. Mutta sinun asiasi ei tänään tule esille! — Miten minä suoriudun asiasta, kun hän vetää minut edesvastaukseen? Se on lykätty anomus valiokuntaan!"
"Kirottu hallitus" voitti tälläkin kertaa. Eikä maa vaipunut sen alla, lukemattomien syntiensä taakan alla.
Appeni oli vain odottanut tätä tilaisuutta; hän aikoi palata kotiin jo iltajunassa. Minä seurasin häntä asemahuoneelle. Ennestään tiedän, että jokaiselle apelle tekee hyvää lähtiessään kotimatkalle Budapestista, kun sekasorrossa asemalla vävy kantaa hänen kapineitansa; — suoraan sanoen hyvää se tekee vävyllekin. Päässäni kihisi vain yksi ajatus: tänään illalla olen taas vapaa, ei kukaan kysy: paljoko kello oli kun kotia tulit?
Toisiansa tuuppailevien matkustavien ja kantajajoukon keskellä tulee minua kohden mies kantajan mekko yllä ja olalla kapsäkki, jolla hän tuppaa ikäänkuin tahallaan minua selkään ja astuipa vielä jaloillenikin. — Olin juuri antamaisillani hänelle hyvän läksyn mutta kun näin hänen kasvonsa sanoinkin: "suokaa anteeksi!" Se oli Kozák.
Epäilemättä aikoo hän puhutella minua. Ei mikään paikka ole soveliaampi salavehkeille kuin asemahuoneitten odotussalit, ja jos tahdot olla oikein turvan takana, niin katso missä on poliisi, seiso hänen viereensä!
Minä menin hänen perässänsä, jottei hän tulisi minun perässäni.
— Mitä täällä teet? — kysäsin häneltä astuen varpaillensa.
— Rahan ansiolla olen. Kotona on tehdas tauonnut työstä, vastasi hän, vetäen lakin lippua silmilleen.
— Olettehan saaneet suuren tilauksen irredentisteiltä.
— Kuka sen on sanonut? Kyttyräselkä Thersitesko? Aina hän joko uneksii tai valhettelee. — Nuo tuolla Adrian meren toisella puolella soisivat kernaammin meidän todistavan loistavalla työllä, että olemme heidän liittoonsa kelpaavaa kansaa, vaan emme pelkkiä suurisuisia pettureita.
— Kovaa puhetta.
— Ja sinulle kovinta! Miksi jäi täksi päiväksi määrätty tuhotyö tapahtumatta?
— Se, hyvä serkkuni, on sula mahdottomuus, mitä sinä suunnittelit. Presidentin kilistyskoneesta ei löydy salissa osaa, jota lähelle voisi päästä. Nuo kaksi vaskilankaa menevät pikakirjurien huoneesen. Ilmareikää ei myöskään voi käyttää, kuten sinä arvelit; sillä kun ovet avataan, menee salinvartia heti sisään, jotta tämä paikka ei jää koskaan vartijattomaksi.
— Entä missä ovat Phlegetonin tipat?
— Ne olen minä niin kätkenyt, ettei niitä löydä yksikään ihminen.
— Tämä kaikki on valhe.
— Herra!
— Ei mitään "herroja!" Meikäläiset eivät ryhdy kaksintaisteluun. Se on nautamaista. Jonka me olemme tuominneet kuolemaan, sen pistämme salaa kuoliaaksi. Tämä on järkevyyttä. Keskuudessamme ei kukaan saa tuntea itseään loukatuksi, kun hänelle sanotaan totuus vasten silmiä. Joko kuulut liittoomme tai et kuulu! Edellisessä tapauksessa pitää sinun totella ja olla vaiti, jälkimmäisessä taas olet joukkoomme tunkeunut ja kuolemaan tuomittu. Älä ole noin nolon näköinen. Tikarilla emme sinua surmaa, jos olet kavaltaja.
— Voin näyttää toteen, etten ole teitä kellekään kavaltanut.
— Oh, kavaltamista ei ole vain yhdenkaltaista. Kavaltamiseksi emme kutsu vain sitä, kun joku antaa meidät ilmi poliisille, vaan myöskin kun joku pettää meidät.
— Perhana! Tämä on liikaa! Minäkö olisin pettänyt teidät, minä joka annoin puhdasta rahaa teidän raketeistanne?
Mies pisti kreutzerin rahan hampaittensa väliin ja lausui sitä purren;
(Hänen oli tapa aina puhua hampaitansa avaamatta).
— Rahaa annoit vietelläksesi tyttöä! Kyllä minä tiedän! Hän rakastaa sinua ja ylönkatsoo sentähden minua. Sen hän sanoi minulle suoraan. Hän vihaa minua, sillä hän rakastaa sinua. Eihän tämä ollut suostumuksemme, veikkoni. Kahdeksannentoista sataluvun käsitys on, ettei miehen ole tarvis olla uskollinen "yhdelle" naiselle, vaan hänelle on uskollinen "kaksikin"; jopa kaikkikin. Tässä suhteessa löytyy kaksi mahdollisuutta. Joko olet kosmisti tai "poroporvari". Jos olet kosmisti, niin älä anasta yksin itsellesi tyttöä, joka kelpaisi minullekin; jos taasen olet poroporvari niin mene kotia vaimosi luo ja pysy koreasti hänen luonansa. Tahdothan tehdä Agneksen orjattareksesi.
— Minä panen vastalauseen.
— Mutta minulla on todisteita siihen. Eikö tuo kyttyräselkä sielukauppias ole tehnyt kanssasi kauppaa? Ethän aikone sitä kieltää? Tuossa kahdentuhannen floriinin vekselissä on myöskin minun nimeni.
— Mutta ei minun.
— Ei vielä. Mutta kun se tulee siihen, on se oleva pettämätön todistus sinua vastaan, aivan kuin koko kansanpaljous olisi ollut kuulemassa suostumustasi hänen tähtensä. Mutta tämän minä pian saan tietää. Sillä se rivi, johon kirjoitetaan hänen "määräämällensä" on vielä tyhjä. En tehnyt Haggeukselle sitä hyvää että olisin kirjoittanut vekselin minun maksettavakseni. Tahdon tietää, kuka on siirtäjä? Jos siis allekirjoitat vekselin illalla, saan minä siitä tiedon jo seuraavana aamuna. Ja jos kirjoitat siihen valenimesi, niin on seuraavana päivänä kaikissa kansanlehdissä uutinen, että valtiopäivämies X. on kirjoittanut vekseliin vieraan miehen nimen! Jos taas kirjoitat oman oikean nimesi, niin kirjoitan minä suoraan sille vanhalle herralle, jota sinä saatoit tänne ja joka on sinun appesi ja ilmoitan hänelle, että sinä ensiksikin olet syönyt sanasi, ettet enää kirjoita nimeäsi vekseliin, toiseksi saatat perheesi perikatoon, kun kevytmielisesti tuhlaten heität pois rahoja, jotka eivät ole omiasikaan ja kolmanneksi petät vaimosi ja minä kirjoitan hänelle myöskin. Tunnenpa hyvin olosuhteesi. Kummassakin tapauksessa lankee ruumis-arkun kansi ylitsesi.
Kiero ihminen! Helppohan minun on sitoa hän kahleisin.
Sillä arvoisa veikko erhettyi yhdessä kohden suuresti, kun nimittäin luuli peloittavansa minua uhkauksillaan. Päinvastoin: hän ei ole mies minua pettämään. Kun sanotaan: "vaara uhkaa" — niin menkäämme sinne! Mutta jos sanotaan: "suuri vaara uhkaa!" — silloin rientäkäämme!
— Olet ymmärtänyt väärin koko asian, veikkoseni, — vastasin levollisesti. Minua saat luulla niin koirankuriseksi kuin tahdot, mutta tuon tytön edessä sinun täytyy kumartaa sekä päätä että polvea. Hänellä on jalo luonne: hän on Vera Sassulitsch.
— Se sikseen. Tiedänhän sen. Mutta saattaahan olla jalo luonteeltaan ja kuitenkin Raamatun Rahab: ensimmäinen kosmisti-nainen.
— Mutta kumminkin väitän, että jos minulla olisikin itsekkäitä tarkoituksia, niin ne särkyisivät hänen teräksistä luonnettansa vastaan. Jos minä autan Haggeusta kirjoittamalla vekseliin joko oman nimeni tai toisen, niin teen sen vain siinä tarkoituksessa, että hän voisi valmistaa pyranastatorin irredentisteille.
— Hyvä. — Luotan sanaasi. Siis kuulut meihin ja tahdot pysyä liittolaisenamme. Mutta tämä täytyy sinun koetuksella näyttää toteen. Me emme usko liittolaisiammekaan. Sanotaan, ettei unkarilaisella ole mielen lujuutta. Hän ei voi tehdä kuten italialainen tai venäläinen, nimittäin antaa helvetinkoneen räjähtää missä enimmän ihmisiä on koossa; meidän veikkomme asettavat petardejansa paikkoihin, joissa ne eivät vahingoita ketään. Runollista kansaa. Hyvä. Huomaan, ettei koko maassa löydy rhinoceros-mielistä miestä, joka lennättäisi ilmaan korsua Aleksanderin kadun varrella, silloin kun se on täynnä. Minä tiedän miedomman keinon, — Tarkoitan nyt tällä kertaa erästä pientä helvetinkonetta, joka mahtuu valtiopäivämiehen pöytälaatikkoon. Tämän panee räjähtämään omituinen kone-laitos. Varmaan olet kuullut puhuttavan Thomaksen helvetinkoneesta, jolla voisi upottaa suuren laivan meren pohjaan. Minun keksintöni on samaa laatua, Se on taskukellon kaltainen. Sen saattaa vetää ylös ja asettaa viisarin sille minuutille, jolloin tahdomme sen räjähtämään. Kun hammasratas tulee sille minuutille, lyö pieni naula sytyttimeen ja koko kone räjähtää. Sinä voit asettaa sen semmoiselle ajalle, jolloin parlamenttihuone on tyhjä. Räjähdys ei tapa ketään, ei hajoita seiniäkään, vaan panee palaisiksi ylimmäiset penkit, missä pääkalmukit tavallisesti istuvat. Tämä on oiva mielenosoitus. Me näytämme koko suurelle kosmisti-liitolle, että olemme kelpo kumppaneita ja arvomme on suuresti kohoava. Kättä päälle!
— Tuossa käteni.
— Nyt lakkaavat vähäksi ajaksi kohtauksesi tytön kanssa, kunnes minä saan helvetinkoneen valmiiksi. Jos työ onnistuu, antaa tavallinen kirje aamulla tietää historiallisen nimen kautta, että hän odottaa sinua illalla tavalliseen aikaan. Paikan, missä teidän on tapana tavata toisenne pitää hän minultakin salassa. Oikein tehty. Vain ensimmäisestä ja viimeisestä askeleesta pitää meidän tili tehdä toisillemme, niitten välisistä ei ole lupakaan. Silloin siis otat vastaan häneltä tuon pienen leikkikalun. Ikävä vaan, että se on vain leikkikalu; Lasten huviksi se kelpaisi. Joskus toiste annan sinulle suuremman koneen, nimittäkäämme sitä "tulikelloksi", mutta sitä varten täytyy minun ostaa aineksia monelta taholta.
— Kyllä minä laitan itseni paikalle.
Tuo mies katsoi minua puoleksi suljettujen silmälautojensa alta.
— Mutta muista se, ettei tämä ole mitään kavalierileikkiä! — Ja jos petät, kavallat, jos rupeet ilveilemään kanssamme, niin karkaa pois koko kaupungista äläkä seisahdu, ennenkuin olet kotonasi oman lieden ääressä, sillä tämä käsi, jota äsken pudistit, on sangen mahtava.
— Siitä olen vakuutettu.
Vielä yksi seikka, nimittäin tuon vekselin allekirjoitus-asia. Että kirjoitat siihen valenimesi, sitä vastaan ei minulla (in thesi) ole mitään muistuttamista. Mutta erityisissä tapauksissa teen eroituksen. Nimen väärennys ei meillä ole ainoastaan luvallista, vaan kiitettävää, jos voimme siten langettaa kruunun jonkun päästä; mutta väärentää nimeä varastaaksemme neitsyyden tytöltä, on kuoleman rikos. Pidä se mielessäsi.
Niin sanoen poistui hän kapsäkkineen.
— Kauanpa tinkailitkin tuon kantajan kanssa, huomautti appeni, kun palasin hänen luoksensa.
— Kantamastaan pyysi lurjus neljäkymmentä kreutzeriä, mutta minä näytin toteen taksasta, ettei puolesta kolmatta kilogrammista tule muuta kuin viisikolmatta kreutzeriä. Tässä ovat rahat, jotka sain takaisin.
Vanhus syleili ja suuteli minua: "sinusta tulee, näen minä, hyväkin isäntä!" ja antoi palkinnoksi minulle nuo kolme viiden kreutzerin rahaa.
Mutta pankaamme tähän taas kolme tähtöstä osoittamaan tuhlaajapojan kolmea onnenrahaa.