KYMMENES LUKU.
Olemme maininneet Galban astuneen Neronin jäljestä romalaiselle keisarin istuimelle ja Vespasianon koottuaan joukkonsa luokseen olleen toimetonna odottamassa mitä seuraisi. Jos Jerusalemin asujamet olisivat tämän rauhan ajan käyttäneet kaupungin varustamiseen, vielä parempi, jos olisivat päättäneet antautua romalaisille, kun vielä oli aika, olisi monta vaikeaa päivää heiltä säästynyt, mutta sokeudessaan ja ynseydessään käänsivät he aseensa sitä hurjemmin toisiansa vastaan. Gioran Simoni, tämä maansa vitsaus, synnytti uuden puolueen. Kilpaillen Giskalan Johanin kanssa julmuudessa ja hurjuudessa, kuitenkin heikompi älykkäisyydessä ja viekkaudessa, oli hän joukkonsa ensimmäisenä valloittanut Massadan, jossa riehuivat laajalta ja lavealta; kun puolueensa lisääntyi, käänsi hän huomionsa Jerusalemiin, missä hän toivoi voittavansa kaksi ennen löytyvää puoluetta ja itse kievahtavansa mahtavimmaksi henkilöksi.
Kun hän ryntäsi kaupunkia kohden tulivat selootit häntä vastaan, mutta lyötiin ja takaisin ajettiin. Simoni ei kuitenkaan uskaltanut kohta ryhtyä kaupunkiin, vaan päätti ensin lannistaa Idumealaiset. Kahdenkymmenen tuhannen miehen kanssa karkasi hän maahan, mutta ratkaisemattoman tappelun perästä vetäyi takaisin Nainiin, jonka hän oli ennemmin varustanut. Sieltä lähetti hän yhden kenraalinsa, Eleatsarin, vaatimaan Herodiumin linnoitusta ja sen miehistöä antaumaan, mutta väestö suuttui niin tästä kehoituksesta, että tappoivat Eleatsarin. Peläten Simonin kostoa, päättivät idumealaiset hankkia tarkat tiedot hänen voimastansa ennenkuin ryhtyisivät uuteen tappeluun ja siitä syystä lähettivät yhden ruhtinaansa, nimeltä Jaakoppi, tiedustelemaan Simonin tuumia. Tämä Jaakoppi oli petturi, ja kun Simoni lupasi hänelle rikkautta ja kunnia-osoituksia, lupasi hän päättävällä hetkellä mennä Simonin puolelle. Kun tämä sen vuoksi koko joukollansa ryntäsi idumealaisia vastaan, oli Jaakoppi äkkiä pelästyvinänsä ja meni väkinensä pakoon, jonka kautta idumealaisten joukko joutui epäjärjestyksen ja muutamassa silmän räpäyksessä hajoitettiin.
Sittekun Simoni sillälailla melkein veren vuodatuksetta oli valloittanut Idumean, hävitti ja ryösti hän koko maan, ja hänen vallattomat joukkonsa, jotka yhä lisääntyivät, käyttivät itsensä niin julmasti ja raivoisasti onnettomia idumealaisia vastaan, että selootit tunsivat sekä sääliä entisiä liittolaisiansa että vihaa Simonia kohtaan. Eivät kuitenkaan uskaltaneet kohdata häntä avonaisessa taistelussa, mutta sitte kun vakojoilta olivat saaneet tietää, että hänen vaimonsa oli matkalla hänen luoksensa, väijyivät he tätä, ottivat vangiksi ja veivät Jerusalemiin. Toivoivat löytäneensä välikappaleen, mikä pakoittaisi hänen suostumaan heidän ehtoihinsa, mutta siinä pettyivät he. Sen sijaan, että lähestyisi heidän muuriansa nöyrästi pyytäen vaimonsa henkeä säästämään, tuli hän kiljuen kuin haavoitettu villieläin. Kaikki, jotka uskalsivat ulkopuolelle portteja, otettiin kiinni ja teloitettiin sanomattomasti piinaamalla. Toisilta antoi hän katkaista kädet ja lähetti ne sitte kaupunkiin tervehdyksellä, että hän on Kaikkivaltiaan kautta vannonut repivänsä kaupungin muurit ja samalla tavalla kohtelevansa jokaista sen asujanta, jos ei vaimoansa kohta hänelle lähetettäisi. Pelästyneinä näistä uhkauksista ja toivoen lauhduttavansa hänen vihaansa, myöntyivät selootit pyyntöön ja lähettivät hänen vaimonsa hänelle, jonka perästä hän vetäyikin muurien luota takaisin.
Juuri kun hän oli lähdössä tuotiin hänen tykönsä nuori juutalainen, vartijoiden vangitsema. Se oli Javani, joka varomattomasti oli lähestynyt liian lähelle vihollista ja menetti nyt taas vapautensa. Simonin kysymykseen, kuka hän oli, sanoi hän rehellisesti nimensä ja kertoi vankeudestansa romalaisten luona.
"Minä olin paluumatkalla isänmaahani", pitkitti hän, "ja toivoin vielä tänä päivänä näkeväni omaiseni pitkän ajan perästä, mutta sinun sotilaasi hyökkäsivät minun päälleni ja ottivat minun vangiksi."
"Minkätähden et jo paljoa ennemmin tullut vapaaehtosena minulle", sanoi Simoni, "sen sijaan kun koetit hiipiä leirini sivutse? Minun ainoa toivoni on pelastaa Jerusalemi noilta kurjilta selooteilta, jotka siellä vallitsevat, ja kaikkien rehellisten juutalaisten pitäisi yhtymän minun kanssani yhteiseen asiaan."
"Jos sen olisin tietänyt, olisin jo aikoja sitte ollut miehesi. Nyt olen valmis vannomaan sinulle ja sinun asiallesi uskollisuutta, ja Kaikkivaltiaan avulla voitamme pian selootit ja annamme pyhälle Herran kaupungille levon ja rauhan."
Javanin puheen synnytti vankeudesta pelastumisen toivo sekä vimmainen harrastus ja kunnianhimo. Hän vihasi selootia ja olisi mielellään suonut heidän valtansa masentuvan; siihen olisi Simoni nyt välikappale ja vaikka hän tarkoin tunsi hänen julmuutensa ja raakalaisuutensa, toivoi hän tulevaisuudessa keksivänsä jonkin keinon tyrannin kukistamiseksi, kun hän nyt vaan saattoi häntä käyttää tuumansa eduksi. Nämä molemmat viekkaat miehet neuvottelivat kauan keskenänsä varmimmasta keinosta, miten saada Jerusalemin valloitettua, ja päätös keskustelusta oli, että Simoni tällä kertaa vetäyisi joukkonensa takaisin ja odottaisi siksi kun selootit keskinäisten rettelöittensä kautta vielä enemmän heikontuisivat.
Romalaisten lopettaminen vihollisuudet ja Simonin takaisin vetäyminen kehoitti monta kristittyä joksikuksi ajaksi jättämään Pellan ja palaamaan Jerusalemiin yksityisiä asioitansa järjestämään. Muitten palanneitten joukossa oli myös Amatfiah vaimonensa. Hän oli ennemmin päättänyt ainaseksi jättää isänmaansa ja perheenensä muuttaa Ephesoon, jossa heillä oli kristittyin joukossa monta ystävää ja lankolaista. Mutta ennen kuin lähtivät niin pitkälle matkalle tahtoivat ottaa jäähyvästit omaisiltansa Jerusalemissa, ja olisivat niin mielellään vieneet heidänkin mukanansa sinne, mutta tiesivät sen olevan turhaa ajatellakin.
He löysivät Naomin uskossansa pysyneenä ja täydellisesti päättäneenä pysyä siinä tunnustuksessa, johonka hän kerran oli mennyt, huolimatta kaikesta surusta ja kärsimisestä, joka siitä oli hänelle seurauksena. Äiti kyllä oli saanut hillittyä isän tulisimman vihan, mutta entinen hupaisuus ja ilo kodista oli loppunut. Sadok aina väisti häntä ja kun tapasivatkin toisensa, oli kasvoissaan luettavana syvällinen suru ja sorrettu närkästys, että Naomi melkein pelästyi ja vuodatti huoneessaan surusta, eikä heikkoudesta ja päättämättömyydestä, monta katkeraa kyyneltä. Vaikein koetus hänelle oli kun hän käskettiin tulemaan isänsä ja rabbini Joatferin luo, joka oli hänen kääntymisestänsä tiedon saanut. Sadok toivoi tämän oppineen rabbinin saavan tyttärensä kääntymään uskoonsa takaisin, ja Joatfer ei säästänyt aikaa eikä vaivaa, mutta kaikista hänen pitkistä puheistansa ja otteista rabbinein kirjoituksista ja vanhempain asetuksista ei ollut muuta hyötyä kuin että yhä selvemmin Naomille näyttivät hulluuden ja mahdottomuuden asettaa ihmisten keksinnöitä Jumalan sanan ylitse. Hän vastasi, osottain profeetain sanoihin, ja näytti toteen, että Jesus todellakin oli Kristus, mutta silloin Joatferin mahdotoin sanavirta hämmensi hänen puheensa ja sai vaikenemaan, jollei hän vihassa ja levottomuudessa suorastaan häntä lähettänyt pois.
Klaudia oli hänen ainanen seurakumppalinsa ja se oli Naomille sanomatoin ilo nähdä, kuinka hänen ystävättärensä mielihyvällä kuunteli hänen kertomuksiansa tapauksista Pellassa. Pyhän Hengen työ oli alkanut nuoren romalaisnaisen sydämessä, vaikka se edistyi ainoastaan vitkaan, kun hänen luontonsa ei ollut niin vilkas ja ponteva kuin Naomin. Tämän puhe kuitenkin teki sellaisen vaikutuksen, että hän ikäänkuin pysähtyi saadaksensa hengittää silmänräpäyksen, ennenkuin hän myös avonaisesti ja vapaasti tunnusti uskostansa maailman Vapahtajaan.
Salome oli pääasiallisesti kertonut miehellensä sisällön Amatfiahn puheesta, ja Sadok näki veljensä sanain tehneen tämän sielussa syvän vaikutuksen. Sen vuoksi hän häntä ankarasti käskikin olemaan toiste tästä asiasta vaiti tyttärensä läheisyydessä ja koetti voimakkaimmilla todisteilla kristinoppia vastaan kääntää hänen ajatuksensa toiselle suunnalle. Hänelle onnistuikin saada Salomen omantunnon ääni vaikenemaan ja hyvä siemen tämän rinnassa oli uinuksissa vanhojen valeluulojen ja väärin käsitetyn kunnioituksen syystä tätä rakastettua ja korkeassa arvossa pidettyä miestä kohtaan.
Sellainen oli tila Sadokin perheessä kun Amatfiah ja Juditha saapuivat Jerusalemiin ja Sadok kutsui heidän vaikka vastenmielisesti, asumaan huoneesensa, koska Amatfiahn talo kaupungissa kapinan ollessa oli ryöstetty ja hävitetty. Erinäinen huoneus Sadokin avarassa talossa annettiin veljelle, ja Sadok piti vaaria että seurusteleminen hänen perheensä ja vierasten kesken oli niin vähäinen kuin suinkin.
Vanha Maria myöskin palasi Amatfiahn suojeluksessa Bethaniaan takaisin, ja Naomilla ei ollut vähintäkään lepoa ennenkuin sai käydä tapaamassa rakastettua opettajatartansa. Deborahn vaarinpidolla annettiin hänelle toisinaan lupa kävellä kaupungin ulkopuolella, ja vaikka vanha palvelija kyllä tiesi, ettei Sadok olisi antanut tyttärensä käydä natsaretilaisten joukkoon kuuluvan vaimon tykönä, ja hän nyt selvästi näkikin isän tyytymättömyyden Naomia kohtaan, oli hänelle kuitenkin mahdotoin kieltää Naomin pyyntöä, ja niin seurasi hän rakastettuansa monta kertaa Marian luo. Naomi teki väärin, että hän niin käytti vastoin isänsä tahtoa ja emme mitenkään voi puolustaa hänen käytöstänsä. Emme ole tahtoneetkaan kuvata pyhimystä, joka kaikessa olisi moitteetoin, vaan olemme tahtoneet antaa lukijalle kuvan tavallisesta syntisestä ihmisestä, joka horjahtui siinäkin, jonka katsoi olevan oikeimman ja enin luvallisimman. Maria oli nyt niin heikko ja menehtynyt, että hänen elämänsä päivät täällä maailmassa näyttivät olevan luetut.
Väliin oli Klaudiakin seurassa näillä käynnillä, ja tunsi kummallisesti virkistyneensä ja vahvistuneensa Marian opettavaisesta puheesta. Juditha ja Amatfiah olivat Marialle toimittaneet luotettava hoitajan, ja vanha Hanna — se oli hoitajan nimi — joka itse oli Jesuksen opetuslapsi, hoitikin uskon sisartansa mitä hellimmällä huolella.
Eräänä iltana jälestä auringon laskun palasi Naomi ja Klaudia vanhan Deborahn seurassa rakkaalta käynniltänsä Marian luona, ja kun olivat juuri tulleet Sadokin tuuheaan, synkkään puutarhaan, näkivät miehisen henkilön hiipivän pitkin pimeitä käytäviä. Naomin seuraajat pelästyivät ja aikoivat paeta, mutta Naomi kehoitti heitä kovalla äänellä pysähtymään. "Älkää pelätkö," sanoi hän koettaen tehdä äänensä vakaaksi; "jos tuntematoin tahtoo meille tehdä jotakin pahaa, saavuttaa hän meidän pian, mutta jos menemme rohkeasti esiin, hän kenties jättää meidät rauhaan."
Naomi astui rohkeasti muutaman askeleen eteenpäin, mutta oli pelästyä kuoliaaksi, kun tuntematoin kerrassaan juoksi häntä vastaan ja pusersi hänen syliinsä.
"Naomi, rakas sisareni, etkö enää tunne veljeäsi Javania?" kuuli hän samassa tutun äänen huutavan.
Silmänräpäyksessä oli Naomin pelästys muuttunut totiseksi iloksi näkemästänsä veljensä, joka niin kauan oli ollut poikessa. Hän unohti kaikki mitä oli saanut kärsiä veljensä tulisen luonnon tähden, ja jos häntä vähän kauhistuttikin ajatellessaan veljensä vihaa, kun hän saa kuulla puhuttavan hänen luopuneen isäinsä uskosta, tukahtui kuitenki tämä tunne siihen tunteesen, jonka hän tunsi tapaamisen ilosta.
Klaudia ei voinut Javanin tervehdystä vastaan ottaa häiritsemättömällä ilolla. Hän pelkäsi molempain sekä Naomin että itsensä tähden, ja tunsi ikääskuin onnettomuutta sanovan aavistuksen niistä uusista ikävyyksistä ja epäsovusta, joita tämän kotiin tulo tulisi matkaan saattamaan. Deborah sitä vastaan oli onnellisin saadessaan nähdä nuoren herransa vapaudessa. Javanin epävakainen ja tyly luonto ei ollut vähentänyt Deborahn mieltymystä häneen, ja kunniaksensa täytyy sanoa, että hän todellisesti piti vanhasta uskollisesta palvelijattarestansa.
Puhellessaan Javanin vankeudesta ja tilasta kaupungissa ehtivät pian kotiin ja Naomi kiiruhti edeltäpäin sisälle ilmoittamaan äidille Javanin tulosta. Hän löysi äitinsä istuvan Sadokin ja Joatferin kanssa penkereellä rakennuksen takana, josta oli kaunis näköala Öljymäelle ja ympäristö seutuun. Naomi pysähtyi ehdottomasti nähtyänsä tämän pienen joukon, joka oli istunut ihanaan paikkaan. Sadok ja Joatferi kiintyneenä vakavaan keskusteluun, eivät kuulleet hänen kevyitä askeliansa, ja kun olivat selin sinne päin, josta hän tuli, eivät häntä huomanneet. Hän tuli senvuoksi vastoin tahtoansa kuulemaan osan heidän puheestansa.
"Hän on kovapintainen heittolainen," huudahti rabbini innolla. "Hän on kelvotoin kantamaan Sadokin tyttären nimeä. Hän tulkoon anathema maranatha." [Manaussanat, joilla henkilö syöstiin seurakunnan yhteydestä.]
"O, älä sano sanoi niin", sanoi Salome vapisevalla äänellä. "Älä kiroa minun lastani, pyhä rabbini! Jos, kuin te sanotte, hänessä on pahahenki, niin ennemmin rukoilkaamme hänen edestänsä!"
Sadok oli aikomuksessa vastata, Naomin huokaus sai hänen sekä toiset kääntymään. Kivisen sydämen olisi pitänyt oleman sillä, jota ei olisi liikuttanut se surun ilmaus ja kärsiväinen nöyryys, joka kuvastui hänen kalpeista kasvoistansa, joihin kärsiminen jo oli jättänyt syvät jäljet ja sammuttanut loiston hänen kirkkaista mustista silmistänsä.
Kyynel kierähti Salomen poskelle, kun hän näki rakastettunsa, ja kuten hän luuli, hairahtuneen lapsensa, ja Sadok kääntyi pois peittääksensä liikutuksensa, mutta rabbini ei tuntenut mitään liikutusta. Tämän naisen kalpeassa muodossa näki hän vaan saatanan kujeita ja koetusta pettää sekä häntä että molempia vanhoja vanhempiansa.
"Pois täältä, sinä perkeleen lapsi," huudahti hän, "ja äläkä koeta pettää leväperäisiä vanhempiasi. Jos olisit uskontoa harrastavan veljesi Javanin kaltainen! Silloin olisit sinä ilo ja lohdutus vanhemmillesi sen sijaan että nyt tuotat häpeää ja epäkunniaa Aronin jälkeiselle! Perkele on pimittänyt silmäsi ja sulkenut taivaallisen valon; ilman äitisi helleyttä olisit jo aikoja syösty kristillisestä seurakunnasta ja annettu saatanalle osaksi."
Onnetoin Naomi ei vastannut tähän kiihkoiseen kiroomiseen. Hän ajatteli kuin Israelin kuningas paetessaan: "Hän kirotkoon vaan, sillä Herra on hänen käskenyt," ja kääntyen äitiinsä sanoi hän:
"Minä tulin kertomaan, että veljeni raitisna ja terveenä on tullut kotio. Tulkoon hän siunaukseksi teille. Minulla on odotettavana paljasta kiukkua ja vihaa häneltä, kun hän saa kuulla minun oppineen kunnioittamaan nimeä, jota hän halveksii. Minun ylpeä, paha sydämeni tarvitsee kaikkea tätä tullaksensa käsittämään oman heikkoutensa ja kehnoutensa."
Joatferi ei ollut odottanut Naomin puheen loppua, vaan kiiruhti tervehtimään entistä oppilastansa tervetulleena takaisin ja Salome käytti tätä tilaisuutta kiihkeästi pyytääksensä miestänsä, ettei puhuisi Javanille mitään Naomin uskostaan luopumisesta. Sadok taipui siihen vihdoin ja Naomi oli siitä iloinen ja kiitollinen, sillä hän todella pelkäsi kovasti veljensä pikaista ja hurjaa luontoa. Mieluimmin olisi hän nyt mennyt omaan huoneesensa, mutta peläten sitä katsottavan epäkohteliaisuudeksi seurasi hän vanhempiansa, jotka menivät tervehtimään palannutta poikaansa.
Javanilla oli paljon kerrottavaa vaaroistansa ja seikkailuistansa ja toi uskollisesti Marcellon tervehdyksetkin. Naomi kävi niin iloiseksi terveisistä, että melkein unhoitti surunsa ja Klaudia niinikään oli hyvällä mielellä veljensä terveydestä ja hyvinvoinnista. Kauaan aikaan ei Marcello ollutkaan saanut lähetetyksi terveisiä hänelle, mutta viimesessä kirjeessään mainitsi hän isänsä hartaimman halun olevan noutaa hänen Jerusalemista, ennen romalaisten ryntäämistä pääkaupunkia vastaan, ja viedä turvallisempaan paikkaan. Kun hän ensin tapasi Javanin, luuli hän hänen olevan isänsä lähettämän noutamaan häntä turvallisempaan paikkaan; mutta kun hän pian sai tietää tämän tulleen pakolaisena romalaisten leiristä, jonka kauan aikaa sitte oli jättänyt, kävi hän levottomaksi veljensä tähden, kun hänestä ei ollut mitään sittemmin kuulunut ja alkoi kysellä yhtä ja toista isästänsä ja veljestänsä. Tällä ajalla kutsui Sadok Joatferin erillensä ja pyysi hänen vielä jonkun aikaa Javanilta salaamaan Naomin uskostansa luopumisen. Rabbini, joka oli odottanut apua intoiselta oppilaaltansa tämän nuoren naisen kääntämisessä, suostui vasten mielisesti, mutta lupasi vihdoin komminkin Sadokin tähden pitää suunsa kiinni.
Erinomaisella halulla kuultelivat molemmat juutalaiset kun hän kertoi yhtymisestänsä Simonin kanssa. Hän kertoi heille tuumansa julki mitenkä hän aikoi Simonin avulla pelastaa kaupungin selootien ja Giskalan Johanin julmuudesta, ja hän oli luvannut Simonille ilmoittaa heti kun on voittanut etevimpien miesten mielet kaupungissa. Pakonsa ajalla oli hän jonkun ajan oleksinut Peraeassa erään Maria nimisen vaimon luona, hänen, äitinsä sukulaisen, joka oli rikas ja pidettiin seudulla erinomaisen suuressa arvossa, että romalainen päällikkö Placidokin oli katsonut viisaimmaksi jättää hänen omaisuutensa kajoomatta kun ryösti ja hävitti ympäri Peraeaa. Javan oli koettanut kehoittaa häntä poikanensa muuttamaan Jerusalemiin. Ensin ei hän tahtonut kuullakaan sellaista ehdotusta, mutta kun romalaiset toisen kerran tulivat Peraeaan, ehkeivät silloinkaan hänen omaisuuteensa koskeneet, pelästyi hän niin, että ilmoitti suostuvansa ehdotettuun muuttamiseen. Parempi olisi hänelle ollut, jos olisi asunut Peraeassa Jerusalemiin muuttamatta, kun hän siellä tuli osalliseksi kaikista niistä vaivoista, mitä pitkällinen piiritys kaupungille tuotti.