V.
Roomasta meni matkamme Pisaan. Kun olimme matkustaneet entisten muistorikkaitten etruskilaiskaupunkien ohi ja roomalaisen hedelmättömän maremman läpi, yllytti meidät ankara ukkonen — toinen ja viimeinen sade koko Italian matkan aikana. Samassa vaunussa istui kaksi iloista italialaista naista: pääsimme vilkkaaseen keskusteluun, toinen rupesi vielä opettajaksenikin ja oikaisi lystillisesti milloin puhuin väärin hänen äidinkieltänsä; leikkiä laskettiin, kun vaunu rupesi vuotamaan, sadevarjostimet pantiin levälle ja näin olimme huomaamatta tulleet — Pisaan. — Pisa oli keskiajan alkupuolella mahtava kauppakaupunki, kuten Venezia ja Genova ja niiltä ajoilta ovatkin sen suuremmoinen tuomiokirkko tummasta ja valkoisesta marmorista (jossa ihailin Andrea del Sarton pyhää Agnesta: lammas sylissä kohottaa hän ihmeen kauniin yliluonnollisen katseen taivasta kohti), sen kastekirkko (battisterio) ja tuo kuuluisa "kalteva kellotorni" (campanile) sekä juhlallinen hautausmaa: (campo santo). Kastekirkko on tunnettu N. Pisan tekemästä saarnastuolista, joka merkitsee uudemman, puhtaamman taiteen voittoa ja vapautusta keskiajan jäykästä kirkollisesta taiteesta. Ihmeellistä oli myöskin kuunnella ihmisäänen kaunista, soitannollista kaikua tuossa korkeassa battisteriossa. Mutta vielä ihmeellisempää oli nouseminen tuohon kaltevaan kellotorniin, jonka kaltevuus ei suinkaan ollut tarkotettu, kuten ennen luultiin. Pyhillä tunteilla astuu Pisan campo santoon, jossa niin moni kuuluisa mies on haudattu. Keisari Heinrich VII:n ja Pisanojen joukosta löysin myös kreivi Schuvaloffin 18-vuotiaan v. 1821 kuolleen tyttären sangen komean hautapatsaan, jonka murtunut äiti oli pystyttänyt ja varustanut liikuttavan kauniilla latinalaisella hautakirjoituksella. Tuo sureva äiti kumartuu nuoruuden kukoistuksessaan poismenneen, iloisen ja lahjakkaan ("puella ingenio excellenti, forma egregia, moribus optimis rarissimis, laeta") tyttären haudan yli pyytäen, että hän vielä haudassaan muistaisi surevaa äitiään ("esto memor matris, qvam ad luctum et lacrimas reliqvisti"). — Se teki minuun syvän ja pysyväisen vaikutuksen. Liikutettuna lähdin eteenpäin. Tuli eteeni Orcagna'n kuuluisat taulut "kuoleman voittokulku", "viimeinen tuomio", joka ilmeisesti on ollut Michel Angelon esikuvana samannimiselle taululle sixtiiniläisessä kappelissa ja "helvetti" — kaikki kyllä tekniikin puolesta vaillinaisia, mutta sisällykseltään mieltä suuresti järisyttäviä. —
Mutta meille tuli jo kiire. Täytyi rientää Pisasta Firenzeen (Florensiin), jossa emme matkalla Roomaan ehtineet pysähtyä. Firenze on taiteen varsinainen koti. Jos sen takia enimmäkseen käsittelen sen taideteoksia, toivon, että lukija antaa minulle anteeksi: missä vaan Firenzessä astuu, tapaa taidetta. Eikä se ole kummakaan, kun muistaa, että tässä elivät ja vaikuttivat sellaiset mestarit kuin Brunelleschi, Michel Angelo, Massaccio, nuo suuret tienraivaajat rakennus-, veisto- ja maalaustaiteen alalla ja vielä moni muu taiteen suurmies, kuten Donatello, Rhobbia, Ghiberti, Fiesolo, Raffael, Fra Bartolomeo, Ghirlandajo y.m.
Meillä oli tosiaankin täysi työ, kun muutamissa päivissä tahdoimme nähdä ja nauttia kaikista etevimmistä Firenzessä olevista taideteoksista. Jo Uffizi ja Pittikokoelmat ovat niin rikkaat, että ne vaativat oikeastaan yksistään päiviä. Mikä rikkaus edellisessä taiteilijain muotokuvia kaiken maailman tahoilta, mikä joukko Raffaelin, Tizianin, Correggion, Fra Angelicon ja Botticellin tauluja, etenkin Raffaelin paavi Julius II:n muotokuva ja Madonna del Cardellino, Tizianin loistavan kaunis "Flora" ja "Venus" valkoisella vuoteella ja ehkäpä ennen kaikkia Fra Angelicon ihmeen ihanat enkelit triptychonin sivuilla (etupäässä tuo pasuunaa puhaltava, tähti vaippaan puettu), joissa uskonnollinen hartaus kuvastuu yhtä voimakkaana kuin hänen kuuluisassa Kristuskuvassaan San Marcon museossa! Ja onhan samassa Uffizzigalleriassa ihana merestä noussut, hieman keimaileva "medicealainen Venus", joka kainostellen käsillään koettaa peittyä sulonsa utelijaitten katseilta, painiskelijat, hioja ja Niobiidit, jotka elävästi näyttävät, miten ihmisen kopeileminen vihdoin viepi hänet turmioon, muita mainitsematta. Ja Pittikokoelmassa saimme ihailla Rafaelin Madonna della Sediaa, äidinrakkauden korkeata-veisua siinä suhteessa vielä voittamaton maalaustaiteen tuotteiden joukossa jääköön kaikki muut sen rinnalla mainitsematta. — Pittikokoelmasta riensimme viheriää luontoa ihailemaan likiseen Bobolipuistoon monine luolineen, suihkulähteineen ja näköaloineen ja sieltä Michel Angelon sievälle piazzalelle. Aurinko meni juuri maillensa, kun sinne pitkän matkan perästä saavuimme; näköala sieltä oli erittäin kaunis, nyt kun päivän viimeinen keltainen valo heijasti kaupungin ja Arnojoen monien kaarisiltojen ylitse ja kultasi ne kimmeltävillä iltasäteillään.
Maankuulut ovat Firenzen battisterion mahtavat pronssiovet. Ne ovat Ghibertin tekoa eikä sellaisia ovia näe missään muualla koko kristikunnassa. Ei syyttä Michel Angelo sanonut, että ne sopisivat itse paratiisin sulkijoiksi. Katso vaan, miten häikäisevästi valo hivelee Israelin lapsia, kun Mooses seisoo tuolla ylhäällä Sinain vuorella. Ja kun täältä käännät katseesi taaksepäin, kohtaa se tuota suuremmoisen kaunista tuomiokirkon etusivua, jolle Brunelleschi loi mahtavan kuppelin samalla kuin Michel Angeloon rohkeutta Pietari-kuppelin luomiseen. Ja etusivun oikealla puolella Italian kaunein torni, Giotton ja muitten ihana rakennus. Mieli täyttyy kauneudesta, kun näkee kaiken tämän voimasta, joka sekin kohottaa ja ylentää, puhdistaa ja kirkastaa ihmisten sisimmän olennon. Sillä kauneus on sekin suuri voima ihmiselämässä.
Kun jatkaa matkaansa pitkin Calzajolia, tulee oikealla puolella Or San Michelen kirkkoon komeine ulkopatsaineen (etenkin Petrus) ja sitte Signoriia'n torille, jolla noin 500 vuotta sitte Savonarola hirtettiin ja poltettiin. Kuva tästä tapahtumasta on Savonarolan kopissa, jossa on muitakin muistoja hänestä, San Marcon silloisessa luostarissa, joka nykyään on museona. Tämän merkillisen miehen alotteesta, joka kolme vuotta oli Firenzen hallitsija, rakennettiin kaupungin raadin kokouksia varten Palazzo vecchiossa Signoriatorin varrella suuri sali, jossa vieläkin seisoo Savonarolan patsas, katse haaveksivaisesti käännettynä taivasta kohti. Palazzo vecchion vieressä on kaunis Loggia dei lanzi, vahdin olopaikka silloin kun kaupungin pää asui "vanhassa palatsissa", nyt siinä on muutamia kuuluisia patsaita: Menelaus ja Patroklon ruumis, n.s. Thusnelda, Sabinittärien ryöstö y.m. Calzajoli'n syrjäkadulla on casa di Dante eli se talo, missä Italian suurin runoilija syntyi ja missä nyt on pieni Dantemuseo (m.m. erittäin kaunis idealiseerattu kuva Danten lemmitystä Beatricesta, katso eriskummallisesti verhottuna). Ehtoopuolella riensimme taas mielellämme kauniiseen puistoon n.s. Cascine'en, joka täällä vastaa Boulogner metsää Pariisissa. Sen tuuheissa lehdikoissa kuljimme iltahämärään saakka, jolloin saavuimme erään intialaisen ruhtinaan, rajah'n muistopatsaan luo, missä Arno ja eräs sen sivujoki yhtyvät ja missä tämän itämaalaisen hallitsijan ruumis noin 30 v. sitte juhlallisesti poltettiin. Kun heitimme jäähyväiset tälle kauniille ruhtinaalle, oli laskeva aurinko purppuroinut taivaanrannan hehkuvan punaiseksi, ikäänkuin vieläkin tuo komea rovio palaisi sammumatta.
Miten paljon nähtävää oli kuitenkin tuossa taiteen kaupungissa! En ole vielä maininnut Galleria antica e moderna'a, jossa seisoo Michel Angelon jättiläispatsas David ja Verrocchion Kristuksen kaste (Lionardo da Vinci maalasi siinä taulussa tuon kauniin, polveutuvan vasemmanpuolisen enkelin) ja jossa uudemmista tauluista on Morgarin liikuttava "Rafaelin kuolema". Palazzo Barberini'ssa Roomassa olin nähnyt Rafaelin maalaaman suloisen "Fornarinan", hänen rakastajattarensa, leipomatytön, joka nyt itkien istuu hänen kuolinvuoteensa ääressä ja jolle kuoleva mestari kardinaalilta pyytää sammuvin silmin armoa.
Sillä, joka tahtoo yhdessä paikassa tutkia tieteen kehitystä, on
Firenzessä siihen erinomaisen hyvä tilaisuus, muun muassa juuri
Accademiassa, äsken mainitussa galleriassa. Mutta muuallakin monessa
paikassa.
Santa Crocen kirkko, johon eräänä iltana menimme, on jonkunlainen Italian panteon. Siinä on m.m. Galilein, Danten, Michel Angelon, Alfierin, Macchiavellin ja Rossinin hautapatsaat pitkin seiniä. Ylpein katsein seisoo Galilei siinä, Michel Angelon rintakuvan alapuolella istuu kolme ihanaa naista: rakennus-, maalaus-ja veistotaiteet, viimeksi mainittu ylevän kaunis surevassa asennossaan. Alfierin patsaan on itse Canova muovaillut ja Danten hänen etevin oppilaansa Ricci: murheellisena kyyristyy runotar jalustaa vastaan, mutta ylpeänä osottaa Italia suurta poikaansa. — Danten patsas seisoo myös kirkon ulkopuolella, hauta on kuten tunnettu Ravennassa. Sangen kummallisen vaikutuksen katsojaan tekee Macchiavellin patsas, jossa symboolina ylinnä seisoo oikeus(!) Ihmeen kaunis on Harmonia, tosiaan harmooninen naiskuva Rossinin patsaan edessä — vaikea oli lähteä kirkosta, kun vartija mielestäni liiaksi aikasin huomautti, että kirkko oli suljettava.
Ja nyt vielä silmäys siihen paikkaan, jossa on Michel Angelon ehkä ihanin taideluoma. Kun Medicin suku kohosi Firenzen hallitsijaksi, rakennutti se, suunnattoman rikas kun se oli, erinomaisen kallisarvoisen (25 milj. Smk) hautakappelin, jossa patsaitten ja sarkofaagien ympäri loistaa kullansekaista lapis lazzulia, (Tibetin kallista sinikiveä), koralleja, erilaisia marmorilajeja, Libanon setripuuta häikäisevässä vaihtelussa. Mutta jo ennen sitä oli paavi Leo X veljellensä ja veljensä pojalle valmistanut erityisen kappelin ja tämän työn sai itse Michel Angelo toimeksensa. Ja näin syntyivät aamu- ja iltarusko, päivä ja yö, elämän ja kuoleman eduskuvina. Kuten monasti, jätti M.A. kolme muuta kesken, mutta yön viimesteli hän täydelleen, kilpailemaan Mooseksen, Kristuksen ja Davidin kanssa. Kuinka kauniisti tuo nainen tuossa makaa arkun kannen päällä, pää alaspäin, surun ja kaihon valtaamana! Kauan seisoin minä sitä katsomassa; sen piti tunkeutua sydämmeni syvimpään sopukkaan! Pistäydyimme samassa läheiseen kuuluisaan Laurentiana kirjastoon; siellä saimme muun muassa nähdä Taciton, Vergilion Pandektien ja Sofokleen kallisarvoiset ketjuihin kiinnitetyt käsikirjoitukset ja lisäksi komean työsalin.
Suhteellisesti vähän aikaa jäi meille Bargellon, arkeoloogisen museon ja Chiostro dello Scalson katselemiseen, vaikka siellä säilytettiin Donatellon, Robbian, Sansovinon ja Sarton kuuluisia taideteoksia. Vaunuissa ajoimme komeimpien palatsien ohitse mosaikki-tehtaaseen, jossa näitä ääretöntä työtä ja kärsivällisyyttä kysyviä teoksia silmiemme edessä valmistettiin — pienin pala, kolmen päivän työ maksoikin 15 Smk — ja viimeisen illan vietimme sitte Viktor Emanuelin torilla kansan riehunnan keskuudessa, tuon omituisen kansan, joka samalla on niin rikas ja köyhä. Seuraava päivä vei meidät Genovaan. Tie kulki suurimmaksi osaksi pitkin meren rantaa ja Spezziasta Genovaan ("itäinen riviera") 3 tuntia yksinomaan tunnelien läpi, niin että vaan välistä sai heittää pikaisen katseen aavan Tyrrhenian meren yli. Genovassa emme ehtineet kauan viipyä — Villetta da Negron puistoylängöltä katselimme terassimaisesti ylenevää kaupunkia ja vilkasta satamaa, kaupungissa sivuutimme dogepalatsin, joka on komea renessanssirakennus, Lorenzo kirkon, Dorian palatsin ja Colombon muistopatsaan.
Genovasta kävi tiemme lähes penikulman pitkän tunnelin läpi (1/4 tunnin) Milanoa kohti. Kun tunnelin pimeydessä ja tukahuttavasta ilmasta olimme päässeet Apenniinien toiselle puolelle, oli ilmanalakin jo toisenlainen: tuo eteläpuolella puhalleleva Afrikasta tuleva sciroccotuuli ei enää tuo usein sangen rasittavaa kuumuutta ja kun tulimme Milaanoon, oli ilma hyvinkin miellyttävä.
Milano on suuri, komea ja eteenpäin rientävä kaupunki. Se omistaa maailman komeimman marmoritemppelin, joka suuruudessakin voi kilpailla Pietarikirkon kanssa. Silmä kerrassaan eksyy kaikissa noissa gotiikin fialeissa, patsaissa ja muissa koristeissa. Mutta ei siinä ole gotiikin iloista pyrkimistä taivasta kohti — kirkko kun on suhteellisesti leveä ja vaakasuorasuhteinenkin, mutta koristeitten komeus, marmorin loisto ja koko rakennuksen mahtavuus jättävät kuitenkin katsojaan siitä haihtumattoman muiston. Kritiikki vaikenee kohta ja ihailu valtaa tykkänään hänet, kuten sen tuleekin tehdä, kun seisoo niin suuren taideluoman edessä. Sisäpuolen, joka on suhteellisesti yksinkertainen, saimme korjausten takia nähdä ainoastaan oppaan seurassa. Muuten ellei ole hyvin kiire — on yleensä karttaminen noita guideja, sekä virallisia että yksityisiä, sillä ne tekevät tutustumisen katsottaviin esineisiin pintapuoliseksi, ovatpa melkoisessakin määrässä valheellisia ja tavallisesti — kiskureitakin. Sen sain melkein aina kokea niissä harvoissa tilaisuuksissa, kun niitä ensin käytin. Kun tuomiokirkosta kulkee pohjoiseenpäin komean galleria Vittorio Emanuelen läpi (vielä suurempi kuin Umberton Napolissa) tulee Scalatorille, jonka keskellä seisoo Lionardo da Vincin, tuon suuren polyhistorin, Rydbergin "kummallisen miehen" muistopatsas, kaunis patsas kauniille miehelle ja toisella puolen Scalan suunnattoman suuri teatteri — sinne mahtuu enemmän ihmisiä kuin Pariisin uuteen oopperarakennukseenkin — ja toisella puolen kaunis kaupungintalo. Kun ajaa vielä pohjoisempaan, saapuu Milanon marmorista loistavalle hautausmaalle — niin komeata hautausmaata en eläissäni vielä ole nähnyt. Hautatemppeli marmorista seisoo toisen marmorisen temppelin vieressä, marmorinen kivi (usein varustettu vainajan muotokuvalla lasin alla) toisen vieressä. — lukemattomia! Hautausmaan lopussa on crematori, ruumiitten polttopaikka: "tuli pelastaa madoista ja puhdistaa poltetut jäännökset" (semmoisia oli nähtävänäkin). "Uuden systeemin mukaan" muuttuu ruumis tuhkaksi 50 minuutissa, jos uhraa 300 kiloa puuainetta ja 40 kiloa hiiliä, toisin sanoen 40 Smk — köyhät saavat sen ilmaiseksi, vanhan systeemin mukaan.
Kuolleitten tyyssijasta käännyimme taas kaupungin hyörinään takasin: katsomatta vielä oli Milanon suurin taideteos Marie delle grazie luostarin ruokasalissa: Leonardo da Vinoin "Ehtoollinen". Jokainen tuntee tämän merkillisen taulun, mutta ei jokainen tietäne, että se seinästä on häviämäisillään (apostolien Taddeon ja Simonin naamat ovat esim. melkein tykkänään jo haihtuneet). Siihen on syynä, että Leonardo varomattomasti kyllä maalasi sen öljyvärillä kuivalle seinälle ja värit sen tähden nyt karisevat pois; jos hän olisi maalannut sen al fresco tahi al secco, olisi tuo suuremmoinen säilynyt eheänä ja vahingoittumattomana. Nyt täytyy kohta yleisön tyytyä vieressä seisovaan Solarin ja muitten jäljennöksiin.
Italian luonnon koko kauneutta saimme vielä kerran nähdä, ennen lähtöämme, kun Milanosta teimme erityisen huvimatkan Como, Lugano ja Lago maggiore, järville. Oi, tuo kauneus veti tosiaan vertoja sille, mikä nähtiin Etelä-Italian päivänpaisteisilla rinteillä ja lahdelmilla! Mitä ihania maisemia tarjoutui meille, kun laivalla lähdimme Plinioitten kaupungista, Comosta samannimiselle järvelle! Sinikirkasta vettä, korkeat rantavuoret, ja niiden kupeilla maatilat, kylät ja kirkot etelän rehottavan kasvullisuuden keskellä! Tulimme Menaggioon ja loimme silmäyksen verrattomaan Bellagioon, joka sijaitsee tuon paratiisillisen järven niemekkeellä. Luonto on täällä levittänyt koko komeutensa kaikkien silmien eteen. Yöllä tuudittivat kauniin Comojärven loiskivat laineet meidät suloiseen uneen. Seuraavana päivänä menimme villa Carlottaan, "Larion (= Como-järven) kuningataren" luo: luonto sielläkin koko ihanuudessaan ja sen lisäksi vielä huvilan sisällä semmoiset suuret taideteokset kun Canovan Amor ja Psyche, itse originaali noille lukemattomille jäljennöksille ja Thorvaldsenin Aleksanterin kulkue; joka nähtävästi on aiheutunut Parthenon friisistä. Ja Menoggiosta sitte junalla jyrkästi ylöspäin jyrkänteitä myöten ja tunnelin läpi — taustassa hämmöttivät alppien huiputkin Pollenzaan Luganojärven rannalla, jota viheriöitsevät metsät ja sievät vesiputoukset; kaunistavat; sieltä taas laivalla Luganoon, Sveitsin alueelle. Kansa puhui täällä vielä italian kieltä, mutta tuntui se kuitenkin toisenlaiselta kun itse Italiassa.
Gotthardin rataa myöten matkustimme Locarnoon, Lago maggioren pohjoissopukkaan, sekin Sveitsin aluetta. Ja nyt alkoi matka tuota komeata järveä pitkin: paikasta paikkaan me siirryimme, kunnes saavuimme Isola bellaan, maailman ehkä kauniimpaan saareen. Jo ennen astuivat silmiemme eteen alppimaailman suuret valkopäiset jättiläiset, Monte-Rosa, Simplon ja Monte rosso mutta ympärillämme vallitsi etelän rehevä luonto koko upeudessaan, niin kuin se ei tietäisi jäästä ja lumesta niin mitään! Ja Isola bellassa saimme vielä lähemmin tehdä tuttavuutta tämän luonnon rehevyyden kanssa; siellä kasvoi sokuri, kahvi ja banaanit, indigo, papyrus ja bambu, mahtavat korkkipuut, cryptomeria elegans, eräs korkea pinie-laji ja Brasilian sanajalat levittivät komeita oksiansa, siellä oli kokonainen lehto Magnolia grandifloraa ja laakeripuita (yksi 300 vuoden vanha) ja suuri käytävä orangepuita (yksi 100 v.) ja jaappanilaisissa sitroona-puissa riippui lapsenpään kokoisia hedelmiä. Se oli niin kuin koko tropiikki olisi asettunut tuolle ihanalle saarelle. — Aronasta tuli meidän jatkaa junalla Milanoon takasin. Vähän matkan päässä Aronasta on tuon kuuluisan kirkkoruhtinaan ja kiivaan katolilais-uskon levittäjän, kreivi Borromein jättiläispatsas — se näkyy, kuten ennen Atene promachos, kauas järvelle — ja jonkun matkan päässä Legnanon avara kenttä. Mitä merkillisiä vastakohtia! Edellinen edustaa kuolevaa kirkon ja aatelin valtaa, jällkimäinen nousevaa porvarisvaltaa, joka musersi edelliset murskaavassa tappelussa vapautuksensa puolesta. Niin toinen voima kuolee ja toinen astuu sijaan; kun edellinen on tehnyt tehtävänsä, saapi se siirtyä toisen uuden voiman edestä — se on aina historian lahjomaton oppi.
Vihdoin tulimme Turinin ja Mont Cenis suunnattoman pitkän tunnelin kautta pitkin kaunista Rhone jokea Geneveen, Rousseaun kauniisen syntymäkaupunkiin, Lemaunusjärven rannalla. Kaupunki ei ole Helsinkiä suurempi, mutta sen kauneus on sinne houkutellut 250 miljonääriä asumaan. Varsinkin hupainen on kävely Geneve-järven rannalla, "englantilaisessa puutarhassa" ruusuilla istutetuilla rantakäytävillä, Rousseaun saarella, jossa on R:n patsas, puistossa yliopiston edustalla, kasvatusopillisessa puutarhassa, parc des eaux vivesessa (jonne voi mennä pienellä moottorilaivalla) tahi Rhone-jokea myöten aina siihen saakka, jossa Arve heittää sekaisen vetensä tuohon kirkkaaseen virtaan (sangen omituista nähdä!) — Seuraavana aamuna klo 6 piti minun lähteä Pariisiin. Heräsin klo 5, katsoin ulos ikkunasta, taivas oli melkein ihan sees. Ei nyt vielä Pariisiin, ajattelin minä, menen ensin katsomaan alppimaailman jättiläisiä, koska ilma on kaunis. Läksin ulos Geneven järven rannalle — oikein, sieltä näkyi Dent du midi, joka kuitenkin on 1,700 metriä alempi kuin Montblanc. Nyt tuli kiire, jottei taivas ehtisi peittyä pilviin, ennen kuin pääsisin 1,200 metrin korkuiselle Salève vuorelle maailman ensimmäisellä sähköhammasradalla. Kumppalini lähti katselemaan Sveitsin alppeja lähemmältä; sattumalta oli kuitenkin toinen vanha tuttu suomalainen Genevessä ja hänen kanssa menin matkalle. Ylös korkeuteen tuolla sähköhevosella, jyrkänteitten kupeella ja vuoren läpi kun ei muuten päästy ja kun tie kävi kovin vaivaloiseksi, pantiin toinenkin veturi eteen. Mutta jos tuo hammas pettää, silloin syöksymme huikaisevaa vauhtia syvyyteen — ei pelkoa, toinen hammas on sivulla. Vihdoin olimme lähellä huippua, 1,200 metrin korkeudessa. Ja nyt oli edessämme — taivas suosi meitä — koko ihanassa komeudessaan pitkä sarja lumen ja jään peittämiä huippuja, Dent du midi, Buet, Aiguille verte, Aig. du midi ja viimeisenä oikealla puolella alppimaailman suurin ruhtinas ja kaunistus — Montblanc. Huippu oli melkein lumivalkea, alempana tumma vuoriryhmä, niiden alla liikkuva pilviseinä suloisesti, herttaisesti hymyilevän laakson yli. Se oli suuremmoistä! Sielu sai ikään kuin siipiä! Katse oli kuin lumottu, kuinka suuremmoinen sinä, luonto, oletkaan, kun koko majesteettisessä loistossasi seisot ihmisen "luonnon herran" edessä. Lankea polvillesi, ihminen, ja palvele luonnon suuruutta!
Kreikkalaiset sanoivat, että jumalat olivat kateellisia — en tiedä, mutta ainoastaan noin tunnin saimme nauttia tätä yliluonnollista näköä, silloin peittyi taivas pilveen.
Oli lähdettävä alas alpeilta ja pian olin jo matkalla Pariisiin.