YHDESTOISTA LUKU.
Javanin palaaminen kotio supisti Naomin vapautta, ettei hän päässyt käymään siellä, missä mieluimmin olisi halunnut käydä. Veljensä tahtoi aina olla hänen seuraajanansa ja suojelijanansa kun hänellä vaan oli aikaa Simonin eduksi työskentelemiseltä. Ja sen vuoksi sai Naomi ainoastaan ani harvoin Klaudian ja Theophilon seurassa tilaisuuden käydä rakkaan ystävänsä luona Bethaniassa.
Palattuansa Pellasta Jerusalemiin oli hän oppinut paremmin tuntemaan serkkunsa. Tämä oli luonnoltansa ujo, ja kun hän uskonnossa tiesi olevansa toisesta mielestä kuin Sadokin perhe, niin tahtoi hän niin paljon kuin suinkin olla sukulaisistansa erossa. Salomea rakasti hän kuitenkin hänen lempeän luontonsa tähden ja uskoi vahvasti Herran pian hänen sydämessään löytävän hyvän maan pyhälle villallensa, mutta Naomista ajatteli hän ihan päinvastoin, senvuoksi kun tämä oli luonnoltansa ylpeä ja itseensä luottava. Mutta meidän ajatuksemme eivät ole Herran ajatukset, ja Theophilo tuli sen pian havaitsemaan, kun hän näki Pyhän Hengen kurituksen kukistavan Naomin ylpeyden, mutta Salomen pakenevan tätä kuritusta ja luottavan omaan hurskauteensa.
Klaudiaa kohtaan kävi Theophilo myötätuntoiseksi ja iloksensa huomasi vaarinottavaisen oppilaansa lukevan ja selittelevän Moseksen ja profeettain kirjoituksia. Tällä tavoin vei hän hänen totuuteen ja esiin toi hänelle Mesiaksen todellisen luonteen, näyttäen että hän jo tullut oli ja oli sama, jota Jesukseksi kutsuttiin. Klaudia ei kuitenkaan vielä ymmärtänyt Theophilon olevan kristitty, mutta kun hän Naomin palattua Pellasta ja sen perästä kun ystävyys tämän ja isän välillä oli rikkoontunut vannoi nuorelle opettajallensa koettavansa kääntää Naomia isäinsä uskoon takaisin, ei Theophilo enää kauemmin epinyt mainita hänelle myös olevansa halveksitun natsaretilaislahkokunnan jäsen. Tämän perästä puhui hän vapaammin ja voimakkaammin sydäntänsä lähimpänä olevista aineista, ja Naomi iloitsi nähdessään, kuinka hänen ystävänsä valeluulot kristinoppia vastaan päivä päivältä enempi ja enempi haihtuivat. Kun Theophilon vanhemmat muuttivat Sadokin huoneesen, huomasivat he poikansa myötätuntoisuuden Klaudiaan, ja heitä suretti poikansa mieltyminen pakanalliseen naiseen, jommoisena he Klaudiaa pitivät; mutta kun saivat tietää, minkä vaikutuksen totuus jo oli tehnyt Klaudian sydämessä, muuttui surunsa iloksi ja he päättivät, että niin pian, kun hän avonaisesti tunnustaa Jesuksen opin ja kastetaan, pyytää hänen isänsä suostumusta hänen ja heidän poikansa yhdistymiseen, ja hän sitte muuttaa heidän kanssansa Ephesoon.
Naomi iloitsi ystävänsä onnesta, mutta ajatus Amatfiahn ja Judithan pikaisesta matkasta ja Klaudian muutosta heidän kanssansa teki hänen surulliseksi. Itse hän kuitenkin pysyi kylmänä kaikille ystäviensä kehoituksille muuttaa heidän kanssansa. Vanhempiensa suostumuksen olisi hän helposti saanut. Sadok kun näki mahdottomaksi häntä saada kääntymään uudesta uskostansa, ei olisi tahtonut häntä estää matkustamasta, sillä sen kautta olisi hän päässyt häpeästä kaikille ilmoittaa tyttärensä lankeamisen. Salomen sydän kyllä oli pakahtumaisillaan kun hän ajatteli eroamista tyttärestänsä, mutta hänen onneksensa ja turvallisuudeksensa olisi hän mielellään uhrannut vaikka henkensä. Mutta Naomi ei mitenkään voinut päättää oman etunsa vuoksi erota vanhemmistansa niitten onnettomuuksien ajaksi, jotka hän aavisti tulevan. Ja Javani, joka ei luullut mitään paikkaa niin turvalliseksi kuin Jerusalemia, tahtoi kernaasti pitää sisarensa, että tämä saisi nähdä juutalaisten voittavan romalaiset, jonka hän varmuudella luuli tapahtuvan. Setänsä ja hänen perheensä kääntymisestä ei hänen ollut vähintäkään tietoa eikä minkään muun syyn nojassa estellyt Naomin matkustamista kuin sen, että oli muka turhaa pelätä romalaisten valloittavan Jerusalemin. Vaikkei sisarensa ollut samasta ajatuksesta, iloitsi hän kuitenkin kun oli saanut puoltajan, joka puolusti jäämistänsä vanhempainsa luo.
Oli kirkas ja kaunis iltapäivä kun Naomi Theophilon ja Klaudian kanssa meni Bethaniaan Mariaa tervehtimään. Theophilo vei heidän vähän syrjään viimeisestä tiestä Bethaniaan ja näytti heille Getsemanessa sen paikan, jossa Jesus, puheen mukaan, oli langennut polvillensa ja rukoillut. Meille on helppo kuvitella tunteita, jotka valtasivat nämä kolme nuorta kristittyä, kun he myöskin polvistuivat tällä samalla paikalla ja kiittivät ja ylistivät Herraa, kun rangaistus oli pantu hänen päällensä, että meillä rauha olisi. Kun he nousivat ja pitkittivät kulkuaan, ajattelivat he niin Jesuksen elämän viimeisiä tapauksia maan päällä, että puhuivat ainoastaan siitä, ja kun tulivat Marian asuntoon oli heidän ensimäinen pyyntönsä, että hän oikein juurta jahkaen kertoisi heille jonkun näistä tapauksista, jotka hän suurimmaksi osaksi oli itse nähnyt.
Maria täytti ilolla heidän pyyntönsä ja kertoi heille kaikki mitä tapahtui viimeisinä päivinä Jesuksen eläessä maan päällä. Hän seurasi häntä, niin sanoen, askel askeleelta hänen juhlallisesta ajamisestansa Jerusalemiin, jolloin enin osa kansasta hajoitti vaatteensa tielle ja muut karseivat palmupuun oksia ja hajoittivat tielle ja huusivat sanoen: "hosianna Davidin pojalle, siunattu olkoon se joka tulee Herran nimeen!" siihen asti kun sama kansa opettajiensa ja pappiensa kiihottamana ja eksyttämänä vei hänen teloituspaikalle, huutaen: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse! Hänen verensä tulkoon meidän päällemme!" Joka ainoa rakkaan Herran sana oli syvästi painunut Marian sydämeen ja hänen silmänsä säteilivät taivaallisesta ilosta ja rakkaudesta, kun hän nuorille ystävillensä kertoi hänen sanojansa ristillä — hänen rukoustansa teloittajiensa edestä, hänen huolenpitoansa äidistänsä, hänen viimeistä sanaansa: "Se on täytetty!"
Väsyneenä paljosta puhumisesta vaipui Maria, kun oli lopettanut puheensa, takaisin vuoteellensa ja makasi siinä muutaman minuutin hiljaa ja liikkumatta. Hänen nuoret ystävänsä ja vanha Hanna, jotka tarkoin olivat kuunnelleet hänen sanojansa seisoivat äänetöinnä hänen ympärillänsä niin kauan kun hän vähän virkistyi. Hän avasi silmänsä, kohotti vähän itseänsä ja katseli kummastuneena heihin, ikäänkuin olisi unhoittanut heidän läsnäolonsa. Vähitellen näytti hän rupeavan selvästi tajuamaan lähellä olevaiset ja lempeästi hymyillen sanoi hän kohottaen kätensä heitä kohden:
"Nyt on jo myöhäinen ja te olette liian kauan viipyneet luonani, minun lapseni. Minä en tahdo teitä pidättää kauemmin; jos vielä tapaamme toisemme täällä maailmassa, niin puhumme enemmän siitä Herrasta, joka antoi henkensä lunnaaksi edestämme. Antakaat minä siunaan teitä ennenkuin menette."
He lankesivat polvillensa hänen vuoteensa viereen ja kyyneleet silmissä ottivat hänen siunauksensa. Kun olivat nousseet ylös ja hellästi syleilleet vanhaa rakasta ystäväänsä, kiiruhtivat he kotio. Aurinko painui Sionin vuoren taakse, kun he laskivat alas Öljymäkeä, ja oli jo melkein pimeä kun tulivat lähelle kotoansa. Kun menivät erään tiheän öljypensaston ohitse, tarttui Klaudia äkkiä Theophilon käteen ja kuiskasi hätäisesti:
"Kuule Theophilo, joku vakoaa meitä tuolla. Minä olen usean kerran kuullut astumisen ääntä takanamme, mutta kun en ketään nähnyt, niin en sanonut mitään sen vuoksi kun pelkäsin teidän pilkkaavan minua. Mutta nyt olen varma, että joku seuraa meitä. Näin äsköin mustan miehen haamun hiipivän tuolla puitten välissä."
"Mitä sinun tarvitsee pelätä, Klaudia?" kysyi Theophilo. "Kukaan ei voi meille tehdä pahaa. Me näemme jo kaupungin portit ja voimme helposti saada apua, jos joku hyökkäisi päällemme. Minä myös olen aseilla varustettu, äläkä turhaa pelkää".
"Itseni tähden en pelkääkään, mutta sinun ja Naomin. Jos Javani tietäisi käyntimme Bethaniassa ja sinun sekä Naomin uskovan Jesukseen, niin ei mitkään sukulaisuuden siteet estäisi häntä ilmoittamasta teitä niille tyranneille, jotka uskonnon varjossa harjoittavat julmuutta ja murhaa."
"Vait, Klaudia", sanoi Naomi hiljaa, "innossasi unhoitat, että näkemäsi henkilö saattaa kuulla kaikki mitä puhut. Menkäämme joutuisammin. Minua peloittaa, että isäni kysyy, missä olemme olleet, jos viivymme järin kauan."
Kun tulivat kotio, kohtasi heidän Deborahn, ja oli levottoman ja pelästyneen näköinen.
"Minkätähden tulette niin myöhään lapset?" huudahti hän. "Minä olen seisonut ja katsellut jälkeenne aina siksi kun tuli niin pimeä ettei voinut eroittaa tietä Öljymäelle. Javani tuli kohta sisälle kun olitte menneet ja kyseli tarkkaan, minnepäin menitte. Minä aavistin teidän menneen Bethaniaan, mutta sitä en sanonut, vaan sanoin menneenne laaksoa kohden. Hän näytti vakavalta ja närkästyneeltä, ja vastaamatta kiiruhti hän ulos."
"Sitte", huudahti Klaudia, "ei ollut pelkoni suotta, ja se oli Javani, joka seurasi meitä. Hyvä Jumala, pelasta meitä hänen vihastansa!"
Molemmat, sekä Theophilo että Naomi, kävivät levottomaksi Deborahn kertomuksesta, sillä he olivat äskettäin kuulleet Javanin puhuvan niin äreästi natsaretilaisista, että varmasti uskoivat hänen kaikin voimin vainoovan ja koettavan hävittää niitä, jotka kantoivat sitä nimeä. Klaudia pyysi Theophiloa heti jättämään heidän, ett'ei Javani palattuansa näkisi heitä yhdessä ja tämä nuori natsaretilainen oli juuri aikomuksessa poistua, kun Javani tuli sisälle ja teeskennellyllä ystävyydellä kutsui hänen takaisin.
"Tule, Theophilo", sanoi hän, "minulla ei ole näinä päivinä ollut aikaa olla paljoa kanssasi. Olen sinulle suuressa kiitollisuuden velassa kun olet täyttänyt minun velvollisuuteni sisartani kohtaan ja häntä veljellisesti suojellut ja hoitanut. Menkäämme penkereelle vanhempieni luokse, niin siellä voit heille puhua, missä olette olleet; varmaankin olitte kävelyllä pitkän matkan tuolla puolen Hinnomin laaksoa."
Huonosti peitetty ivallisuus piileksi Javanin sanoissa, ja ne, joihin puheensa koski, ymmärsivät sen hyvin. Molemmat naiset vaalenivat kauhistuksesta, mutta Theophilo pysyi rauhallisna.
"Niin", vastasi hän, "minä luulen että tilintekoni siitä, mitä olemme kuulleet ja nähneet kävelymatkallamme, on kiinnittävä kaikkein mielet, ja minä tahdon sen itse kertoa. Naomi ja Klaudia eivät saa minua keskeyttää."
Tämän sanottuansa katsahti hän molempiin naisiin silmäyksellä, joka sanoi, että hänellä oli tuuma, jota pelkäsi heidän tyhjäksi tekevän. Ulkona penkereellä eivät kuitenkaan tavanneet vanhempiansa, ja kun Javani meni heitä hakemaan, sanoi Theophilo sillä välin Naomille ja Klaudialle, että hän hyvin ymmärsi Javanin tarkoittaneen heidän kävelyänsä.
"Mutta" lisäsi hän, "luulen voivani eksyttää hänen ja saattaa teidän turvaan, kun vaan te kumpikin lupaatte olla vaiti ja annatte minun puhua yksin. Tiedätte, että minä en sano muuta kuin mikä on totta ja oikein."
"Ah niin", sanoi Klaudia, "minä jätän kaikki teille, ja vaikka Naomi mielukkaammin tahtoisi puolustaa itseänsä, pitää hänen nyt lupaaman olla vaiti. Minä puolestani en koskaan tahtoisi sanaa vaihettaa tuon villin Javanin kanssa."
"Sinä, Klaudia, ajattelet aivan pahaa veljestäni", sanoi Naomi. "Hänen luontonsa on äkkipikainen, ja hänen kiivailunsa näyttää toisinaan kostonhimoiselta, mutta hänellä on luonnollinen sydän ja minulle on hän palattuansa osoittanut suurta ystävyyttä. Ehk'ei hän sentään tuntisi kävelyämme Bethaniassa tahi ainakaan sen tarkoitusta. Ennen sain minä soitolla hänen kiivaan luontonsa rauhoittumaan; minä menen noutamaan harppuni ja koetan, vaikuttaako se vielä saman. Älä hätiköitse sanoissasi, Theophilo, ja minä lupaan olla puheesesi sekoittumatta."
Naomi puhui enemmän luottoisuudella kuin suoraan, kun hän näki Klaudian olevan säikähdyksissä ja Theophilon päättäneen ottaa tärkeän askeleen.